5 viikkoa kisoista. Afterparty! Or not.

Huraa. Tauti alkaa olla selätetty ja 6. viikko debyyttikilpailuideni jälkeen ei alkanut kuumeessa sängynpohjalla, vaan aamulenkillä!

Olin koko viime viikon ikuisuudelta tuntuneella sairaslomalla ja alkuviikon tiukassa puhekiellossa. Minulla olisi ollut kotosalla vaikka mitä tehtävää, mutta en saanut yksinkertaisesti mitään aikaan. Istuin vain läppäri sylissä, torkuin, katselin televisio-ohjelmia kuitenkaan kiinnittämättä huomiota Kauniiden ja rohkeiden jännittäviin juonikuvioihin saati ruokaohjelmien hurmoksellisiin, linssipatojen oikeaoppisista kypsennysajoista jauhaviin kokkeihin. Kunhan vain koomasin ja vilkaisin välillä kelloa, että jaaha. Pari tuntia meni siinä.

IMG_6381[1]

Niin sitä vaan kiireessä  toivoo, että saisi vain olla kotona, eikä tarvitsisi tehdä mitään. Mutta sitten kun tulee sellainen tilanne, että sairastuu, ei missään tapauksessa haluaisi jäädä kotiin. Silloin JOUTUU jäämään kotiin ja sehän on suorastaan hirveintä, mitä voi tapahtua. Silloin on ihan mahdoton ajatella, että onpa hyvä juttu, lepo tulee tarpeeseen! Ehei. Silloin voi stressata kahta kovemmin. Pärjätäänkö töissä? Kuka joutuu ottamaan mun vuorot? Miten mun asiakkaat nyt pärjäävät? Voi voi voi. Koko alkuviikon ahdisti ja stressihiki puski niskaan. Pää pyöritteli ideoita, to do-listoja, uusia tavoitteita, uutta kisapäätöstä ja muita jatkon suunnitelmia. Olo oli äärettömän levoton ja stressaantunut ja heräilin klo 4 aamulla. Päivät menivät aika hitaasti, kun mitään ei voinut eikä jaksanut tehdä. Ei voinut edes lörpötellä puhelimessa kenenkään kanssa, kun ääntä ei lähtenyt.

Onneksi rahkapurkinkannattaja vei minut kuitenkin kaakaolle! <3
Onneksi rahkapurkinkannattaja vei minut kuitenkin kaakaolle! <3 Hyvät treffit, kun toinen on hiljaa.

Loppuviikosta mieli alkoi rauhoittua ja ylläriylläri, keho samoin. Unta riitti ja nukuin koko yön ilman heräilyjä. Ruokakin alkoi maistua ja ajatustoiminta pyöriä koomapäivien jäljiltä. Levollinen olo alkoi hiipiä mieleen. Ja perjantaihin mennessä stressi ja levottomuus olivatkin tipotiessään ja mielikin alkoi olla varsin energinen. Myös tauti alkoi hellittää, kappas kummaa. Tuollainen hirveä stressaaminen kun ei varsinaisesti oloa ainakaan kohenna,

Tavallaan sairastuminen oli hyvä juttu. En voi kiistää, etteikö viimeinen kuukausi ennen kisoja olisi ollut aika kuormittavaa aikaa. Tein niska limassa hommia, olin aivan uupunut henkisesti ja fyysisesti. Jos olisin ollut terve, homma olisi varmaan jatkunut samanlaisena kaahaamisena, enkä olisi ainakaan levännyt tarpeeksi. Ihan hyvin oli tässä myös pelisilmää lääkärillä, joka määräsi näinkin pitkän sairasloman. Parin päivän levolla olisi pötkitty vain muutama päivä. Olisin muuten palannut töihin puolikuntoisena ja varmaan ollut taas kipeänä.

Kisojen jälkeen päässä onkin ollut aikamoinen myllytys. Välillä sitä on oltu niin rentoa menijää, että! Ja sitten taas ihan stressissä ja hepulissa. Välillä tuntunut hyvältä, että ei ole mitään tarkkaa päätöstä tulevien kisojen suhteen lyöty lukkoon ja välillä se on aiheuttanut aivan hillitöntä tuskaa mielessä. Kuitenkin koko viime vuoden oli selkeä suunta, deadline, tavoite ja päämäärä. Ja kun kyseessä olivat vielä ensimmäiset kilpailut, kaikki tuntui jännittävältä ja erityisen mielenkiintoiselta.

WHOAA, kanaa ja riisiä joka päivä. Niin jännittävää!!
WHOAA, kanaa ja riisiä joka päivä. Niin jännittävää!!

Siinä ”voi ei,eikö mulla oo mitään selkeää tavoitetta”-paniikissa iskikin odotetusti pakko kisata jo keväällä-hepuli. Onneksi se laantui muutamassa päivässä. Faktahan on se, että kevään kisoissa ei olisi mitään järkeä. Edes syksyn kilpailuissa ei ole välttämättä järkeä.  Nyt on oikeasti tehtävä sitä lihasmassaa ja palauteltava keho tästä kuormituksesta. Ei minulla olisi kevään kisoissa tarjota mitään. Joo, voisin olla lavalla kireämpi, mutta siinä tapauksessa olisin vain laihempi, koska lihasta ei siihen mennessä olisi ehtinyt vielä tulla. Olen myös aika hyvin unohtanut tuon kilpirauhasen vajaatoiminnan. Jos dieetti on elimistölle muutenkin raskas koettelemus, niin mitä se on sitten, kun hormonitoiminta on jo muutenkin vinkurallaan.

Myös miehen ja ystävien napakat kommentit asiasta saivat minut tipahtamaan sieltä kisahuumasta, vaikka joku piru päässä kuiskutteleekin, että kyllähän se ja sekin sai lyhyessä ajassa kehitystä ja psst, eikö nyt ois kuitenkin aika kiva juttu mennä, mennään jo!

Tää offikausi on oikein jees. Banaaniplätysiä iltapalaksi.
Nääh. Tää offikausi on varsin jees. Banaaniplätysiä iltapalaksi.

Tavoitteena on ehdottomasti jatkaa kilpailemista, mutta vielä ei kannattane asettaa mitään selkeää tavoitetta, että milloin se tapahtuu. Toivottavasti ensi syksynä, mutta kalenteria enemmän kannattanee seurata omaa kuntoa ja kehon toimintaa. Sitä paitsi, minulla on nyt paljon muitakin asioita, jotka vaativat huomiotani kuin kovemmat pyllynkannikat. Oli mukavaa keskittää hetkeksi ajatukset ja tarmo toisaalle, ns. pois oikeista asioista, mutta eiväthän tosiasiat mihinkään katoa. Minulla on fysioterapeutin opintoja vielä 70 op jäljellä. Eli sellainen  kevyt 1890 tuntia puurtamista sillä saralla. Nyt on oikeasti tartuttava tähän, että joskus valmistunkin ja voin edetä elämässäni johonkin.

Kisakireydestä stressaaminen onkin vaihtunut sujuvasti uuteen kriisiin. Mikä musta sitten lopulta tulee? Mihin jatkan kun saan fysioterapeutin paperit?

IMG_6429[1]

Minulla on ollut selkeät päämäärät siitä asti kuin muistan. Mutta nyt seilaan täällä ihan hoomoilasena. Salille on mukava pakoilla elämän realiteetteja. Kyykätessä ei ehdi miettiä! Siksi varmaan tämä fitnesstörppöily tuntuukin niin omalta puuhalta. Aivot off-asentoon ja puntit tutisemaan!

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta