IFBB Bikini fitness kotletti

Kaverini tituleerasi minua yksi päivä fitness-urheilijaksi. Se tuntui hullulta! Fitness-urheilija? Tarkalleen ottaen bikini fitness-urheilija. Urheilija? Minä?
Tsihhihhiii.
”Mitä? Etkös sä nyt siihen kisaan kuitenkin treenaa?”
”Etkö ole ylpeä sun lajista?”
”Etkö pidä sitä lajia urheiluna?”

Toki, urheilija voi olla myös amatööritasoinen harrastaja. Ei tarvitse hikoilla työkseen, jotta voisi itseään urheilijaksi nimittää. Silti itse miellän urheilijaksi henkilön, jolla on oikeasti meriittejä lajista. En ole vielä kolunnut yksiäkään kilpailuja, joten yhtä lailla voisin olla tällä hetkellä mäkihyppääjä tai triathlonisti kuin fitness-urheilija. Onko maratoonari, jos ei ole juossut vielä yhtään maratonia?

Olen todella tyytyväinen kisapäätöksestä ja ylpeä sekä innoissani lajista, kiitos kysymästä. Tätä tulee elettyä ja hengitettyä vahvasti. Ja kyllä tämä ihan työstä käy. Vaikka ihan hupipuuhaa onkin. Vaatii kuitenkin paljon omistautumista.
Tjaa. En tiedä, ehkä minulla on jokin identiteettiongelma. Tokihan elämä pyörii tällä hetkellä aika täysin lajin ympärillä ja määritelmä itsestä on alkanut muuttua. Olen edelleen sisko, ystävä, koiranomistaja, opiskelija ja työläinen, mutta myös jotain muuta. Ahkera treenaaja? Tavoitteellinen ihminen? Vai se urheilija? Hmm, enpä tiedä. Mutta tuntuu jotenkin erikoiselta olla bikini fitness-urheilija ennen kuin on käynyt siellä lavalla näyttämässä peräänsä muille. ”Hei katsokaa! Mä oon urheillut monta vuotta. Moikka!!”
Muut nimittäkööt itseään miksi vain haluavat. Ei minua hermostuta, vaikka joku muu kilpailuihin ensimmäistä kertaa valmistautuva olisi kirjoittanut bloginsa alaotsikkoon kissankorkuisin timanttikirjaimin ”bikini fitness athlete”. Antaa palaa! Osoittaa hyvää itsevarmuutta sekä intoa ja ylpeyttä lajia kohtaan.

Minä taidan kuitenkin tituleerata itseäni, ainakin vielä toistaiseksi, ihan vaan punttipenaksi ja fitnesstörpöksi. Rauhaa, rakkautta ja parsaa kaikille!

Kuva: Jaakko Manninen

Blogin lukijoille on myös tarjota erityismukavuutta näin Joulun alla! Yhteistyökumppanini Aminopörssi tarjoaa kaikille fitnesstonttuiluni seurailijoille 10% alennuksen verkkokauppaan! Alennuksen saat aktivoitua koodilla jouluale. Sivuilta löytyy myös erikseen oma joulukauppa, mistä löytyy lahjavinkkejä. Ei kun vain tilailemaan!

Method Putkistoa ja poseerausta

Tunnustaudun rankan kuntosalitreenin ystäväksi. Mikä olisikaan parempaa kuin hieraista magnesiumia käsiin ja puhkua ja pullistella maksimipainojen äärellä! Tai potkia ja mukiloida treenikaveria (eli saada itse kuonoonsa ja sylkeä verta) haisevalla nyrkkeilysalilla!
Pilatekset, venyttelyt, joogat sun muut ovat olleet aina lajeja, jotka eivät maistu ja vuosien saatossa kehonhallinnan harjoituttaminen on jäänyt vähäiseksi. Ohjasin jossain vaiheessa viikottain syvävenyttelyä ja syväjumppaa. Silloin tuli keskityttyä hartaasti syviin lihaksiin, kehon kireyksiin ja oikeanlaiseen hengitystekniikkaan. Tasan tarkkaan vain niiden tuntien ajan. Kehonhuolto on ollut minulle aina kuin hammaslangan käyttö. Tiedän, että pitäisi, mutta ei sitten kuitenkaan tule tehtyä asialle mitään. Vaikka sitä kehonhallintaa tarvitaan lajissa kuin lajissa ja päivittäisissä askareissa. Vaan niin sitä on aina uskotellut itselleen, että kyllähän se puoli on aivan kunnossa, kun olen sentään ratsastanut, lumilautaillut, nyrkkeillyt, remponut kuntosalilla… Kyllähän ne siellä aktivoituvat, ei kai niitä nyt enää tarvitse erikseen harjoittaa.. Eihän?

Viime viikolla treenatessa aloin miettiä, miten paljon syvien lihasten hallinta vaikuttaa myös poseerausasennoissa ja syvien lihasten puutteellisesta aktivoinnistahan nostovyön tulo kuvioihinkin kielii: vatsa on päässyt paineistumaan, kun olen väärällä tavalla sitä aktivoinut raskaissa nostoissa. Kuitenkaan vyö ja sen tuoma teennäinen tuki eivät ole mielestäni mitään keinoja puuttua pulmaan ja korjata asia. Kireyksiäkin on löytynyt yllättävistä paikoista. Otin yhteyttä Jyväskylän Method Putkisto-ohjaajaan, Elina Pihlajamäkeen. Elina on liikuntatieteiden maisteri, Method Putkisto-ohjaaja ja Method Putkisto pilates-ohjaaja, jolla on kodikas studio ihan kotini välittömässä läheisyydessä. Sieltä löytyi heti ymmärrystä lajivaatimuksia ajatellen ja kannustusta tulla metodi-ryhmän tunnille.

Lehtijuttu oikeanlaisesta liikunnasta/KSML

Aamu starttasi klo 6.50. Vihreää teetä, karnitiinia ja monivitamiinia, pari valkuaista ja desi mehukeittoa mahaan, pipo päähän ja kohti Method Putkisto-studiota.

Studio keskellä kaupunkia: Yliopistonkatu 23 !

Tunti alkoi 7.45. Meitä oli pieni ryhmä. Hilauduin tottumuksesta takariviin, kuten aina silloin, kun olen keltanokkana jossain. Näin tietenkin sieluni silmin itseni räveltämässä ja sätkimässä matolla. Pallo jatkuvasti karkuteillä. Juomapullo kumossa… Kyllä, takarivi on turvallinen valinta ja sinne jäin!

Method Putkisto on siis Marja Putkiston kehittämä syvävenytys- ja kehonhallintatekniikka, jonka avulla voi kohentaa ryhtiä sekä vahvistaa ja hoitaa kehoa. Harjoitteissa opetellaan oman kehon tutkimista ja aktivointia. Tuntiin sisältyi syvävenytys- ja syväjumppaharjoitteita, joihin liittyi vahvasti oikeanlainen hengitystekniikka- ja rytmi sekä oman kehon tunnustelu. Liikkeisiin liittyi paljon rangan hallintaa pallon kanssa ja ilman, syvien lihasten aktivointia erilaisissa liikkeissä, sekä venyttäviä ja avaavia liikkeitä.
Taustalla soi vain vaimeasti musiikki, sali oli lämpötilaltaan juuri sopiva. Pystyin keskittymään täydellisesti omaan tekemiseeni. Pienillä asentomuutoksilla ja tietoisella lihasten aktivoinnilla sai uskomattomia tuntemuksia aikaan. Enkä edes lähde puimaan hengityksen merkitystä tässä asiassa. Sillä todella on merkitystä, missä vaiheessa ja miten hengittää, oli sitten kuntosalilla tai lattialla vaakatasossa. Oli miten oli – kaikki ennakkoasenteeni ja mielikuvani kehonhallinnan tylsyydestä karisivat saman tien. Ei siinä tylsistyä ehtinyt, kun jatkuvasti paikansi jotain uutta ja asentoa sai koko ajan kehittää ja muokata. Ja kun se syvien lihasten aktivointi ei ole vain sitä, että vedetään napaa kohti selkärankaa. Kyllä sai rentouttaa lihaksen sieltä ja aktivoida toisen täältä, muuttaa hengityksen kulkusuuntaa, venkslata ja puhista, että sai paketin toimimaan oikeassa järjestyksessä. Reilu tunti hujahti aivan siivillä!

Elinalla on ihanan rauhallinen, mutta energinen ja varma tyyli ohjata. Ohjausotteissa tuntuu ja kuuluu vankka ammattitaito – ei siis ihme, että hänet valittiin vuoden Method Putkisto-ohjaajaksi! Kun asento vinksotti hiemankaan tai hengitys rytmittyi väärällä tavalla, tuli korjaava ote. Tunnilla tuli koettua monta ahaa-elämystä, löydettyä (pelottavan) monta kireää kohtaa ja rentouduttua. Tunnin loppuvaiheilla päätä alkoi hieman särkeä ja olo muuttui etovaksi. Koitin juoda koko ajan runsaasti vettä, sillä arvelin, että punttijuntin elimistö saattaisikin mennä tällaisesta yllättävästä tietoisuudesta ja venytyksestä ja vanutuksesta ja hengittelystä shokkiin. Kyllä ne jumit lähtivät avautumaan ja katkeileva hengitys alkoi soljua loppua kohti eri tavalla.

Tunnin jälkeen vaihdettiin vielä muutama sananen ja sain hyviä vinkkejä harjoitteita ajatellen. Myös kotiläksyjä on luvassa! Kiitos, Elina! Otan Method Putkisto-harjoitteet todellakin osaksi treeniohjelmaani. Tämän kirjoittajan kehonhallinta on syksyn kisoissa aivan omaa luokkaansa! No, niin ainakin kovasti uhoan tässä vaiheessa. 😉

Putkisto-treeneistä säntäsin takaisin kotiin, tempaisin loput aamupalasta naamariin, katselin hetken aikaa videoita oikeaoppisista T-kävelyistä ja pyllistelyistä ja säntäsin valmentajani, Heidin, kanssa poseerausharjoituksiin.

Päivän ohjelmassa oli minulle sopivimman etuposeerauksen metsästys. Heidi oli tulostanut  Anna Virmajoen asentoja ja niitä kieli keskellä suuta matkiessa työntelin painoa puolelta toiselle. Jotenkin asennoissa oli koko ajan luonnoton könötys tai sitten näytin pitkästyneeltä, käyrältä, ylitaipuneelta, laiskalta, pönäkältä, pyjamabanaanilta.. Kunnes sitten viimeisillä treeniminuuteilla jossain napsahti, ja luonteva ja toimiva tapa poseerata löytyi! Jes! Nyt kun vielä saisin saman poseerauksen toistettua joka kerta ja lyötyä käden oikeaan kohtaan lanteelle. Ja kun vielä saisi kuvankin siitä könötyksestä. Ai että. Oltaisiin jo voiton puolella! Vielähän tuo puuha on jotenkin surkuhupaisan näköistä. Tulisi varmasti hyvin mainosta, jos kuvaisin sitä koikkelehtimista. Olisi naurunappulassa, riemurasiassa ja muualla varmaan ensitilassa kuvamateriaalia.Nahkaisilla korkokengillä liukastelu oikein imarteli lavaesiintymistäni…

Jos joku on asia on varma, niin työ ja rasva eivät ihan äkkiseltään lopu!

Karu totuus! Ei ihan mikään Anna tai muu siro neitonen. Ehta mave-pena!