Fiiliksissä.

 

Koska minusta on aina ihanaa siteerata aikamme suurimpia ajattelijoita ja eeppisimpiä lyyrikkoja, valitsin jälleen otsikkoon jotain, joka niiaa kiitettävästi aakkosten ensimmäisen kirjaimen hyvin hallitsevan, kotimaisen hiphop-artistin suuntaan. Mutta fiiliksissä ollaan. Kanafileis, fileis, fileis… Voi ei. Tämä oli pohjanoteerausten kirsikka pohjanoteerausteni kirsikan päälle. Johdantoni ontuvat aina! Uskokaa silti, tai älkää, niin kirjoitin kyllä muinoin vahvan E:n äidinkielestä, enkä aloittanut esseekoettani virkkeellä: ”Jo muinaiset roomalaiset…”

Oli miten oli. Päivän tuumailuihin! Minua on aina pidetty kavereiden keskuudessa sellaisena rauhallisena viilipyttynä, joka järkeilee asiat, eikä saa samantien hirveää hepulia, pohdi päätään puhki, ylianalysoi saati muuta mielipidettään muutaman minuutin välein. Vähän sellainen tympeä realisti, joka ei jaksa vatvoa, vaan lähestyy asiaa ratkaisukeskeisesti. Sellainen olen työssäni ja ystävieni kanssa. Mitä pitää siis päätellä siitä, että itseni kanssa tämä ei toimi lainkaan samalla tavalla. Mitä pitää päätellä siitä, että toisina päivinä tanssin salilla lambadaa kyykkytangon alla ja poseeraan laulaen ”I’m sexy and I know it !!”ja olen todella tyytyväinen epämääräiseen vetkutteluuni, jota voisi kutsua hyvin valistuneella arvauksella tai vitsillä t-kävelyksi ja toisina päivinä hiihdän jalat raskaana eteenpäin, näytän Ihaalta ja luovutan huuli väpättäen käsipainoni kanssatreenaajalle, vaikka minulla olisi sarja kesken ja sitten menen kotiin itkemään itseni uneen? (olipa pitkä virke)

99problems

Odotit varmaan, että tässä olisi vastaus. Ei tässä ole. En minä tiedä mitä siitä pitäisi päätellä? Pitäisikö siitä päätellä, että minusta on tullut stereotyyppinen kana, joista miehet aina ”vitsailevat”. Sellainen hullu MOODSWING IS COMING IN 3,2,1….0 SECONDS!! RAAAAAHHHHHH, I’M DIETZILLA-tapaus.

Ei nyt sentään. Liioittelu on mukavaa, mutta ettette nyt poloiset kuvittele, että minä todella saisin maailmaa ravistelevan hepulin joka toinen minuutti ja heittelisin miestäni päivän munakiintiön ylijäämäkeltuaisilla, kuten uhkasin kirjoituksessani BEWARE, DIETZILLA IS COMING haluan nyt sanoa, että en nyt sentään oikeasti. 

Mutta onhan se jännä huomata, miten ne kurjat fiiliksetkin korostuvat, kun panokset kovenevat ja tavoite lähenee. Viimeksi kirjoittaessani räkä roikkui jojona nenästä, kun vuodatin sydänvertani näppäimistölle. Fitnesskuplani oli puhjennut ja levitti glitterin ja kisaglamourin sokaisemaan elämääni kyyneleissä marinoidun parsakaalin katkua. Sen löyhkän ja niljan seassa kauhoin koko lauantain ja olo oli suorastaan musertava.

Ja mitä lauantaina tapahtui? Miksi velloin niin synkissä syövereissä? Tapahtui: ei juuri mitään. Oli lepopäivä ja minua väsytti ja mieleni himoitsi karkkia. Kylläpä oli ravisteleva kokemus. Ihan oli väsy ja nälkä ja herkkuhimo. Voi toista. Se nyt vähintään saa kyseenalaistamaan koko lajin ja omat kykynsä. Kas kun en siinä samassa rytäkässä jättänyt dieettiä kesken ja irtisanoutunut töistä.

IMG_1326[1]IMG_1323[1]Sunnuntaina sentään tapahtui jotain, kun housu ja polvi menivät puhki! Ai iiii…

Ja mikäs on olo nyt? No, aivan helkkarin mahtava, kiitos kysymästä. Eilen ja tänään fiilikset ovat olleet taas aivan toista maata. Sellainen normaali hyvä olo. Tasapainoinen (uskoo ken tahtoo) Onnellinen. Kylläinen. Odottava ja innostunut! Täynnä virtaa! (ja uusi tukka, jee!)

IMG_1339[1]

Sain todella paljon kannustavia kommentteja niin facebookissa, sähköpostilaatikkoon kuin täälläkin, kirjoitellessa dieetttifiiliksiäni. Kiitos niistä! Oli ihanaa lukea teidän fiiliksiä ja kokemuksia. Eikä tsemppiä voi koskaan saada liikaa! <3 Mukavaa, että koitte kirjoituksen hyödylliseksi ja rehelliseksi! Kirjoitus tulkittiin monin eri tavoin. Toiset ymmärsivät hyvin, että kirjoitus oli harmistelua siitä, että oma mieli ei toiminut dieetin alkaessa niin kuin oli odottanut, eikä suinkaan valitusta siitä, että dieetti olisi ankea, epäsopiva, inhottava tai raskas. Kurjia päiviä tulee, se on selvä. Sillä hetkellä tuntuu kurjalta, mutta ei asiassa kannata jäädä rypemään. Saati järkyttyä siitä, että voi ei kun mä nyt sanoin jotain negatiivista, enkä hehkuttanut tätä puuhaa onnesta soikeana! Kun asiaa hetken mutustelee, löytää aina uusia näkökulmia. On pakko pysähtyä miettimään, missä oma tekeminen mättää ja mitä tekee oikein. Kiillottaa hieman tavoitetta, kuopsutella haasteita. Miettiä, omia motiivejaan sekä voimavarojaan. Poimia sieltä esiin ne asiat, joista on kiitollinen. Ja jälleen kerran : ottaa vastuu omasta onnestaan. Joskus ne päätökset ja teot, jotka johtavat onneen, ovat isoja ja raskaitakin. Tulokset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä. Toisinaan vaikutus näkyy hetkessä.

IMG_1210[1]

Meidät suomalaisethan mielletään masentuneiksi,negatiivisiksi jurottajajunteiksi. Ja kyllähän täältä löytyy valittajaa ja marmattajaa jos jonkunlaista. Mutta mistäpä ei löytyisi. Ihmiset marisevat lähtökohtaisesti aivan liikaa. Se on surullista, miten negatiivisten tunteiden annetaan syövyttää ja pikkuhiljaa muovautua vihaksi ja katkeruudeksi. Valitetaan naapureista,  kielletään naapurustosta trampoliinit, kun lapset pitävät mekkalaa. Kitistään kun on liian kuuma sää. Kitistään kun on liian kylmä sää. Harmitellaan, kun ei päästä luistelemaan kun ei ole lunta. Kun lunta tulee, voivotellaan, ettei voi juosta kun on niin liukasta. Ja samalla tavalla harmitellaan itse tehtyjä valintoja. Ylipainoa, huonoa suhdetta, onnettomuutta.

IMG_8645[1]

Mutta toinen asiansa on sitten se, että siinä samalla kun negatiivisuus hiljaisesti tunnustetaan tuulipukukansamme ominaispiirteiksi, sitä paheksutaan. Mistään ei saisi valittaa, mistään ei saisi harmistua. Aina pitäisi tsempata ja olla optimistinen ja ajatella niitä, jotka näkevät nälkää Afrikassa. En täysin ymmärrä tätäkään. On ihan luonnollista, että välillä myös harmittaa. On huonoja päiviä, asiat ehkä paisuvat liian isoon mittasuhteeseen. Mutta kurjat hetket auttavat ainakin minua kokemaan ne hyvät hetket entistä voimakkaammin. Miten ihanaa onkaan nauraa ja hassutella oman kumppaninsa kanssa, kun ei ole pariin päivään ehtinyt nähdä ja on vain murjottanut. Tai miten ihanalta tuntuu tempaista aamulenkille aurinkoon, kun on pari päivää satanut vettä?

IMG_1316[1]

Saa valittaa. Saa harmistua. Ei tarvitse olla aina iloinen. Nuuskamuikkunenkin sanoo, että aina ei voi olla seurallinen ja ystävällinen. Ei yksinkertaisesti ehdi. Mutta jos aina kuormittaa muita valittamalla samasta asiasta, kuormittaa itseään valittamalla samoista asioista tai antaa pikkujuttujen lannistaa, on syytä katsoa peiliin ja miettiä, mitä MINÄ voisin tälle asialle tehdä.

IMG_8984[1]

 PS. Jorinoitani voi seurata nyt myös Facebookissa! Käy tykkäämässä! Ever Fit Facebook

 

 

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

3 vastausta artikkeliin “Fiiliksissä.”

  1. Hahhaa, repesin ihan täysin tosta kerrostalon lapusta! Mahtava naapuri 🙂
    Tuli ihan oma naapuri mieleen 15- vuoden takaa, joka valitti pyykinpesusta ja sanoi: että pyykkikonetta ei saa käyttää huoneistoissa, koska pitää meteliä, voi tulla iso vesivahinko ja koska taloyhtiöllä on pesutupa!
    Tsemppiä dieettiin! Kyllä parsakaali hyvää on 🙂

  2. Kävin heti tykkäämässä sua Facessa! 🙂

    Välillä saa valittaa. Ei elämä voi kokoajan olla pelkkää ruusuilla tanssimista. Silloin kun omassa elämässä joku asia mättää, niin ei silloin voi (eikä kiinnosta) ajatella Afrikan nälänhätää! On ihan typerintä sanoa, että jollakin on asiat vielä huonommin. Tietysti on, mutta ei se sitä omaa oloa paranna. Jos itseltä on käsi poikki, niin ei siitä iloiseksi muutu jos jollakin on molemmat kädet poikki!
    Pitää vaan varoa ettei jämähdä siihen synkkyyteen. Kuten itsekin sanoit, kun välillä sataa viikon, niin arvostaa taas auringonpaistetta. 🙂

  3. Pohjanoteerausten kirsikka! 😀 Ihan paras ilmaisu taas! Viisasta asiaa taas kerran kirjoitat. <3 (ja ehdottomasti tykkäys FB-sivulle!)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta