Tilanne on enemmän kuin hallussa! Paitsi välillä ei oo.

Tällaisten kaltaisteni tunareiden ei pitäisi missään nimessä haalia stressiä ja kiirettä. Jos muuten uunoilen ja töpeksin ja olen hajamielinen, olen stressin ja kiireen alla törttöilijäuuvatti potenssiin sata.
Joka päivä on sattunut jotain pientä kömmähdystä. Avaimia en ole sentään unohtanut kertaakaan sisälle enkä muuallekaan, mutta muuten tavarat ovat olleet kadoksissa. Milloin se on pipo, milloin joku rasia, milloin lompakko… Ja milloin pankkikortti. Se pieni littana pirulainen, jonka aina survon takkini taskuun. Ja joka on hukassa tuon tuostakin.
Pallo hukassa. Pöllö hupussa.
Eilen olin tekemässä lähtöä Ikeaan, kun en löytänyt pankkikorttiani mistään. Ai että, se oli mukava tilanne se. Hosuin ja poltin päreeni alle minuutissa ja olin vakuuttunut, että olin edellisiltana kortin tiputtanut johonkin hankeen. Kaivoin kaikki tavarat taskuista, laukuista, toisen takin taskusta. Katsoin keittiönpöydän. Heitin hanskat tiskiin. Soitin sulkupalveluun, että nyt minä sitten sen kortin todella kadotin, samperi.
Ikea-reissu meni ilman erityisiä kömmähdyksiä. (Onneksi oli toinenkin pankkikortti ja tilillä Thaimaan matkabudjetti) Mitä nyt hieman oli kengurubensiiniä autossa ja unohdin, kuinka vaihteita käytetään (ja kumosin H&M Home-osastolla kuivuneita ruusunlehtiä lattialle tutkiessani kaunista purkkia). Mutta en viitsi pitkästyttää teitä kehumalla omia kuljettajantaitojani. Suorastaan ylivertaisia sellaisia. Nimimerkillä miksi tämä  typerä auto hyytyy vitosvaihteella ylämäessä, eikä kiihdy ykkösvaihteella kiihdytyskaistalla. 
Ikeasta kotiutuessa minua odotti kotona ihana vastaanotto. Pankkikorttini lojua lopsotti ihan tässä ruokapöydällä, läppärini vieressä. Olinhan edellisenä iltana käyttänyt sitä asioidessani netissä. Niin. Hirmu hyvin etsin. Onneksi vedin parsat ja kanat ja valkuaiset niin tehokkaasti sieraimeen ennen kuin keskityin hetkeksi miettimään, milloin olin viimeksi korttia käyttänyt. Kyllä muuten oli pitelemistä siinä tunneryöpyssä, kun rakastin itseäni ihmisenä hetken aikaa niin kovasti. <3
Bite it you scum!
 Se siitä. Sellaista sattuu! Niin sattuu, kaikille.
Viime viikolla treeneissäkin sattui, nimittäin, yllätys yllätys – pakaraan. Uusi ohjelma pyörähti käyntiin viikko sitten ja kävin keskiviikkona tekemässä takareisi-pakaratreenin. Oli vähän jäykän oloinen perä vielä edellisestä treenistä, mutta ajattelin, että kyllä se kankku vertyy. Ei se vertynyt. Bulgarialaisessa askelkyykyssä pakarassa tuntui mielenkiintoinen muljahdus. Lopputuloksena todella kovat säryt, voimaton jalka ja tunnoton kohta pakarassa. Olin aivan varma, että nyt repesi liha luusta irti. Voltarenia, Ice-Poweria. Makaamista jäisen raparperipussin kanssa. Buranaa. Paljon buranaa. Ja näiden douppauksien ansiosta jalka näytti seuraavana päivänä elonmerkkejä ja parin päivän kinkkaamisen jälkeen kipu oli enää samaa luokkaa kuin treenin jälkeen. Huh! Säikähdyksellä selvittin. Jatkossa muistan lämmitellä vieläkin huolellisemmin. Enkä ehkä lätki ensimmäisiin sarjoihin niin kovia painoja. Krhm. Mitäs minä aina jankutankaan, että tuntuma ennen kaikkea…
Erinomainen tuntuma. Loitonnuksia. Salatut Elämät TV-ruudulta ja urheilujuomaa kun on niin kova treeni!!
Lauantaina oli viikon 6. työ/puuhapäivä. Työpäivän jälkeen ei ollut enää yhtään puhtia. Hyvä että jaksoi hengittää sisäääään jaaa uuuuloooossss. Olisi tehnyt mieli jäädä eteisen lattialle X-asentoon ja siitä virottua kömpiä tuijottamaan kuola suupielestä valuen Muumipeikkoa ja pyrstötähteä. Silloin oli pakko napauttaa itseään. Nyt salille senkin luikero. Treenejä ei skipata! Tai jos skipataan, ei muuten ole asiaa kisoihin. Ja kyllä vaan oli motivaatiota taas kummasti kiskoa se kahdeksan kerrosta vaatetta päälle ja hipsiä salille selkätreenin pariin lauantai-iltaa viettämään. Ja jälleen se palkitsi! Tuntuma oli hyvä, sain mukavasti leuanvetoja tehtyä ja poseerauksetkin sujuivat. Kotimatka meni niin hyvillä fiiliksillä ja höyhenenkeveillä askelilla että!!
Monilla on suuria vaikeuksia motivaation kanssa. Ja mistä se johtuu? Usein se johtuu siitä, että tavoite ei ole tarpeeksi selkeä. Jos tavoite on epämääräinen, epärealistinen, liian kaukainen on paljon helpompi keksiä tekosyitä kuin silloin, jos sinulla on selkeä tavoite.
Tavoite motivoi jättämään sängyn anivarhain.
Miten sitten motivoida itseään? Ensin kannattaa käydä pieni keskustelu. Mielellään itsensä kanssa, mutta voihan sitä jutella naapurin Pentillekin. Mitä sinä haluat saavuttaa liikunnalla? Mikä on haastavinta tavoitteeseen pääsemisessä? Mikä puolestaan on vahvuutesi tavoitteeseen pääsemisessä? Mitä tämän tavoitteen saavuttaminen sinulle antaa?
Tämän jälkeen on aika käynnistää suunnittelu.
Aseta tavoite.
Usein tavoitteeksi asetetaan ”liikunnan ilo”. Mielestäni se on yksi hankalimmista ja epämääräisimmistä tavoitteista. Ja uskon, että sitä ei saavuta kuin etsimällä sitä mieluisaa liikuntamuotoa ja liikkumalla tunteja, tunteja ja vielä lisää tunteja, jolloin siitä tulee elämäntapa. Tai sitten sen ilon pitää tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mutta harvoin se vain tulee. Se ei ole kuitenkaan mitään sellaista myyntitavaraa, jonka voisi ostaa kuin kuntosaliohjelman. Siinä vaaditaan jo sitä kuuluisaa henkistä prosessiakin.
Jos tavoite on mitattava, pilko se pienemmiksi välitavoitteiksi. Esim jos kokonaispudotus on -30kg, kannattaa se jakaa 5kg tai 10kg pompseihin. Aseta tavoitepäivämäärät.
Merkitse liikuntakerrat kalenteriin. Noudata kalenteria!
Tavoitevaatteet ja tavoitekuvat. Omat tai muiden. ”Tuollaisen kropan minäkin haluan!” ”Näihin housuihin haluan taas mahtua kesällä!” Toimii.
Uudet varusteet piristävät kummasti! On mukava mennä treenaamaan, kun saa pukea päälle jotain muuta kuin isoäidin vanhan Naisten Askel-79-verryttelypuvun.
Julkaise tavoite! Kerro siitä kavereille, työkavereille, perheelle. Julista facebookissa tai blogissa. Motivoi kummasti pysymään tavoitteessa. Jos ei muuten, niin ainakin pienen häpeän ja muille näyttämisen voimin.
Ja mikä parasta. Ei ole pakko harrastaa liikuntaa, josta ei pidä. Liikuntamuotoja on niin paljon, että jokaisella on varaa valita. On kuitenkin hyvä olla realistinen. Jos haluat pyöreän takapuolen, olkapäät ja muhkeat reidet ilman, että niiden koostumus on pelkkää rasvaa, et voi vain sauvakävellä tai zumbata. Valitse siis laji tavoitteen ja innostuksen mukaan! Kyllä minulla lopahtaisi liikunnan into ihan muutamassa minuutissa, jos pitäisi mennä vaikka tanhuamaan*. ”Joo, ei toi sun kestävyyskunto nyt muuten kehity. 5 x viikossa aamutanhu tyhjällä mahalla ja 3 x 45min piiripolskaa” Jäisi muuten tekemättä.
Olisihan näitä vinkkejä muitakin, mutta toisaalta, käytin jo tanhu-kortin. Olisi kai voinut tiivistää koko tekstin siihen, että jos ei tee mieli lähteä salille, ajattelepa miten paljon mukavampaa on tutisutella puntteja kuin tanhuta.  

*Tanhu on suomalaiskansallinen aiemmin perversiona pidetty taipumus liikahdella nolosti musiikin soidessa. Vielä 1960-luvulla tanhuamista pidettiin yhtenä aivopöhön oireista, mutta 1970-luvulla se poistettiin tautiluokituksesta. Vielä 1940-luvulla tanhuajia pakkosteriloitiin.

Tanhussa hypähdellään jähmeästi ja liikutaan kömpelösti, ja tanhuaja usein itse kokee sen tapahtuvan musiikin tahdissa, vaikkei vierestä katsoja sitä huomaisikaan. Tanhun eri muotoja ovat mm. purpuri, sottiisi ja masurkka.

2000-luvulla tanhuajat ovat vaatineet tasaveroista kohtelua muun väestön kanssa, ja laissa nykyään kielletään tanhuajien syrjintä esim. työnhakutilanteessa. Yleinen mielipide on muuttunutkin myönteisemmäksi tanhulle, vaikka edelleenkin räikeimmät tanhun muodot, kuten polkka, herättävät suurta vastustusta. Monet haluaisivat myös suojella alaikäisiä tanhuilta, mutta laki ei kiellä vanhempia viemästä lapsiaan tanhuamaan.” Lähde: Hikipedia

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

3 vastausta artikkeliin “Tilanne on enemmän kuin hallussa! Paitsi välillä ei oo.”

  1. ääh. oon vähän löysäilly viime aikoina. Noh, olipahan teikämannen olkapää sen verti motivoiva että josko pitäytyisin parsassa kuivakakun sijaan.. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta