Uusi vuosi – Uusi perä.

Sumfaraa, sumfaraa, sumfarallallaaaaaa!! Olen niin odottanut tätä hetkeä, että pääsen koneelle jorisemaan! Ja mikä olisikaan parempi hetki kuin treenin ja ruokailun jälkeen. Oli ihan pakko alkaa kirjoittaa, kun en pääse tästä tuolista enää ylös. Hikiset pakarat oikein liimaantuivat nahkatuoliin. Too much information? Olisi tosin voinut käydä vaikka suihkussa ensin. Koirakin karttaa seuraani, kun haisen niin pahalta jalkarääkin päätteeksi!

Talven juhlimiset on onneksi juhlittu ja on taas aika keskittyä arkeen. Harmaana kömmin työpaikalleni, jossa masentuneena aloin pölyttää mappeja ja mapittaa pölyjä…. EIKÄ KUN EN! Uusi vuosi alkoi nimittäin vapaapäivällä! Pääsin ostamaan uuteen kotiin verhoja, pääsin lenkille ja salille juuri siihen aikaan kun tuntui hyvältä. Ei tarvinnut pakata yhden yhtä eväsrasiaa ja sain aamulla vipeltää ympäri asuntoa puolialasti ja tonkia muuttolaatikoita kaikessa rauhassa musiikkia kuunnellen. Aamupuuroakin mussutin hyvällä ruokahalulla kaikessa rauhassa, enkä ryystänyt sitä minuutissa muovipurkista työpaikalla.

Puurokuva VOL 23299

Ruokavalio muuttui hieman ja on nyt entistäkin mieluisampi. Ei ole mitään ongelmia noudattaa ohjeita, kun kaikki ruoka-aineet ovat sopivia ja ateriat järkevästi koostettuja. Sain aamupalalle 100g marjoja ja 100g raejuustoa. Puuron kanssa aivan suosikkiyhdistelmä! Puuroon vielä ihanaa soijalesitiiniä (ei näy kuvassa, puuro olisi muuten ryynisen oksennuksen näköistä) ja parit valkuaiset päälle ja kyllä muuten kelpaa! Simppeliä.

Jokainen fitnessbeibe tarvitsee munaa. Säännöllisesti.
Ja sehän on tismalleen 100 grammaa!

Mutta arki. Ihanaa, että se alkoi kaiken juhlasäätämisen ja poikkeusaikataulujen jälkeen. Toivotan sen lämpimästi tervetulleeksi : TERVETULOA!
Mikä helpotus! Tyrkyllä ei ole koko ajan herkkuja, ei tarvitse luuhata eväsrasioidensa kanssa toisten nurkissa, eikä tarvitse painaa töissä pitkiä vuoroja. Luksusta! Monia arjen aloitus korpeaa loman jälkeen ja myönnetään, että toki itsekin olisin vähän hapan, jos lomalta pitäisi kömpiä takaisin kiireen pariin. Vaan itselläni nämä yleiset lomailuajat ovat sitä kaikista kiireisintä työsesonkia, jolloin ei levätä. Ja se tarkoittaa pitkiä päiviä ja sitä, että omista rutiineista on pakko joustaa.Vielä kun pari viikkoa yöunet ovat muistuttaneet pahimpia liskodiscoja ja jo nukahtaminen on ollut hirveän työn takana… Ai että on mukavaa. <3

Muutto on nyt onnistuneesti takana, mutta uudessa kodissakin näyttää sotatantereelta. Itseasiassa täällä näyttää ihan samalta kuin aiemman asuntoni vaatehuoneessa (josta taidan mainita ylpeänä jokaisessa tekstissäni), kun räjäytin kaikki vaatesäkit ympäri kämppää. Niiden viikkaaminen kaappiin vaan on niin tylsää puuhaa! Vaadin assistentin! Ja kun en heti sitä tehnyt, ovat tietenkin kaikki tarvittavat tantut, trikoot ja sukat hukassa silloin, kun niitä tarvitsisi ja sitten kiireessä kun etsii juuri niitä tietyn värisiä Better Bodiesin housuja, jotka mätsäävät salilla varmasti kengännauhojen sävyyn, on luvassa vielä enemmän kaaosta ja sotkua kun myllään ja kaivaudun tekstiilikasojen sekaan. Voisi siis sanoa, että oikein on kotoisaa, eikä mikään ole muuttunut! Paitsi että nyt on liki tuplasti enemmän tilaa sotkea…

Tyylikkään ja ekologisen lattiaratkaisun saat vanhoista sanomalehdistä. Tyhjä kivennäisvesipullo tuo viimeisteltyä tyyliä kattaukseen – Niksi-Eve

Ja mikä parasta – uuden kämpän porraskäytävässä on peili! Mä aion niin pyllistellä tässä joka päivä kun kävelen ohi!!

Muuton myötä palasin myös treenailemaan vanhalle vakiosalilleni. Kun aikataulut ovat kiireiset, on pakko olla sali jokaisessa kaupunginkolkassa ja erityisesti lähellä kotia. Salille taitaa olla n. 40m matka Kylläpä oli mukavaa mennä takaisin tuttuun ympäristöön ja tuttujen treenikavereiden pariin. Kävin heti tänään räpiköimässä jalkatreenini siellä. Mainio tuntuma ja ajatus oli koko ajan suunnattuna peräosastoon! Olen kuullut monesti, että näytän salilla vihaiselta. No kai nyt kun pitää rutistaa pakaroita niin hemmetin keskittyneesti toisiaan vasten! Oikein pinnistää niin maan perk… No paljon. Hyvä oli treeni, mutta salin portaat meinasivat koitua kohtaloksi… Sellainen tutina päällä lähdin kotiin. Istuskelu reidenloitonnuslaitteessa on muuten aika kovaa puuhaa! Tuli ihan hiki!

Nyt on taas hyvä parempi mieli kropasta ja omasta treenaamisesta, mutta näin ei todellakaan ollut esim eilen. Tai esim. toissapäivänä. Tai esim. kahteen viikkoon. Eilen lenkillä juteltiin ystäväni kanssa positiivisesta itsepuhelusta ja ylipäätään positiivisesta ajattelusta. Siitä, miten tärkeää se on ja erityisesti siitä, miten hankalaa se on. 
Ymmärsin, että en itse ymmärrä sitä, mikä on normaalia jaksamista, enkä osaa tarkastella omaa tekemistäni realistisesti. Tuntuu aina siltä, että muut ehtivät tekemään enemmän, treenaavat kovemmin, syövät tarkemmin ja tekevät sen ja tämän ja tuon paremmin. Olen siis kova vertaamaan tekemistäni muihin. Olen huomannut, että piiskaan itseäni liikaa negatiivisella ajattelulla ja vähättelyllä sen sijaan, että tsemppaisin itseäni kehuilla ja positiivisilla ajatuksilla.

Pitänee vaihtaa hellankin yläpuolelle: onnellinen kotirouva. Eiks tää nyt oo vähän negatiivinen???

Milloin marisen siitä, että paino ei tipu, milloin marisen siitä, että lihasta on liian vähän. Miten voi olla niin hankalaa tarkastella omaa tekemistään rakentavasti ja tsempata itseään? Jokaisella on ne omat heikot osa-alueensa ja silloin tehdään työtä ja parannetaan ja ollaan tyytyväisiä. Vaan ei. Omalla kohdallani homma menee niin, että olen tyytymätön ja tavoittelen jotain. Saavutan tavoitteen ja tavoittelen lisää. ”Kehitys loppuu tyytyväisyyteen” ei siis ainakaan omalla kohdallani pidä paikkaansa, koska en ilmeisesti osaa olla tyytyväinen siihen, mitä minulla jo on vaan tavoittelen aina jotain. Oli se sitten pienempi rasvaprosentti, isommat reidet, paremmat olkapäät, toimivampi parisuhde, isompi koti tai parempi rahatilanne. Haluan aina lisää. Paitsi vatsaa, sitä en halua lisää. Enkä esim isompaa päätä tai korvia tai… No, ehkä ymmärsitte pointin.

Olisinpa tyytynyt edes tavalliseen lamppuun. Mutta ei!! Hirveä työ ja näpertäminen!!

Vuoden 2014 tavoitteeksi aion ottaa positiivisen ajattelun opettelemisen. Jos nyt oikein villeiksi heittäydytään ja lähdetään liikkelle tällaisesta kevyestä henkisestä prosessista. Mutta kun olen monin tavoin positiivinen ja optimistinen. Uskon, että asiat järjestyvät aina ja elämä on tämän näyttänyt monta kertaa, vaikka on tapahtunut paljon kurjia asioita. Uskon oikeasti siihen, että ihminen pystyy mihin vain! Joten haluan, että voin olla tyytyväinen tekemästäni työstä ja tapahtuneista muutoksista. Haluan kyetä kehumaan itseäni ja olemaan aidosti ylpeä siitä, mitä teen. Auttaisi aika paljon tässä projektissakin. Ja voi kun tähän saisi vielä ynnättyä sen aidon läsnäolon ja tästä hetkestä nauttimisen sen sijaan, että sitä vain miettii  tulevaa ja tavoittelee aina jotain. Kun se elämä nyt vain sattuu olemaan tässä ja nyt ja kulumaan koko ajan! Ja kun juuri tässä ja nyt on niin paljon asioita, joista voisi nauttia ja olla tyytyväinen.

Meinasin myös luvata, että pidän jatkossa vaatteeni siististi viikattuina, laitan uuden roskapussin paikoilleen samalla kun vien roskat ja laitan uuden rullan vessapaperia telineeseen aina kun vanha loppuu. Mutta totesin, että ei kannata tehdä lupauksia, joita ei voi pitää (ja joita ei aio edes yrittää toteuttaa…)

Asiaan millään tavalla liittymätön kuva osittain syödystä välipalasta. Kuvan muna ei liity tapaukseen.

Kaikille teille blogin lukijoille toivon  riemukasta, iloista, reipasta, liikunnallista, nautinnollista, tsemppaavaa ja kaikilla mahdollisilla ylistyssanoilla kuorrutettua vuotta 2014! Blogi oli saanut vuodenvaihteeseen mennessä liki 23 000 klikkausta! Olen äimänkäkenä! Niin monta klikkausta niin vähillä kankkukuvilla ja maltillisella paljaalla pinnalla! Tissikin vilahti (TAHATTOMASTI) vain kerran – vau!! Lukekaahan jatkossakin ja heittäkää ihmeessä kommentteja! Niitä on ollut niin mukava lukea sähköpostista, facebookista ja täältä bloginkin kommenttiboxista! Je jeee!

”When I’m sad I stop being sad and be awesome instead. True story.”

 – Barney Stinson /HIMYM

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

5 vastausta artikkeliin “Uusi vuosi – Uusi perä.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta