Eksä muka tiedä kuka mä luulen olevani? Kohta tiedät!

Olen kirjoittanut kaksi blogikirjoitusta ja siteerannut molemmissa Cheekiä. No. Jos mietitään hyviä puolia, ei haittaa, vaikka asia loppuu, kun voin kirjoitella tänne vain AAA, AAA. Saman verran sisältöä kuin muissakin kirjoituksissa, no difference!

Lienee kohteliasta hieman valottaa, kuka täällä peiliposeerauksiaan jakaa. Kerrotaanpa siis hieman siitä. Olen fysioterapeuttiopiskelija, personal trainer ja viinikaupustelija valtion monopoliyrityksessä. Myönnetään – erikoinen yhdistelmä! Mutta näinä aikoina on hyvä pitää sidoksia useampaan suuntaan. Jos liikuntabuumi lässähtää ja uudeksi trendiksi muodostuu fatness ja pahoinvointi fitnessin ja hyvinvoinnin sijaan, on aina takataskussa työ hyvin menestyvässä yrityksessä, joka porskuttaa tilanteessa kuin tilanteessa, oli lama tahi ei.

Minussa oli jo lapsena Ms. Olympia-ainesta. Tsekatkaa, mikä luonnonlahjakkuus poseerauksissa ja mikä upea, virtaviivainen fysiikka!!
Ei. Minä en ole vasemmalla, vaan tuo kuvan oikeanpuolimmainen lyllerö. Pari vuotta takaperin olin vielä kalju. Joten jotain progressiivista on tapahtunut!

En ollut lapsena motorisesti lahjakas. Liikunnan sijaan kökötin mieluummin leikkimökissä kokkaamassa herkkuja vanhaksi menneistä maitojauheista ja voikukista. Saatoin joskus innostua pikku juoksupyrähdykselle. Huom, joskus. Tämä harvinainen tapahtuma tuli kyseeseen silloin kun sattui satamaan vettä ja sai juosta alasti ympäri pihaa tai silloin, kun äiti oli paistanut lettuja.

Äiti ja isosisko olivat innokkaita tallilla kävijöitä ja minäkin ratsastin joka kerta. Joskin tallin vahtikoiralla. Olin ehkä liian traumatisoitunut kokeilemaan hevosia, kun isojen tyttöjen leikeissä jouduin aina olemaan hevonen. Juuri se hevonen, joka oli loukannut jalkansa ja joutui olemaan koko päivän sairaskarsinassa tai aitauksessa liikkumatta. Pian hevoskärpänen puri minuakin ja siitä se ratsastelu jatkui, aina lähelle aikuisikää. Tuli oltua alue-estejoukkueessa ja pyörähdettyä koulussa Ypäjällä. Kuitenkin ymmärrys siitä, että lajiin pitäisi panostaa vielä lisää (=isot investoinnit) ja siitä, että saman tasoisia ratsastajia on pilvin pimein, sai lopulta jättämään kilparatsastuksen sikseen. Hetken sain kuitenkin elää unelmaa. Tuolloin kunnianhimoa ei vain ollut tarpeeksi.
                                       

Jo tuolloin tiesin, että kuvissa on tärkeintä poseerata takapuolella.

Pahinta, mitä nuorena tiesin, olivat juoksu ja hiihto. Kestävyyslajit, yök! Minua ei siis saanut houkuteltua järin helposti lenkkipolkuja tepastelemaan, vaikka maratoneja tahkoava äitini ja urheilullinen suku sitä järjestään yrittivät. Liikuntaintoa rajoittivat myös kenkkuilevat polvet, joiden takia leikkauspöydällä on saanut makoilla useampaan otteeseen.

Kuntosali tuli tutuksi kuntoutumisen aikana ja vuosi vuodelta treenaaminen kiinnosti enemmän. Mukaan tulivat ryhmäliikuntatunnit ja juoksin pumppipamppijumppaspinningeissä liki päivittäin. Kipuilevien polvien kanssa liikkuminen oli aluksi täyttä tuskaa. Oli aikoja, jolloin en päässyt ilman tukea kyykkyyn. Ei tullut kysymykseenkään, että olisin voinut kyykätä tangolla, saati tehdä askelkyykkyjä. Kivusta huolimatta kuitenkin jatkoin ja jossain vaiheessa huomasin, että kivut alkavat hellittää ja polviongelmat nitistyä. Se oli mahtava fiilis! Ja silloin vahvistui tunne siitä, että haluan a) fysioterapeutiksi b) treenata itseni huippukuntoon.

Kaksi vuotta sitten polvivaivat kiusasivat taas pitkän tauon jälkeen. Menin lääkäriin, joka totesi, että leikkaus on edessä. Varasin ajan OMT-fysioterapeutille, joka kysyi heti: ”Miksi leikkaukseen?” Sain ohjeita treenin suhteen ja kuntouttavia liikkeitä. Ja palkkasin itselleni personal trainerin. Valmentajaksi valikoitui Timo Haikarainen, joka oli minulle tuttu koulutuksista. Lopputulos: ei leikkaushoitoa + takakyykyt onnistuivat vapailla painoilla 75kg asti. Voi pojat, mikä fiilis.

Ja siitä se sitten alkoi. Tieni ruoka-annoksiaan valokuvaavaksi fitness-törpöksi. Nykyään kuntosalitreeni on parasta, mitä tiedän. Paljon painoja, vähän toistoja, räyhää ja punttien kolinaa!
Saa nähdä, millainen uusi saliohjelmani on. Huomenna treenaan
viimeisen kerran Timon kanssa ja tiistaina uudenlaiset rääkit ja metodit uuden valmentajan kanssa. Viikosta tulee tiukka! Neljä ohjattua treeniä ja omat sähellykset päälle. Pahoin vain pelkään, että maksimit jäävät nyt ohjelmista pois. Voi eiiii! Juuri kun lähestyin maastavedoissa huippupainojani, 120kg!! Tulevissa treeneissä keskityttäneen vielä entistä enemmän tuntumaan, tiiviyteen ja muotoon. Sillähän me sitten mennään eteenpäin! Innolla kohti uutta viikkoa. Innolla kohti tulevaa! Vielä toistaiseksi. Eiköhän tämä Irvikissamainen hymy tästä vielä tipahda, kun rahka tarttuu kitalakeen ja aerobista pitäisi lähteä tahkoamaan räntäsateeseen.

Ja sitten kasa kuvakollaaseja! Alkutilanne ja sen jälkeen tapahtuneita muutoksia – olkaa hyvä.

Massakauden tarpeessa?
Selkä muuttuu. Hitaasti, mutta varmasti.
Kinkkua kansalle!!! Thank god for Iphone!!

Jotain on siis tapahtunut, vaan paljon on työtä edessä. Mutta, siteeratakseni toista syvällisten lyriikoiden suoltajaa, lyön tiskiin Britney Spearsia. ”You wanna hot body. Look hot in a bikini. You better work bitch.” Pidetään mielessä. Jos ei työ maistu, siirrytään vain säkeistön kohtaan: ”Sip martinis.”

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

2 vastausta artikkeliin “Eksä muka tiedä kuka mä luulen olevani? Kohta tiedät!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta