Ei ole ainakaan tappavan tasaista, kun mieli järjestää vaihtelevaa ohjelmaa.

En tule aina kovin hyvin juttuun pääni kanssa, mutta ei mun päälläkään ole sen helpompaa, kun se notkuu tällaisen tunarimämmikouran jatkeena kuin lipputangon nuppi.

IMG_4346[1]

Olen sählännyt aika vähän, koska en ole tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin rimpuillut töissä, treenannut, syönyt ja maannut. Siinä ei jää liikaa aikaa, eikä ole myöskään liikaa siirtymiä ja tekemisiä, että onnistuisi räpeltämään mitään erityisen katastrofaalista.

Viime viikolla oli aikamoisia tunaripäiviä. Lauantaikos se oli, kun juoksin kiireessä koko aamun ja lähdin kiireessä töihin. Kiire. Yllätys. Unohdin milloin mitäkin sisälle ja piti ottaa pari uusintakierrosta ulko-ovelta toiseen kerrokseen. Viimein pääsin hyppäämään Jopon selkään. Renkaissa oli muuten tällä kertaa ilmaa, woop woop! Pari napakkaa polkaisua ja yhtäkkiä sudin tyhjää. Tarakan mustekala oli vetänyt jumiin pinnojen väliin. Siinä sitten treenikassi ojossa, eväslaukku toisessa kätösessä kyykkimään, että mitäs tälle tehdään. Sain ropellettua tuon himputin nauhanpätkän pois pinnojen välistä, mutta samaan ryskeeseen irtosivat ketjut. En saanut niitä muutamalla yrittämällä takaisin paikoilleen ja sormet mustassa öljylähmässä hosuessani sotkin mun ihanat uututtaan hohtavat lenkkarit ja naaman. Könysin sisälle, missä toki sotkin mustaan tahmaan ovenkarmit ja muut nupit. Äkkiä soitto miehelle, että missä on autopaikan avain ja eikun vaan autolla töihin. Välttelen yleensä autoilua, koska olen juuri niin blondi ratissa, kuin miltä näytänkin ja ajoin ensimmäistä kertaa auton pois parkkihallista, vaikka minulla on ollut kortti jo vuosia. Kaahailin siinä sitten Audilla tulipalokiireellä töihin, parkkeerasin auton jotenkin vinksinvonksin ja huomasin, että en ole edes laittanut valoja päälle. Säntäsin töihin ja aloin puhdistamaan lenkkaria, mutta käytin sitten vettä sen verran runsaasti, että koko tossu jäi litisevän märäksi.

Töiden jälkeen huomasin, että minulla ei ole minkäänsortin treenitoppia mukana. Kiva. Salille haaremihousuasussa? Kurvasin sitten takaisin kotiin ja munailin ainakin vartin verran autohalliin johtavalla kaistalla. Milloin auto syöksyi kohti ovea kumeasti jylisten tai humpsahti taaksepäin. Ovikin kerkesi mennä kertaalleen alas, kun sohlasin kulkupeliä oviaukosta sisään. Onneksi ei ollut takana ketään odottamassa. Pakkohan siinä oli vaan sisulla koittaa taiteilla sitä auton mokomaa sisälle. Hirveä kokemus. Ainakin autolle. En sentään aiheuttanut yhden yhtä lommoa! Aplodit siitä minulle.

Eilen oli tiimipäivä Helsingissä. Heräsin mukavasti jo ennen neljää ja lähdin 5.30 huruuttelemaan ainoana bussimatkustajana kohti maamme kapitaalia ja Team BadAssien kokoontumisajoja. Aamupuurot tuli hotkittua siinä 5 aikaan ja bussissa heitin heti makuuasentoon ja nukuinkin tyytyväisenä liki koko matkan. Paitsi silloin kun maaruni herätti minut aikaiselle lounaalle.

Mut välillä piti vetää gourmetsafkaa. Paljon komponentteja. Pikku suola. Hyvät maut. Pus.
Ag, mitä gourmetsafkaa. Paljon komponentteja. Pikku suola. Hyvät maut. Pus. (vihreät on jo syöty, narsk)
Kylläpä nää metrot liikkuu nopeesti. Ihan ku avaruusaluuuuuuuusss!! Mualainen ihmeissään.
Kylläpä nää metrot liikkuu nopeesti. Ihan ku avaruusaluuuuuuuusss!! Mualainen ihmeissään. Mutta selfiet hallussa kuitessii!

Tapasimme Mayor’silla, missä kävin ensimmäistä kertaa. Minä fitnessmaailman moukka. Kyllä oli kotoisa sali! Ei mitään turhanpäiväistä, hyvä kattaus painoja ja laitteita. Tykkäsin! Ensin käytiin läpi vähän yleisiä kisajuttuja (värit, huoltoporukat ja ne ja nämä) ja kuulumisia, minkä jälkeen lähdettiin verryttelemään. Kaikki taisivat jo siinä vaiheessa huokailla lohduttomasti, koska tokihan oli vuorossa kaikkien treenipäivien kuningatar: jalat.

IMG_4500[1]

Omat treenitehoni ovat laskeneet kuin lehmänhäntä ja jalkapäivä oli pahin, mitä saatoin kuvitella. Ennen suosikkiliikkeen paikkaa pitänyt kyykky on muunmuassa ollut hetkosen aikaa painajaismaista tehtävää ja varmaan aika koomista katseltavaakin. Vai eikö se oikeaoppinen tekniikka menekään niin, että nopea humpsahdus alas ja hiiiiiitaaaaasti ylös?

Siihen nähden, miten surkeasti olen kanankoivistani saanut kotisalilla revittyä hupia irti, jaksoin kohtuullisen hyvin muiden tyttöjen tahdissa. Ja tykkäsin. Oli hyvä räyhä päällä. Treenasimme pienryhminä, joten kannustusta ja apuja sai mukavasti tiimikavereilta.

Kyllä muuten tuli tutuksi teamin iskulause: ”Squat like you mean it!” Suoraan sanottuna, itkuhan meinasi Jyvääääskylääääään tytönruppanalta päästä! Leveällä asennolla smith-kyykkyä alkuun. Se oli se tappavin. Pudotukset tekivät koivista niin tehokkaasti hakkelusta, ettei meinannut enää nousta rauta mihinkään! Koutsi-Timo varmisti vyötäisiltä ja musta tuntui viimeisissä toistoissa, että se sai kammeta minut ylös samalla kun tytöt vetivät tankoa ylös molemmissa päissä. Kyllä otti persieen, kiitos. Lisäksi sitten super squatia, vaakahackia, lantionostoja… Ja loppuun ihanat hapotukset: kantapäät levypainon päällä, hitaat kyykyt ja päälle räjähtävät kyykkyhypyt, Tänään tuntee tehneensä… Sisäreisien tuntemukset ovat samanlaiset kuin silloin, kun on pitkän tauon jälkeen kavunnut ratsaille. Au.

IMG_4513[1]

Treenien jälkeen kauhoin ruoat naamariin ja soviteltiin bikineitä. Tultiin siihen tulokseen, että yläosan pitäisi olla isompi. Joten ei muuta kuin uuden yläosan tekoon. Suosittelen, että jos ja kun hankit kisabikineitä, tee sovittamiset ja mittailut paikan päällä ompelijan kanssa. Molemmat välttyvät ikäviltä yllätyksiltä, aikataulupaniikeilta ja ylimääräisiltä kustannuksilta. Kuvien perusteella on todella hankala arvioida sopivinta mallia! Nyt sitten odotellaan kuumeisesti uutta yläosaa.

Mitä muuten olette mieltä connectoreista, kummat valitsisitte? Ketjua vai noita timanttipylpyröitä? Mulla on nyt ketjulla, mutta en tiedä kuitenkaan… Hmmmm!

chainpalikat

No ja sitten poseeraukset. Ja kuntoa. Päivän kauhein osuus. Olisin mieluummin kyykännyt ja itkenyt vaikka 1000 toistoa, kuin vetänyt bikineitä päälle. Minulla oli aivan älytön nestepöhö! Liekö hormonaalista, kun siihen malliin sattui vatsaan ja selkään. Huomasin jo heti aamulla, että kroppa on velton näköinen ja vatsalihakset eivät piirtyneet sitäkään vähää mitä yleensä. En halunnut edes kavuta vaa’alle.  Alavatsa oli aivan kivikova ja pinkeä, mutta muuten kaikki paikat olivat taikinamaiset ja nesteiset. Dieetin alussa jouduin ostamaan pienemmät kengät, mutta nyt minulla oli ihan vanhat isommat kengät jalassa, mutta silti ne puristivat kunnon jäljet jalkoihin ja sormukset eivät lähteneet pois sormista.  Mutta eihän siinä auttanut kuin survoutua bikineihin ja mennä tepastelemaan muiden eteen. Hyhhyh. Sitä kuntoa en olisi halunnut näyttää… Mutta hei, eikö olekin hyvä, että valmentajakin näki pahimman kunnon eikä ole liian optimistinen sen suhteen, miten menee? ; )

IMG_4488[1]

IMG_4499[1]

Jännittyneet t-kävelyt ja poseerausasentojen muutokset (sekä todella hyvässä tikissä olleet tiimikaverit) saivat kyllä aikamoisen masennuskohtauksen päälle. Ja vaikka päivä olikin ollut todella mukava, lähdin kotiin epätoivoisena ja stressaantuneena. Möllötin ja volisinkin koko illan epätoivon partaalla. Lähdin vetristelemään jalkoja vielä kevyelle iltalenkille ja sen aikana jälleen järjestelin kolmea palikkaa, jotka tuolla päässä liikuskelevat ja muodostavat koko ajatusmaailmani. Lenkin jälkeen olo olikin hieman parempi ja tänä aamuna olen taas ajatellut realistisesti ja järkevästi. (uskoo ken tahtoo….)

Aikataulu on tiukka. Harmittaa kun on kilpirauhasen vajaatoiminta ja lääkitystasapainoa haetaan vielä. Harmittaa, että aikaa olisi kyllä ollut runsaasti. Harmittaa, koska odotin ennemminkin jääväni liian kireäksi ja tulevani kuntoon liian aikaisin. Harmittaa, että olemus on nesteinen ja rasvaa riittää vielä. Turhauttaa, että teen kaikkeni ja tuntuu, että mitään ei tapahdu!! Marmati marmati ja yhyyhyhyyy. Sitä menee sellaiseen turhaan ja typerään epätoivon tilaan, vaikka vielä kortteja hihassa, eikä tilanne ole toivoton. Jos valmentaja sanoo, että ei kunnosta huolta, niin eihän silloin huolta pitäisi olla. Kunnon stressi-Erkki täällä taas. Vatvoo ja vatuloi. Kortisolitehdas käy niin että päässä humisee. Hummmmmmm!!

Pitäisi ottaa mallia ruhosta. Keep calm and be a bulldog.
Pitäisi ottaa mallia Ruhosta. Keep calm and be a bulldog.

Tottakai harmittaa ja turhauttaa, kun asiat eivät mene mielen mukaan. Mutta vähän voisi tällaisessa tilanteessa kaivella suhteellisuudentajua ja mennä itseensä. Ei se kaikilla muillakaan mene aina kuin satukirjassa. Urheilijat treenaavat olympialaisiinkin ja loukkaantuvat/sairastuvat juuri ennen isoa hetkeä. Ihmisille tulee paljon pahempiakin ongelmia. Maailmassa ylipäätään on aika paljon pahempia asioita meneillään, kuin minun nälkäni ja hitaasti etenevä kunto. Ja silti olen hetkittäin valmis hyppäämään alas puusta.

IMG_4257[1]
EMO

Alkoi suorastaan hävettää oma harmittelu ja masentelu. Ja ei sillä kuntoa edistetä. Päinvastoin. Latistan ja väsytän vain itseni. Muista puhumattakaan. Voinhan minä jäädä tuonne sängynpohjalle itkemään ja peilin eteen tutistelemaan hyllyviä kohtia. Ja kitistä nälkää ja miettiä vain ruokaa. Tai sitten voin tehdä kuten sanotaan, treenata niin kovaa kuin jaloista lähtee ja antaa parhaani. Ei tässä sen vakavammasta pitäisi olla kyse. Miten sitä onkin hauskasta harrastuksesta ja kokeilemisesta saanut näin ison stressinaiheen? Treenaaminen on ihanaa. Kropassa tapahtuvat muutokset ovat ihania. Aikaa ei ole enää kauaa jäljellä. Typerää, että joka toinen päivä pitää käydä nämä samat monologit ja läiskiä itseään naamaan. Nyt asennetta kehiin ja häntä ylös.

You gotta work bitch!

IMG_4230[1]

PS. Miten te saatte pidettyä lipun korkealla? Voima-ajatuksia? Kannustushuutoja? Tarpeeksi huumausaineita?

drunkspiration-04

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

9 vastausta artikkeliin “Ei ole ainakaan tappavan tasaista, kun mieli järjestää vaihtelevaa ohjelmaa.”

  1. Voi sinua pientä onnetonta! *halaus*

    Mä pyöritän päässäni noita samoja ajatuksia. Yhtenä päivänä on hyvä fiilis ja litteä vatsa ja katson että wou! kyllä tästä vielä hyvä tulee. Seuraavana päivänä turvottaa, peilistä näkyy pelkkää läskiä ja nestettä, ja maailma on synkkä ja epäreilu. Silloin vältän katsomasta peiliin, vedän päälle löysät kuteet (ettei vaatteet purista ja ahdistus lisäänny) ja yritän olla ajattelematta asiaa.
    Salimotivaatiokin kärsii tuollaisena ”läskityhmäruma”-päivänä. Silloin luukutan Volbeattia täysillä ja treenaan salilla (löysissä vaatteissa) jotain tuskallisen tehokasta, missä ei tarvi katsoa peiliin. 😀

    • Haha! Ihana Tytti 😀 <3 Mutta kuulostaa tutulta! Noina päivinä lerput vaatteet ovat ehdottoman must!

  2. Mä luotan toisen sanaan kunnon suhteen ja läskipäivinä tulee hiton hyvät treenit salilla. Jos joku paikka hyllyy saan siitä ainakin enempi motivaatiota liikkumiseen, kuin suklaapatukkaan 😉 Enempi mua harmittaa välillä jaksaminen kuin kunto (siis kaikki tämä dietillä)
    Jos paino ei laske tai vaikka päivässä kahdessa nouseekin tiedän sen olevan nestettä, koska olen kuitenkin tehnyt kaiken kuten pitää. Kilpparin kanssa kun ei koskaan tiedä milloin pöhöttää joten siitä en enää ota stressiä ja plussana ihanat tulehtuvat nivelet (reuma) joka kerää välillä enempi ja välillä vähempi nestettä kroppaan sekä kipuile inhasti. Ei se auta kuin puskee vaan sata lasissa eteenpäin, koska tuomareita ei kiinnosta mikään muu kuin se kunto.
    Ja nuo sähläämiset ne on ihan arkipäivää dietillä ( no joo kyllä offillakin)

    • Se on kyllä täysin totta, että ns. läskipäivinä saa kyllä sellaiset raivotreenit päälle, ettei tosikaan!

      Mutta kyllä, muakin harmittaa eniten se jaksaminen ja vireystason alhaisuus, mikä välillä on. Ja se ettei salitreenit mene samanlaisella draivilla. Painotkin vähän tippuneet. Uskon, että se vaikuttaa myös tuohon kuntohepulointiinkin aika tavalla. Onneksi nyt taas hyvä fiiiilis!!

  3. Älä hätäile, mulla oli ihan samat ongelmat viime viikolla! Mullakin vetäs kroppa yhtäkkiä ihan nesteiseksi, fiilis oli ihan kammottava ja kävin ihan samoja ajatuksia läpi. Itkuakin tihrustettiin ihan kiitettävästi ja kierin itsesäälissä että ei musta oo mihinkään ja kaikki muut näyttää paremmalta. Eli eipä hätäillä siellä, samassa veneessä ollaan 🙂
    Itellä ainakin auttoi se että muistutteli itseään siitä että kyllä ne suurimmat muutokset kropassa tapahtuu ihan viimeisinä viikkoina, siksi alkaa tässä vaiheessa tuntuu niin epätoivoselta 😀 ja kannattaa kysyy iteltään että oisko sitä voinu tehdä yhtään enempää? Mulla se vastaus oli ainakin ei, ja luulen että sullakin 🙂
    Tsemppiä vikoihin viikkoihin, pidähän lippu korkealla! Nähdään kisoissa 🙂

    • Ei kivaa, mutta kivaa, että en ole ainoa näiden pulmien kanssa! 😀 Mutta huonoja päiviä seuraa aina kourallinen hyviä päiviä! Tsemppiä sinnekin ja kisoissa tavataan. 🙂

  4. Yritä nyt luottaa vaan siihen valmentajaan, joka ihan varmasti osaa hommansa! Et sinä osaa omaa kuntoa kuitenkaan katsoa sillä tavalla ”oikein”, kun ei ihminen hahmota itseään samalla tapaa kuin toiset. Ja sitä paitsi viimeistelyt, värjäykset jne tekevät ihmeitä keholle, joten elä turhaan vertaile nykykuntoa siihen miltä muut ovat näyttäneet lava-päivänä. Sä tuut pärjäämään tosi hyvin kunhan saat pääkopan kuriin, stressihormoonit minimoitua ja hyvät poset selkärankaan asti, nih!

  5. Olen seurannut blogiasi alusta saakka. Kirjoitat tosi mukavasti ja onhan oman kaupungin tyttöä seurattava 🙂 Olen itse kovaa treenaava päälle nelikymppinen nainen. En mihinkään kisoihin tähtää, mutta tavoitteena on nähdä miten lihas tarttuu naiseen tässä iässä.

    Minullakin on kilpirauhasen vajaatoiminta ja muutamia ajatuksia on tullut mieleeni sinun viimeisimmistä kirjoituksistasi. Oireethan ovat kaikilla yksilöllisiä, mutta saattaapa jotkut asiat nykyisessä olossasi olla kilpparin aiheuttamaakin. Itselläni oireet silloin kun lääkitys ei pelaa, ovat tosi kokonaisvaltaisia. Ei riitä se että paino ei hievahdakaan alaspäin, olo on niin nesteinen ja turvonnut, ettei paljon tee mieli peiliin katsoa. Mieli myllertää ja on kuin olisi jatkuva pms. Kaikkein v…mäisin olo kuitenkin oli silloin alussa kun sain lopulta Thyroxinit. Ennen kuin sopiva annos löytyi, olin suurinpiirtein karkoittanut kaikki ihmiset ympäriltäni olemalla aivan kamala kiukkupussi. Nykyään tiedän mielialasta parhaiten, onko annos sopiva.

    Muistanko oikein, että olit ketoosilla jossain vaiheessa? Ketoosihan itsessään saattaa sekoittaa ””terveenkin”” ihmisen kilppariarvoja. Itse en noudata mitään erityistä ruokavaliota, mutta jotkut ovat sitä mieltä että kaalit eivät olisi hyväksi niiden kilpirauhasta laamaavan vaikutuksen vuoksi. Tämä tuli mieleeni, kun olet kertonut syöväsi dietillä runsaasti parsakaalia 🙂 Henk. koht. uskon, että ruuat ja ketoosi eivät kellekään kilpirauhasen vajaatoimintaa itsessään aiheuta. Mutta saattaahan niillä olla jotain vaikutusta, jos tilanne on herkkä muutenkin kuten sinulla nyt tarkalla dietillä. Uskon, että lääkärisi ja valmentajasi seuraavat tarkasti vointiasi ja labra-arvoja. Tylsintä on se, että oikean Thyroxin- annoksen löytyminen voi kestää jonkin aikaa. Omiin hyveisiini ei kuulu kärsivällisyys, mutta pakko sitä on ollut oppia.

    Toivottavasti loppuaika kisoihin saakka sujuu hyvin ja nouset hyvillä mielin kisalavalle! Pidän peukkuja!

    • Kiitos kommentista Rilla! Kiva kun seurailet. 🙂 Ketoosissa on käyty aiemmin, mutta sitten ruokavalioon lisättiin hiilihydraatteja. Nyt alkoi sitten kunnolla rasvojen triristely ketoosilla. Aika ristiriitaista tietoa senkin sopivuudesta kilpirauhashäiriöisille löytyy, mutta kuulemma kun kyseessä on näin lyhyt aika (4,5vkoa) niin ei enää kuulemma voi kauheasti pahemmin kroppaa sekottaa. Luotetaan siihen. 😀
      Syytän erittäin mielelläni parsakaalia kaikista ongelmista! Onneksi uusi valmentaja ei ole tuupannut sitä yhdellekään aterialle.

      Minulla on nyt tuota lääkitystä nostettu ja ainakin jotain muutoksia huomaan. Sykkeet ovat normalisoituneet, eikä sydän pumppaile enää velttoon 40 sykkeeseen. Treenissä tulee hiki. Mielentilat ovat tasaisemmat ja ehkä vireystilakin alkaa hieman nousta!

      Kiitos peukkujen pidosta, sitä tarvitaan!! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta