Nälkävuosi

Hopotihoi, Nipsu! Se on  enää 3 viikkoa kisoihin! Eikä edes stressaa. Vaikka uudet kengät ovat matkalla, päätin viime kädessä tehdä meikit itse, bikinit eivät ole valmiit, liimat ja kiillot puuttuvat ja olen ihan pihalla, mitä seuraavina viikkoina tapahtuu ja monelta kisapaikalla pitää olla.

IMG_4957[1]
MUTTA! Päätin viikonloppuna noin 1100000. kerran, että ihan turha siitä kunnosta on murehtia. Sitten kannattaisi murehtia ja märsätä, jos olisi tehnyt hommat huonosti. Mutta kun tietää, että on ladannut peliin kaiken mitä tässä elämäntilanteessa suinkin itsestään irti saa, on ihan turhanpäiväistä harmitella. Kunto on se, mikä se on! Ensimmäiset kilpailut edessä ja viimeistelyt vielä tekemättä, niin mitä sitä turhaan! Paino tulee aina alas, kun vaan saa mielen ja kropan rennoksi, mutta ihan varmasti jöpittää, jos stressaa ja hepuloi sykkeet taivaissa.

IMG_5013[1]

Kohta alkaa olla se hetki, kun dieetillä on oltu vuosi. Kun tarkastelee, miltä viime vuosi näytti tähän aikaan, niin moni asia on tänä syksynä toisin. Kesä 2013 oli mennyt kuohuviiniä lipitellen, ystäviä kestiten ja herkkuja mussutellen. Tapahtumia, ystäviä, värivaloja, viiniä… Ah! Jäi paljon mahtavia muistoja, niitä outoja hedelmiä säkin pohjalle (no, ainakin banaaneja muhjaantumaan treenikassiin). Mutta jotain muutakin, huomattavasti muistoja konkreettisempaakin  jäi. Läskiä. Ja vieläpä yli kymmenen kilon edestä. Vaikka miten ajattelin optimistisesti, että olen kerryttänyt bulkatessa hurjat lihasmassat varteeni, en voinut sulkea silmiäni siltä tosiasialta, että lihastahan tuosta määrästä ei ollut kuin muutama sata grammaa.

IMG_7080[1]

En ollut koskaan elämässäni painanut yli 67kg ja valitettavasti vaaka ei ollut rikki näyttäessään nuo luvut toisin päin. Ahdistus omasta koosta iski kertarytinällä vasten karkilla paisutettua helttaani. Oli aluksi aika musertavaa tajuta, että minä joka olen aina ollut hoikka, olenkin yhtäkkiä painoindeksiltäni siellä normaalipainon yläpäässä. Ihan pienen mahamakkaran päässä lievästä lihavuudesta.

IMG_6076[1]

IMG_5326[1]

Tuon ryhtiliikkeen alkaessa pääni raksutti raksuttamistaan. Olisiko nyt hyvä hetki konkretisoida kisahaaveet? Ja kun sellainen ajatus niin herkullisesti tuli siihen alkavan dieetin ja putoavan painon huumaan, oli pakko lopettaa jahkaaminen. Ja siitähän se sitten lähti…

IMG_6889[1]

IMG_6853[1]

Olen siis dieetannut viime syyskuusta lähtien. Olen toki välillä saanut syödä hieman vapaammin ja tankata, mutta painonpudotusta silmällä pitäen. Herkuttelut ja juopottelut olivat minimissä. Välidieetti oli paikallaan, sillä kisapainoon oli kuitenkin matkaa aika roimasti.

IMG_8532[1]

Silloin tuli aika ajoin kipuiltua ruokavalion kanssa. Nyt kun miettii silloisen dieetin syömisiä, niin voi pojat sitä ruokaa sai muuten vedellä!! En juuri treenannut enempää kuin 5 kertaa viikossa, kalorit olivat lähellä 3000. Aineenvaihdunta pelasi ja maha pinkeänä sai treenata reippaana ja samalla hoikistui. Aamupalalla hotkin 60g kaurahiutaleita, 100g marjoja, 100g raejuustoa, hedelmän ja 250g rahkaa. Huhhuh, mikä satsi ruokaa! Ihanaa.

IMG_0089[1]

IMG_8464[1]

IMG_9076[1]

IMG_8693[1]

IMG_6308[1]

IMG_0172[1]

Nyt vuosi tuon päätöksen jälkeen painoa on 16kg vähemmän. Lantiolta, reisistä ja vyötäröltä on lähtenyt roimasti senttejä. Painoindeksi on laskenut 24.7–>19.9. Keho käy huomattavasti hitaammalla. Kaloreita on niukasti ja ei ole tietoakaan puuroaamiaisista. Mahan saa tuntumaan täydeltä vain jos pääruoalla hotkii kerällisen salaattia ja juo tonkallisen vettä. Ja sitten on kuitenkin heti nälkä. Ja varmaan ripuli.

IMG_4858[1]

IMG_4738[1]

IMG_4787[1]

Olo on ollut kieltämättä varsin vaihteleva ja itselläni treenitehot salilla ovat heikentyneet. Kreatiiniarvot ovat nousseet, hemoglobiiniarvot ja verenpaine laskeneet.

Painon putoamiseksi on saanut tehdä todella kovasti töitä. Kroppa pitää tiukasti kiinni viimeisistä rasvoista. Mittauksissa en ole käynyt, mutta uskon, että lihasmassaakin on valitettavasti huvennut jonkin verran. Tähän voi osaltaan vaikuttaa myös kilpirauhaspulma, tuo aikamme trendisairaus.

Ja kuinka sen kanssa sujuu? Lääkitys on jossain määrin tehonnut. Minulla oli sydämen hidaslyöntisyyttä ja pahimpina päivinä sykkeet 40-42, Silloin kävelin kirjaimellisesti seiniä pitkin, eikä minusta ollut mihinkään. Sykkeet ovat nyt nousseet ja leposyke huitelee jo 50 tuntumassa ja ylikin! Hiki virtaa taas ja syke nousee treenissäkin. Palautuminen on nopeutunut, ajattelu kirkastunut. Ja nyt olen saanut jopa ihan hyviä salitreenejäkin tehtyä, jes!

Olen jo tässä vaiheessa miettinyt paljon, mitä olisi kannattanut ja voinut tehdä toisin. Olisin tehnyt välidieetin ihan samaan malliin. Kaikessa rauhassa. Mutta olisin noussut lavalle vasta ensi keväänä. Jos olisin ollut fiksu ja malttavainen. Kroppa olisi luultavasti toiminut huomattavasti paremmin, kun vapaasyöntiä olisi ollut hieman kauemmin alla. Olisin saanut paremmin kehitystä ja tiivistettyä kroppaa. Kaloreiden pudottaminen olisi saanut olla ehdottomasti maltillisempaa. Näillä lähtökohdilla dieettiaikakin olisi voinut olla lyhyempi. esimerkiksi 16 viikkoa, mikä tuntuisi aika kohtuulliselta ja hyvältä. Pitkä dieetti tuntui kiristävän enemmän mieltä kuin kroppaa.

IMG_2684[1]

Oli miten oli, eilen tuli valmentajalta viesti, että ”Suunta ja tahti kuulostaa tosi hyvältä!” ja sunnuntaina kuntotsekkiin kuulemaan kuntoarvio.

IMG_4544[1]

Toissaviikolla Jasmi Qvick kävi pitämässä poseeraustuntia ja se oli itselleni aivan mahtava energiaboosti. Sain hyviä vinkkejä ja jopa kehuja, minä! MUN T-KÄVELYSTÄ! Joka on aina ollut jotain aika karmivaa!! Vielä kun saan pari typerää maneeria sahattua pois, enkä horju, niin ehkäpä tuosta jotain tulee. Tosin, en usko, että tarvitsee T-kävelyä murehtia 😀 Voi olla, että jää hetken töllistelyksi se minun lavalla olemiseni. Tästä oli kuitenkin paljon tsemppiä.

Välillä on suoraan sanottuna tuntunut siltä, että seinät kaatuvat päälle. Huono ja energiaton olo tuli todellakin yllätyksenä. En voinut kuvitellakaan mitään vastaavaa. Välillä ollut kokonaisia viikkojakin, kun olen ollut aivan maassa. En ole jaksanut mitään (tai ketään) ja purskahdellut vain itkuun, kun on niin kova nälkä, väsyttää ja treenikään ei kulje. Ja kun on huono olo, ei jaksa olla läsnä ja panostaa läheisiin.

Paljon on tullut mietittyä myös omaa motivaatiota ja erityisesti motiivia kilpailla. Rakastan treenaamista ja terveellistä elämää. Liikkuminen ja hyvä olo ovat oman arjen peruspilareita. Ajattelin aina, että kilpailen siksi, että haluan saavuttaa huippukunnon ja katsoa, mihin minusta on. Tässä kun on kävellyt seinistä tukea ottaen ja mieli mustana, on olo tuntunut kaikkea muuta kuin huippukuntoiselta. Ja väkisinkin miettinyt, että onko tämä nyt sen arvoista, että käy sitten lavalla pari minuuttia pyllistelemässä ja hinkkaa kisavärit pois iholta, että pääsee syömään taas syömään sämpylää?

IMG_3471[1]

IMG_4929[1]

Sitten taas kuitenkin on niin ihanaa treenata, kun on tavoite. Haluan saada itsestäni enemmän irti. On palkitsevaa seurata muutoksia. Koukuttavaa puuhaa. On kuitenkin kriittisesti mietittävä, tuoko kilpailutavoite minulle enemmän harmia kuin hyvää elämään.

Blogiini heitettiin joskus kommentti, että lähdenköhän liian aikaisin kilpailemaan. Silloin olin ehdottoman varma siitä, että en ole menossa liian aikaisin. Mieli on kuitenkin kääntynyt dieetin aikana, kun oma kroppa on tullut tutummaksi ja rasvan alta on alkanut paljastua se, mitä lavalla olisi tarkoitus näytellä. Vaikka kisapäätöstä tuli muhiteltua useampi vuosi, ei olisi ollut pahitteeksi odottaa. Fysiikan kannalta tavoitteellisen treenin jatkaminen vuoden pari olisi ollut kyllä fiksua. Laadukas lihasmassa ja napakkuus puuttuu.

Elämäntilannetta ei valitettavasti voi täysin valita. Vaikka miten yrittäisi asioita järjestää parhain päin, voi tulla mutkia matkaan. Itselläni on ollut aivan hiuskarvan varassa, pettääkö kroppa dieetillä. Aivan liikaa kuormitusta. Kun läiskäistään päälle henkinen stressi, ollaan ongelmissa. Ja kun maustetaan tätä vielä muutamilla muilla muutoksilla ja pulmilla, on liemi ollut jo aikamoisen paha. Mutta muiden perässä on räpiköity sisulla ja palolla.

Vielä hehkutusta! Lähdimme Tuomaksen kanssa viikonlopuksi mökille ja se oli aivan huippuratkaisu. Ei voinut mennä salille tai töhöttää työasioita. Pääsi rantasaunaan, järveen ja sai nukkua kaikessa rauhassa. No, minulla se tarkoitti klo 6 herätystä koska ei vain nukuta, mutta ei tarvinnut nousta ylös tai lähteä rappusiin höntyilemään. Makoilin sängyssä, luin Tommy Tabermannia ja otin välillä torkkuja. Kamiinassa rätisi tuli ja koira torkkui jaloissa.

IMG_5006[1]

Ihan pelkkä oleminen, erilainen ympäristö ja rentouttava puuhastelu, kuten mölkyn pelaaminen ja saunan lämmittäminen, olivat juuri sellaisia asioita, mitä tarvitsin. Viikonloppu oli äärimmäisen rentouttava ja sitä näki ja koki taas, mikä on elämässä olennaisinta. Sääli, että se välillä unohtuu, kun keskittyy tuijottelemaan omaa napaa ja sitä, näkyvätkö vatsalihakset tänään enemmän kuin eilen. Offilla kun tuijotan jatkuvasti omaa takapuoltani.

IMG_6394[1]
Kuoharipöhön alta ei paljoa absit pilkota.

IMG_4950[1]

IMG_4977[1]

 

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

7 vastausta artikkeliin “Nälkävuosi”

  1. Nostan kyllä hattua sulle kun avaat näitä kuvioita niin aidosti ja rehellisesti. Oot fiksu nainen. Hieno juttu, että kilpparilääkityskin on alkanut puremaan noin nopeasti. Aivan loistava veto oli lähteä mökille, varmasti teki niiiin hyvää 🙂

    Uskon, että lääkäri olisi kieltänyt dieetin jos siitä olisi pysyvää vaaraa tai haittaa sulle ollut. Niin hyvältä näyttää, ettei kunnon puolesta tarvitse kyllä huolissaan olla. Aina on vara jossitella olisko pitänyt tai jättää pitämättä, mutta jos ei mitään tee niin ei mitään saavutakaan. Se on vaan elämää se.

    • Kiitos Jaana tsempeistä!
      Mulle on tärkeää kirjoitella rehellisesti fiiliksistä. Niitä päälleliimatuilla hypetyksillä varustettuja ihanaajee-blogeja on ihan tarpeeksi. Mä en saisi siitä mitään. Ehkä mulla tänne päätyy vähän turhankin helposti niitä negatiivisempia juttuja, mutta kun on niin terapeuttista vänistä. 😀

  2. Moi, hei avasin just ensimmäisen kerran ikinä sun blogin. Mulla on tiäkkö ollut paskin maanantai ikuisuuksiin, mut kun luin pelkästään ton sun esittelytekstin, niin rivi riviltä mun päivä parani! 😀 Mun täytyy ehdottomasti tulla tänne uudestaan

    • OIIIII! Tervetuloa toistekin! Kiva, että paskoista jutuista löytyi iloa paskaan päivään! 😀

  3. Mulla on vahva usko kun löydät valmentajan joka osaa käsitellä kroppaasi, niin diettikin ja kaikki muuttuu helpoksi. Kärsimykset kielii enemmän siitä, ettäjotain tehdään väärin. Kun homma toimii, sitä ei edes huomaa olevansa dieetillä. Hullun kovan duunin olet kyllä tehnyt! Musta ei olisi ollut ikinä taistelemaan tuohon tapaan. Hatunnosto ehdottomasti tuosta sisukkuudesta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta