Vieläkin pehmeä kuin vaahtokarkki, mutta jotain on tapahtunut!

Pudotettiin sitten painoa tai kasvatettiin lihasmassaa, oma silmä sokeutuu lahjakkaasti muutoksille. Sitten tihrustetaan peilin edessä itkua, kun mitään ei ole tapahtunut. Ja jos jotain on tapahtunut, niin ihan varmasti se on läskiä tai nestettä tai lihas on kadonnut. Sami Hedbergin stand upin  naiskaakatus ei kyllä mene metsään. Hysteerinen nainen. Peili. ”Mikä tää on? Mistä tää on tullu? Mikä tää on?” SE ON LUOMI !!!!!

Liihottelen aina hetkosen taivaalla kevyesti kuin Niisku ilmahärvelillään, mutta kyllähän se muihin vertaaminen ja kuntostressi nostelee päätään, halusin tai en. Vaikka olenkin menossa vähän soitellen sotaan, eikä minulla pitäisi olla minkään valtakunnan stressiä kisamenestyksestä, niin silti se kilpailu tuolla taustalla siintää aikamoisena stressitekijänä, En minä muuten stressaisi painon tippumista ja paahtaisi menemään kuin kameli aavikolla. Mutta miettikää nyt, että selvinpäin menette pyllistelemään muiden ihmisten näkösälle puolialasti? Ja katsomossa kaikki sitten arvostelevat sinua varpaitasi myöten. Gulps.

Vaikka iPhoneni ja lähipiirini saattavatkin olla hieman eri mieltä, olen tyytyväinen, että olen ottanut niin paljon valokuvia. Ja itsestäni! Tottakai. Ja pyytänyt muita ottamaan kuvia. ”Voisitsä ottaa kuvan tästä mun selästä?” ”Näytä tuliko hyvä!” Tällä kaikella on ollut oma tarkoituksensa ja se on itsensä vakuuttelu. Muutokset tulevat hitaasti ja oma pää lyö tuossa peilin edessä kovasti hanttiin. Mitään ei ole tapahtunut, mä en näytä miltään! Toi vatsa ei ikinä katoa, äääääää! ÄÄ!

Olen kuullut jo ensimmäiset kauhisteluni siitä, että olen liian laiha. Painoindeksini on 20,5, eli ihan normaalipainossa tässä hujutellaan kuitenkin, eipä hätiä mitiä. Kamalaa, kun itse tietää, että sitä hyllyvää vielä on kisakuntoa ajatellen ja lavalla näyttää rasvakalalta tällä kunnolla. Raakaa peliä. Monet kisaajat ovat jo nyt todella rapeassa ja pienessä kunnossa ja tuleehan sitä välillä, eli koko ajan, verrattua, että eisaakeli, miten ne saavatkin itsensä niin vähärasvaisiksi ja upeiksi. Minä se vaan pienenen, mutta en muotoudu miksikään. Barbababa! Mielestäni olen aika pehmeässä kunnossa, vaikka olenkin tiivistynyt. Keskivartalo ja kädet ovat aika yllättäen ongelmani. Niissä on mitä tutistella. Can you feel the beat!! Yleensä se on kyllä ollut jalka+peräosasto, mihin ensimmäisenä laardi tulee ja viimeisenä poistuu. Lieneekö sitten keskivartalon ja yleisen nestelöröyden syynä tämä stressi, mitenkähän olisi!

No mutta ei menisi nyt samanlaisten asioiden toisteluksi, niin tässä vähän kuvakoostetta matkan varrelta! Pahoittelen jo valmiiksi vilahtelevia pyllynkannikoita. Vielä ehdit karkuun!

IMG_6383[1]

IMG_6556[1]

IMG_7704[1]

IMG_7707[1]

IMG_7273[1]

IMG_6853[1]

unnamed

IMG_0172[1]

IMG_9852[1]

IMG_1805[1]

IMG_2543[1]

IMG_2725[1]

IMG_2525[1]

IMG_2726[1]

IMG_2697[1]

Eveliina

Terveys-ja hyvinvointialan moniottelija - fysioterapeutti, valmentaja ja kouluttaja. Ikuinen opiskelija. Vapaa-ajalla intohimoinen liikkuja, lukutoukka, haaveilija, amatööripaakari ja samppanjan ystävä. Blogistani ei löydy täydellisen glamoröösiä fitnesselämää, vaan pikemminkin lattialle tippuneita munia ja maljakkoon kuihtuneita kukkia - elämää. Yhteydenotot eveliinarau(at)gmail.com

2 vastausta artikkeliin “Vieläkin pehmeä kuin vaahtokarkki, mutta jotain on tapahtunut!”

  1. Tuo on ihan totta, että omalle kehitykselle suuntaan tai toiseen herkästi sokeutuu. Noista kuvista näkee ihan selkeän muutoksen! Eikös tässä vielä ole aikaa pienentyä ja rapeutua (huom. ei rappeutua), kai se kunto arvioidaan vasta lavalla eikä sitä ennen netissä? 🙂 Tsemppiä ja rapsakoitumista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta