Treenivinkkejä surkimuksille & parsakaalipuuroa

Tänään muuten väsyttää. Tuntuu, että valun tästä tuolilta alas, kun en jaksa enää pitää rankaa hallinnassa. Tai tarkemmin kun ajattelee, ihan kuin selkärankaa ei olisi! Kohta kierin toukkana tuonne lattialle, kun en jaksa pitää käsiä tässä näppäimistöllä. Tämä fletkumatoisa olo johtuu ihan täysin viikon treeneistä. Ja rajoittuu onneksi vain raajoihin. Mieli on erityisen pirteä, iloinen ja onnellinen tänäkin aamuna. Siis hopotihoi, Nipsu! (???)
Luottotakki. Siis mullahan ei oo muita vaatteita.

Väsymyksestä ja erityisen aroista jaloista saan kiittää (vai syyttää??) valmentajaa, jolle menin kitisemään onnettomista etureisistäni. Ryhmätreeneissä kun tuli silmät pyöreänä ihailtua muiden lihaksikkaita jalkoja ja tietenkin harrastettua perussyntiä: vertailua. En helähtänyt kateudesta vihreäksi tai lytännyt tiimiläisiäni maanrakoon, mutta tein perusnaisellisesti ja laahustin kotona peilin eteen puristelemaan ja jännittelemään noita onnettomia koipiani. Ja melkein tirautin pienen epätoivonkyyneleen: ”BYÄÄÄÄÄÄÄÄH… Nää on ihan huonot…” – Eikä oo. Ne on aivan hyvät ja kun rasvaa lähtee niin sulla näkyy hyvin lihasta. ”BYÄÄÄÄÄH. EIKÄ NÄY….JA MUILLA ON ENEMMÄN. Yhyy.”
DG: Depressio musculus rectus femoris. 

Eilen sitten annettiin niille kanankoiville vähän höykyytystä ja tehtiin lihasta erityisen mureaa neljä liikettä ja 240 toistoa sisältävällä etureisitreenillä. Sellainen 120 polven ojennusta, Hack-kyykkyä, prässiä…Tänään tietää tehneensä. Ja eilen salilla tiesivät muutkin, että nyt siellä sitten treenataan ja kovaa. Tai hetkinen, ehkä se kuulosti enemmän synnytykseltä. Tai vähintäänkin siltä, kuin lihakseen upotettaisiin polttavaa rautaa tai…. No. Porttikieltoa ei sentään vielä (toistaiseksi) tullut. Jäämme jännityksellä odottamaan! Tätä treeniä sitten jatkossa vuoroviikoin. Kohta oon kuin He-Man!!

Suksi kuuseen Barbie!!

Tuossa omia koipia muihin vertaillessa ja peilin edessä jupistessa pää alkoikin vinhasti pyörittää ajatuksia motivaatiosta, onnistumisesta ja kateudesta. Kehityskuvista ja muutostarinoista on mielestäni kehkeytynyt ilahduttava motivaation ja kannustuksen kehä, joka laittaa jatkuvasti alulle uusia muutostarinoita ja onnistumisia. Onnistuminen raahaa perässään kuitenkin epämieluisaa ilmiötä : kateutta, jonka käsikynkässä völjyyn hiippailevat alemmuuden, mitättömyyden ja itseinhon tunteet. Toisilla on kyky ammentaa kateudesta energiaa, toiset synkentävät oloaan entisestään antamalla voimaa pahansuopuudelle. Muiden onnistumiset ahdistavat sen sijaan, että niistä voisi iloita. Kadehditaan toisen saavutuksia, vajotaan itsesääliin.

Kadehdin niitä, jotka tästä tykkää. Yh.

”Musta ei ikinä olis tohon.”
”No hyvähän sun on treenata, kun sulla on aina aikaa… Ei mulla ole mitenkään aikaa.”
Ei mulla ole varaa syödä terveellisesti”
”Miten sä voit jaksaa? Miksei mulla ole tuollaista energiaa?”

Joo. Ihan just näin ja jetsulleen. Juuri sinulla ei varmasti ole aikaa, varaa, voimavaroja, henkistä pääomaa, kykyä, älyä, jaksamista tai osaamista. Olet täysin yhdentekevä vinksahtanut lälläri, josta ei ole mihinkään. Joten jatka kaikessa rauhssa sitä kampaviinerin mussuttamista ja jää kotiin. Et sä voikaan jaksaa. Eikä susta olekaan tähän. Koskaan. Ikinä. Mitenkään.

Jos nyt nyökyttelet hyväksyvästi, että näinhän se on, olen täydellinen surkimus, minulla on sinulle toimiva treenivinkki. Nappaa nyrkillinen hiuksia takaraivolta käteesi ja ravistele voimakkaasti, niin että hampaat kolisevat toisiaan vasten. Sarjat 3-5, toistot 10-12, intensiteetti korkea. Epätäydellinen sarjapalautus 40sek.

Hyvänen aika leidit (ja herrat)! Nämä muutostarinat jos mitkä osoittavat, että kuka tahansa voi olla potentiaalinen ”vuoden muuttuja” Ja siksi niitä tarinoita julkaistaankin. Esimerkiksi, motivaatioksi, kannustukseksi. Jos henkilöllä on elopainoa yli 100kg (eikä kyseessä ole lihaksikas bodari tai kaksimetrinen mies), hän tuskin on luonteeltaan mitenkään erityisen paljon energiaa tai itsekuria omaava yli-ihminen. Jokaisesta on muutokseen! Ja ihan todella ja oikeasti uskon ja tiedän (tiedänhän muun muassa kaiken) että on.

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta kymmien kilojen painonpudotuksesta, eikä ollut aiemmin edes ymmärrystä sille, miten joku voi päästää itsensä lihomaan. Vilijonkkamaisena ihmisenä ajattelin, että kuri on kaiken A ja O! Ja piste ja huutomerkki. Niin, ettäs tiedätte! Sikäli olikin opettavaista kun oma keho muuttui lyhyessä ajassa hoikasta ja timmistä löllyväksi siideripissikseksi.

Läskin rakentaminen. Ai että. Helppoa ja rentouttavaa. Paljon hauskoja iltoja ja reissuja ystävien kanssa, hyvää ruokaa ja hällä väliä asennetta. Se oli totaalinen nollaus stressaavan ja kiireisen kevään päätteeksi. Ja vaati huomattavasti vähemmän ponnisteluja kuin lihasmassan lisääminen.
Kuitenkin elämänrytmin normalisoituessa ja kesäisten hurvellusten vähentyessä, iski voimakas stressi, huono fyysinen ja vielä huonompi psyykkinen olo. Housut puristivat, paidat puristivat. Valokuvissa näkyi turpea naama ja keskivartaloon oli ilmaantunut ylimääräinen tutiseva uloke. Yritin tuolloin lähteä kiristämään kuntoa monella tapaa, mutta tuntui, että tavoite luiskahti kädestä koko ajan kuin märkä saippuapala, jonka sai poimia lattialta uudestaan ja uudestaan lipsuviin tumpelokouriin. Tuntui, että olin ajelehtinut ikuisuuksien päähän omasta normaalipainostani ja suuri tavoitteeni oli enää kärpäsenkakan kokoiseksi kutistunut piste. Suru, surkeus, kurjuus ja murhe!

Silloin olin tilanteessa, jossa huomasin pienen itseinhon ja alemmuuden tunteiden ryömivän elämääni. Hoin jatkuvasti, että kyllä nämä kilot tästä karisevat, kyllä se tästä, kyllä tämä tästä, kyllä se varmasti tästä… NO EI SE TÄSTÄ, JOS ASIALLE EI MITÄÄN TEE! Fitnessblogien selailu ei siinä vaiheessa auta, kun vyötäröllä killuu XX-määrä ylimääräisiä kiloja. Silloin on aika laittaa blogit kiinni ja keskittyä tekemiseen haaveilun sijaan. Miksi sitä sitten kuitenkin jää vertailemaan itseään muihin, keskittyy oman epäonnistumisensa analysointiin ja itsensä sättimiseen sen sijaan, että tekisi päätöksen. Päätöksen, jossa tavoitteena on ennen kaikkea oma hyvä olo ja tyytyväisyys.

8.9. VY 76.5cm. 12.12. 69

Kaverini Bettina kirjoitti aiheesta omassa BG-blogissaan : Mitä mieli edellä, sitä kroppa perässä

”Hirveän moni saa laihduttamisen kuulostamaan yksinkertaiselta – syö vähemmän kuin kulutat niin laihdut. Hirveän hyvä ja ymmärrettävä lause, mutta toteutus menee yllättävän monelta helppoudesta huolimatta perseelleen.”

”Mielellä on uskomaton voima joko lannistaa tai kannustaa meitä.”

Kyllä.
True story.
Yhdistetään vielä lannistava mieli toimimattomaan ruokavalioon, niin ollaan aika hyvin täydellisen epäonnistumisen alkutekijöiden äärellä.
Epäilevä mieli, jatkuva stressi ja liian vähäiset kalorit. Päälle roima annos liikuntaa ja jokaisen päivän höystäminen epätoivolla ja itsensä sättimisellä. Kateus, jota ei kyetä muuntamaan positiiviseksi energiaksi ja omaa tavoitettaan edistäväksi motivaatioksi.
Jos nämä ovat sinun evääsi – tsemppiä vain epäonnistumiseen!

Kateus ei saa olla lamaannuttava jarru. Vertailulla et saa latistaa tai polkea itseäsi maanrakoon. Käännä kateus voimavaraksi! Anna sen lietsoa haluasi päästä tavoitteeseen. Anna sen kehittää. Älä säikähdä kateuden tunnetta, vaan jalosta se omaan käyttöösi sopivaksi ja valjasta tukemaan sinun päämääriäsi.

PS.Aamupuuroon saa uutta vivahdetta, kun puuron keittää kattilassa, jossa on viimeksi keitetty parsakaalia. Tänä aamuna puurossa lillui ylimääräisiä nuppuja. Ah miten on makoisaa.

PPS. Pitäisiköhän jo muistaa tajuta, että keittiössä ei varmasti loju yhtään puhdasta kattilaa?

PPS. Pitäisiköhän tiskata?

RUOKA-AIKA!!!! NAMM!
everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta