PLICO-arvonnan voittaja!

IMG_4054[1]

Ihanasti tuli vastauksia viikko sitten julkaistuun kilpailuun! Paljon oli hyviä vastauksia, joten olipa hyvä, että olin päättänyt arpoa voittajan summamutikassa. Olisi ollut vaikea valita!

Monet hellivät itseään herkuilla, lohduttautuivat äitin tai puolison helmoissa. Osa taas porhalsi suutuspäissään lenkille, treenaamaan tai nyrkkeilysäkkiä paiskomaan. Mahtui joukkoon muutama rauhoittujakin. Pisteet siitä teille! Osaisinpa itsekin rauhassa tuumailla asiaa, enkä kiihtyisi nollasta sataan sekunnissa ja pistäisi päälle hulinoita!

PLICO:n Anna Smith-lompakko ja kaulakoru lähtevät nimimerkille Peppis! Onnea! Toivottavasti tykkäät! Utelen vielä sähköpostilla osoitettasi, niin pääset pian hypistelemään palkintoasi.

Pienet muistamiset lähtevät myös Tytille ja Jaanalle tsemppaavista ja asiapitoisista kommenteista. Kiitos niistä! You made my day!

Kiitokset PLICOLLE lahjuksista!!

PS. Hirmuisesti uusia laukkuja ja lompakoita!!

PLICO.FI-ACCESSORIESTORE-LOGO-2

 

 

Julmaa huvia ja PLICO-blogiarvonta

IMG_4026[1]

”Älä sano mitään, minä tiiän kyllä perkele. Minä olen tuhonnu meiän liiton. Elä sano mitää.

Minä oon syöny sen piirakan!! Perkele! Tuo minulle pyssy nii minä tapan itteni. Älä tuokaan, minä teen ensin nämä puut. Perkele minä olen, minä olen lävitse huono ihminen. Elä ny perkele minua. Elä sano mitää, elä sano mitään, elä rankase minua.

Kyllä minä perkeleeni kesytän! Minä ajan pääni jäädyksiin perkele! Mutta ensin menen kylälle ja pyydän kaikilta anteeksi ettei jää teille seliteltävää.

Älä sano mitää. Ei perkele minä laitan kaikki vielä, perkele minä laitan kaikki nyt kuntoon saman tien. Nyt jos koskaan!”

Studio Julmahuvia seuranneille kenties aukeaakin, mistä on kyse. Roudasta rospuuttoon. Mies on juonut rahat, munannut ja vetänyt perisuomalaiset perskännit.

No sitä en sentään ole tehnyt. Minähän sentään tosissani luulin, että Iltalehti puhuu vedestä, avatessani uutisen ”Juotko liikaa. Nämä 7 merkkiä paljastavat”

Mutta minä oon syönyt sen piirakan! Perkele. Eilen minä repsahdin. Puputin kanan ja riisin lisäksi ihan jotain muuta kuin olisi pitänyt. En edes lähde luettelemaan mitä kaikkea lopulta suuhun upposi, mutta sanotaan vaikka että kaikki sai alkunsa lusikallisesta kinuskikastiketta. Ja kun antoi kielelle sen pienen maistiaisen… Helvetti oli pian valloillaan!

Se on tehty. Dieetiltä on lipsuttu sivuraiteille 7 viikkoa ennen kisoja. Mokattu. Tunaroitu. Munattu. Murruttu paineen alla. You name it. Olen harjoittanut fitnesselämän suurinta syntiä. Vastoin kaikkia kauhukuvia, olen kuitenkin hengissä, enkä lihonut kaikkia dieetattuja kiloja takaisin. Mutta ehkä ne sitten  tulevat lavapäivänä tuonne pyllyyn. Kaikki kinuskikastikkeet ja poskiin hamsterimaisesti ahdetut leipäviipaleet. Korkojen kera!

Nyt ei ollut tankkauspäivä. Nyt ei ollut ansaittu vapaasyönti. Kunnon puolesta ei olisi todellakaan ollut aihetta ahtaa sinne kroppaan mitään ylimääräistä. Ja niin vain kävi. Mitä sille rautaiselle itsekurille kävi? Sille, jota kaikki ovat ihailleet? Sille kurille, joka kesti viime viikonloppuna häät karkkibuffetteineen ja vielä pizzan leipomisen? Huono kameli, kun selkä petti. Voiko johonkin reklamoida?

IMG_3939[1]

Kyllä. Olen todella pettynyt itseeni ja harmistunut. Kiitos kysymästä! Niin turha lipeäminen. Tuntui siltä, kuin pää olisi sumentunut. Varsinainen abduktiokokemus! Siinä tarkkailin ulkopuolelta, miten käsi vaan latoi suuhun sinne kuulumatonta tavaraa. Ihan kuin ei olisi ollut mitään tietoa kisoista tai mitään kontrollia. Mä vaan söin. Ja sitten olin että fuckshit.

Kisakavereille sanoin aamulenkin jälkeen, että tekisi vaan mieli mättää suklaalevy ärsytykseen. Sain sieltä vielä tsemppausta, että et muuten mätä! Ja silloin vielä olinkin varma, että en tietenkään ota. Eihän sellaista tehdä. Vaan kuinka sitten kävikään. Suklaalevyä en sentään mättänyt, mutta laiha lohtu on se seikka.

Pahinta, että en edes muista eilisistä syömisistä mitään. Söinkö hapankaalia vai muurahaisia? Leipää vai sanomalehtiä? Miltä ne maistuivat tai tuoksuivat. Ei mitään mielikuvaa. Olin eilen niin väsynyt, nälkäinen ja huonovointinen, että en muista milloin olisin kokenut vastaavaa. Huulet sinersivät, silmät eivät meinanneet pysyä auki. Kävin tekemässä treenit, mutta muuten vain makasin koko päivän sohvalla. Koko aurinkoisen päivän, kun muut loikoilivat rannalla ja puuhasivat energisinä ties mitä. Minä itkeä tihrustin spjvalla nälkää ja väsymystä. Ja hikoilin kuin pieni joulukinkku leivinuunissa. Ah.

Mutta nyt tiedän, että en ole luulosairas. Nyt tiedän, miksi väsyttää, miksi en jaksa ja miksi paino tippuu niin pirun hitaasti. Laboratoriokokeet paljastivat, minkäs muunkaan, kuin kilpirauhasen vajaatoiminnan. Pitäähän nyt trendikkäällä, stereotyyppisella fitnesskissalla olla vähän kilpirauhasongelmaa! Enhän nyt suinkaan halua olla poikkeus!

IMG_4077[1]
Vielä piisaa hommaa!!

No ei vaan.  Onhan tämä nyt todella mälsä juttu, kerta kaikkiaan. Mutta tavallaan jopa aika helpottavaa oli saada tieto. Mietin tätä jo viime kesän tuntumilla ja talvellakin asia kävi mielessä useampaan otteeseen, että ettei vain olisi jotain pulmaa kropassa. Laitoin kuitenkin oireita milloin stressin, milloin ylikuormituksen ja milloin sisäilmaongelmien piikkiin. Lääkärin kanssa asiasta jutellessa esille nostettiin aiempi ylikuntotilanne ja oireilu laitettiin sen piikkiin, että treenaan liikaa, rasvaprosentti on liian matala, syön liian vähän. Toki. Tervellinen ajattelumalli. Mutta itseni tuntien en tuota selitystä niellyt. Eikä paino ole edes alipainon puolella. Onhan tässä varmaan vuoden verran kärsitty aikamoisesta ahdistuksesta, kun en ole kokenut itseäni terveeksi. Tuntunut siltä, että aina on jotain ongelmaa. Ei palaudu kunnolla, on väsymystä, ei kestä kylmää, ei kestä kuumaa. Enkä ole jaksanut enää painaa samalla tavalla menemään kuin ennen. Se minun kehuttu energisyyteni on todellisuudessa ollut enemmänkin sitä, että on pakko tehdä asioita, kuin sitä että minulla olisi ollut oikeasti energiaa tehdä asioita. Myös aloitekyvyttömyyttä on ilmennyt, mikä on ollut minulle aika uusi juttu. Ennen tartuin heti toimeen. Nykyään roikottelen asioita, unohtelen niitä. Olen hajamielinen, enkä jaksa.

Vaadin huomioooo!!!

Tänään olin töissä yksi kävelevä katastrofi. Kaadoin vettä päälleni sen sijaan, että olisin kaatanut sitä suuhun. Jäin tuijottamaan suu auki en mitään. Toimin hitaasti. Jopa nukahtelin kesken asiakastilanteen. Ihan sairasta. Ihana työkaveri ehdottikin, että kannattaisikohan pitää huomenna vapaa. Ja annoin vuoroni kesätyöntekijälle, että voin itse hoitaa treenit ja vain levätä. Kyllä oli tänäänkin itku moneen otteeseen lähellä, kun en töissä yksinkertaisesti muistanut ja hoksannut asioita ja aiheutin vain lisää työtä sähläykselläni. Ja olin vielä mukamas myymäläpäällikön sijaisena. Mikä vitsi!! Olisi ollut koko myymälä sekasorron vallassa ilman skarppia työkaveria. Ärsytti kyllä se oma toheltaminen, mutta olo oli kyllä aivan hirveä, eikä ajatus juossut mihinkään suuntaan.

Lääkäri laittoi aluksi viestiä, että arvot ovat alakolmanneksessa. Keskustelin valmentajani kanssa asiasta ja mietittiin, josko katsoisi arvot uudelleen myöhemmin ja tekisi dieetin loppuun ilman lääkitystä. Tänään tuli kuitenkin soittoa lääkäriltä ja kyllä se arvo oli kuitenkin sellaisissa lukemissa, että lääkitys oli perusteltua. Nyt kokeillaan sitten tyroksiinia, olisiko siitä apua oireisiin! Pidetään peukut pystyssä, että saadaan tämän väsymyksen ryydittämän naatti-Even takaa kuorittua esiin se entinen duracell-Eve! Sitten muuten mennään ainakin taas sata lasissa.

No mutta! Se siitä! Tässä oli aika paljon nyt realismia kerrakseen. Olkaa hyvä. Nauttikaa ja kokekaa paremmuutta! 😉 Minulla ei ole mitään tarvetta häpeillä tai piilotella tekemisiäni. Valmentajakin sanoi, että rangaistukseksi riittää se, että tiedän tehneeni väärin ja mulla on siitä huono fiilis. Hän myös muistutti siitä, että ei tätä tehdä muille tai hänelle. Teen tätä itselleni. Ja näinhän se on. Itse saa seuraukset kärsiä ja tuntea nahoissaan. Nyt on käyty ihan pohjalla ja sieltä otettu vauhtia ja ponnistettu taas pinnalle. Kyllä se tsemppi aina jostain tulee kaivettua. Katsoo vaikka vanhoja kuvia, niin saa kummasti potkua kankulle.

Ensimmäiset posetreenit koskaan.
Ensimmäiset posetreenit koskaan.
Mutkaisampi muikkeli, kammottava lordoosi ja wc-paperi. Tsek.
Mutkaisampi muikkeli, kammottava lordoosi ja wc-paperi. Tsek.

Dieettini olisi voinut mennä satamiljoonaa kertaa helpommin. Voi pojat, miten helppoa se olisi voinut olla! Mutta tämä meni nyt näin. Lopettaminen ei ole silti käynyt mielessä, vaikka olen itkenyt ja volissut ja kävellyt seinästä tukea ottaen, mennyt nälkäisenä nukkumaan ja nikotellut muiden herkutellessa. Hyvinä päivinä tämä on niin mahtavaa puuhaa ja kyllähän minä olen ihan koukussa. Pakko myöntää. Vaikka on ollut vaikeaa, niin on tämä vaan ollut antoisaa ja ihanaa. Ja ainakin nyt tiedän, että kyllä minä pystyn, kun on halu tehdä. Sisulla ja perkeleillä eteenpäin, jos ei muuten!!

IMG_3845[1]

Mutta hei! Palataanpa takaisin mukavien asioiden pariin! Minulla on ihan mahtavia yhteistyökumppaneita, joista yksi on koru- ja asustekauppa PLICO. Plico sijaitsee Jyväskylän Forumissa ja sillä on myös mainio nettiputiikki. Löytyy monipuolinen ja kohtuullisen hintainen valikoima koruja, kelloja, laukkuja yms. Tällaiselle minunlaiselleni laukkuharakalle yhteistyö Plicon kanssa on tietenkin ollut ihan ykkösparhausjuttu.

PLICO.FI-ACCESSORIESTORE-LOGO-2

plic

PLICO halusikin ihanasti tarjota lukijoilleni seuraavan blogiarvonnan palkinnon (KIITOS, KIITOS, KIITOS), jonka ainakin itse ottaisin ilosta kirkuen vastaan. No – miten voit voit tämän palkinnon saada? Kerro, miten sinä piristät/lohdutat itseäsi, kun maailma tuntuu heittävän hiekkaa silmiin ja potkivan kylkiluihin! Shoppailet? Herkuttelet? Lähdet lenkille? Sana on vapaa!

plic2

Mitä sitten on luvassa? Mehevän vihreä Anna Smith-lompakko sekä siihen hyvin mätsäävä riipus. Ehkä jotain pientä ekstraakin!  😉

IMG_4054[1]IMG_4058[1]