Kuka sano et saat tuloksii ilman duunii? No ei kukaan sanonut !

Kolmas dieettiviikko on rullannut mukavasti, kuin Jopo uudella asfaltilla! Kriiseilyjen ja apua ei musta oo tähän-kohtausten jälkeen olo on normalisoitunut ja aivan samanlainen kuin ennen dieettiäkin. Huh, mikä lie hetkellinen dieettiblues. Tämän viikon seuranani on ollut aivan älytön mahan kurina ja murina ja minulla on pöydälläni ihana jättimäinen kerä kaalia, jota en saa syödä! Ihan älytön kaalihimo! Jauhelihaa, kaalia ja puolukoita! Ahhhhhhh.,. Olisipa hyvä!! Mulla saattaa olla kisojen jälkeen vähän erilaiset eväät lavan takana.

Treenit ovat sujuneet hyvin ja pyllyä ja pohkeita olen tehnyt sellaisella raivolla, ettei tosikaan! Ruoat eivät ole vähentyneet lainkaan, eikä yhden yhtä aamuaerobista ole vielä köpötelty. Niitä odotan kyllä jo innolla. Aamulenkki hyvässä seurassa, esimerkiksi ihanan Vasankarin akan kanssa ja sen jälkeen puuroa, marjoja ja soijalesitiiniä nassuun ja ei voi olla kuin tyytyväinen! Mutta en valita. Vielä ehdin taaplata lenkkarit puhki, kun tiristelen rasvaa peräosastosta!

Koska fitness-harrastajien määrä on lisääntynyt sopulien tavalla, tuntemattomat ja tutummatkin ihmiset mielellään analysoivat ja arvostelevat kilpailijoiden motiiveja harrastaa lajia. Tällä viikolla olen lukenut kommentointia siitä, että koko touhu on huomionhakuista ja sillä yritetään vain kerjätä arvostusta muilta.

Vaadin huomioooo!!!
Vaadin huomioooo!!!

Öööö. Ai että joku ajattelee, että teen tätä puuhaa sen takia, että saisin tätä kautta arvostusta? Bitch please. Kyllä minusta tuntuu, että minua pidetään tämän lajin takia enemmänkin tyhjäkäynnillä käyvällä blondina, jolla ei ole lahjoja mihinkään aivokapasiteettia vaativaan toimintaan. Kuvaamalla omaa pyllyään peilin kautta ja vetämällä parsakaalikuuria vapaaehtoisesti koko kesän, ei varsinaisesti saa leimaa maan suurimpana älykkönä saati ihmisenä, joka käyttäisi voimavaransa johonkin hyödylliseen. Riuduttaa nyt itseään tahallaan ja tehdä elämästä hankalaa. Ihan vain sillä, että joku joskus sanoisi, että vau, kyllä sä vaan oot kova tyyppi! Ehkä enemmän nuo läheiset vain kauhistelevat sitä, miten typerä olen ja huokaisisivat varmaan helpotuksesta, jos päättäisin alkaa harrastamaan vaikkapa sienestystä. Jos haluaisin erityisesti arvostusta, ehkä hoitaisin vain opintoni kunnialla, tekisin tutkimustyötä alallani ja minusta tulisi kuuluisa tohtori tai laittaisin huomattavia summia hyväntekeväisyyteen ja perustaisin öljyturmissa vanhingoittuneiden vuohien eläkekodin. En varmaan silloin jakaisi itsestäni puolialastomia kuvia tai menisi ruskeaksi maalattuna, korkokengät jalassa ja selvinpäin lavalle pyllistelemään salamavalojen räiskintään.

Kyllähän sitä usein hämmästellään, että miten ihmiset oikein fitness-touhuun pystyvät. Ja toki, olen minäkin saanut osani selkään taputteluista ja niistä vau-huudahduksista, vaikka en ole vielä edes mitään tehnyt koko fitnesstouhun saralla. Kunhan tässä rävellän, Toki,  tuntuuhan se kivalta! Mutta paljon tätä hommaa myös dramatisoidaan. Täytyy olla aivan älytön itsekuri. On varmaan syömishäiriö. Kontrollifriikkien touhua. Sairasta. Mahdotonta. Ei iiiiiii! Olen kirjoittanut tästä ennenkin, mutta kyse on ihan puhtaasti tavoitteen asettelusta ja motivaatiosta. Jos tavoite on tarpeeksi tärkeä, niin kyllä motivaatiota se saavuttamiseen on. Vaaditaanhan siinä itsekuria ja tahtoa, mutta  kehtaan väittää, että jos tavoite on oikeasti tärkeä, tekee sen eteen ihan mitä vaan. Minä vetelen vaikka loppudieetin ajan pelkkiä pikkukiviä, mutta lavalle en halua nesteisenä roikkopyllynä kavuta.

IMG_1425[1]

Kyllä fitness-harrastajillakin on mielihaluja siinä missä kellä tahansa. Ei se ”fitnessporukka” ole mitään epänormaalia avaruusväkeä, joka eläisi ainoastaan aurinkoenergialla. Tai no, onhan toki niitä ”ruoka on vain polttoainetta”- ihmisiä, jotka popsivat jäähileistä tonnikalaa parsakaalimuusin kera ilman lisämausteita ja väittävät että se sopii heille ihan hyvin, kun ei ruoan tarvitse olla hyvää. Yh. Mutta niin. On niitä huonoja päiviä, kun tekisi mieli kömpiä sohvannurkkaan ja tempaista vatsa täyteen pizzaa ja seitsemää muuta sorttia herkkuja. Mutta silloin vain tavoite mieleen. Mietittävä, mitä haluaa saavuttaa ja sitä, miten sinne pääsee. No pääseekö lavakuntoon hotkimalla suklaata? Ei pääse. Sama pätee ihan tavalliseen painonpudotukseenkin. Ei voi antaa heti periksi, kun mieli huutaa suklaalevyä. Ei voi mättää paketillista leipää naamaan, kun maha illalla kurisee vielä iltapalan jälkeen. On pysyttävä lujana ja mietittävä tavoitetta. Mitä saa siitä, että pääsee tavoitteeseen. Mihin haasteisiin tulee kiinnittää huomiota. Miten motivoida ja tsempata itseään huonoina hetkinä.

Toiset selviävät vaativistakin painonpudotuksista ihan itse, mutta monesi isoissa painonpudotus- ja elämänmuutosprojekteissa valmentajalla tai personal trainerilla on suuri rooli. Vastuu on kuitenkin lopulta aina asiakkaalla. Valmentaja ei voi tehdä työtä kenenkään puolesta. Hän voi ainoastaan antaa ohjeet ja suuntaviivat. Jos noudatat annettuja ohjeita 50%, saat 50% tulokset. Jos noudatat ohjeita 100%, saat 100% tuloksia. Niin helpooa se on.

Toiset ovat todella itsenäisiä tekijöitä, toiset kysyvät paljon, tarvitsevat enemmän tukea, yhteydenpitoa, tsemppiä ja motivointia. Meitä on moneen eri lähtöön ja jokaisen onkin hyvä miettiä, mitä valmentajaltaan tarvitsee. Missä itse kaipaa lisätsemppausta ja apua. Ja on myös valmentajan tehtävä tuntea asiakkaansa niin hyvin, että voi tarjota heille heidän elämäntilanteeseen ja persoonaansa sopivaa palvelua.

Se, mikä on olennaista onnistuneen projektin kannalta:

Aseta tavoite.

Tee mitä ohjeessa sanotaan.

Mieti tavoitettasi.

Älä stressaa.

Mieti tavoitettasi.

Älä ylianalysoi.

Älä sovella.

Syö, treenaa, lepää.

Toista.

Älä anna periksi.

Näin teki hyvä ystäväni Jenni. Ja miltä näyttää lopputulos? No, aika helkkarin hyvältä!!

jenni

Tarvitset vain tavoitteen, joka merkitsee jotain.

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Yksi vastaus artikkeliin “Kuka sano et saat tuloksii ilman duunii? No ei kukaan sanonut !”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta