Anonyymien mielensäpahoittajien kerho

Laihoja sairaita tyttöjä, yököttäviä epänaisellisia lihaskimppuja, huonoja ja löysiä kuntoja. Surkeita tuomareita, vääriä sijoituksia, epäreilua toimintaa, epäselvät linjaukset. Väärät voittajat, ei haluttu sitä, mitä oli tarjota, väri meni pilalle, meikki epäonnistui, iski flunssa, sattui mahaan.

Jkl 2014-1197

Arvostelumylly pyörii niin lajin harrastajien parissa kuin kotikatsomoissakin. Selityksistä ja valituksista voisi koota kirjan. Tasohan nyt on aina kilpailuissa huono ja tuomarit valitsevat voittajat silmät sidottuina. Lajia seuraavat spottaavat kilpailuista surkeita stailauksia ja löysiä kilpailijoita, kotisohvan tuomariraati lisäksi vielä joukon itseään kiduttaneita syömishäiriöisiä raasuja, joilla on ”tyhjä väsynyt katse” ja ”iloton hymy”.

Itse olen niin monta kertaa ottanut kantaa fitness-ilmiöön, että ei minulla oikein ole enää muuta sanottavaa tähän. Ei se ole koskaan ollut mikään koko kansan laji, kuten sauvakävely, eikä siitä sellaista pitäisi yrittääkään leipoa. Ei, vaikka meillä tämä bikinisarja onkin. Ja sehän ei siis ole urheilua vaan suoraan rantaterassilta lavalle laahautuneiden hylkeiden oma karjamarkkina-show, missä miehiä kiihottaakseen naiset pyllistelevät pienissä bikineissä ja ovat viikkokausia syömättä ja juomatta. Jep jep.

Eiköhän kaikki argumentit ole jo sanottu puolesta ja vastaan. Minulla on kuitenkin hyviä uutisia, tätä ei ole pakko kenenkään harrastaa. Toinen hyvä uutinen, kuka vain voi kokeilla riittävätkö rahkeet. Kolmas hyvä uutinen, ei ole pakko kokeilla kuin kerran, jos laji ei tunnu omalta. Neljäs hyvä uutinen, yksilöillä on vapaus ja vastuukin tehdä omia valintoja ja päätöksiä. Vaikutteita ei tarvitse imeä kuin pesusieni. Tee ihan rauhassa omia juttujasi ja nauti siitä mitä teet, niin kaikilla on hyvä mieli!

Palataan kuitenkin tähän kilpailukauden aikana vellovaan keskusteluun ja soraääniin vääristä sijoista ja mielipahasta. Aina korostetaan, että kyllä arvostella saa, kun tämä on arvostelulaji. Kuuluukin arvostella! Mutta jokainen voisi miettiä kohdallaan, miten sitä palautetta antaa. ”Oot ihan pyllystä ja olit lavalla löysä luuseri” vs ”Nyt vaan kunnolla treeniä ja ensi kerralla tiukempana lavalle, nyt jäi kunto hieman pehmeäksi” Arvosteletko siksi, että arvostelujen kohde voisi kehittyä, vai siksi että haluat pahoittaa toisen mielen? Hyvä poseerata Kutsumua-lappujen kanssa bambinsilmät kosteina ja samalla tykittää keskustelupalstoille ja blogeihin kommentteja, joiden tarkoituksena ei ole kuin lytätä.

IMG_5887[1]

Utti Hietalan kirjoitus Kunnia kilpailijoille  Think about that! Nimimerkillä: Kärsimyksen sankari parilla ylimääräisellä lisäpotkulla

Mitä tulee polemiikkiin sijoituksista. Fitness-kilpailuissa ratkaisee kokonaisuus. Jos oma sijoitus tuntuu vääryydeltä, kannattaa kysyä palautetta tuomareilta, katsoa kuvia ja miettiä omia kehityskohteita. Jos olit liian kireä, anna kunnon hieman pehmentyä. Jos olit liian pehmeä, vedä kunto kireämmäksi. Jos viimeistelyt eivät onnistuneet, tee ne ensi kerralla toisella tavalla. Jos lihasmassaa ei ollut tarpeeksi, imaise lavakokemuksesta motivaatiota ja lähde intoa puhkuen treeneihin ja kohti uutta tavoitetta. Jos et osannut kävellä korkokengillä, harjoittele ja vakka nuku ne kopottimet jaloissa ja ensi kerralla osaat paremmin.

No big deal!

Kisalavat eivät katoa minnekään. Kun lähtee treenaamaan kohti kilpailuja, on hyväksyttävä se tosiasia, että lavalla saattaa piipahtaa vain muutaman minuutin verran. Käännös oikeaan, käännös oikeaan, käännös oikeaan, käännös oikeaan – tack och adjö! Ihan sama miten monta säästöpossua olet tyhjentänyt bikinien ompelijalle tai meikkaajalle, törsännyt silikoneihin ja muihin operaatioihin. Edes ne salilla vietetyt tunnit eivät välttämättä merkitse mitään. Tuomaristo haluaa nähdä muutakin kuin kisakireää lihasta. Hyvää esiintymistä, hyvän kokonaisuuden.

Toiset tekevät asiat pilkulleen, eikä kunto silti riitä sijoituksiin. Toiset menevät rennolla asenteella ja dieettaavat puolet lyhyemmän ajan ja saavat kotiin silti kiiltävän pytyn. Tämä tuntuu herättävän hyvin suurta närää lajin parissa, johon yhdistetään kurinalaisuus ja ohjeiden noudattaminen. Korpeaahan se, että joku pääsee finaalikuntoon, vaikka jättää tissuttelut ja karkinmussutukset vasta 7 viikkoa ennen lavaa, jos on itse rämpinyt 22 viikkoa pilkuntarkalla kitudieetillä ja tipahtaa jo eliminaatiossa, vaikka oksensi parsakaalit lautaselle kaksi kertaa päivässä ja juoksi itkien aamulenkeillä. Mutta tämä nyt vain sattuu olemaan laji, jossa lahjattomat treenaavat lopulta eniten. Kun kunto on alkujaankin hyvä ja taustalla on kroppa, jolla on tehty töitä aiemminkin, on toki treenattava kovaa. Mutta ne, joilla ei ole yhtä vahvaa pohjaa joutuvat huhkimaan aivan olan takaa ja silti kunto ei välttämättä riitä. Se o semmosta!

Ulkonäkökeskeisenä arvostelulajina fitness tarjoaa hyvän jalansijan kateudelle, mutta suosittelen antamaan sille jalansijalle mojovan kärkipotkun. Kateus on täysin turhaa. Toisilla on parempi rakenne lajiin. Toisilla on luonnostaan parempi aineenvaihdunta tai kyky saada lihasmassaa. Toiset selviävät vähemmällä työmäärällä lavakuntoon. Tällaisiin asioihin ei vain voi vaikuttaa. Kadehtimalla kuormittaa itseään ihan tarpeettomasti. Kateus kannattaa kääntää voimavaraksi! Kyllä minäkin kadehdin upeita poseerauksia ja lihaksikkaita reisiä, joista kummastakaan minulla ei ollut lavalla mitään tietoa. Mutta kateus ruokkii ainoastaan motivaatiota, eikä negatiivisia tuntemuksia. Katsoin ihaillen upeita naisia ja onnistuneita lookeja ja sain huikeasti lisää intoa omaan tekemiseen.

0 vai 2 viikkoa, siinäpä pulma...
0 vai 2 viikkoa, siinäpä pulma…

Enemmän voimaa ja motivaatiota saa muiden tsemppaamisesta kuin lyttäämisestä ja mielensäpahoittamisesta. Ja sitä saa, mitä viljelee! Menestyksen ei kannata antaa nousta hattuun, eikä takahuoneessa kannata kulkea koppavana tai tavaroitaan paiskoen.

Itse en tehnyt nappisuoritusta ja niin kuntoni kuin korkokenkäkävelyni aiheuttivat varmasti jupinaa katsomossa. Mitä tuo uuvatti tuolla tekee, voi hyvän tähden! Mutta ainakin porskutin hyvällä fiiliksellä, pidin hauskaa ja iloitsin aidosti muiden puolesta! Jos olisin ollut vielä täysi mulkku sen lisäksi, että olin löysä, horjuva vatkula, olisi negatiivisten kommenttien määrä varmaan potenssiin sata. Mutta kun hoitaa itsensä pilkkaamisen ja nolaamisen ihan itse, ei kellekään jää mitään nuristavaa. Suosittelen siis vahvasti huumoria ja itselleen nauramisen taitoa kaikille lajin harrastajille.

Kun lähdet kilpailuihin ensisijaisesti voittamaan itsesi, ei tarvitse tulla häviäjänä kotiin. Ikinä. Jokainen kerta opettaa ja tuo kokemusta!

Nesteinen, mutta onnellinen kisadebytoija sijalla 11.
Nesteinen, mutta onnellinen kisadebytoija sijalla 11.

Jotka tulevat suorinta tietä
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella,
outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä
et löydä perille.
 

Tommy Tabermann

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

19 vastausta artikkeliin “Anonyymien mielensäpahoittajien kerho”

  1. 🙂 osimoilleen noin. Onhan se faktaa, että kun kisassa on 20 kilpailijaa (about) niin kaikki ei voi olla voittajia. Voitto voi olla kiinni pienistiä asioista ja kun jää esim vain pisteen päähän niin silloin esim tukka tai meikki voi merkitä todella paljon (nyt joku taas miettii että ei vidu tosi urheilua joo) jollain ne erot on kuitenkin tehtävä.
    Kyllä sekin miten siihen ”häviöön” suhtautuu merkkaa tosi paljon, jos syyttää epäoleellisia asioita eikä kurkkaa peiliin ollenkaan, ei voi kehittyäkään kilpailijana. Seuraavalla kerralla tehdään asiat toisin tai sitten ei sinne ole enää pakko mennä, kuten sanoitkin.

    Kyllä se paskalle tuntuu, kun on kaikkensa tehnyt, eikä kirkkainta pokaalia tule. Hei siitä jää henkiin kuitenkin 🙂

  2. Jerita, näin on! Ja tokihan kilpailija haluaa olla ensisijaisesti se numero 1. Voittoa kaiketi sinne lähdetään hakemaan 😉 Mutta onkin hyvä olla jo ennen lavalle menoa realistinen oman kunnon suhteen. Toisilla tuntuu ajatus kunnosta hämärtyvän kotona. Toki ystävät ja perheenjäsenet pitävät sua parhaana, ihan niinkuin jossain Idolsissa, missä ei niin hyvät laulajat menee kilpasille, kun luulevat osaavansa laulaa. Silloin tuntuu varmasti tosi pahalta, että jää häntäsijoille, kun on lähtenyt voittofiiliksillä ja tippuu korkealta.

    Kun ei odota mitään, saa aina jotain 😀

    • Repesin tolle Idols vertaukselle, mutta tottahan se on 🙂

  3. En kestä, oot ihan huippu! Enkä vois olla enempää samaa mieltä tosta kateuden kääntämisestä motivaatioksi, ei auta jäädä märehtimään sitä ettei tällä kertaa onnistunut ja toiset onnistuivat paremmin vaan kääntää se homma niin että kaapii sitä motivaatiota omaan tekemiseen niistä hetkistä ja on ensi kerralla parempi 🙂
    Ja oli sun kunto liian pehmeä tai ei, niin pakko kyllä sanoa että on sulla jumapliude on hyvän malliset pakarat!

    • Outin teksti luettu ja kommentoitukin! Siinä oli hyvää asiaa. Positiivisuus kunniaan! Mielestäni hyvä, että lajia kritisoidaan, on mullakin tästä kritiikkiä jaettavaksi. Mutta oma kantani on kyllä vahvasti se, että hällä väliä, jokainen tekee omaa juttuaan ja toisten tekemisiä arvostelemalla ja kadehtimalla tuhlaa vaan aikaansa 🙂

  4. Nyt tulee sulle palkintopytty siitä, että oot mun kanssa samaa mieltä! 😀

    Tää keskustelu on ollut todella viihdyttävää sosiaalipornoa, mutta kyllä on meninannut ärsyttää nämä alentuvat ”Surulliset tyhjät katseet” ja ”Aito huoli nuorten puolesta” -kirjoitukset. Toisten puolesta huolehtiminen ja pahastuminen ei ole tainnut auttaa tässä maailmassa vielä ketään, jokainen haluaa koluta ne omat polkunsa ja oppia kantapään tai bikini fitness -kisan kautta mikä sopii itselle. Sekin vielä, että kukaan nuori saa vaikutteita pelkästään fitness-blogeista, vaan myös kotoa, koulusta, muilta internet-sivuilta (paljastus, netissä on muutakin kuin fitnessblogeja), lomamatkoilta ja ihan joka paikasta. Halojata halloo! Ja ihmisen ekat elinvuodet ne vasta vaikuttavatkin, jos siis äiti ja isä eivät kekkaloineet bling-bikinit päällä heti synnytyssairaalassa, niin jokaisella on jo tarttumapintaa ihan tavalliseenkin elämään.

    Oikein hyvää jatkoa sinulle, pidän asenteestasi, ei kaiken tarvitse aina olla niin vakavaa, kehittävää, silmiä avaavaa tai muuten vaan fiksua.

    PS. En oo enää itse vaikutteille altis tyhjäkatseinen nuori joka vaan kiistää kaiken, vaan 30-v. aikuinen beibe.

    • Pakko on kommentoida, että eikö tästä nuorten puolesta saa olla huolissaan? Lisäksi on mielestäni turha sanoa, etteikö blogeilla olisi iso vaikutus ihmisiin, varsinkin nuoriin. Mistä muusta kertoo se, että bikini-fitnessin ja muiden fitness-lajien suosio on räjähtänyt? Mielestäni kyse on noidankehästä, jossa piirileikkiä leikkivät blogit – kisat- mainostus. Lisäksi kyse on osittain myös siitä, että sitä perinteistä sauvakävelyä ei enää arvosteta, koska sillä ei tähdätä johonkin. Pelkkää lenkillä käyntiä joku voi pitää epäonnistumisena, koska nyt se lihas ei kasvakaan, enkä näytä yhtä hyvältä kuin nuo ”fitnessbabet”. Terveyshyötyajattelu katoaa jonnekin. Et ole mitään, jos et nouse kisalavoille. En kohdista kritiikkiä kisaajiin, he eivät varmastikkaan tietoisesti tuputa tätä lajia kenellekään. Vaikutteet siirtyvät silti. Yhä nuoremmat ovat alkaneet käydä kuntosaleilla, missä kisaajatkin käyvät. Sieltä niitä vaikutteita tulee myös, ihan huomaamatta.

      Kuten bloggaajakin kirjoitti, toiset ovat kireämmässä kunnossa kuin toiset. Toiset pystyvät myös käsittelemään kisaamisen ja varsinkin sen jälkeisen elämän paremmin kuin toiset. Jos ajatukset pyörivät vuoden lähes pelkästään ruoassa ja saleilussa, ei sitä voida pyyhkiä pois heti kisapäivän jälkeen. Syömishäiriöin raja on kovin häilyvä, mutta jos bulimikolla lasketaan häiriöksi ahminta ja oksentaminen niin miksi sitten pakonomainen listaaminen ja ajattelu siitä, mitä saa ja mitä ei saa syödä, on ihan ok? Ei se häiriö tule hetkellisestä ahmimisesta ja oksentamisesta, vaan pakonomaisesta ruokien ja syömisen ajattelusta. Joillain on psyykkistä vahvuutta, toisilla ei. Sen oppii vasta kantapään kautta, ikävä kyllä.

      Tuosta kritiikistä olen samaa mieltä, että läskiksi haukkuminen ja muu dissaaminen on väärin. Sen sijaan siinä ei mielestäni ole mitään väärää, että joku kysyy ”mitä sinulle kuuluu, miten jaksat?”. Asioiden esittämisessä on monta tapaa. Ei kaikkien ajatuksena ole ohjata kisaajaa linjalle, jossa mössötetään pullaa sohvalla. Fitnessblogeista tulee helposti kuva, että on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko istutaan sohvalla päivästä toiseen sipsien ja karkkien kanssa tai sitten paahdetaan salilla kuusi kertaa viikossa ja tehdään aamuaerobiset päälle. Minne meni se kultainen keskitie, jossa on mahtavaa käydä muutamia kertoja viikossa lenkillä ja pari kertaa salilla? Siitä ainakin itse olen huolissani.

    • Absoluuttisesti naurettavin kommentti tähän mennessä mitä olen lukenut on ”koko kansan syömishäiriö” (toisessa blogissa) 😀 musta on hyvä että asioita otetaan esille, mutta ihmisten suoranainen lynkkaaminen ja ilkeily anonyyminä on suomalaisten sairaus… Negatiivisuus lisää negatiivisuutta. Hyvä kirjoitus 🙂 ja onnea kaikkeen tulevaan! 🙂

  5. Sä oot kyllä paras bloggaaja! Sun pitäis ihan ammatiksesi kirjoittaa näitä juttuja 🙂

  6. Keskustelu on mun mielestä hyväksi ja fitneksen pitää kestää kritiikkikin kuten kirjoitin tällä viikolla blogissani. Keskustelu on hyväksi niin kauan kuin se pysyy asiallisena. Netissä vilisee ikäviä postauksia fitneksestä niin puolesta kuin vastaan, mutta osa on osattu kirjoittaa hyvinkin ja rakentavasti. Osasta kritiikistä olen minäkin ärtynyt ja ymmärrän mielen pahoittamisenkin ja varsinkin näin kisojen alla fitnesskansa on varmasti herkempänä… Kuten olen kirjoitellutkin, huonoihin ja hyökkääviin sanavalintoihin hukkuu helposti pointit tekstistä…

    Huolellekin on sijansa, sillä kyllä, vaikka itsekin olen sitä mieltä että loppupeleissä jokainen ottaa vastuun itse itsestään niin sekään ei ole niin mustavalkoista. Asioiden pieleenmenemisestä ei voi syyttää fitnesstä, täytyy mennä syvemmälle itseen. Nuoret ottavat mallia paljon somesta tällähetkellä, eikä heiltä voi vaatia vielä samaa kuin hyvän itsetunnon kasvattaneilta aikuisilta ja siihen kun lyödään päälle vielä huono ja / tai kokematon valmennus niin…

    Jokainen kirjoitus on se sitten puolesta tai vastaan tai vaikka ihan neutraalia omasta harrastuksesta ja fiiliksistä kirjoittelua, vaikuttaa siihen miten fitneksen ulkopuoliset ihmiset näkevät fitneksen ja siinä kisaavat ihmiset, niin se vain on… Mä oon jo vähän väsynyt puolustamaan fitnesstä ja selittelemään omaa fitnesselämääni 😛

    Musta sulla on hyvä ja terve asenne tuohon kisaamiseen ja sen todisti tämäkin teksti 🙂
    Jokainen tehköön omaa juttuaan ja nauttikoot siitä! 🙂
    Huh, tulipa tekstiä… 😀

    Ja pst. etpä muuten ole kommentoinut tuohon Petran linkittämään postaukseen 😉

    • Niin ja nuo kilpailijoidenkin selitykset ja kritiikit mikseivät pärjänneet on joskus sivulta 569 😀
      Mä viime kevään kisojen jälkeen totesin, vaikka kuntokin jäi inan vajaaksi, että ei tässä silti auta muu kun lähteä salille vielä kasvamaan 😀
      Toiset lähtee vaan liian korkeista odotuksista tajuamatta lajia, vaatimuksia ja realiteetteja kunnolla, sitten tiputaan kovaa ja korkealta, tätäkin hieman sivusin eilisessä Tampereen kisarapsa postauksessani…
      Ja nyt mä yritän lopettaa tän sun blogis täyttämiseb (toistaiseksi) 😛

  7. voitko muka rehellisesti sanoo ettee oo yhtään kateellinen valkka Tampereella sua huonommat sai paikan smiin? Ois kannattanu mennä 😉 😉

    • En toki! Kyllä kateutta minussakin muhii. Olisihan ollut mukavaa nostaa pysti ja olla esim 4. eikä 11. Mutta hyvä tunnistaa tunne, käsitellä se ja jatkaa eteenpäin! Kulahtanut kommentti, mutta kyllä siitä muiden puolesta iloitsemisesta saa kuitenkin enemmän kuin vatuloimalla sitä, että vitsit kun oon kateellinen, miksen mä voita, ääääää… Ois varmaan kannattanut mennä. Mutta ei kun ei, ei ois! Koska olin vielä huonommassa kunnossa kuin Jyväskylässä ;D

  8. Puhut paljon siitä, miten pitäisi kommentoida rakentavasti olematta ilkeä. Oletko kuitenkaan ajatellut, että fitnesspiirejä seuraavat ihmiset ja muutkin blogeja lukevat ihmiset kyllä tajuavat kenestä on kyse, kun vertaat 7 vkoa dieetannutta 22vkoa dieetanneeseen lautaselle oksentajaan. Ei sillä, että kirjoituksen sisällössä olisi jtn väärää, mutta toiselle heistä voi ainakin hieman osua vyön alle tämä kommentti.

    • Toivottavasti tämä ei osu kenenkään vyön alle, sillä 22 viikkoa dieetannut parsakaaleille yökkijä tekstissäni olin minä. En tippunut eliminaatiosta, se kommentti oli vain mausteena, korostamassa sitä, että tehty työ ei vain aina korreloi siitä saadun palkinnon kanssa. Aina vain ei voi kirjoittaa niin, että ajattelee asioita jokaisesta näkövinkkelistä. Monista jutuista voi löytää itsensä, mutta mitään henkilökohtaisia sivalluksia en kyllä tarkoituksella tee. Paitsi 7 viikon dieettiin viittasin tarkoituksella, kyseessä kun oli ystäväni huikea suoritus, josta ei voi kuin olla peukut tanassa!

  9. Moi! 🙂
    Enpäs ole hetkeen ehtinyt sulle kirjottamaan. Kiirettä pitää…

    Vahtasin Body-lehden sivuilta nuita kisoja viime viikonloppuna. Olin töissä ja keksin aina jonkun hyvän syyn pyörähtää varastossa, ja äkkiä puhelin esiin ja katsomaan mitä siellä nyt on päivitetty! 😀

    Olen kyllä tosi ylpeä sun suorituksesta! Kehuin kaikille kavereillekin ja esittelin kisoista kuvia ja ne vaan pyöritteli silmiään… 😀
    Näytin sun kisakuvia yhdelle kaverilleni, joka on pt (ainoa kaveri jota kiinnosti ja joka jaksoi kuunnella kun hehkutin aiheesta..). Hän oli ihan yllättynyt kun kerroin että olit ensimmäistä kertaa lavalla. Hänen mukaansa näytit varteenotettavalta. Ensikertalaiset on kuulemma yleensä melko onnettomia ilmestyksiä.
    Ja taas olin ylpeä susta! 8)

    Bongasin myös yhden vanhan kaverin sieltä CBBn puolelta! Oli vähän kasvanut sitten viime näkemän.

    Tuosta roolimalli-blogi-fitness-nuoriso-syömishäiriö-asiasta olen sitä mieltä, että se ei ole fitness-harrastajien ja -ammattilaisten vastuulla. Nämä on niin kausittaista juttuja mikä on milloinkin in ja mitä paheksutaan ja mistä nuoriso milloinkin saa huonoja vaikutteita. Suurin vaikuttaja on varmasti vieläkin lehdet, tv ja mainonta.

    Mä oikein odotan koska tämä koko kansan fitness-buumi päättyy! Mä kävin salilla jo ennen tätä buumia, silloin kun Ehrmann oli ainoa rahka, ja mua ärsyttää kun kaikki on tunkenut sinne ja on niin fiineissä jumppakuteissa ja sheikkailee palkkareitaan siellä. Antakaa mun reenaa rauhassa! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta