”Maistunu mäkit ja muut maailman synnitkin”

Kisat lauantaina. Maanantaina heti back on track! Ei ole aikaa hukattavaksi! Aamuhiitit ja intervallit tykitetty heti klo 6.00.

En syönyt kisojen jälkeen kuin palan suklaata ja sekin oli hirveän pahaa ja epäterveellistä ja mä luin sen suklaan tuoteselosteen ja laskin että siinä yhdessä palassa on näin ja näin monta kaloria. Syljin sitten suklaat pois ja tein suolihuuhtelun ja menin heti keittämään mehevät parsakaalit. En edes haluaisi syödä mitään muuta kuin parsakaalia. Onneksi ei oo pakko. Broccolis are the girl’s best friends!!

perö

No tuota. Oma maanantai ei kyllä todellakaan mennyt ihan noin. Ja toivottavasti ei kenenkään muunkaan. Ellei sitten ihan älyttömästi nauti suolihuuhteluista ja parsakaalin tuoksusta maanantaiaamuna klo 6. Itse huristelin kyllä aivan jossain fitness-elämän sivuraiteilla. Nauttien kyydistä maha pinkeänä, kuin syöttöporsaalla. Paitsi että klo 6 minä vielä nukuin sikeästi tyyny ja toinen poski ja korva ja hiukset ja koira kuolassa.

Lauantaina sanoin valmentajalle, että palaan ruotuun tiistaina. Sunnuntain syöpöttelyiden jälkeen tuli kuitenkin todella voimakkaasti sellainen fiilis, että no himputti, maanantaina lähtee viikko käyntiin uudella draivilla eikä vasta tiistaina! Täältä tullaan. Nyt lätkikään sellaiset treenit, että huhhuh!! Olin vielä eilen aamullakin varma, että maanantai menee vähintäänkin yhtä tehokkaasti kuin aiemmat viikot. Mutta nyt oli kroppa ja mieli aivan eri mieltä.

IMG_5837[1]

Maanantain ohjelma:

Olin lähdössä ystäväni kanssa lenkille, mutta koska en pysynyt hereillä, peruin lenkin ja kömmin takaisin unille.

Minun piti lähteä tykittämään tiukka salitreeni, mutta salikassi  ei edennyt eteisestä mihinkään ja tyydyin tykittämään vain lisää ruokaa mahaan ja ripulia pönttöön. Ja sitten kömmin takaisin unille.

Että se siitä maanantaina jatkuu fitnesslaiffi whoop whoopista. Keittiöön kömpiessäni näin äidin tekemät sämpylät  ja muistin maitopurkin jääkaapissa. Muistin ostaneeni kaakaojauhetta, ihan sellaista sokerillista Oboyta, ja yhtäkkiä minua ei huvittanutkaan kaivaa munakennoa kaapista. Mutta mikä parasta – tajusin, että ei ole mikään pakko, jos ei huvita. Aamupalaksi sämpylä, omena ja mukillinen kaakaota. Taivas. Ja sen jälkeen takaisin petiin.

Oon sisäsesti kaunis mä söin just ruokaa
Mä tappelen vaan jos joku söi mun ruokaa
Rento ja seksy vaik en sovi malliks
Oon hyvä tyyppi vaik en roolimalli
Katon aina adonista peilist
Oon tyytyväine itteeni vaik sata kiloo geimis
Suurin pulma mitä syön tänään
Seuraava pulma mistä lisää syötävää (FBI-Syön tänään)

Joten vatuloin ihan koko päivän sängyssä. Puin vaatteet päälle vasta n. 15.39. Ja vain siksi, että oli ihan pakko. Vietin pystyasennossa vain muutamia minuutteja. Ja se teki hyvää. Eikä mielestäni mikään ihme, jos on hieman väsynyt tällaisen rutistuksen jälkeen. Lähinnä ihmettelen niitä, jotka olivat ihan pirteitä kuin peipposet ja bailasivat puntteineen menemään jo kukonlaulun aikaan. Hyi.

Paljon on heitelty kysymyksiä siitä, mitä nyt tapahtuu. Jatkuuko blogi, alanko nyt bridezillaksi, jatkanko kisadieettiä morsiusdieetillä, alanko kasvattamaan lihasta, vaihdanko lajin perhokalastukseen vai ähminkö itselleni nyt ne pudotetut 19kg takaisin.

Ai että lämmittää ihmisten aito huoli! Niin monet ovat toivoneet, että kilot eivät palaa ja vielä hartaammin toivoneet, että löydän kisojen jälkeen sopivan painon. Kun onhan se nyt tosi tyypillistä että fitness aiheuttaa syömishäiriön. Eikös fitness-kilpailijat aina turpoa kisojen jälkeen. Toivottavasti sulle nyt ei kävisi niin. Perään mairea hymy, jonka taustalla tuntuu olevan vahingoniloinen toive siitä, että kohta tuo lörähtää ja on ihan tavallinen ihminen, jolla ei ole itsekuria. Että nyt se kantti pettää ja hallitsematon ahmiminen alkaa. Kisojen jälkeen sille nälälle ja ruoanhimolle kun ei tule loppua! Odota vaan… 😉 ;:)))))))

Essin kanssa maisteltiin vähän sipsejä!
Essin kanssa maisteltiin vähän sipsejä!

Juu, kyllä minulle ruoka maistui sunnuntain ja maistui vielä eilenkin. Mutta nyt on syöty ihan kylliksi. Kyllä sinne mahaan upposikin tavaraa ja eilen näytin ruskeissa kisavärien jämissäni aika pitkälti makkaralta tai kakkapökäleeltä, enkä x-malliselta fitness-böönalta. (eli en siis mitenkään eri näköiseltä kuin kisakunnossa, jos Body-lehden kuvia katsoo)

Sokerihammasta ei kolota, eikä mitään maailmanluokan sokerihimoa tullut, vaikka ajattelin, että sellainen iskee kimppuun heti kun antaa herkuille pikkusormen. Eikä nälkäkään vaivaa. Kisojen jälkeen parasta olivat ehdottomasti äitini leipomat sämpylät ja sheikkeriin tehty maitokaakao sekä seuraavan päivän kotiruoka. Himoitsemani fanipalat olivat aivan ällömakeita ja parin tuulihatun jälkeen jouduinkin pidättelemään oksennusta puolimakaavassa asennossa muutaman tunnin.

NAMMMMMM
NAMMMMMM

IMG_5810[1]

Vaikka alkuun ajatus munista ällötti, ei tänään tuottanut mitään ongelmia siirtyä dieettiruokien pariin. Oikeastaan oli vain helpottavaa, että se sunnuntain vapaudenhuuma ja valinnan vaikeudet loppuivat kuin seinään. Paperissa oli tasan yksi vaihtoehto tarjolla.

Mitä tulee painoasiaan, haluaisin muistuttaa, että kisapainoni ei ole normaalipainoni. 19kg tiputus oli tiputus kisapainoon, jossa en ajatellut pysyä, enkä luontaisesti pysykään. Jo nesteiden palautuminen nostaa kisojen jälkeen painon 60kg puolelle ja vielä kun hiilihydraatit palautellaan kehoon, ei paino tosiaan ala numerolla viisi. Lukuunottamatta vuoden takaista paisumistani, joka oli ihan bulkin ja villin biletyksen tulosta, olen painanut koko aikuisikäni keskimäärin 65kg. Sen tuntumassa olisi paino tarkoitus pitää ja uskon, että se nouseekin aika nopeasti lukemiin 64kg, josta se aivan yhtä nopeasti tipahti lukemiin 58+kg. Tärkeintä olisi nyt saada hormonitoiminta palauteltua normaaliksi, oli paino sitten enemmän 60kg tai 67kg tuntumassa. Siisti kunto kuitenkin säilytetään ja bulkkeja ei ole tiedossa.

Niin tosiaan. Mitäs sitten! Kenties jo poimitkin tuolta kohdan, että palasin dieettiruokavaliooni tänä aamuna. Kyllä vain. Aamulenkille ponkaisin klo 7 (heräsin 6.55 ja hirveällä paniikilla etsimään lenkkikamppeita ja ulkona oli 0 astetta ja hanskat hukassa ja sukat kateissa ja äää) ja dieetin mukainen aamiainen kiskottiin kurkusta alas klo 8.30. Muutaman mielenmuutoksen ja vatuloinnin jälkeen päätin, että lähden kuitenkin vielä pyörähtämään Lappeenrannan kisoissa. Tampere tulisi minulle liian nopealla aikataululla, mutta Lappeenrantaan ehdin vielä treenata ja toipua akuutista keskivartalolihavuudestani. Mitä lähden rimppakinttuineni sieltä hakemaan? Lavakokemusta. Lappeenrannan kisat ovat hyvä paikka lähteä harjoittelemaan esiintymistä ja korjata poseerausten puutteita, mitä Jyväskylässä nähtiin. Ehdin ennen kisoja tehdä vielä 15 aerobista ja 15 salitreeniä ja treenata korkokengissä hetkumista sekä poseeraamista. Jäi lauantailta niin monta asiaa hampaankoloon, että haluan vielä harjoitusta, ennen kuin vetäydyn salille kasvattelemaan lisää lihasta.

Joten ei kai tässä. 3 weeks out ja sitä rataa!

Mutta ai että. Kyllä nyt on kiva taas tehdä. Viimeinen kuukausi oli sellaista hullunmyllyä. Kilotkin kyllä putosivat kovaa tahtia, mutta pelkäänpä, että siinä  ryskätessä katosi myös lihasmassaa. Lopputulos on vähän tasapaksu venkula. Tekeminen oli sellaista aivot off-asennossa suorittamista ja uupumuksen kanssa taistelua. Tuntui siltä, että minun on pakko tehdä. Pakko taistella eteenpäin. Vaikka se oli ihan yhtä lailla oma valinta, se ei siltä tuntunut vaan pakolta. Nyt tuntuu siltä, että harrastan taas hommaa omillla ehdoillani, innoissani lajista. Ja jos ei huvita, ei ole mikään pakko. Voin milloin vain nostaa jalat kattoa kohti, avata pullon viiniä ja sanoa, fuck it, mä tein ton jo, nyt ei huvitakaan.

Mutta nyt olen täynnä intoa ja oikein odotan, että pääsen kohta salilla tekemään dieetin ykkösinhokkia ja offin suosikkia, jalkatreeniä!

Ystävät muistivat herkuilla. Löytyypähän vierasvaroja.
Ystävät muistivat herkuilla. Löytyypähän vierasvaroja.

 

 

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

13 vastausta artikkeliin “”Maistunu mäkit ja muut maailman synnitkin””

  1. Heii, mahtava blogi sulla, kirjotuksias on viihdyttävää lukea 🙂 Näytät tosi hyvältä! Minua jäi kiinnostamaan kuinka pitkä olet? Ja minkä kokoinen olet ollut ennen kuin aloit dieettaamaan? Itsellä rasvaa löytyy vielä vaikka kuinka enkä ole kovinkaan pitkä, 155cm ja rasvanpoltto käynnissä ja välillä turhauttaa että lähteekö se koskaan 😀 Sulta sai inspiraatioo, kiitos 🙂

    • Hei kaimani! Olen 175cm pitkä. Kai! Eipä tullut mittauksessa kysyttyä varmistusta! Muttä näin ainakin lukee terveystodistuksessa. 😀
      Kyllä se rasva sieltä lähtee! Hidas tie, mutta tulosta tulee kyllä! Eniten tsemppiä!

  2. Mulla oli ihan sama homma ton treenaamisen kanssa viimeisen kuukauden päivät. Sitä tehtiin vaan siksi kun oli jollain lailla pakko. Nyt ekojen kisojen jälkeen sitä palas salille ei siksi että täytyy vaan siksi että aidosti halusi! Ja sekös jos mikä motivoi 😀
    Tosi hienoa että tähtäät vielä Lappeenrannan karsintoihin! Hurjasti tsemppihaleja sinne! <3

    • Kiitos ihana Eerika! Ja tunnistan niin ton tunteen, että pakon kautta mentiin. Kai se johtui siitä, kun kuitenkin jännitti niin kovin ensimmäistä kertaa. Oli pakko rutistaa! Nyt osaa mennä rennommin ja nauttiakin siitä mitä tekee. Kovasti tsemppiä Lahteen! Mä oon niin peukut pystyssä <3

  3. Jes, mahtavaa että lähet kohti Lappeenrantaa! Hassua miten tällai pelkän blogin lukemisen perusteella osasin niin myötäelää sun harmituksissa viimelauantaita ajatellen, joten musta on ainoastaan fiksua ja arvostettavaa, että osaat noin hyvin suoristaa selkärangan takaisin pystyyn ja lähdet eteenpäin silmät kiinni seuraavassa tavoitteessa 🙂

    Muutoinkin oot ihan ainutlaatunen bloginkirjoittaja ja pointsit siitä, harvan teksteistä jaksaa lukea jok’ikistä lausetta ja yleensä vielä hymy huulilla 🙂 hurjasti tsemppiä Lappeenrantaan!!

    • Kiitos Susanna kivasta kommentista! Harmittaahan se, että niin tyhmiä juttuja tapahtui lavalla, mutta pientä on harmi sen ”mä tein sen”-riemun rinnalla! Ja hei, ensimmäinen kerta! Tästä parantamaan. Jos parannan joka vuosi sijoitusta yhdellä sijalla, oon 11 vuoden jälkeen 1 ;D

  4. Ihan huippu postauss ja toi postauksen startti 😀
    Hyvä päätös varmastikin jättää Tampere väliin ja mennä Lappeenrantan, ehdit hyvin hiomaan esiintymistäkin 🙂

    • Toivotaan ja katsotaan, mitä tässä ehtii tapahtua… 😉 Kiitos <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta