Eikös kesäkunto ole vähän so last season-juttu?

Nyt on muutaman viikon ajan taaplattu uutta vuotta ja hyvältä vaikuttaa. Treenit ovat maistuneet, ruoka on maistunut, rentoutta on ollut enemmän. Mutta on sitä kiirettäkin piisannut ihan yhtä lailla, kuin viime vuonna. Se ei varmaan ole talttumassa vielä hetkeen (vuosiin…). Kirjoitin vuoden vaihtumisen kynnyksella Facebookiin, että paketoin vuoden 2016 myöhemmin. Sen pidemmittä jorinoitta tuon esiin muutaman tekemäni havainnoinnin, joista olen iloinen ja totean, että vuosi 2016 oli tapahtumineen sellaista vuoristorataa, että suorastaan toivon vuoden 2017 olevan hieman maltillisempi.

Facebookiin lätisinkin, että olen nyt yrittänyt aloittaa vuotta hieman erilaisella tyylillä. Yleensä vuodenvaihde käynnistyy hurjalla hurlumheillä uusien tavoitteiden, lupausten ja ideoiden pursutessa jokaisesta tuutista. Minä lähdin tälle vuodelle aivan toisella tapaa kuin aiemmin: ilman lupauksia, vuosisuunnitelmaa tai taktiikkaa. Enemmän ajelehtien kuin suunnitellen. Rikoin pinttyneitä rutiinejani ja söin suklaata maanantaina, en tehnyt pakollisten menojen jälkeen mitään, vaan tuijotin viltin alla telkkaria tuntikausia ja rapsuttelin koiraa ja omaa mahaa. Ja se on poikkeuksellista minulle, jonka mielestä maanantain tulee olla hurjan tehokas tai viikko menee harakoille.

Tämän vuoden ”to do-lista” on toivelista asioista, joita toivoisin näkeväni ja kokevani – sekä itsessäni, että minua ympäröivissä asioissa ja arjessa. Lupaukset jätin sikseen. En lupaa olla uusi versio itsestäni, en koe siihen tarvetta. En aio pudottaa painoa, enkä aio treenata kahta kertaa päivässä kuten urheilija. En aio luvata, että pitäisin vaatehuoneeni siistinä, koska en vain usko, että se tulee tapahtumaan. En aio luvata mitään, mikä tekisi elämästäni tylsää ja rajoittunutta. Toivon, että osaisin pikemminkin toimia päinvastoin ja tehdä elämästäni mahdollisimman joustavaa ja armollista. Kehittymiskohteita minullakin piisaa, enkä ajatellut jäädä loppuvuodeksi mussuttamaan suklaata sohvalle. paitsi toki välillä. Mutta aion ehdottomasti tehdä sitäkin useammin ja käyttää aikaa ihan puhtaasti lorvimiseen. Oli sitä aikaa tai ei.

Olen aistivinani vähän väliä, että joku selittämätön palanen on loksahtamassa paikoilleen. Tai ehkä se on kuin tasonivel, joka on hieman työntynyt pois paikoiltaan ja aiheuttaa siksi jumia. Joku sellainen kuitenkin liikkuu koko ajan, hivuttautuu ja kutittelee sitä oikeaa kohtaa. Selkeästi sen huomaa asenteessani harjoitteluun ja ruokaan. Treeni- ja ruoka-asiat ovat olleet jo vuosia sellaisia, että ne ovat aiheuttaneet jonkin verran stressiä. Ylisuorittaja/perfektionisti kun tuppaa tekemään yksinkertaisista asioista haastavia ja haluaa kaiken olevan pilkulleen. Treenaako tarpeeksi, ehtiikö tehdä kaikki treenit, syökö tarpeeksi, syökö säännöllisesti, onhan oikeat määrät sitä ja tätä ja tuota. Olen myös pitkään treenannut jotain lajia kilpailun kiilto silmissä. Vaan nyt olen nauttinut liikunnasta ilman paineita tai suorituskeskeistä fiilistä ja uskon sen johtuvan pitkälti siitä, että viimein olen saanut konkreettisesti toteutettua haaveilemaani muutosta ja liikkunut monipuolisemmin. Kuntosaliharjoittelu on maistunut paljon paremmalta, kun olen tehnyt muutakin. Uinut, piipahtanut välillä ryhmäliikuntatunneilla, ohjannut itse liikuntaryhmiä, tehnyt toiminnallista treeniä, tehnyt treeniä pienvälineillä, rullannut, lenkkeillyt ja kaikkea siltä väliltä. Liikuntaviikkoni elävät töiden mukaan ja osaan olla itselleni armollinen, jos en ehdi tai jaksa. Jos ei huvita mennäs salille, voi tehdä jotain muuta.  Välillä ramppaan kotona rappusia ylös ja alas ja punnerran olohuoneessa, sitten palaan takaisin töihin. Mutta kalenteri ja aikatauluttaminen kyllä auttavat: kun suunnittelee etukäteen treenikerrat viikkoihin, tulee paljon paremmin puljattua päivät niin, että treenit onnistuvat. Liikunta on kuitenkin se oma henkireikä, enkä jaksaisi työssäni ilman hyvää fyysistä kuntoa.

IMG_5791[1]

Myös ruokapuolelle olen kaivannut pitkään sellaista zen-mielentilaa, mikä joskus on ollut. Kun näitä vatsavaivoja on tässä saanut ihmetellä ja miettiä ja stressatakin, on todella kaivannut niitä aikoja, kun lounaaksi söi kaksi lautasellista makaronilaatikkoa ja välipalaksi neljä ruisleipää, eikä vatsa ollut millänsäkään. Vatsa ja iho ovat kiukutelleet monista ruoka-aineista, minkä uskon olevan osin hyvin kurinalaisen ja yksitoikkoisen fitnessruokavalion ”ansiota”. Minun kehoni ei siitä tainnut tokeentua, koska sen jälkeen vatsa ei ole ollut enää entisensä ja ruokailuja on joutunut miettimään paljon enemmän. Haaveenani onkin  ollut myös  tilanne, ettei tarvitse dieettailla milloin kesäkuntoon, milloin lomakuntoon ja milloin mihinkin kuntoon ja veivata jonkun parin kilon takia suuntaan tai toiseen. Syksyllähän päätin  hieman kiristellä ja tavoitteena oli saada tulleet 4kg pois. Se tuntui silloin jotenkin hirvittävän tärkeältä ja oikein isolta projektilta, koska pitkästä aikaa paino oli noussut enemmänkin, housut puristivat ja fiilis oli huono. Sitä kai edelleen jännittää, että teen huomaamattani sikabulkit ja olen kohta taas 15kg painavampi. Heh. Kuitenkin nämäkin kilot lähtivät aivan kuin itsestään (ainakin suurimmilta osin), vain palaamalla arkiruokaan. Mitään hirmista ryhtiliikettä en tehnyt, herkkuja tuli syötyä, eikä ruoka kulkenut puntarin läpi. Mutta tein jälleen parempia valintoja ja pidin kiinni arkiruokailurutiineistani. Ja kas, niin palauduin ihan tähän samanlaiseen olomuotoon kun vain jatkoin siitä, mihin olin jäänyt. Painoa saattaa hieman tulla lisää, kun on kesä ja jäätelöt ja kuohuviinit ja loputtomat mansikkakulhot, mutta arjen koittaessa tilanne palaa ennalleen. Pienillä valinnoilla ja toistuvilla teoilla luodaan kuitenkin elämään pysyviä tapoja, jotka pitävät homman raiteillaan. Balanssi säilyy, ei tarvitse asettaa itselleen tiukkoja sääntöjä ja rajoitteita tai tehdä joka vuosi lupausta siitä, että nyt elämäntavat muuttuvat. En voi väittää, ettenkö enää koskaan dieettaisi. Jos kiristelykärpänen puree, siinä toimitaan. Mutta tavoite on kuitenkin olla tasapainoisesti hyvässä kunnossa vuoden ympäri. Ja sitä tavoitetta soisi myös ympärillä näkyvän enemmän! Ei liene mediaseksikästä tarjota pitkäjänteisiä vaihtoehtoja. Pitäisi varmaan itsekin käynnistää joku 1kk kesäkunto-nettivalmennus ja laittaa asiakkaat latkimaan sellerimehua.

image1 (1)

Vuosi 2016 oli monin tavoin merkittävä ja mahtava ja upea. Toki sinne mahtui huonojakin hetkiä ja sattumuksia väliin. Mutta paljon huikeita isoja asioita, joiden parissa on ihana olla myös tänä vuonna. Oma koti, sekä minun, että mieheni mahtavat työt, siskontyttö = kummilapsemme pikku piippispiiperoinen. Ihania asioita!

Blogin suhteen olen kuitenkin mietteliäs. Olen miettinyt blogin vaihtamista tällaisesta lifestylejorinasta johonkin hieman informatiivisempaan. Ja sitten taas toisaalta – internet on täynnä ohjeita siitä, miten aktivoit pakaraa ja venytät ranteita ja harjoitat lapatukea. Ja onhan täällä blogin parissa ollut aika hulvattomia hetkiä. Oi niitä aikoja, kun otsikot olivat mallia ”ulkokentältä sisään livahtava pökäle” eikä mikään tuntunut estävän sanaisen arkun aukaisemista. Tuntuu kuitenkin siltä, että minulta odotetaan nyt jotain muuta. Eikä minulla taida olla enää juuri annettavaa blogin alkuperäisesta ideasta innostuneille. Olen tainnut vaihtua fitnesstörpöstä ihan tavalliseksi törpöksi. Joka ennen kaikkea haluaisi olla omalla alalallaan vakavasti otettava, näkymätön, mutta kuuluva ammattilainen.

homs

 

 

Lepsut jouluvinkit

Enpä muista, milloin olisin viimeksi ollut aatonaaton vapaalla. Nopeasti laskien arvioisin, että siitä on aika tasan tarkalleen 10 vuotta, sillä olen ollut aiemmin aina töissä. Vuosi vuodelta olen kuitenkin lipunut Jouluun pehmeämmin, mitä tulee kellonaikoihin. Ensin olin aatonaatot töissä klo 23, sitten klo 22. Sitten 20.20. Ja viimeisinä viinikaupustelijavuosinani pääsin jo kokemaan vakituisen työntekijän etuja, kun työvuoroni eräänä aatonaattona loppui jo klo 14. Ja nyt minulla on sitten ihan aamusta iltaan saakka vapaa päivä kaikista velvotteista! Suljin kalenterini jo monta viikkoa ja päättäväisesti pidin sen tämän päivän osalta kiinni, vaikka ties mitä houkuttavia työasioita siihen olisikin voinut ynnätä.

Tuntuu jopa aika erikoiselta, että tämä päivä ei olekaan hirmuista kiiruhtamista ja asiakkaiden palvelua, vaan sain rauhassa herätä omasta sängystä ja ryhtyä puuhastelemaan. Eli krhm, kuin joulupukkia innokkaimmin odottava 4-vuotias, heräsinkin perinteisesti klo 4 aikaan. Kuten tavallista, odottaessani jotain on ihan mahdotonta nukkua yli neljän. Ja nyt kai vain odotin näitä vapaita. Eilen illalla tein vielä töitä 23 saakka, että tänään voisin jo aloittaa rennosti ja pitää oikeasti 4 päivää vapaata. Heittää aivot lomalle. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritys on hyvä 10. Aion lukea hömppäkirjallisuutta ja oikeasti pitää työsähköpostit sun muut suljettuna, vaikka siellä odottaisikin sitä sun tätä.

unnamed

Joulutöhötys on tänä vuonna mennyt itseltäni jossain määrin ohi, en ehtinyt käymään joulumarkkinoilla, joulupihoilla tai muissakaan omaan joulunalusaikaani tyypillisissä tapahtumissa ja olen välttynyt aika hyvin kaikelta muultakin ylimääräiseltä jouluhösötykseltä, jota esimerkiksi medioista pusketaan. Mutta toki, väkisinkin myös tänä vuonna, silmiin pisti erilaisia otsikoita joulukiloista, sain sähköpostia joulun ajan ruokavaliosta ja törmäsin useampaankin mahtavaan vinkkiin, joilla tehdä kevyempi joulu. Argh, voi nuo ärsyttävät, tiukat, rajoittavat, nipotusfiilismaximus-jouluvinkit”

Minä kun jo ajattelin, että nämä ”kevyt Joulu”-vinkit olisivat kadonneet terävimmän fitnesshypetyksen myötä ja vaihtuneet armolliseen, rentoon, hauskaan ja eheyttävään Jouluun. Voi jösses sentään, en yhtään ihmettele sitä, että ihmiset stressaavat Joulua, kun lukee noita juttuja. Eikö jo riitä, että stressataan loppuvuoden työkiireistä, joulusiivouksesta, jouluosotoksista, sukulaisten luo menemisestä tai menemättömyydestä. Ja joulupöytään tulevista erikoisruokavalioisista, allergisista, gluteeniyliherkistä, diabeetikoista ja sydänsairaista. Kaiken sen päälle pitää ilmeisesti sitten alkaa murehtia vielä painoa, treenaamista ja ylipäätään omaa elämää.

En oikein ymmärrä, miksi juuri Joulun aikaan, jolloin on yleensä töissä kiireistä ja muutenkin kaikenlaista ekstrapuuhaa ja touhuamista, pitäisi alkaa ihan himossa jynssäämään kaakeleiden saumoja hammasharjoilla ja kiillottamaan perintöhopeita joita ei edes laiteta joulupöytään. Silittää kalsareita ja viikata sukkia. En oikein ymmärrä sitä, mennään aatonaattona ostoksille ja nostetaan äläkkä, kun juuri se oma suosikkisuklaa/glögi/viini/valmislaatikko on lopussa. Kun olisi ollut about jostain lokakuusta asti aikaa sitä ostaa. Enkä ainakaan ymmärrä sitä ajatusta, että jouluna pitäisi aloittaa laihdutus,  ”ottaa itseä niskasta kiinni” ja nipottaa syömisistä ja treeneistä. Ihanko ei voi sitä tehdä kaikkina muina Joulua edeltävinä päivinä ihan kylliksi?

Se on jännä, miten loppuvuotta kohti tämä sama paniikki alkaa. Keväällä on ollut projektina päästä rantakuntoon ja se saa kesän kynnyksellä uuden deadlinen seuraavalle vuodelle. Syksyn projektina on ollut karistaa kesälomakilot ennen Joulua, mutta kiireessä se sitten jää. Jos ehkä pikku dieetti ennen Joulua tai aloitus Jouluna?

Aina sanotaan, että joo kyllä tulee kaikenlaisia juhlia ja se on vaan päästä kiinni se ruokavalion noudattaminen sun muu. Painonpudotus on niin helppoa! Nuo lausahdukset ovat kovin latistavia niitä henkilöitä kohtaan, joille painonpudotus ei ole helppoa. Taustalla on kuitenkin hurjan paljon psykologisia tekijöitä, jotka tulisi huomioida. En  oikein ymmärrä, miksi elämäntapamuutosta pitää alkaa stressaamaan Joulun kynnyksellä ja edes miettiä koko asiaa jouluna. Jos ei uudenvuoden ja joulun välissä osaa kieltäytyä kahvipullasta tai tehdä terveellisiä ateriavalintoja, miten ihmeessä se onnistuisi Jouluna, kun pöydät notkuvat herkuista. Silloin saa olla kyllä tosissaan aikamoiset zen-masterin mielenhallintataidot. Armollisuutta tässäkin!

Jos sinulle tulee hyvä olo siitä, että kieltäydyt jouluna herkuista, niin hyvä on – kieltäydy. Mutta jos se aiheuttaa kauheasti harmia ja stressiä ja pahaa mieltä, niin älä nyt suotta, ihminen hyvä, pilaa Jouluasi niillä mietteillä, vaan nauti.

En tiedä itkettävätkö vai naurattavatko nämä kaikenlaiset ohjeistukset siitä, että Jouluna kilot pysyvät kurissa, kun vältät pakkoherkut, jätät herkut kauppaan, käytät pienempää lautasta ja syöt enemmän salaattia. ”Kaikkea ei tarvitse ottaa samalla kertaa” Juu, ihan ovat hyviä ja päteviä ohjeita ja toimivat hyvin esim arjessa. Mutta parin päivän juhla-aikana on ihan samantekevää, syökö enemmän salaattia ja välttääkö pakkoherkkuja vai ei. Sillä on ihan turha yrittää ostaa itselleen parempaa mieltä. Kyllä, joulukiloja voi tulla kun syöpöttelee. Ja vatsan pinkeyteen ja olotilaan sillä on toki hetkellistä vaikutusta, mutta jos nyt kolmekin päivää syöt ja juot hieman vapaammin, ei siinä mene kuin viikon verran ja tilanne on ennallaan. Kukaan ei kolmessa päivässä syö itselleen 2-4kg läskiä. Joulukilot ovat kyllä ihan pääasiallisesti nestettä, ellei sitten puhuta niistä kiloista, joita kerrytellään marraskuun alussa alkavasta pikkujoulukaudesta loppiaiseen.

Itse olen sitä mieltä, että jokainen, jolla on elämäntapamuutokselle tarvetta, mutta ei ole vielä aloittanut, voisi armahtaa itsensä Joulun aikaan.  Toki on hyvä tutkiskella omaa syömiskäyttäytymistään, keskittyä ruokaan, nauttia ennen kaikkea seurasta ja olemisesta ja miettiä, onko kylläinen vai ei, mutta ehkä nyt ei ole paras aika tehdä jotain isoja suunnanvetoja ja muutoksia. Itse uskon aina uuden vuoden ja ylipäätään uusien alkujen voimaan. Ja uskon, että elämäntapamuutosta on huomattavasti helpompi lähteä toteuttamaan Joulun jälkeen, kuin nyt ja tässä. Ei tässä ole kuin muutama hassu päivä ja on taas ihan arkinen tiistai, jolloin voi ottaa pienemmän lautasen, syödä enemmän salaattia ja keskittyä ateriarytmiin.

IMG_7069[1]Ja ainahan voit tehdä kaikesta miniatyyrikokoista, niin saat syödä enemmän (miksei kukaan kertonut näin hyvää vinkkiä?)

Pienistä muutoksista se kaikki lähtee. Toivon, ettei kellekään tule Joulun jälkeen tarvetta pussikeittokuureille ja muille höpötyksille, vaan arkea aletaan rakentamaan palikka kerrallaan. Pienistä arjen muutoksista, jotka otetaan käyttöön käytännössä, tulee lopulta vankka osa omaa toimintapaa ja ensi Jouluna on varmasti jo aivan erilaista, silloin saattaa olla aivan helppoa istua Joulupöydässä koskemattakaan torttuihin ja konvehteihin tai voi syödä niitä hyvällä omalla tunnolla ja olla silti tyytyväinen itseensä ja peilikuvaansa,

Tätä masua venyttelemään!

Joskus minua pidetään hieman rajoittuneena tyyppinä ja kuulen kuittailua dieeteistä ja siitä, että syönkö muuta kuin rahkaa yms. Asiakkaat kysyvät silmät pyöreinä, juonko viiniä tai herkuttelenko koskaan. Kyllä herkuttelen, kyllä juon viiniä, syön paljon muuta kuin rahkaa. Mutta olen joskus tehnyt elämäntapamuutoksen itsekin ja lopettanut makean syönnin arjesta. Aluksi se oli rajoittava päätös, myöhemmin siitä tuli valinta. Saan syödä mitä vaan, milloin vaan. Voin syödä makeaa vaikka päivittäin, mutta en halua. Alkuun se oli tottakai hankalaa, kun oli totuttanut itsensä johonkin pieneen herkkupalaan, palkintoon, lohtuun ja hyvän mielen tuovaan suklaapatukkaan. Mutta kärsivällisesti toteutin tätä muutosta ja söin makeaa vain viikonloppuisin. Lopulta makeat herkut alkoivat jäädä pois myös viikonlopuolta. Nykyään syön makeaa harvakseltaan, lähinnä elokuvakäyntien yhteydessä. Ei tee vaikeataan näin joulun alla ympäröidä itseään suklailla ja muilla herkuilla, mitä meillä on ollut kerrosvadeissa marraskuussa lähtien. Eivät ne käy houkuta, koska en ole kieltänyt niitä itseltäni. Minä vain pärjään vallan mainiosti ilmankin, eikä mieli niitä tee, kun syön itseni kylläiseksi kunnon ruoalla. Ja on yksinkertaisesti ihanaa herkutella sitten, kun on kunnolla aihetta juhlaan ja ympärillä hyvää seuraa. Huomattavasti enemmän niistä saa irti ja paremmilta ne maistuvat kuin  autoa ajaessa hätäisesti tempaistut patukat, joiden makua ei osaa enää palauttaa mieleen.

Herkuille ja hyvälle ruoalle olen perso, mutta sanon niille usein myös EI. Se on suurimalta osin olovalinta, koska sokerista ja viljoista tulee huono olo, vatsakipuja ja epäpuhdas iho. Mutta toisinaan on tottakai oikein PAKKO saada pizzaa, makeaa tai jotain hyvää. Ja silloin syödään maha pinkeäksi ja voivotellaan olotilaa seuraavat päivät. Jouluna syön aina mitä huvittaa ja yhtään joulukiloa ei ole pysyvästi jäänyt. Koska tässäkin kokonaisuus ratkaisee, ei muutama päivä.

Loppuun haluan jakaa kaikista typerimmän Jouluvinkin, mikä vastaan sattui. Jos joku kokeilee tätä, niin haluan ehdottomasti kuvamateriaalia siitä. ” Huomioi erityisruokavaliot: puuroon voi laittaa perinteisen mantelin sijaan makaronin.”

Hei ihan oikeasti. Te hullut vinkkinikkarit, jättäkää Joulu rauhaan.

Ja teille lukijoille, oikein ihanaa ja mahtavaa Joulua! Anoppini FB-päivitykseen on hyvä päättää tämä lepsuileva päivitykseni.

”Hah mitä kevennysvinkkejä jouluaterialle tarjoillaan -piut paut sanon minä, älkää viitsikö vaivautua! Minä uin kermassa, kierin voissa ja ahdan itseeni suklaata juuri niin paljon kun lystään, enkä toki unohda kinkkua, juustoja ja punaviiniä.” Nuff said.

 

unnamed