Elämää fitnessbeiben rahkapurkinkannattelijana

Minulta kysellään jonkun verran siitä (no näitä asioitahan riittää…), miten kumppani suhtautuu tähän hömppäharrastukseeni ja erittäin vakavalla hartaudella harjoitettavaan sekä ennen kaikkea kellontarkkaan parsakaalin mussuttamiseen. Kyllä on on varmasti rankkaa. No ainakin sitten kun olet dieetillä, niin on muuten rankkaa. Huhhuh! Pitkä piina! Eikö teillä saa syödä sitten mitään herkkuja? Sinäkö sitten pakotat sen miehenkin jätystämään sitä pakasteseitä ja viinietikkaa suoraan purkista?
Koska halusin välittää kaikille tietoa näistä fitness-elämäntavan sivutuotteista: ihmissoikeusrikoksista ja henkisestä perheväkivallasta, pyysin blogiini vieraskirjoittajan. Hän on lyhyessä ajassa noussut varsinaiseksi alan asiantuntijaksi ja mielellään suostui jakamaan kanssamme pari sanaa. (melkein piti jo toppuutella, kun alkoi olla filosofinen trilogia kasassa)
Vieraskirjoittajana, Fiinua lainaten, mies joka meillä asuu. Tässä avomieheni sydäntäriipaisevaa tilitystä fitnessmuijan kanssa styylaamisen sudenkuopista ja Oivariini-gatesta. 
”Aivan alkuun pieni esittely itsestäni. Harrastan itse aktiivisesti monenlaista liikuntaa. On tullut pelattua jalkapalloa, pihalätkää, salibandya kunnan kirkollisella vuorolla (niin hengellisiä kun sitä ollaankin!), harrastettua aikidoa ja nykyään monen vuoden peruskuntosalipenkkihaukkapenailun jälkeen löysin vuonna 2013 crossfitin. Crossfit on kohonnut kaikista harrastamistani lajeista ehdottomaksi suosiksi lajin tehokkuuden ja yhteisöllisyyden takia ja ko. lajia treenailen kovasti Jyväskylän Crossfit 40100-salilla! Toki vielä kesäisin tulee höntsävuoroilla pelailtua jalkapalloa, lenkkeiltyä ja rullaluisteltuakin.

Normityyli. Uusi keväinen stailaus.
Syy miksi jonkun nobody-Tuomaksen kirjoitus ajautui tähän blogiin, on se, että rakas avovaimoni pyysi minua kirjoittamaan omia näkemyksiäni ja kokemuksiani hänen hienosta glamourblingblingterveysfitness-projektistaan: Miten se vaikuttaa minuun, meidän yhteiseen arkeen ja tähdelliseen elämään ylipäätään. Alkuun täytyy sanoa, että itsekin ”urheilijaintoilijana” pidän tätä fitness-harrastusta vain positiivisena asiana. Mitä nyt joka päivä saa kuulla tietyt pohdinnat, ihmettelyt, itsepuhelut ja kommentit (positiiviset ja negatiiviset vaihtelevat saman päivän aikana – ja monesti!): ”Mulla ei oo lihasta”, ”Mun pohkeet on tosi huonot”, ”Kyllä tästä hyvä tulee”, ”Vitsit mun perse näyttää hyvältä”, ”Voi ei, mulla on taas nälkä”, ”Tuomas katsopa tämän kisaajan kunto”, ”Tekee mieli treenaamaan”, ”Voi kun pääsisi jo treenaamaan”, Voi kun olisi jo aamu ja saisi puuroa”, ”Mun etureidet on tosi pienet”, ”Ja jälleen. Kyllä tästä hyvä tulee”. 
Edellä siis vain muutamia Even itsepuheluita ja heittoja minulle, joihin toki vastaan jotain kannustavaa, yhdyn samaan tai sitten ”miesmäisesti” myhistelen (mmm m) ja oikeasti en ole kuunnellut yhtään mitä minulle on sanottu! Älkää kertoko tästä Evelle! 😉

Fitness-urheiluhan on tosi rankka laji psyykelle ja etenkin se, että pahin vastustaja/kilpailija olet sinä itse, tuo valtavasti painetta ja stressiä elämään. Kun vertaa esim. joukkuelajeihin, joissa voimaa ja jaksamista ammennetaan muista ja sinulla on tukiverkosto joka treenissä mukana, joutuu fitness-urheilija kamppailemaan kuntonsa, treeninsä ja ulkonäköpaineidensa ja motivaation kanssa aivan yksin. Toki fitness-urheilijalla usein on oma valmentaja ja täytyy sanoa, että Team Fullmetalin koutsi Heidi on kyllä mahtava tsemppaaja ja tuki Evelle. Silloin, kun itsensä piikittely ja kritisointi ovat karkaamassa älyttömiin sfääreihin eikä miespuolisen kanssa-asujan kannustavat ja maanpinnalle palauttamis-yritykset tunnu tehoavan, sattuu Heidiltä tulemaan ratkaisevaan aikaan kannustava kommentti tai huomio Even kunnosta tai treeneistä. Ja samalla sekunnilla, kun on Heidin kommentti luettu pikkunäytöltä, on mieli täysin päinvastainen ja fitness-tähtemme tajuaa, että kunto on hyvä, kropasta tulee hyvä ja treeni-into kasvaa jo valmiiksi olleesta 100 %:sta 200 %:iin! 
Edeltä tarkkaavaisimmat voivat hoksata allekirjoittaneen roolin! Täten nimeän itseni tässä kirjoituksessa Eveliinan apukoutsiksi! Apukoutsin tehtäviin kuuluvat mm. jo edellä mainittujen itsepuheluiden ja kommenttien jatkuva kuunteleminen ja kommentointi, tsemppaaminen, treeneihin patistaminen ja lisäboostin antaminen, lenkittäminen ja venyttelyyn patistaminen, hierominen ja ruokanatsina toimiminen. Monelle miehelle tämä voisi olla kova paikka, mutta tosiaan itsekin kuntoilen paljon ja syön terveellisesti, niin eipä tässä kovin hankalaksi ole elämä muuttunut. Saan Evestä itselleni myös hirveästi tsemppiä liikkumiseen ja terveellisten elämäntapojen noudattamiseen. Kun parisuhteessa molemmat voivat fyysiseesti hyvin, helpottaa se myös molempien henkistä hyvinvointia + täytyy sanoa, että silmänruoka on parasta ruokaa (aamupuuro tosin taitaa viedä voiton). Lisäksi löytyy myös loputtomasti keskustelunaiheita perseistä (treenatuista ja ei treenatuista), haukkareista, liikkeistä, tekniikoista (etenkin muiden!), menneistä ja tulevista treeneistä, lihaskivuista, anatomiasta, lihashuollosta, ruokavaliosta….. Tuki on suhteessamme molemminpuolista ja alla oleva kuva kertoo päällimmäiset fiilikset tässä samassa ”fitness-veneessä olemisesta”! Miltähän fitness-vene näyttäisi oikeasti? 

…..
Eniten jännittää Even projektissa se, miten hän jaksaa ja kestää henkisesti tulevan kesän dieettiajanjakson, kun on luvassa parit häät, mökkireissuja, maaseutumatkailua ja ihania grillaushetkiä. Pystynkö itse tosissani hyvällä omallatunnolla nauttimaan toisen vieressä esim. marinoitua grillipihviä ja lohkoperunoita kermakastikkeessa, lisukkeenaan toki grillatut kasvikset, huuhtoen ruoan alas muutamalla (ravitsevalla) oluella. Katson vierelleni ja Evellä on lautasellaan jo 45.päivää sama ateriakokonaisuus? Jälkkäriksi otan jäätelön ja Evellä jälkiruokana joku kurkun pala? Ei kun ei edes sitä. Ei kuulosta kovin hyvältä pääni sisällä, mutta aion nauttia kesän antimista, toki hieman toppuutellen, että ei tule liikaa kiusauksia dieettaajalle. 
Kesällä tehtävänäni onkin olla kunnon ruokanatsi. Huvittaa tosin ajatus siitä, että juhannuspäivänä pienessä pöhnässä mies ähisten ja puhkuen punaisella turvonneella naamalla kömpii jääkaapille, ottaa korjaavan ja palan pizzaa ja sanoo naiselle ”Et sitten syö tänään mitään ylimääräistä, et ees rahkaa vaikka mieli tekisi!” Justjust. Uskottavaa. Ja varmasti saisin hienon, kunnioittavan katseen! Eipä siinä, kesää odotellessa! 
Yhden lupauksen olen jo tehnyt tulevaa dieettiä silmälläpitäen: uhrauduin luopumaan Oivariinistä ja käyn aamulenkeillä seurana. Eveliinan kaino pyyntö oli juurikin tuo Oivariinin poistattaminen jääkapistamme. Suurin houkutus, leipä ja voi! Yhdessä, kun eletään, on oltava valmis uhrauksiin ja enpä minäkään hirveästi tuota leipää puputa ja kun puputan, voin syödä sen ilman oivariinia! Tulenpa itsekin samalla hieman tikimpään kuntoon, ehkäpä paras kunto tulee olemaan myös itselläni tänä kesänä. Win-win-situation! 
Peiliposet ja bodypeukut kaipaavat vielä harjoittelua.
Aion tukea fitnessbeibeämme täysillä (niin kuin tähänkin asti), uskon hänen tulevaan kuntoonsa paljon ja oma näkemykseni on, että hänellä tulee olemaan hyvä sijoitus syksyn kisoissa. Pääasia kuitenkin on se, että hän on voittanut itsensä, jaksanut viedä projektin kunnialla loppuun asti ja esittelee parhaan kunnon mihin reilussa vuodessa on vain ehtinyt päästä! Arvostan Eveliinaa tosi paljon ja nostan hattua hänen asenteelleen, treenimotivaatiolle sekä arjen yhteensovittamisentaidolle! Suurempia ongelmia ei ole ollut/ilmaantunut tähän mennessä ja arkemme pyörii hyvin. Molemmat osaavat joustaa ja antaa tukea. Uskon, että näillä eväillä Eveliina klaaraa dieetin helposti ja nousee lavalle kuin tähti kimaltelevine bikineineen, vaaleine hiuksineen, hoitaa poseeraukset erinomaisesti ja hymyssä suin! 
Ps. Muumipeli on paras peli (tätä kirjoittaessa johdan vielä 10-8 voitoin) ja suosittelen kaikkia fitness-urheilijoita hankkimaan ko. pelin. Peliä pelatessa ei kyllä fitness-hommat pyöri päässä ja kaiken lisäksi on jännittävää kuka saa paskimman kortin koko pelissä (menetät kaiken ja palaat 12 askelta taaksepäin!!!), sinä itse vai kanssakilpailija/t!!  ”

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

11 vastausta artikkeliin “Elämää fitnessbeiben rahkapurkinkannattelijana”

  1. Mahtava kirjoitus, vaikutatte tosi symppikseltä pariskunnalta ja kiitos Tuomakselle hyvästä kommentoinnista asiaan. 🙂

  2. Tosi hyvä kirjoitus! Kuulostaa kyllä parisuhteelta parhaimmillaan. 🙂

  3. Tosi hyvin kirjotettu ja tsemppiä apukoutsille! Pakko sanoo, että ekan kuvan parta on ihan 10+, meilläkin asuva mies vois ottaa mallia!

    • No niinhän se varmasti onki.. tuon näkönen mies sais persettä varmaan muualtakin jos ei jaksais olla urheilijan kanssa.

    • Jäisi ilman banaaniproteiinia, mikä olisi vielä pahempi! Eikä Tuomas olisi muuten suostunut tätä kirjoittamaan, mutta uhkasin heittää pleikkariohjaimen kiehuvaan parsakattilaan ja naarmuttaa NHL-pelilevyä, jos ruudulle ei putkahtelisi tarpeeksi imeliä sanoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta