Dieettipäivä satakolmekymmentähimputinneljä.

Vaaleanpunaiset fitness-kakkulat ovat löytyneet taas jostain! Jee!

No kai nyt kun pääsin suoniklubiin!
No kai nyt kun pääsin suoniklubiin!

Rehellisesti voin myöntää, että olen tässä dieetin aikana miettinyt , miksi minä hullu ängin soppani tähän liemeen (no, tyhjään kuppiinhan se enemmänkin kilahti, kun dieetille lähdettiin) Ajattelin surullisena, että ei tämä taida olla minun lajini sittenkään. Mistään kevyestä dieettieuforiasta kun ei ollut tietoakaan. Sellainen flow tuntui puuttuvan, mistä monet muut hehkuttivat. Mielessäni on ollut vain Jyväskylän karsinta, että sinne ja sämpylälle ja that’s it, palataan parin vuoden päästä asiaan. Nyt fiilis on kuitenkin aivan erilainen ja olen taas intoillut lajista samaan malliin kuin alkuaikoina. Ihan intona katsellut kuvia, treenannut huikealla draivilla ja syönyt mukisematta dieettisapuskani.

Pepsi-Max dieetti voisi olla mun juttuni. Hyhhyh mikä pahe, mutta tällä viikolla sille heitetään hyvästit.
Pepsi-Max dieetti voisi olla mun juttuni. Hyhhyh mikä pahe, mutta tällä viikolla sille heitetään hyvästit.

Olotilat dieetillä ovat tosiaan vaihdelleet kuin pahemminkin jakomielitautisella ihmisellä ja olen tainnut kyllä olla varsin stereotyyppinen naisenkanttura, kun mielialat ovat vaihdelleet nopeammin, kuin tempaisisin nyt puurolautasellisen naamariin. Mutta on tähän projektiin mahtunut yhtä jos toistakin kaoottista tekijää.

Tiimin vaihtaminen kesken kaiken, kilpirauhasongelmat, työasiat ja vakavasti sairastunut läheinen. Eikä kuka tahansa, vaan oma äiti. Siinä on ollut aika monta asiaa työstettäväksi. Ja siinä samalla on käytävä töissä, hoidettava velvollisuudet, treenattava ja syötävä kurinalaisesti. Ei se varsinaisesti mikään unelma-kombination ole.

Nyt kun tuntuu, että olen herännyt jostain koomasta ja silmistä on karissut pahin utu, osaan tarkastella hieman analyyttisemmin tilannetta ja dieettifiiliksiä. Ei toki tarvitse olla Einstein, että osaa laskea yhteen nämä asiat, mutta itse tajusin oikeastaan vasta nyt, että olen ollut em. asioiden vuoksi todella masentunut. Uinut synkissä vesissä ja taistellut romahtamisen rajoilla. Ei oma äiti voi sairastua! Ei se terveyden perikuva, reipas ikiliikkuja voi sairastua. Minun äitini! Aikamoinen kriisi, joka käynnisti päässä sellaisen ”En halua olla aikuinen”-kiukuttelun. En halua ajaa sairaalaan, laittaa autoa parkkihalliin ja käsilaukku ojossa mennä etsimään osastoa, jossa oma äiti makaa letkuissa. Se on vain tuntunut niin kohtuuttomalta. Viime vuodet kun ovat olleet muutenkin hyvin synkkää aikaa, mitä tulee omiin läheisiini.

IMG_4902[1]

Tilanne on toki nyt parempi, mutta edelleen arvaamaton. Ajatukset ovat siis luonnollisesti olleet hajalla moneen suuntaan. Olen kokenut voimakasta syyllisyyttä siitä, että hörhöilen menemään tällaisen lajin parissa ja valitan omaa heikkoa oloani. Olen ollut surullinen, etten ole panostanut läheisiini niin paljoa. Parisuhde esimerkiksi on jäänyt kieltämättä aika retuperälle. Siinä onkin tulevaisuuden kisadieetille parannettavaa! Kiitos kun olet kestänyt. (Onneksi timantit sujahtivat sormeen ennen vaikempia aikoja, niin rahkapurkinkannattelijan ei auta kuin kestää ja kantaa selkä vääränä munia kaupasta.)

ImagePreview

Olen ollut yksinkertaisesti niin alavireinen, niin loppu, että kyynistyin lajiakin kohtaan. Ei puhettakaan, että olisin osannut tarkastella tätä matkaa. Iloita onnistumisestani. Ei sieltä peilistäkään näkynyt mitään muuta, kuin marinoimaton huonolihainen kalkkuna. Jossa oli liikaa rasvaa eikä yhtään laadukasta lihaa. En nähnyt siellä fitness-kilpailuihin valmistautuvaa sportti-irmeliä, vaan jonkun amatöörin räpiköimässä ja yrittämässä jotain.

IMG_5391[1]

Käänsin jossain vaiheessa aivot täydelliseen off-tilaan. Suorittamistilaan. Koska se on ainoa keino, jonka osaan silloin, kun menee kimurantiksi.  Silloin kun sisu tuntui loppuvan ja keho sanoi että nyt riittää, suorittaja otti homman haltuun ja puski minut sinne lenkille ja työnsi nälkäisenä unille.

Mutta on tässä kokenut kyllä monenlaista, en esimerkiksi ole koskaan itkenyt niin vaihtelevissa olosuhteissa! On valunut kyyneleitä salilla, lenkkipolulla, syödessä, saunassa… Monta uutta paikkaa! Välillä olen ollut niin surullinen, että ei ole edes itkettänyt. Olen maannut triplavaatekerrokseen pukeutuneena tuplapeiton alla, huulet sinisenä ja tuijottanut seinää. Syönyt maistamatta mitään ja kävellyt tuntematta maata jalkojen alla.

Mutta nyt on päästy tänne asti. Tsempin, sisun ja tahdon voimalla. Välillä menty kiukulla. Välillä menty surulla. Välillä menty innolla. Menty on kuitenkin koko ajan, tavoite mielessä.

Sunnuntai oli huikea päivä. Lähdin aamujunalla Helsinkiin kuntotsekkiin. Tuolloin mieli oli aika jännittynyt ja ristiriitainen. Pelotti, millaista palautetta tulee ja vatsa oli temppuillut useamman päivän ja oli tottakai pinkeä pallo. Omaan silmään.

Dieettitonttu Mayorsilla
Dieettitonttu Mayorsilla

Siinä vaatteet myttyyn ja korkokengät jalkaan. Kuntotsekki. En meinannut uskaltaa katsoa peiliin. Tsekit joka suunnasta. Palaute: saan olla tyytyväinen ja ylpeä ja valmentajakin oli tyytyväinen siihen, mitä on saatu aikaan.  Ja minut laitettiin katsomaan peiliin ja kertomaan, mitä sieltä itse näen, koska valmentaja on todella tyytyväinen viimeisen kuukauden kehitykseen. Meinasi heti tulla itku! Olin niin helpottunut! Ja oli ihana saada palautetta, kun tiesi, että on tsempannut todella kovasti. Ja kun himputin maha oli taas oireillut ja mielestäni ihan kauhea ja nesteinen. Alakerrasta tuli palautetta, että saisi olla kireämpi ja näinhän se on, että kankku läiskyy mennessään. Se toki tympii, mutta olen tehnyt parhaani ja sillä mennään.

Tehtiin treeni ja sain tsempattua mielestäni hyvin, vaikka olin aivan uuvuksissa ja edellisenä päivänä treenannut niin jalat kuin aerobisetkin. Pienen mukinan ja valmentajan natsittelun  siivittämänä kuitenkin selvisin salista ja viidestä intervallikierroksesta kunnialla.

Lähdin kotiin viimeistelyohjeiden kanssa. Todella onnellisena ja fiiliksissä. Ja tässä minä nyt näpytän. Levollisena. Hymy huulilla. Sunnuntain ja maanantain treenit painavat koko kropassa ja kolottaa niin maan pirusti. Mutta silti odotan, että pääsen illalla vielä aerobisille.

Omalla kohdallani viimeistely ei siis tarkoita pelkkää jalat kattoa kohti makoilua ja hiilihydraattien mätystelyä. Olin onneksi varautunut siihen, joten mikään shokki ei ollut kun valmentaja ilmoitti, että mitään viikon mittaisia tankkausjuhlia ei sitten ole tiedossa. Olisihan se kiva syödä, tottakai, mutta oman kunnon parhaaksi tämä päätös ja lauantai on ihan ovella. Perjantainakin kuitenkin saa mahdollisesti natustella hedelmää ja riisiä ja kisan jälkeen on sitten mahdollisuus syödä. Ja kun huomenna ruokavalioon tupsahtaa hedelmää, ei voi kyllä enää tämä fitnessmarjatta murjottaa.

Kisameikkitestingiä. Liian tumma!
Kisameikkitestingiä. Liian tumma!

Jännittää ja innostaa samanaikaisesti. Apua.

Laittelen nyt päivittäin höpinöitä viimeistelystä ja kisaviikon ohjelmasta. Illaksi vielä humppaamaan aerobista ja sitten on vaan kevyttä menoa tiedossa.

IMG_5352[1]

PS. Kylläpä oli monta peukutusta! Olen yhden poseerauksen nainen!

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

5 vastausta artikkeliin “Dieettipäivä satakolmekymmentähimputinneljä.”

  1. hyvä sinä!! oot supernainen muista se <3 pian nähdään! can't wait!! 🙂

  2. Huii! Mua kyllä jännittää sun puolesta tosi paljon! 😀
    On ollut ihan mahtavaa seurata sun kisamatkaa. Viihdyttävää, mutta silti asiatekstiä. Vastoinkäymiset tuntuu melkein omilta ja on hassua miten tuntuu kuin tuntisin sut, kun oon vain lukenut sun juttuja reilut puoli vuotta. 🙂
    Valtavan paljon tsemppiä viimeistelyviikkoon! Hyvin sä vedät!
    (mustakaan ei sais tällä hetkellä muunlaisia kuvia kuin jännittyneitä peukkukuvia :D)

    Ps. Pystyykö kisoja seuraamaan kotikatsomosta käsin? Näkyykö ne miltään kanavalta tai netissä?

    -tytti

  3. Todella hauskasti osaat kirjoittaa blogia, odotan aina innolla postauksia:). Mielenkiintoista seurata sinun ja muiden fitfashionbloggaajien matkaa lavoille. Toisaalta tuntuu kyllä jotenkin tekopyhältä itseltä antaa nin paljon omaa aikaa näiden asioiden seuraamiseen. En edelleenkään nää suurta eroa kisadieetissä ja syömishäiriössä. Muutenkin kun katsoo bikinifitneksen kuvailua, niin esiin nousee vaade terveennäköisestä vartalosta. En mitenkään pysty allekirjoittamaan tätä, tuntuu huijaukselta. Tsemppiä kisoihin kuitenkin!:)

  4. On ollut mahtavaa seurata sun matkaasi Eve! Olet oikeasti voittaja, kävi miten kävi… Et ehkä itsekään odota vielä itsekään ykkössijoitusta, mutta yllätyksiä tapahtuu. Kaikkea hyvää ja kiitos Jennylle kun sun blogista vinkkasi. Oot inspiroinut mua parempiin suorituksiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta