Terveysvankila

Terveysasiat ovat jo pitkään olleet pinnalla ja uutta tietoa ravitsemuksesta ja liikunnasta tulee jatkuvalla syötöllä. On erilaisia laskureita, joilla voit laskea päivittäisen kalorintarpeesi ja kalorit ruoka-aineista, jotka nautit. On valmiita ruokavalioita erilaisiin tavoitteisiin. On erikoisruokavalioita ja paljon tietoa siitä, miten PITÄISI syödä. Kaikkialla puhutaan optimoinnista, järkevistä valinnoista, kalorittomista herkuista, lisäaineettomuudesta, luomusta ja superfoodeista. Taidetaan elää terveystieteiden kulta-aikaa.

IMG_8120[1]

Ympärillä huomaa selkeästi lisääntyneen tietouden ravitsemuksesta. Tiedetään paremmin, mitkä ovat hyviä lähteitä saada proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvoja. Tiedetään, että hiilihydraattien karsiminen on tehokas tapa pudottaa painoa ja tiedetään, että lisäaineeton puhdas ruoka on järkevin valinta ja kasviksia tulee popsia vähintään puoli kiloa päivässä.

IMG_8071[1]

On loisto juttu, että ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota ravitsemukdeen ja liikuntaan. Mutta joskus terveellisyyden tavoittelu voi mennä äärimmäisyyksiin. Tarkoitusperät ovat hyvät – haluat voida ja näyttää hyvältä. Teet valintoja, jotka tukevat terveyttä ja tavoitteeseen pääsyäsi ja yhtäkkiä huomaat olevasi tilanteessa, jossa terveysfaktoilla herkistetty mielesi ottaa sinusta vallan.

Istut pyjamassa ja vilkuilet kelloa. Pian on aika mennä nukkumaan. Aamulla on treenit. Ensin kuitenkin iltapalaa. Ai että kun tekisi mieli tehdä voileipä iltapalaksi! Kaapissa olisi ihanaa juustoa leivän päälle. Kaivat herkkuleivätn tarvikkeet kaapista pöydälle ja laitat ne saman tien takaisin kaappiin. Mieli muistuttaa, että tänään ei ollut niin kova treeni,, että leipä olisi tarpeen. Jugurtissa ja hedelmissäkin on ihan turhaa hiilihydraattia. Joten paistat yhden munan ja pari valkuaista. Hieman leikkelettä, josta et edes piittää. Ja kurkkua kaveriksi.

Sinua pyydetään ulos syömään. Herttinen. Ihan noin vaan, extempore. Haluaisit lähteä, mutta et ole huomioinut tätä ruokavaliossa. Tutkit äkkiä ravintolan valikoimaa. Uskallat lähteä, koska kanan saa riisin sijaan tilattua kasviksilla. Huh.

Kuulostaako naurettavalta? Vai kuulostaako tutulta?

Minulle tällaiset ajatukset ovat kiusallisen tuttuja. Tarkka ruokaileminen ja tietoisuus ruoka-aineiden makroista yrittävät ottaa niskaotteen. Ennen niin rennosta, ruokailuun mutkattomasti suhtautuneesta ihmisestä on tullut ruokailuja murehtiva, laskelmoiva ja stressaava, Tuleehan kaikkea nyt tarpeeksi ja tuleehan sitä ja tätä ja tuota tarpeeksi vähän? Milloin on optimaalisinta syödä ja juoda sitä ja tätä ja tuota?

Pääasiallisesti elämä tämän pikku ongelman kanssa sujuu hyvin. Eikä joka päivä tarvitse äpylöidä asian kanssa. Toisinaan päivät menevät rennosti, enkä suo ruokailuille kuin muutaman ajatuksen. Mutta sitten tulee niitä päiviä, kun tuo rakas kehomme polttoaine nousee päivän tärkeimmäksi asiaksi ja hallitsee ajatuksia.

Hyvä esimerkki on eiliseltä, kun heräsin aamuun todella harmistuneena. En saanut otetta siitä, mikä oikein harmitti. Oli kuitenkin vapaapäivä, ihana hidas aamu eikä kiirettä. Ainoa asia mikä päiväksi oli kalenteriss, oli lounas ystävän kanssa. Ja siinähän se olikin. Huomasin, että minua suututti. Olimme sopineet menevämme nepalilaiseen, joka on molempien suosikki. Mutta kun en halunnut vaaleaa riisiä, kermakastiketta tai leipää juuri sinä lauantaina. Salaattivaihtoehdot paikassa olivat onnettomia. Peruminen ei tullut kysymykseenkään Eikä paikan vaihtaminen. Minä vain en vain halunnut syödä sitä ruokaa juuri sinä päivänä, kun olin suunnitellut syömiseni toisin.

Perjantaina mieheni oli tehnyt minulle lämpimiä voileipiä ja huomasin, että tomaattikastikkeen alle oli laitettu voita. Minua suututti. Miksi sinne oli voita laitettu! Ihan turhia kaloreita! Ilo siitä, että toinen oli laittanut iltapalaa, vaihtui ahdistukseen. Nälkäisenä söin leivät ja nukkumaan mennessä harmitti. Olisi pitänyt syödä jotain muuta.

Kun hieman miettii asiaa, voisi listaa jatkaa:

Kerran sain hepulin, kun banaanilettuihin oli laitettu hippunen sokeria.

On tyypillistä, että kaupassa ladon kärryyn ruoka-aineita ja lappaan ne saman tien takaisin hyllyyn, koska kaikki vähänkään ylimääräinen tuntuu niin turhalta.

Haaveilen kokkaavani erilaisia ruokia, mutta luovun ajatuksesta, kun ihan turhia kaloreita on kastikkeissa jne.

Sovin, että karkkia saa syödä vain elokuvissa.

Sovin että sitä tätä ja tuota saa syödä vain viikonloppuisin.

Kuulostaako tämä nuoren ja rennon naisen elämältä? Ei minustakaan.  Vain rajoja, sääntöjä ja ohjeita, jotka ihan ymmärrettävästi johtavat ahdistukseen.

Missä se spontaanius ja fiiliksen mukaan meno, joka on aina ollut osa omaa persoonaani?

Eilinen ahdistus vain jatkui koko päivän ajan, vaikka treeni sujui loistavasti hyvin syödyn aterian jälkeen. Seuraava ahdistuksen aihe olikin ilta. Haimme pullon kuohuvaa, vaikka tiesin, että en sitä avaisi. Varmuuden vuoksi kuitenkin, kun sisko pyysi tanssimaan ja miehelle tuli ystäviä kylään. Jos nyt vähän rentoutuisin ja antaisin olla. Hellittäisin otteesta hippusen. Avaamattahan se pullo jäi. Laskelmoin, että mieluummin säästän juoman johonkin erityiseen tilanteeseen. Ja aamulla on treenit. Ja kuohuviinissä on 80kcal/100ml. Ihan turhaa. Ei kannata.

IMG_8123[1]

Olen syönyt taas säännöllisesti 5-6 kertaa päivässä ja nautin kyllä ruoasta todella paljon. Mutta minulle tulee helposti kurja mieli. Miksi tuli syötyä sitä tai tätä tai tuota. Olipa turhaa. Ensi kerralla valitsen toisin.Kaikea voisi optimoida tarkemmin, miksi tyydyn keskinkertaisuuteen?Pitäisikö minunkin kokeilla gluteenitonta ja maidotonta? Sairastutanko itseni niillä? Pitäisiköhän vaihtaa kaikki luomuun, jättää pois kokonaan lihat ja pitäisiköhän luopua tästä ja tuosta ja lopettaa karkin syöminen ihan kokonaan?

On todella ikävää kirjoittaa tällaisesta asiasta, mutta tiedän, että en suinkaan ole ainoa, jolla on ongelmia rennon syömisen kanssa. Vaaka on juurtunut tuohon keittiön työtasolle ja kalorilaskuri piirtynyt omaan mieleeni.

Terveydestä huolehtiminen on tärkeää, samoin kuin tietoisuus omista valinnoista. Tavoitteisiin ei pääse tiedostamatta mitä tekee. Mutta ei ole järkevää tai terveellistä miettiä näitä asioita jatkuvalla syötöllä. Terveellisyyden tavoittelu hyvin runsaissa määrin voi huomaamatta ajaa ansaan. Alun alkaen hyvästä tarkoituksesta kummuneet ratkaisut alkavat keriä mieltä tiukkaan nippuun. Ja siinä sitä sitten ollaan. Mytyssä.

Omalla kohdallani tämä alkoi dieetiln loppuvaiheilla.  Muistan kun ensin innolla haaveilin kaikista kisojen jälkeisistä herkuista ja tein listan mitä kaikkea haluan. Lopulta listalla oli vain äitini tekemät sämpylät ja pullat. Mieheni oli luvannut tuoda rasiallisen donitseja. Ensin pyysin niitä kuusi, sitten neljä ja sitten kaksi. Kisapäivänä sanoin, että en tarvitse kotiin karkkia ja no en tarvitse myöskään niitä donitseja.  Lavalta paluun jälkeen söin äidin tekemää sämpylää ja kaakaota. Kisojen jälkeisellä viikolla piti mennä syömään suosikkiravintolaamme, mutta emme menneet. Emmekä ole vielä tänäkään oäivänä käyneet siinä ravintolassa tai syöneet niitä donitseja, joita odoteltiin koko dieetin ajan.

NAMMMMMM

Keskityin kilpailuiden jälkeen todella tiiviisti makroihin. Tutkailin itseäni kriittisesti ja mielessä kaikuivat kaikkien varoittelut pullahtamisesta. Söin toki kroppaa kuunnellen ja mitä mielii teki. Herkuttelin välillä ja sitten palasin tiukasti ruotuun. Tarkkuus oli lopulta se, mikä piti minut hyvässä kunnossa kisojen jälkeen, mutta se jälki jäi.

IMG_8081[1]
Tammikuu 2015
IMG_8082[1]

Fitness-piireissä tarkkuutta ja tietoisuutta pidetään hyveenä. On paljon niitä ihmisiä, jotka kellottavat vedenjuontinsa ja optimoivat kaiken niin tarkasti, että ruokavalion ohi ei mene edes offilla yhden yhtä omenaa. Ja eihän se silloin aiheuta harmitusta, kun on tarkoitus ollakin juuri niin tarkka. Mihinpä sitä rentoutta tarvittaisiinkaan, kun ruoka on vain polttoainetta ja makroja, eikä sen kuulukaan olla mikään nautinto. Mutta minä en ole ikinä halunnut tahallani tehdä ruoasta vain sitä polttoainetta. Minulle se on paljon enemmän ja niin niin asian haluaisinkin pitää.

Ystäväni sanoi minulle uutena vuotena , että olin paljon seksikkäämpi +10kg. Eikä hän sanonut sitä loukatakseen, Tiedän, että kyse ei ollut koosta, vaan asenteesta. Olin todella itsevarma, oli päällä sitten mitä tahansa. En kieltäytynyt viinilasillisesta tai ravintolaillallisesta. En sanonut ei  juustoille ja karkeille. Ruokailuista stressaaminen on tehnyt minusta epävarmemman.

IMG_8103[1]

Huvittavintahan on, että minä autan työssäni ihmisiä näiden asioiden kanssa. Sikäli toki mieli ehkä onkin niin erityistarkka, kun ruoka-aineiden makroarvot ovat tallentuneet aivoihin. Mutta luulisi, että siellä päässä olisi sen verran älliä, että voisin omiin ruokailuihinikin sisällyttää sitä järkeä ja rentoutta, mitä muille toitotan ja hyvällä menestyksellä asiakkaitani ohjeistan. Kun tasan tarkkaan tiedän, miten se kroppa toimii ja tiedän sen, että poikkeukset perusruokavaliossa eivät maata kaada.

Tiedän, että luettuna tämä kuulostaa aika kauhealta. Kynnys kirjoittaa tällaisesta asiasta on suurempi, kuin esimerkiksi kammottavista häistä. Nyt lasken sekunteja siihen, että saan ensimmäisen linkin syömishäiriöliiton sivuille! Bring it on. Tilanne on kuitenkin hallussa, sillä tunnistan vääränlaiset ajatukset ja työstän niitä. En myöskään anna niiden määritellä ruokailujani liiaksi, vaan toimin vastoin päätäni. Yritän suhtautua itseeni kuten suhtaudun asiakkaisiinikin ja löytää sen langanpään, jotta voisin lähteä kerimään hommaa auki.

Minusta tämä kamppailu pään kanssa on tavallaan hyvin mielenkiintoista. En anna sen  lannistaa, vaikka toki mieli on välillä surkea, kun en saa ajatuksistani kunnon otetta. Minä kuitenkin tiedän, että kuten muutkin vastoinkäymiset, niin myös tämä antaa minulle vielä paljon. Luulisin, että varpaat ovat jo ratkaisun puolella. Kun vain keksisin, miksi luon nämä paineet itselleni ja mistä ne kumpuavat. En kaipaa kosteita bailuviikonloppuja ja miten tahansa syömisiä. mutta kaipaan sitä, että voin kuunnella itseäni ja mennä elämän tarjoamien mahdollisuuksien mukaan ilman mielessä käyvää ennakko- tai jälkipuintia, joka sähisee ”vääristä” valinnoista ja epäoptimaalisista makroista. En halua, että elämää ohjailevat tiukat säännökset. koskivat ne mitä vain. Vyyhdin purkautumista odotellessa taidan hakea sen kinuskidonitsin. Koska kaikki hauska on hyvää vatsalle!

IMG_8099[1]

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

38 vastausta artikkeliin “Terveysvankila”

  1. Mielenkiintoinen teksti. Puhumasi ongelma on mielestäni yksi syy siihen, että fitneskisojen yhdistäminen terveellisyyteen on ärsyttävää minusta. Itse en laske kaloreita, koska en usko että ruuan kalorimääriä pystytään laskemaan tarkasti, jolloin koko päivän kalorimäärään tulee mielestäni liikaa arvailua. (Eli pakkauksessa mutuarvo, ei laskutaidoton kuluttaja..)Sama koskee mielestäni liikunnan/aktiivisuuden aiheuttamia kalorinpolttolukuja.

    • Kuulostaa kyllä aivan syömishäiriöltä. Sitäkin on eriasteista, kaikki eivät ole niitä osastolla haamuilevia anorektikkoja. Itse olin tuossa tilanteessa 10v sitten, sairastuin. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, kuinka naurettavaa oli hätääntyä siitä että joku oli ostanut kahvinaidoksi rasvattoman sijasta kevytmaitoa, tai että ainoa juustoviipale leivässäni ei ollutkaan light-versiota. Kannattaa oikeasti pysähtyä miettimään tuota kaikkea. Ja ennen kaikkea kuunnella kroppaansa. Jos alkaa tuntua että perkele mä haluan syödä kaksi palaa leipää maitorahkan sijaan, on varmasti korkea aika syödä ne kaksi leipää 😉 Tsemppiä!

    • Kiitos kommentistasi, Laura! Ja toki tiedän, että syömishäiriöitä on erilaisia ja tällainen ajattelu on ehdottomasti häiriintynyttä. Minulla oli kilpailuiden jälkeen myös todella vääristynyt kehonkuva, mutta silloin sain kamppailtua itseni eroon siitä ongelmasta kirjoittamalla blogiin ja keskustelemalla tuntemuksistani ääneen. Toivon, että pystyn myös tästä rimpuilemaan irti. Puhun ongelmistani avoimesti ja käsittelemme niitä ahkerasti kotona. Eli kyllä tässä nyt mennään ihan mietintämyssy on-asennossa ja yritetään toimia eri tavalla kuin mieli sanoo! 🙂

  2. Ihan mahtava rehellinen teksti! Tunnistan ajatuksissa paljon entistä itseäni. Peruin osallistumisia synttäreille ja tyttöjen illallisille. Seuraavan päivän kouluruoan katsoin netistä etukäteen, jotta voisin päättää mitä syön ja monellako kalorilla. Oli jatkuvia sääntöjä ja kieltoja, joihin liittyvä ahdistus purkaantui välillä yksin kotona ahmimisella.

    Parantuminen tästä oli pitkä prosessi, joka on osittain vielä kesken. Kieltojen ja rajoitusten jäätyä, myös ahmimiset ovat jääneet. En koskaan kieltäydy sosiaalisista tilanteista tarjottavien takia, vaan nautin herkkuja hyvällä omatunnolla, jos niitä mieli tekee. Pyrin kuitenkin arkena syömään melko puhtaasti ja terveellisesti, mutta en nipota. Töissä saatan ottaa suklaata jälkkäriksi, ilman että päivä menee pilalle.

    Tsemppiä sinulle! Muista, että 80% terveellisesti syöminen riittää. 🙂

  3. Kuulostipa tutulta, kiitos että kirjoitit! Itselläni nämä terveysöverit ja grammantarkka makrojen laskeskelu tuntuvat johtavan siihen, etten pysty nauttimaan herkkuja kohtuudella koska ”pilatut” makrot ahdistavat…joten lyönkin sitten aina välillä ihan ranttaliksi ja ahmin älyttömän herkkuvuoren, koska ”peli on jo menetetty” ja jos kerran söin 20 g liikaa hiilaria niin oikeastaan voinkin sitten syödä litran jätskiä, suklaalevyn ja pullapitkon. Ymmärrän toimintani älyttömyyden, mutta jotenkin sillä kultaisella keskitiellä on niin kovin vaikea pysyä. Tsemppiä sulle!

    • Ymmärrän hyvin tuon, että sitten kun herkuttelee, tekee mieli vetää homma ihan överiksi, koska päivä on jo ”pilalla”. Siinähän ei tosiaan ole mitään järkeä, mutta sepä se, kultainen keskitie on se hankalin! Tsemppiä myös sinne! Haastavia juttuja nämä.

  4. Voi että, kuulostaa kamalalta, ja todella tutulta. 🙁 Kuinka monta illanviettoa on mennyt pieleen kun olen miettinyt noita asioita, mitä kirjoitit. Pahinta on se, että muiden silmissä syön todella terveellisesti enkä ikinä esim kahvilassa ota muiden tavoin kakun palaa, mutta yksikseni ahmin jäätäviä määriä ruokaa. Sitten ahdistaa ja päätän, että kajden viikon päästä kaverien illan vietossa en saa syödö yhden yhtö karkkia…

    • Voi ei, kuulostaa todella kurjalta ja rajoittavalta! Keskustele asiasta jonkun kanssa ja koita kääntää tilanne toisin päin. Itselläni homma menee aika lailla toisin päin. Herkuttelen seurassa, mutta sitten yksin niuhotan makroineni niin maan perkuleesti. Päällisin puolin voi siis näyttää sltä, että ei tässä mitään!

  5. Tää teksti todella kosketti x)! Aoin melkeen itkemään kun tuntuu niin tutulta nuo.. itelläni on anoreksia/ortoreksia mutta nykyään enemmän ortoreksia. Olis niin ihanaa vaan mennä vaikka ravintolaan syömään ja tilata ihan mitä haluaa ja miettimättä koska on seuraavat treenit ;( tsemppiä sulle me voitetaan tää vielä :*!

    • Kiitos kommentistasi ja tsemppiä sinne! Todellakin me päästään tämän hömpötyksen yläpuolelle ja voidaan nauttia tulevaisuudessa herkut ja poikkeukset rennoin mielin ja ansaitusti. 🙂 <3

  6. Hyvä kirjoitus ! Voin kyllä samastua noihin piirteisiin, kamalaa, kun on suunnitellut mitä syö päivän aikana, ja sitten joku tuleekin pilaamaan sen. Ja sitten, kun kerran syödään tarkasti, niin itse ainakin syön sitten todella tarkasti enkä vähän sinne päin, vaan justiinsa grammalleen 🙂

    • Kyllä! Ja se on aika surullista. Suivaantua nyt siitä, että pitää syödä eri tavalla kuin on suunnitellut! Kauhea mulkvisti se joka laittaa vääränlaiset voileivät! Ei hyvää päivää. 😀

  7. Kiitos rehellisestä kirjoituksesta! Ei ole monesta muusta kirjoittamaan näin 😉 Arvostan ja pidän muutenkin todella paljon kirjoituksistasi! (Y) 🙂

  8. Kuulostaa liian tutulta.. Itse olen kamppaillut viidakossa reilun vuoden, pohtien ja tuskailen ruokien kanssa. Tiedän syöväni terveellisesti, en uskalla lipsua ruista ja syödä jotain ”kiellettyä” kun pelkään että se lähtee käsistä. Sokeria en ole syönyt aikoihin, en edes herkutellut millään, elämästä tuli nopeasti kurinalaista. Ahdistus on aika kamala, justiinsa jos ei ite pysty vaikuttaa ruokailuihin, saatan ahdistella asiaa etukäteen kauan ja ruokailun jälkeen voi mennä tunteja pohtien että mitä söin j olisiko voinut syödä jotain toisin. Mieleeni on pinttynyt sääntö, että jalkatreenipäivänä saa syödä enemmän mutta jos kalenterissa onkin vaikka aerobista niin välipalaleipuö ei ”ansaitsekaan”. Ihan kamalaa, mitenhän tästä oravanpyörästä pääsee pois 🙁

  9. Moi! Todella hyvä ja rehellinen kirjoitus! Laitan kaksi kysymystä, jotka nousivat heti mieleeni, vastausta en sinulta vaadi. Miltä nämä ruokaan liittyvät tarkkuudet suojaavat sinua? Mikä sinut valtaa, jos et pidä tarkkuudesta kiinni? Nämä ovat vaikeita ja ehkä erikoisia kysymyksiä, mutta kysyin ne, koska samoja kysymyksiä olen työstänyt jo pitkään, tosin en ruoan suhteen vaan erään muun, oman ’pakkomielteeni’ suhteen. Tältä pohjalta samastuin kertomaasi todella ja toivon sinulle rohkeutta edelleen! 🙂

  10. Kannattaa oikeasti käydä juttelemassa noista ajatuksista ammattiauttajan kanssa. Vaikka tekstissä heititkin näin: ”Nyt lasken sekunteja siihen, että saan ensimmäisen linkin syömishäiriöliiton sivuille! Bring it on. Tilanne on kuitenkin hallussa, sillä tunnistan vääränlaiset ajatukset ja työstän niitä.” se ei poista sitä, että ajatuksesi ovat aivan tismalleen syömishäiriöisen ajatuksia. Usein joku ulkopuolinen pystyy avaamaan omia motiiveja paremmin kuin itse ja avulle kannattaa antaa mahdollisuus.

    Syömishäiriöiset eivät ole tyhmiä ja suurin osa heistä tunnistaa itse vääränlaiset ajatukset ja yrittää taistella niitä vastaan. Se, että tunnistat itse väärät ajatukset ja työstät niitä ei tee ajatusmaailmastasi yhtään vähemmän häiriintynyttä. Itse elin vuosia kuvailemaasi elämää, jossa keksin aina uusia rajoituksia, välttelin ulkona syömistä (tai googletin ruokalistat ja maanisesti etsin ravintoloita joiden listoissa on kalorit), kieltäydyn kahvipullasta vaikka se olisi sopinutkin sen päivän safkoihin (koska sehän on ihan turhaa) ja ahdistelin jonkun toisen tekemää ruokaa (mitäköhän kermaa se on käyttänyt). Taistelin aina omia ajatuksiani vastaan, tajusin miten hanurista tällainen on, mutta mikään ei poistanut sitä ahdistusta pään sisältä.

    Mun tie veikin sitten myöhemmin ihan toiseen ääripäähän, mutta, ehkä juurikin siitä syystä, olen päässyt tuosta ajatusmaailmasta eroon. Se todella on vankila ja kenenkään ei missään nimessä pidä ajatella, että jatkuva ahdistuneisuus omista syömisistä on normaalia, edes laihduttaessa. Tsemppiä kaikille, jotka painivat näiden mörköjen kanssa!

    • Kiitos kommentistasi ja vertaiskokemuksesta. Tutulta kuulostaa!
      Kirjoitin ehkä hieman tyhmästi tuosta syömishäiriöliiton sivusta, kuulosti siltä kuin vähättelisin asiaa. Mutta siis olet kyllä aivan oikeassa, että ajatukset ovat häiriintyneitä ja asiaan tulee suhtautua vakavasti. Toivon kuitenkin, että saan pyristeltyä näistä ajatuksista eroon ja palattua normaali vanhaan ajattelutapaani ihan vain läheisten kanssa keskustelun ja blogini kirjoitelun avulla. Siksi halusin myös kirjoittaa asiasta, vaikka se tuntuu hieman nololta. Haluan,että kissa on ihan kaikkien nähtävillä siinä pöydällä. En ole missään vaiheessa mitenkään salaillut ajatuksiani vaan käynyt niistä koko ajan avointa keskustelua. Siksi minulla on sellainen fiilis, että tilanne tuntuu olevan hallinnassa, vaikka ajatukset eivät sitä vielä olekaan. Mutta olen asettanut takarajan ja siirryn sitten järeämpiin konsteihin, jos mieli huutelee edelleen tyhmyyksiä!!

  11. Kuulostaa samalta kuin oma elämäni sairastaessani syömishäiriöitä. Nyt olen jo ollut toista vuotta paremmassa kunnossa, mutta en usko, että koskaan paranen täysin – vuosikausien sairastaminen jättää jälkensä, vaikka nykyään elämääni kuuluu ihan tavallinen ruoka ja tavallinen määrä treeniä. Huonoimpina aikoina tiedostin kyllä ongelmakohdat syömisissäni ja tavoissani, mutta ei niitä osannut/voinut korjata, niin kauan kuin oli vain tärkeää tuijottaa lukuja vaa’alla ja toteuttaa omaa täydellistä ruokavaliotaan, johon oli yhdistetty kaikki mahdollinen terveystieto. Syötävien ruokien lista jäi lyheksi ja syöminen muuttui ahdistavaksi. Samalla menetin ystäviä, missasin tapahtumia ja ties mitä, kun en uskaltanut mennä juhliin, ravintoloihin tai muualle, missä ei voinut kontrolloida riittävästi syötäviä ruokia, oli pakko mennä nukkumaan tiettyyn aikan, että jaksoi treenata seuraavana päivänä, koska oli suunnitellut niin. Kaikki spontaanius katosi ja elämästä tuli suorittamista ja silloin, kun poikkesi suunnitellusta, ahdisti niin paljon, ettei kuitenkaan voinut nauttia ruoasta, seurasta, tapahtumista tai mistään. Itselläni ongelmakohtien tiedostaminen tai terapia ei auttanut mitään vaan piti löytää syy tehdä asiat toisin. Siihen meni vuosia, mutta lopulta se syy löytyi ja elämässäni on nykyään paljon muutakin kuin ruokalistoja, kaloritaulukoita ja treenikalenteri. Tsemppiä omaan kamppailuusi! (Selvennyksesi vielä, etten kirjoituksellani väittä, että sinulla olisi syömishäiriö.)

  12. Kiitos avoimesta kirjoituksesta,aina ei ole helppoa kertoa niistä vaikeimmista asioista. Halusin vain kertoa että myös itselläni tuo ruoka touhu meinasi lähteä lapasesta. Välillä kun esimerkiksi olisin halunnut tehdä minulle ja puolisolle piirakkaa tai muuta leipomusta,ajattelin että eihän se nyt mitenkään käy..miten paljon missäkin kaloreita ja rasvaa..huoh! Kaupassa jäi ruokatarvikkeita ostamatta kun ajattelin jälleen kuinka paljon missäkin on mitä :/ Olen yrittänyt työstää paljon itseäni ja näitä ajatuksia, ja onneksi tajusin vetäytyä ajoissa pois. Kyllä elämästä täytyy nauttia 🙂
    Se että jatkuvasti täytyy miettiä mitä suuhun laittaa ja kiristellä hermoja sen takia,ei ole kyllä sen arvoista. On ollut ihanaa huomata miten vapautunut olo on nyt!Jos kaverit pyytää extemporena istumaan iltaa niin tottakai,menossa ollaan! Tai jos tekee mieli leipoa niin mikä jottei,sen enempiä miettimättä 🙂 Nämä on kuitenkin niitä pieniä asioita joista nautin suunnaattomasti. Itse käyn kuntosalilla ja lenkkeilen,ja nyt kun sain ruoka asiat kuntoon niin vihdoin tuntuu että voi ottaa rennosti,ja sekös vasta mukava tunne on! Tsemppiä sinulle ja toivon että pystyt myös tulevaisuudessa löytämään sen kultaisen keskitien 🙂

    • Kiitos kommentistasi! Ihanaa kuulla, että olet oppinut nauttimaan elämästä ja ruoasta kuten kuuluukin! Tällaisista asioista on kieltämättä hieman tympeää kirjoittaa, kukapa nyt haluaisi paljastaa itsestään sen heikon ja haavoittuvan puolen, mutta uskon että tästä kirjoituksesta on apua ja vertaistukea muillekin! Kultaista keskitietä odotellessa!

  13. Kuulostaa liian tutulta 🙁 Teksti voisi olla melkein kirjaimellisesti oma kirjoittamani. Kaikki tuo ”ei olisi pitänyt syödä sitä ja tota” ja ”toihan on nyt ihan turhaa/tässä on vaan tyhjiä kaloreita” ym. Välillä harmittelen,jos laitan esim.munakkaaseen juustoa ja se ei maistu ollenkaa,silloin mietin että noniin sinne meni turhia kaloreita taas.Kuulostaa omaan korvaankin sairaalta.
    Itse oon nuoresta saakka kamppaillu näiden asioiden kanssa,yli kymmenen vuotta. Ensin yritin syödä todella vähän,mutta oon aina ollut kiinnostunut ravinnosta ja terveydestä ja nyt tiedon lisääntyessä huomaan tarkkailevani kuinka paljon ravintoaineita saan ym. Välillä tuntuu,että se on melkein uuvuttavampaa kuin nuoruuden vähäinen syöminen.

    Toivottavasti pääset näistä ajatuksista ja saat takaisin rentouden syömisiin! Samaa toivoisin myös omalle kohdalleni.

    • Kiitos kommentistasi Iitu! Kuten huomaat, emme ole yksin tämän asian kanssa! Toivotaan rentoutta ja mutkattomuutta syömisiin! 🙂

  14. Kuulosti pelottavan tutulta. Viime kesänä ruokailuni meinasi nyrjähtää sairauden puolelle, kun dieetin ohi syöminen (edes sen omenan verran) itketti ja ahdisti, aamun kaurapuurokin alkoi tuntua aina vaan liian isolta, ”jos mä pienennän sitä tänä aamuna 10g….. Ja sit huomenna toiset 10g….” Vau 15g kaurahiutaleita, way to go! Onneksi sain tilanteen hallintaan ennen kun oikeasti sairastuin syömishäiriöön.

  15. Kuulostipas surullisen tutulta.. Kaikki lähti viime syyskuusta kun menin pienryhmävalmennukseen mukaan. Kaikki punnittiin gramman tarkkuudella ja harmitusta tuli jos punnitsin herajauhetta 1 g:n ylimääräistä smoothiekannuun, jossa oli jo nestettä niin en saanut sitä pois.
    Sosiaaliset tilanteet, joihin liittyi ruoka ahdisti minua, koska se sekoitti ruokailuajat sekä treenit. Sokeriton aloitettiin myös syyskuun alussa ja herkkupäiviä ei ollut. Kaikki piti tehdä täysin ohjeiden mukaan tai ahdisti ja ahdisti noi gramman heitotkin. Mielessäni mietin et kun muut on herkutellut et minä se vaan oon voittamaton enkä repsahda. Läpi tuulen ja kiven, koska muuten olisin epäonnistuja. Jos söi ohi niin menetti hallinnan ja oli luuseri.
    Mun silmät avautui joulun aikaan kun ajettiin mun vanhemmille ja juteltiin miehen kanssa autossa (pidempi ajomatka) ja selvisi, että myös mun ehdottomuus oli alkanut vaikuttamaan mieheenkin.
    Ei voitu tehdä yhdessä ruokaa, koska mua ahdisti jos en tiennyt gramman tarkkuudella et paljonko mun lautaselle tuli esim. sitä kanaa. Mua ahdisti myös vanhempien luona kun en saanut punnita mun ruokia tai käydä liikkumassa kun ei sitten täyttynyt viikottaiset treenit. Tuli jo toinen lepoviikko, kamalaa! Jouluna vedin överit raakaherkuista ja mulla oli ihan kamala olo.
    Joulusta lähtien oon työstänyt ja yrittänyt rentouttaa mun syömisiä. Ollaan tehty miehen kanssa yhdessä ruokaa ja ollaan tehty ite hamppareita, pizzaa yms. viikonloppuna. En ole onneksi näistä potenut kuin hetkittäistä alakuloa, joka on onneksi unohtunut.
    Tää on jännä et pitää mennä ääripäästä toiseen, joko noudetaan todella tarkasti tai sitten heitetään ihan läskiks koko homma. Sit jos sallin itselleni herkkupäivän ni sit syötiin niin paljon kun mahtu, koska seuraavana päivänä ei ollut lupa herkutella. Mullakin meinas tulla jo takapakkia kun herkuttelin yks viikonloppu vähän liikaa ni olin valmis poistamaan koko talosta kaikki raakasuklaajutut kun meni överiks, koska pelkäsin että vedän taas seuraavana päivänä samanlaiset överit ja että seuraavana päivänä lähtee taas koko talosta noi raakasuklaajutut veke. Se, että ne raakaherkkujutut oli pois talosta toi taas lisää voiman tunnetta, että pystyn noudattamaan grammantarkasti ruokavaliota.
    Edelleen ne raakajutut on kaapissa eikä niitä tee mieli ahmia vaan jos tänään haluan tehdä raakasuklaata niin teen, mutta yleensä se himo liittyi siihen kun oli itse asettanut ne säännöt, että maanantaina ei saa syödä herkkuja, vain herkkupäivänä.
    Pienin askelin siis yritän vapautua vaa’an kahleista, enkä oo ehkä ennen tätä tekstiä luettuani ymmärtänyt, että tää mun homma on aika vakavaa eikä mitenkään normaalia. Nyt olen uskaltanut lisätä hiilareita lisää ja olen huomannut niiden positiivisen vaikutuksen sekä olen ottanut herkkupäivät viikkoihin mukaan. Treenejä on jäänyt välistä, mutta se ei maailmaa kaada. Olen oikeastaan huomannut kun olen skipannut näitä treenejä, olen palautunut paremmin ja jaksan panostaa niihin tehtyihin treeneihin paremmin. Ongelmana oli ehkä minulla se, että luulin että lihon ihan muodottomaksi, paino nousee -> siitä tuli huono olo ja tosiaan epävarma olo.
    Sain taas oppia kantapään kautta, että omalla kohdallani vähemmän on enemmän treenien kohdalla ja täytyy kuunnella sitä omaa kroppaa ja lisätä niitä hiilareita mukaan, vaikka ne ei siinä mulle laaditussa ruokavaliossa olekaan. Syön kuitenkin terveellisesti niin pienet poikkeukset eivät hidasta mun kehitystä, tätä oli tosi hankala sisäistää.
    En kuitenkaan kisaile vaan treenaan omaksi iloksi, tosiaan omaksi iloksi. Sen takia pyhitän vuoden 2015 ja siitä eteenpäin rennommalle syömiselle. Tsemppiä tosi paljon kaikille, joilla on sama tilanne! <3

    • Fiksuja ajatuksia, Tea! Pienistä askelista liikkeelle nimenomaan. Uskon, että kyllä nämä solmut sieltä pikkuhiljaa aukeavat ja asiat ratkeavat. Pitää vaan työstää ajatuksia ja kyseenalaistaa niitä mielen typeriä huuteluita, että hei ei tämän näin kuulu mennä. Rennompaa (ja järkevämpää) vuotta 2015! Jyrkällä ehdottomuudella ei varmasti saavuta hyviä ja kivoja asioita. 🙂 Tsemppiä!

  16. Mitä jos kokeilisit vain pakottamista. Oma mottoni on vähän aikaa ollut ”fake it till you make it”. Jos vaan menee sinne ravintolaan, korkkaa sen skumppapullon tyttöjen illassa, avaa donitsipaketin jne. Antaa ahdistuksen tulla, se tulee seuraavalla kerralla pienempänä. Noita juttuja en usko työstettävän pelkästään ajatuksen tasolla, vaan tekemällä siten kuin haluaisi tehdä. Lihaville neuvotaan usein, että syö niin kuin kuvittelet hoikan syövän. Tässä tilanteessa neuvo olisi ehkä syödä siten kuin kuvittelee kultaisella keskitiellä tehtävän?

    • Hyvä kommentti Eikku ja näin olen pääasiassa tehnytkin. Kuten tekstissä mainitsin, pyrin toimimaan vastoin päätäni. Ongelma onkin juuri niissä ruokaan liittyvissä ajatuksissa ja ahdistuksissa, ei teoissa, joiden en ole antanut lipsua ihan täysin huonoille teille. Välillä toki teotkin sitten ovat sitä nipottamista ja karsimista, mutta päällisin puolin kukaan tuskin huomaa ruokailuissani olevan mitään kummaa. Menen kyllä ravintolaan ja tyttöjen iltoihin ja syön. Mutta sitä sitten seuraa harmittelu ja voivottelu mielessä ja jonkinlainen korjausliike esimerkiksi seuraavan päivän ruokailujen suhteen.

  17. Heips. Luin tekstin, ja huomasin sen olevan kuin viiden vuoden takainen päiväkirjani. Ortoreksia on syömishäiriö, joka on 100 kertaa vaikeampi tunnistaa kuin anoreksia, varsinkin nykypäivänä kun ruokien punnitseminen ja vähäkalorisuus on normi ja jokainen kalori lasketaan. Itsellänikin se alkoi siitä, että suututti juurikin jos kotiin oltiin ostettu ykkös, eikä rasvatonta maitoa, jauheliha olikin nauta-sikaa eikä paistijauhelihaa ja se vähäinen pasta mitä joskus tuli syötyä ei ollut täysjyvää. Kaikki, siis KAIKKI ylimääräinen pisti vihaiseksi ja toi epäonnistumisen tunteen. Pitkään hilluin terveellisen ja pakkomielteisen rajalla kunnes en enää pystynyt hallitsemaan sitä turhautumista. ”Ylimääräiset” kalorit, mihin laskin mm. kalkkunaleikkeessä olevan rasvan (ajattelin että leipä ei tarvitse päällisiä koska turhaa), lisäsi treenimäärää. Loppujenlopuksi liikuin itseni ylikuntoon ja söin aivan säälittäviä määriä siihen nähden mitä kulutin, suurin osa ”ruokavaliosta” koostui lisäravinteista, koska niissä ei ole kaloria. Loppujenlopuksi näytin aivan hirveältä nyt kun jälkeenpäin katsoo, skinnyfattia lihasten päällä, posket kuopilla ja harmaa naama tummilla silmänalusilla. Olin avoimessa hoidossa puolivuotta ja vieläkin käyn kerran kuukaudessa juttelemassa terapeutille. Tämä sun pakkomielle on vaan alkusoittoa, kannattaa hankkiutua hoitoon ennen kun menee liian pitkälle, ortoreksiasta parantuminen on meinaan yhtä helvettiä…

    • Kiitos kommentistasi ja vertaiskokemuksesta! Toivottavasti olet nykyään kunnossa ja voit jo nauttia rennosta ruokailusta!

  18. apua, tuntuu kuin olisin lukenut omaa päiväkirjaani 😮 Nainen, käydäänkö kahvilla? Olen 25-vuotias sairaanhoitaja ja neuvon työkseni miten syödä oikein ja rennosti – siihen itse pystymättä! Raflaan tai anoppilaankin meno ahdistaa, koska siellä ei saa kevytjuustoja (ja anoppi ei tod käytä kevytkermaa), avomies ei saa laittaa välipalaa – leivän nyt sentään saa voidella – koska se ei laita tarpeeksi kasviksia eikä se tajua ettei rahkaan saa laittaa sokeria. Kokouksissa olisi ihana napata tuore korvapuusti, mutta koska siinä on ylimääräiset 350 kcal, vaaleata vehnää, sikana hiilareita ja sokeria on se parempi jättää väliin ja tyytyä kahviin. Rasvattomalla maidolla. Hitto jos joskus on vaan kermaa tarjolla..
    Babystepsejä täälläkin otetaan, mutta miellän omat aatoksein ortoreksisiksi eikä tämä ole tervettä lain. Mikään kisakissa en ole koskaan ollut enkö koskaan tule olemaan, mutta -10 kg olen minäkin ja monen mielestä tikku – omaan silmään leveä ja löysä (koska olin pitkään treenikiellossa kun toilailuni veivät minut krampaten sairaalaan..). Ihanan rohkea kirjoitus – ja hemmetin tutun kuuloinen. Valitettavasti. Eipä tainnut jäädä viimeiseksi kerraksi tässä blogissa.. 🙂

    • Kaffelle kuule anytime! Varmaan piisaisi kokemuksia jaettavaksi. 😀 Piipahdinkin lukemassa blogiasi, hyvää tekstiä! Samassa veneessä soudetaan! Eihän tässä tosiaan auta kuin pienin askelin mennä ja kyseenalaistaa noita omia ratkaisuja. Sitä vaan helposti arkena antaa homman mennä tarkkailuksi, kun ”eihän siitä tarkkuudesta ole mitään haittaa”… Juupa joo. Niin kauanhan se onkin helppoa, kun kaikki menee suunnitellusti. Oman rajoittuneisuuden ja ongelmat huomaa vasta kun jokin asia sotkee tutut kuviot.

  19. Woah, jösses. Silmät pyöreinä luin tän postauksen ja kommentit ja totesin että olisin voinut itse kirjoittaa lähes jokaisen sanan. Tiedän, että nykyään tää on tositositosi yleinen ongelma eikä todellakaan olla tässä sopassa yksin. Silti on aina jotenkin todella helpottavaa lukea näitä ja ihanaa että ihmiset uskaltaa jakaa omia tarinoitaan. Tää tsemppas mua yhä enemmän kirjoittamaan omaankin blogiin postauksen aiheesta, koska uskon että tää asia koskettaa monia monia ihmisiä ja etenkin niitä, jotka lukee treenipainotteisia blogeja.

    Parempaan päin on mulla tilanne mennyt tässä uuden vuoden alussa, mistä oon superkiitollinen. Paljon tsemppiä myös sulle ja kiitos tämän tekstin kirjottamisesta <3

  20. Moikka ! Oli todella hyvä postaus ja voisinkin samaistua suhun täysin tällä hetkellä. Ajattelen itse aikalailla samoin, koska olet karsinut turhat sokerit pois.. Ostan tyyliin energiapatukan ja katon paljo siinä on sokereita ja siinä ei voi olla yhtää sen enempää mitä oon päättäny. Ja mun valmistujaiskaffilla en täs pari viikkoa sitte voinu syödä täytekakkua, vaikka äiti oli sen mulle vartavaste ostanu.. Kauheeta tämmönen ajattelu, mutta oon päättäny jatkaa tällästä vain tietyn aikaa ku tavoitteet on saavutettu. Toivottavasti ! Mutta joo ei tääkää oo normaalia, koska mulla on myös syömishäiriö taustaa.. :/ Ei oo kumminkaa ikinä menny liian överiksi ja toivon että ei mee jatkoskaa. Yritetään molemmat tsempata ja ei se pieni lipsahdus oikeesti näy missää ku muuten syö äly terveellisesti ! Pitääs vaan uskoo toi. Mutta hyvää jatkoa ja treeni intoa 🙂 Terkuin sporttisen energinen tyttö myös !

    • Siis niinpä. Kun syö terveellisesti, voi hyvällä omallatunnolla ja mielellä rennosti herkutella. Turha siitä on ottaa stressiä. Toivottavasti saadaan tämä kalloihimme taottua! Oikein ihania treenejä sinne! 🙂

  21. Tää teksti vois olla ihan kun mun kirjoittamana! Sillä erotuksella tosin, et itse en oo kisannut tai kokenut kisadieettiä mutta dietattu on sitten omin päin senkin edestä.
    Muutama vuosi sitten söin ja join miten huvitti enkä stressannut asiasta juurikaan, toki vähän harmitti oma plösö kroppa ja huonot olot, mut ruoka on hyvää ja kännissä kivaa jne. Sitte jotenkin ihmeen kaupalla päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tein elämänmuutoksen, juopottelut väheni huomattavasti, syöminen muuttui ja treenit alkoi.
    Muistan että tein tosi kovan työn päästäkseni oikeesti hyvään kuntoon (mitä ei tietenkään sillon ees osannut arvostaa niin kovin) ja oikeesti nautin siitä touhusta. Mutta kehitin samalla itelleni pakkomielteen siitä kaikesta. Pari vuotta pystyin pitämään jonkinlaista tasapainoa yllä, mun oli mahdollista nauttia elämästä välillä mut sit taas oli palattava siihen kurinalaisuuteen ja se oli ihan ok.
    Viime syksynä olin tosi surullinen ja yksinäinen ja se sit purkautui ihan jäätävänä syömisenä, ahmimisena. En voi diagnosoina itelleni bulimiaa koska en ikinä oksentanut mut muutoin se touhu oli varmasti just sitä luokkaa. Tietysti mä lihoin, ja vihasin itteäni.
    Nyt kun kaikki on taas hyvin, yritän kovasti päästä siihen tasapainotilaan. Oon tällä hetkellä dieetillä, kun yritän karistaa noita syksyn kiloja, mut haluaisin vaan oppia syömään ja elämään normaalisti ja toki terveellisesti.

    Kai me siis jollain tasolla ollaan samassa veneessä! Ja tästä ei ole suunta kun ylöspäin, tsemppiä meille 😀

  22. Toistan varmaan muita kommentoijia, mutta olisin voinut itse kirjoittaa nämä jutut. Kärsin ahmimishäiriöstä, ja aina kohtauksien välillä teen kaikkeni elääkseni mahdollisimman, kröhöm, ”terveellisesti”. Varsin vähäenerginen ruokavalio, ei mitään ylimääräistä jne. Ihan kuin kirjoititkin. Itsekin syynään aina kaikkien ravintoloiden listat etukäteen jos vain löytyisi omaan ruokavalioon sopiva annos. Sitten jos kerran sortuu, lähtee se lumipallo pyörimään -> ahmimiskohtaus. Ja parin päivän päästä taas uusi aloitus terveellisellä ruokavaliolla.

    Kuten sinäkin, olen itse tullut paljon tietoisemmaksi koko homman hulluudesta ja koittanut relata vähän. Tuo ahmimishäiriö tosin vielä vaikeuttaa asioita jonkin verran, kun liian rennoksi ei kuitenkaan saisi ruokavaliota päästää. Vankila tämä tosiaan on, mutta uskon että ulospääsy on mahdollinen, kun on valmis tekemään tarpeeksi ajatustyötä ja tietoisia valintoja paranemisen eteen.

    Kiitos, että kirjoitit tämän tekstin, ongelma on varmasti todella yleinen fitness-piireissä, sinulla oli vaan rohkeutta antaa sille kasvot 🙂

    • Kiitos kommentista ja kokemuksesta! Minusta tällaisista asioista on tärkeää puhua ja halusin tuoda tämän esiin juuri siksi, että tiedostan tämän olevan todella yleinen ongelma. Valitettavasti näin. Ja nimenomaan kun toivoisin sitä rentoutta ja järkeä hommaan. Ei elämästä voi nauttia niin, että kyttää ja laskee jokaisen suupalansa kalorit, eikä voi koskaan poiketa suunnitelmastaan. Tai kun sitten poikkeaa siitä ruokavaliosta, on se tarkoin harkittu ja suunniteltu poikkeama. Ja silti tulee mälsä mieli. Pah!! Mutta pienin järkevin askelin 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta