”Kiire on oire, ei kunniamerkki.”

Siskoni kävi istumismeditaatiossa. Kuulosti aivan hirveältä, sillä he vain istuivat. Mutta sitten toisaalta, sellainen saattaisi olla juuri sellaista puuhaa, mitä  itsekin oikeasti tarvitsisi. Kun vain malttaisi lepuuttaa painoaan siinä perskanninoidensa päällä ja olla. Tunnustella. Haistella ilmaa (olettaen, että vierusjoogi ei päästele kaasuja ulos..) Miettiä omia asioitaan (kaupasta piti ostaa paprikaa, maitorahkaa…). Ei musiikkia, ei iPhonea (mutta jos joku on laittanut mulle viestiä!!!) EI mitään tekemistä, näpertämistä, touhuamista (hohhoijaa, olisipa vaikka ristikoita…)

Mulla on liian kiire kuvata mun omituista vatsaa,
Mulla on liian kiire kuvata mun omituista vatsaa,

Tylsää!! Mutta epäilemättä yhtä tarpeellista, kuin lepopäivät ja kehonhuoltokin. Antaa lepoa mielelle ja tilaa ajatuksille.

Muumimamma toteaa, että hyvänmakuiset lääkkeet eivät tepsi. Aina se järkevin ja tarpeellisin vaihtoehto ei vain ole kaikista mukavin. Jos saisin nyt päättää, huristelisin menemään koko ajan mukana jossain, treenaisin ja kassi olalla huruttelisin pyörällä sinne ja tänne ja olisin hirmuisen tärkeänä ja tehokkaana joka paikassa. Rynnisin jokaisessa mahdollisessa harrastuksessa, järjestäisin juhlia ja treenaisin salilla kovaa, mielessä tulevaisuuden kisat! Kalenteri täynnä, tavoitteita paperilla. Suoritushumala päällä!

Nyt olen todella miettinyt ja haaveillut siitä, että oppisin vain olemaan.

IMG_5230[1]

Tämä suorittamiskierre on jatkunut niin kauan kuin muistan. Ja aina se stoppaa siihen, että olen uurastanut itseni ihan piippuun. Ja taas. Yritän 10001. kerran rauhoittua. Laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Löytää rauhallisuutta ja tasapainoa elämään. Ihan oikeasti tunnustella, että miltä tuntuu. Ja vasta sitten lähteä lisäämään kierroksia. Jos kisojen jälkeen olen heti höyrypäänä viilettämässä taas miljoonan asian parissa, ei seuraa mitään hyvää. Se on vain niin tyypillistä minulle, että aina pitää olla jotain! Tavoite, deadline, fokus.

Kiire on ylpeyden aihe, koska se kertoo kuinka tärkeä kiireen esittäjä on: Katso nyt, huomenna on tuossa kohden kolme palaveria päällekkäin. Ja katohan, tuossa neljän tunnin asiakaskäynnin aikana tuli sata sähköpostia. Kiireen esittäjä on tärkeä ja korvaamaton. Eihän sitä muuten kiire olisi.— Jussi Ruokomäki

Eilen olin taas aivan vatkulina sängyn pohjalla töiden jälkeen. Siinä torkuttelun lomassa tuli mietittyä kaikenlaista ja näin jo mielessäni kauhuskenaarion ajasta kisojen jälkeen. Että jatkan vain ihan samaan malliin, kuin viimeiset kuukaudet. En osaa lopettaa, enkä osaa rauhoittua. Ahdistun siitä, että treenin suhteen se suurin fokus on poissa. Ruokailujen suhteen pitäisi löytää jälleen kultainen keskitie. Ja että ohitan kisapäivän vain siinä missä muutkin suoritukset. Kas näin ja seuraavaa tilalle!

IMG_5232[1]

Kiireen poistaminen vaatii nöyryyden hyvettä. Et yksinkertaisesti ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisit. Olet tärkeä ja arvokas, mutta se ei ole seurausta kiireestäsi.— Jussi Ruokomäki

Siinä makaillessani mietin, että eipä sitä kyllä oikein ikinä pysähdy ajattelemaan, mitä on saanut aikaan. Että entä jos kisojen jälkeen ei vaan tunnukaan miltään, vaikka tämä on ollut itselle aika työläs projekti, toteutunut unelma ja mielestäni ihan hatunnoston arvoinen suoritus keneltä vain. Joten nyt päätin toimia eri tavalla. Tällä kertaa aion antaa arvoa sille työlle.

Olen jopa tehnyt tämän asian eteen jotain! Nyt en vain höpöttele, että joo joo, pitäisi rauhoittua AHAAAAAAAAAAA nyt löytyikin hirmu kiva uusi laji tällainen lisäpainoleuanvetojuustokakunsyöntikanankasvatuskilpailu!! Juu ei. Kun muut pakkailivat koulureppujaan ja lähtivät tassuttelemaan kouluun, minä laitoin lenkkarit jalkaan ja hölköttelin eri suuntaan. Päätin, että olen syksyn poissaolevana koulusta ja palaan opintojen pariin vasta tammikuussa. En myöskään ottanut nyt syksylle uusia harrastuksia, mitä aluksi meinasin. Olisihan tarjolla ollut taas vaikka mitä! Aikuisten telinevoimistelua, crossfitia, thainyrkkeilyä, nyrkkeilyä, vapaaottelua, dancehallia ja ties mitä muuta aina kansalaisopiston ”kalan nahasta tuotteeksi” ”tilkkujen taikaa” ja ”mustaruutiaseet” kursseihin. Mutta ei nyt. On maltettava.

Taidan vain valmistaa raakasuklaata päivät pitkät. Kiitos FOODIN!
Taidan vain valmistaa raakasuklaata päivät pitkät.
Kiitos FOODIN!

Useimmat ihmiset ovat niin kiireisiä tekemään asioita, jotka heidän mielestään pitää tehdä, ettei heillä koskaan ole aikaa miettiä, mitä he haluavat tehdä.— Kathleen Winsor

On hassua, että vaikka miten rakastan vatulointia ja laiskottelua (uskokaa tai älkää) tulee lepopäiviä toisinaan pidettyä hampaat irvessä. Kehon annan levätä, koska tiedän, että se on vain pakko, jos mielii saada kehitystä. Lepopäivinä siis harrastetaan vain jotain kevyttä käyskentelyä. Mutta pää lepää harvoin. Esimerkiksi viime lauantaina kävin yhteistyökumppanillani GLOWlla volyymiripsihuollossa. Ajattelin, että ihanaa! Nyt saan juuri sitä mitä tarvitsen- pakkolepoa. Makailen siinä ja kuuntelen musiikkia, fiilistelen ja ai että…

Ja kaikkea vielä. Ylikuntojoilta tutut hahmot, kuviot ja omituiset animaatiotapahtumat alkoivat vilistää verkkokalvoilla. Oli vaikeaa olla paikallaan. Aistit herkistyivät, lihakset menivät jäykäksi ja suu kuivui. Silmissä vilisteli hahmoja, joiden suusta purkautui hahmoja jotka räjähtivät. Pian näen varmaan taas unia makkaraa paistelevista panttereista, jotka räjähtävät. Ihan normaalia!

Ja sitten kun pääsen lomalle, nukun ensimmäiset päivät ja saan heti flunssan. Pelkään ehkä siksi lepäämistä, että silloin todella huomaan, kuinka väsynyt olen. Jos treenit rullaavat hyvin ja minulla on meno päällä, olisi tavallaan turvallisinta vain jatkaa sitä hurlumhei-kyytiä, koska lepopäivä saattaa uuvuttaa minut ihan täysin. Jos vain jatkan menoa entiseen malliin, kroppa reagoi kääntämällä väsymyksen ylienergisyydeksi. Ei tarvitse nukkuakaan, kun on niin mahdottoman energinen! Ei ei ei. Tämä on vaaranpaikka. SIlloin ollaan menty jo liian pitkälle ja elimistö on täydellisessä hälytystilassa. Eikä ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen itseni tuohon pisteeseen ajanut. Silloin ei paljoa auta piirrellä paperille jotain elämänhallinnan kahdeksikkoja tai juurruttaa jalkoja maahan..

Viime viikonloppuna tein kerrankin fiksusti. Voitin Biancaneven kilpailusta lipun Michelle Brannanni seminaarin Tampereelle ja sunnuntaiksi oli sovittu valmentajan tapaaminen Helsinkiin. Lauantaille tarjottiin myös töitä. Aiemmin olisin varmaan yrittänyt mahduttaa nämä kaikki jollain ilveellä kalenteriin. Lisätä väleihin vielä treenit ja parit ruokavalioanalyysit. Ja sitten maanantaina mennyt silmät ristissä aamu kuuteen töihin. Mutta nyt jäin kotiin! Minä! Ihan täysin vapaa viikonloppu kotioloissa. Eihän sellaisia ole ikinä! Ja vaikka oli mahdollisuus päästä bikini-PROn seminaariin ilmaiseksi! Mutta kerrankin hyvä näin.

Vaan oli siinä oma syynsäkin, mikä sai rauhoittamaan tahtia. Rahkapurkinkannattelija oli nimittäin tavallistakin kuumempi, kun kaikkien rakastama syysflunssa muutti mieheni ranskanbulldoggimme kanssa kilpaa kuorsaavaksi lämpöpatteriksi.

IMG_5077[1]

Ihmettelenpä vain, miten minä en ole sairastunut! Ehkä pari viikkoa sitten tilani ollessa aika karmiva, olisin pöpöt napannutkin. Hieman ollut tuntemuksia, että flunssa iskisi, mutta olen ottanut sitä silmällä pitäen roimasti sinkkiä, c-vitamiinia, chlorellaa, spirulinaa, vähän buranaa ja Finrexiniä. Että yrittäkääpäs vain tulla minun loppusuoraani pilaamaan mokomatkin flunssapöpöhyypiöt. Ha!!!

Huippuomegaa! Kiitos Fitnessfirst! www.fitnessfirst.fi
Huippuomegaa! Kiitos Fitnessfirst! www.fitnessfirst.fi

Valmentajatapaaminenkin siirrettiin kuitenkin suosiolla ensi sunnuntaille. Pientä tuntemusta kurkussa kun oli. Että enpähän ainakaan sairastuta muita tyttöjä, saati kuormita itseäni nyt, kun flunssavaara on pahimmillaan. Tuttavan kanssa sovitut porrastreenitkin oli perjantaina pakko vaihtaa sisätreeneihin. Yleensä en sateesta piittaa, mutta nyt ei uskaltanut ottaa sitä riskiä, että kylmettyy ja altistuu tuolle perhanan räkätaudille. Samoin vaihtui tämän päivän ulkona tassuttelut sisätiloihin.

Lauantaina olin vielä varsin energinen. Mieli oikein kupli ja nautiskelin koko päivästä. Näpertelin bikinien parissa, makoilin sohvalla ja katselin hääkutsumalleja. Ihana päivä! Lepoa! Ja se tuntui hyvältä ja rentouttavalta ja piristävältä! Mutta sunnuntai… Voi hyvänen aika. Heräsin klo 5 jälkeen. Olin väsynyt, mutta en saanut unta. Lähdin lenkille ja kroppa tuntui olevan yhtä jäntevä kuin makaronivelli. Huomasin olevani aivan poikki! Nukuin päivällä yli tunnin ja raahauduin naama valkoisena salille. Treenistä ei voinut edes puhua, sellaista hyödytäntä punttien heiluttelua homma oli. Kunnolla sain lopulta tehtyä vain vatsat ja venyttelyt. Onneksi ystävä lähti kanssani vielä iltalenkille.

Viikonlopun extreme-hetkiä tarjoili siis bikinien koristelu. Jossain akuutissa mielenhäiriössä tuossa keväällä tulin siihen tulokseen, että koristelen bikinit itse. ”Sehän on varmaan tosi terapeuttista hommaa” Juu. Varsinainen anger management-tuokio se onkin. Mokomat blingit kimpoilevat mihin sattuvat, ropisevat sovitusvaiheessa irti, eivät mene läheskään identtisesti ja mitähän muuta vielä… No, en tiedä, voiko mitenkään terapeuttisesta puuhasta puhua. Jos ajatellaan terapoivaa sellaisena relaksoivana asiana. Mutta eiväthän ne kisat huomenna ole, joten ei oteta paniikkia. Jos tässä etenisi sellaisella 20 kiven päivätahdilla, niin helposti tulee valmista. Yritän nyt olla kiireetön!

IMG_5189[1]

Käyhän hei tykkäämässa Facebook-sivustani:  Ever Fit ja seuraa instagram-tiliäni: eveliinarau. Melkein päivittäin jotain kuvahumputusta tarjolla!

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Yksi vastaus artikkeliin “”Kiire on oire, ei kunniamerkki.””

  1. Mahtavaa työtä ja tsemppiä kisoihin! Millaisissa mitoissa nyt muuten mennään? 🙂 Niin ja ihan tuo doggi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta