This girl is on fire!

Voi jukupliut, on jo tiistai!
Viikko alkoi sikäli erikoisesti, että eilen oli treenivapaa. Yleensä kun viikko tulee startattua jalkapäivällä ja perkeleillä. Viime viikolla treenasin salilla hieman vahingossa kuusi kertaa. Päälle aerobista ja kehonhuoltoa Method Putkisto-studiolla sekä poseeraustreeniä, niin kyllä muuten tuntui eilisaamulla silmissä ja jäsenissä. No, tuntui tänäänkin. Hyvä kun silmiä sai auki!!

AURINKOETUJEETAKAJEESIVUJEEJEE.

Sunnuntaina kävin tekemässä etureisi- ja pohjetreenin, yllätys yllätys. Mitäpäs muutakaan, noin lauantaisten kommenttien jälkeen? On muuten sellainen polte saada sitä lihasmassaa tahkottua, että oikein päätä pakottaa! Tiukkaa teki treeni ja tuntumaa haettiin oikein urakalla. Keskityin niin maan pirusti etureisiin, tein  7 sarjaa ojennuksia reisipenkissä (keskiraskasta, todella kovaa ja pitkät pumppailut ja hapotukset päälle) ja siihen vielä ojennukset yhdellä jalalla. Jalat tutisivat, treenikaveri auttoi pitämään viimeiset ylhäällä ja koivet olivat muusia. Itku meinasi tulla ja räkä tirskui nenästä. Ja missä treeni tuntui eilen? Pakarassa ja takareidessä! MITVIT?? Eipä ole eristetympää etureisitreeniä edes nähty kuin tuo sunnuntainen setti ja pakaraa polttelee eniten. Toki tein prässiä ja etukyykkyä, joissa pylly työskentelee yhtä lailla, mutta on se kumma kun polte menee tuonne syvälle kankkuun

Perse edellä vaikka puuhun.

Olen miettinyt, mitä voisin omassa treenaamisessani parantaa ja tänään tuli hyvin voimakas ahaa-elämys, että en ole viime aikoina vetänyt treenejäni tarpeeksi epämukavuusalueelle ja oikeasti sinne aivan loppuun saakka. Tämä havainto tuli kankkutreenissä, jossa oksennus käväisi pariin kertaan suussa. Leveää smith-kyykkyä, bulgarialaista askelkyykkyä, sumokyykkyä, yhden jalan prässiä, pakarapotkuja ja väliin hyppyjä. Ai herra. Pylly oikein jäi tärisemään, kun sain pakaran niin hyvin väsytettyä. Näitä_treenejä_lisää! Mannisen Manialla saattoi olla jotain tekemistä raivopäisen treenimeiningin kanssa. Tyytyväisenä lähdin treeneistä kotiin.

Käväisin myös palauttelemassa koipia uimahallissa. Pulikoin ennen ohjauksia muutamia satoja metrejä, hitaammin kuin jättiläiskilpikonna liikkuu kuivalla maalla, ja sen jälkeen loikin kylmäaltaan ja kuuman suihkun väliä. Kunnon dippaukset 10+ asteiseen veteen, 5sek pito ja kuumaan suihkuun. Kyllä teki hyvää ja sai verenkierron hyrisemään.
Vaan täytyy sanoa, että en viihdy uimahalleissa sitten alkuunkaan. Kun löytyy killutinta ja kuvaa jos jonkinlaista, saa välillä aika häpeilemättömiä tuijotuksia ja tänäänkin eräs mummo puhisi voiherrajumalaa siinä vieressä kun riisuuduin. Onpa kerran saunassa ihan avoimesti päivitelty, että voiko noilla rinnoilla edes imettää. Kyllä tekisi siinä vaiheessa kertoa niille rämemajaviaan toinen jalka ilmassa saippuoiville kurttupyllyille pari napakkaa faktaa ja näytellä kansainvälisiä käsimerkkejä molemmilla käsillä, mutta sen sijaan olen tyytynyt hymyilemään leveästi, avaan ovet ja toivotan hyvät päivänjatkot.

Eilen tuli melkein jännityspissi housuun, kun palasin teiniajan tunnelmiin ja marssin BODY CTRLiin, Torikeskuksen 4. kerrokseen ottamaan napakorua!

Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainitsinkin, vuodesta 2004 killunut napakoru piti ottaa pois viime kesänä, kun päätin jäädä kiinni korvoon. Ja mikä on korvo? KVG, kuten äitini sanoisi. Saavi tietenkin!! Kova ikävä tuota killutinta tuli, joten olihan se pakko saada uusi kimmeltelemään tuonne hytinän keskelle.
Vanhasta kolosta sitä ei enää kannattanut töniä läpi, joten lävistys tehtiin vanhan alapuolelta. Eli sinne jäi tuollainen vanha kuoppa keskelle. Nyt vaan toivotaan peukut pystyssä, että koru ei humpsahda takaisin tuohon alempaan reikään.

Siellä onnnn ! Pikkukoru!!

En itkenyt ja sain tikkarin, jeeee! Parasta palvelua. Onneksi en nynnyillyt. Mutta näin aikuisiässä sitä ei vaan ole enää niin innokas kärsimään kipua. Teininä se tuntui niin hurjalta kun uskalsi käydä ottamassa naamareikiä. Juu. Nykyään mieluummin katson sohvannurkassa Muumeja ja extreme-harrastuksena huljuttelen nokkaani nenäkannulla. Ja luen Pirkkaa sekä Yhteishyvää.

Sakari sujautti mukaan myös suolaliuosputelin, jolla voi haava-aluetta suihkutella pari kertaa päivässä. Aiempien lävistysten kanssa ei ole juuri suolaliuosta tullut käytettyä. Se oli sitä aikaa, kun kielilävistysten kanssa purskuteltiin Oral B:tä ja itse hakaneulalla tehtyjä huulilävistyksiä jynssättiin desinfiointiaineilla.

EasyPiercing

Kolmen viikon päästä onkin Fitness Classicit! Onko lukijoita tulossa ihmettelemään raudankovia pyllyjä ja hauiksia? Lähden innolla seuraamaan kevään kilpailijoiden suorituksia. Varmasti saa taas lisää intoa ja fiilistä ja on mahtava nähdä kovan työn tulosten esittelyä.
Olen paljon lueskellut fitnessistä tässä viime päivinä, dieettaajien mietteitä, ammattilaisten näkemyksiä. Törmäsin uudemman kerran Jutta Gustafsbergin haastatteluun, jossa hän mainitsee siitä, että kilpailuihin lähdetään liian heppoisin perustein. Nyt kun tahti kovenee ja muutoksia syynätään entistä tarkemmin, on todella tajunnut, miten rankka laji tämä on psyykkisesti. Tässä vaiheessa erottuvat hyvin ne jyvät akanoista. Toisilla on tarvittava lujuus ja stressinsietokyky, toisilla ei. Psyyke kestää tai se murtuu. Toiset osaavat ottaa rennommin, toiset eivät stressaa lainkaan. Toiset taas tutisevat epävarmoina kuin haavanlehdet.
Monet tähtäävät kilpailuihin, koska heillä on kilpaurheilutausta. Kaivataan ehkä jokin uusi laji tilalle, kun vanhassa on tullut seinä vastaan tai se on lopetettu loukkaantumisen tms vuoksi. Itsekin olen ratsastanut kilpaa ja ajattelin kilpailunhaluisena ihmisenä, että kilpailu kuin kilpailu! On kuitenkin todella eri asia kilpailla liikuntasuorituksilla, kuin omalla ulkonäöllä.. Arvostelun saaminen on rankkaa ja armotonta. Kehitettävää on aina ja voit todellakin unohtaa ne puheet, että riittäisit juuri sellaisena. Lavalle et riitä.

Mutta mökötys sikseen!!

Siksi moni varmaan pitääkin lajia ihan kahelien touhuna. Miksi altistaa itsensä arvostelulle ja ruotimiselle, miksi ei voi olla tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on? Eikö elämässä ole tärkeämpiä ja syvällisempiäkin asioita, joita miettiä? Niin. Ja silti tämä vain on niin kiinnostavaa, ihanaa ja iloista touhua!

Koen kestäväni hyvin muiden arvostelun, enkä loukkaannu negatiivisista mielipiteistä. En ota niitä henkilökohtaisesti. (Paitsi tottakai loukkaannuin sydänjuuriani myöten, kun kulmakarvojani haukuttiin siittiöiden näköisiksi!!!!) Myös blogia kirjoitellessa altistaa itsensä aivan tietoisesti kritiikille ja kommenteille. Olen tottunut siihen ja kehittänyt kohtuullisen hyvän vastustuskyvyn höpöhöpöjutuille. Mutta se mikä hiertää ja satuttaa : itsekriittisyys. Ja se on paljon pahempaa, kuin muiden arvostelu, joka saattaa vain auttaa siinä, kun otat itsestäsi mittaa. Saa yrittämään vielä kovemmin. Olen päässyt (aika) hyvin eroon negatiivisesta itsepuhelusta ja tunnistan paremmin vahvuuksiani, mutta edelleen suhtaudun hyvin armottomasti omaan tekemiseeni ja kehitykseeni. Vaikka miten ottaisi kuntokuvia ja niistä näkisi kiitettävää muutosta, tuhahtelen pääni sisällä, enkä ole tyytyväinen. Itsensä piiskaamisesta on ilmeisen hankalaa päästä eroon. Nautin todella paljon treenaamisesta. On ihanaa kehittyä, on ihanaa elää tätä elämää, mitä elän. Välillä vain pelkään, miten oma mieli pysyy mukana touhussa ja muutoksissa. En halua olla armoton itselleni. Haluan kuunnella ja ymmärtää kroppaani. Nauttia sen hyvistä puolista, enkä vähätellä ja nähdä vain huonoja puolia.
Toisinaan on vain selkeästi huonompia päiviä, jolloin tämä sättijäpiru alkaa säksättää. Silloin kun se alkaa, pitäisi vain istahtaa alas ja ottaa rauhassa. No okei, ehkä hieman läimiä sitä poskille. Mutta ei. Hetken aikaa juoksen ympyrää kuin päätön kana, ahdistun, kehitän rintaani möykyn, vellon ajatusta, ahdistun vähän lisää, menen murheeseen. Iik, iik, ääk, ääk! Sitten. Onneksi. Järkeistän asian, mutustelen sitä, tarkastelen eri puolilta ja PIM! Olen jälleen itsevarma ja onnellinen harrastelija, matkalla kohti tulevaisuuden tavoitteita ja haaveita! Hymy huulilla. Rintakehä täynnä onnea, varmuutta ja fiilistä. Täältä tullaan! Pois alta risut ja männynkävyt ja kahvakuulat ja flexibarit ja vaikka pakasteseit. Miten vaan! Täältä tullaan.

”Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?”
-Tommy Tabermann

Monta peilikuvaa uskallat tänään jättää ottamatta? No en YHTÄÄN!!

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

10 vastausta artikkeliin “This girl is on fire!”

  1. ”Kyllä tekisi siinä vaiheessa kertoa niille rämemajaviaan toinen jalka ilmassa saippuoiville kurttupyllyille”

    …. :———————DDD mulla tyrskähti pepsi maxit näytölle.
    Oot ihana aina vaan!

  2. Olet asian ytimessä, se itsekriittisyys..välillä niin ärsyttää kun kehitystä on tullut ja sen juurikin vaikka kuvista huomaa, mutta silti oma mieli huutelee, että ihan paska suoritus. Niin kun itsellä ton inbodymittauksen kanssa. TOinen on pakarat, ei auta vaikka Anna ja Matti sanovat, että lihasta on. OMasta mielestä ei todellakaan ole ja kaikki on pilalla. Ja kun näin alkuvaiheissa ollaan pitäisi osata olla itselleen armollisempi, mutta miten?
    -PauliinaT

    • Siinäpä vasta onkin kysymys! Toivottavasti sitä armollisuutta oppii tässä vielä. Olisi kyllä helpompaa kaikin tavoin, kun ei vähättelisi itseään!

  3. Kähähää sulla on kyllä usein sana hallussa, muutamat sanavalinnat osui kyllä niin oikeaan että huh huh. Näitä sun postauksia on aina mainiota lukea ja mun mielestä sulla on hyvät mielipiteet ja ote koko alaan ja muutenkin treenaamiseen. Ja ps mä oon kanssa tehny reisilihaksia jotka on tuntunut pehvassa mutta kun pehvaa tekee niin onki sitten nurinkurin. Eli kaikkee vaan pitäs tehä sekasin ni eiköhän se sit joskus mee oikeeseen osotteeseen se polte xD

    • Kiitos Leena, kiva kun kävit kommentoimassa! Mukavaa, että löytyy kohtalotovereita, joilla koipitreenit uppoaa kankkuun. 😉

    • Tosiaanki, oon aiemmin vihannu jalkatreenejä mut oot saanut mut jotenkin innostumaan niistä. Mutta mulla on aiempina vuosina hommattu oikeapolviongelma ja nyt on pitänyt pitää taukoa, kun jo pelkkä hyppiminenki on sattunut. Kiva kun treenistä ei pysty tekemään puoliakaan, lievästi rasittavaa. Oon jo kokeillut noilla versioilla jotka on helpompia nivelille, argh. Ja en voi uida koska mulla on atooppinen iho ja en kestä vettä, varsinkaa uimahallivettä. Pitänee ettiä lisää liikkeitä jotka ei rasittais liikaa..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta