Oman elämän inventaario = ERROR

Jokainen on varmaan nähnyt jossain vilahtavan termin ”oman elämän inventaario”? Ehkä ottanut osaa jopa kurssille tai facebook-haasteeseen?

IMG_8568[1]

Kysehän ei ole siitä, että lasket kuinka monet Six Deucen housut vaatekaapissa on, tai tai paljonko ruokakomerossa on vielä munia ja kaurahiutaleita.

Kyseessä on omaan hyvinvointiin liittyvä, eri elämän osa-alueiden tutkiskelu.  Miten noin yleisesti voi, mitä elämässä haluaa, mitä omassa elämässä nyt on. Mitkä ovat jeejeeubersuper-juttuja, mitkä meh-juttuja ja mitkä niitä juttuja, jotka laittavat hälytyskellot soimaan että hei nyt mennään siellä danger zonella, vedäpä varpaat äkkiä takaisin kuumalta alueelta!

Oman elämän inventaario on hyvä juttu silloin, kun haluaa tarkastella omaa henkistä hyvinvointia tai sitä, onko elämässä balanssi. Se myös tukee hyvin tekemistä, jos edessä siintää tavoite. Inventaariolla on helppo boostata omaa motivaatiota ja löytää ne tekijät, jotka haastavat tai kaipaavat muutosta.

AIOIN tehdä tällaisen inventaarion, osana sitä muutosta, jonka AIOIN tehdä. Niin kuin moni joka AIKOI pudottaa painoa tai AIKOI aloittaa liikunnan uuden vuoden kynnyksellä. Mutta aikeeksi jäi.

Minulla oli todella raflaava suunnitelma tälle vuodelle ja tulevaisuudelle ylipäätään. Läsnäolo, oman vapaa-ajan kunnioittaminen, keskittyminen vain muutamaan asiaan, jotta voin hoitaa ne laadukkaasti. Mietin jopa hetken sitäkin, että jättäisin valmennustyön vähemmälle ja keskittyisin nyt todella opintoihini. Nooooooh….

Olen huono kieltäytymään asioista, jotka innostavat minua. Ja niinpä tilanne paisui kuin pullataikina, kun niitä innostavia tilanteita,asioita ja mahdollisuuksia ilmiintyi taas jostain.

Kiriäkseni opiskeluaikatauluissani, olin ottanut työharjoittelun toukokuulle. Ja kerätäkseni rahaa häihin, otin hieronta-asiakkaita ja muutaman uuden valmennettavan. Nämä siis kaikki koulun ja normaalitöiden ohelle. No mutta eihän siinä ollut vielä tarpeeksi, joten täysin alkuperäisten suunnitelmieni vastaisesti päädyin tekemään opinnäytetyötä, jonka olin alunperin suunnitellut keväälle 2016.  Ja keväälle 2016  siksi, että saisin rauhoitettua hieman elämäntilannetta ja keskityttyä vain opinnäytteeseen ja kisakauteen. Mutta eikä mitä, tässä sitä nyt pakerretaan. Vaikka ei olisi ollut aikaa. Innostuin, menin, otin. Tuttu stoori. Kakka on housussa!

Myyntityö+personal training+hierontatyö+T4U-blogi+oma blogi+koulutyöt+opinnäytetyö+salitreenit+tanssitreenit+koira+parisuhde… Kohta ynnätään tähän settiin vielä työharjoittelu, opinnäytetyöhöni liittyvä kouluttautuminen sekä kisavalmennus. Niin ja mites nuo omat häät? Sellaisetkin pitäisi tässä järjestää. Eihän tässä taas.

Blogi käy vasta toista vuottaan, mutta arkistoissa lienee jo tusinan verran kirjoituksia ylirasittumisesta, lupauksista että otan iisimmin. Tekstejä, jotka alkavat uholla ja innolla, että nyt tehdään kunnon elämäntapamuutos ja että kun tehdäänkin, huhhuh, I CAN DO IT!

IMG_8606[1]

Uho on kova ja asioihin tartutaan kyllä tarmokkaasti. Tuntuu todella jännittävältä ja mieltä kutkuttavalta, kun päättää että nyt muuten muutetaan elämää! Mutta silloin, kun ollaan elämäntapamuutoksen äärellä, ei oikein riitä se pelkkä tarmo.  Ennemmin tai myöhemmin vaaditaan itsensä tutkiskelua ja omien tavoitteiden tutkimista. Vaaditaan niitä toimia, eikä vain lässytystä siitä, että olisipa kiva kun…

Vaikka miten on opetellut kieltäytymään, laittamaan itseään etusijalle ja raivaamaan tilaa levolle, sitä helposti sortuu vanhoihin tapoihinsa ja ahnehtii hommaa. Myönnän, olen addikti. Olen työnarkomaani, joka saa tyydytystä siitä, että kalenteri pursuaa ja koko ajan vähän stressaa kun on niin paljon tekemistä. On meinaan melko tärkeä olo, kun on lusikka jokaisessa sopassa! Mutta mitä siitä lopulta saa? Saako siitä lopulta niin paljon, että sen vuoksi kannattaa viedä itsensä toistuvasti äärirajoille?

Minun pitäisi olla nykyään entistä tarkempi, kun olen ollut ylikunnossa ja ylirasittunut aiemminkin. En vain yksinkertaisesti kestä enää niin kovaa kuormitusta ja suurta stressimäärää. Ja kun ei se pää ymmärrä, tuleeko  kuormitus salilta vai tuleeko se töistä vai koulusta. Stressi on stressiä ja keho reagoi siihen samalla tavalla. Lääkäri sanoi minulle syksyllä, että minä olen todellisessa burn out-vaarassa ja hänestä on äärimmäisen surullista, jos vedän itseni siihen kuntoon jo alle 30-vuotiaana. Silloin kauhistuin. Mutta sitä kauhistumista taisi kestää vain muutaman viikon verran. Täytyykö sitä todella vetää itsensä siihen kuntoon, että apu löytyy vain pehmustetusta huoneesta ja pakkopaidasa?

IMG_8641[1]

Kun yhdistää vielä treenit, joiden pitäisi olla muutakin kuin satujumppaa, tällaiseen menoon niin ei terve. Kyllä sen taas viime viikolla huomasi, että edellisestä viikosta ei todellakaan ehtinyt palautua. Viisi salia, kaksi lenkkiä ja tanssitunti yhdistettynä sinne tänne säntäilyyn, töihin, huonoihin uniin ja huonoon ruokahaluun… No, viime viikolla sitten olo olikin heti maanantaista saakka kuin jyrän alle jäänyt. Loppuviikosta olo oli kuin nahistuneella porkkanalla, kroppa lämpöili ja kurkku oli kipeä. Lihaksia kolotti ja heräilin tunnin välein. Peruin kaikki ohjaustyöt ja pidin pari päivää lepoa salilta. Venytin vapaata viikonloppuun ja otin vapaata myös kaikista kouluhommista. Viikonloppunakin uni loppui jo klo 4.40 vaikka olisi minua kyllä väsyttänyt. Mutta mieli oli jo tekemässä yhtä sun toista hommaa. Eilen kävin vähän salilla heiluttelemassa punttia. Sai edes jotain tehtyä. Harmi vaan, että sellaisella sunnuntaihöntsällä ei tosin lihasta hankita.

Asiakkaani sanoi mielestäni hyvin, kun hän tuumaili, että läskeissä on jotain turvallista, kun niistä on niin vaikea luopua. Vaikka järjellä ja tunteella tietää, että haluaa ja pitää laihtua, on pelottavaa tehdä muutos ja selättää läskit. Ja niinhän se on, oli kyseessä sitten tupakointi, alkoholinkäyttö, ylensyönti tai vaikka töiden ahmiminen. Muutos ei liity vain yhteen asiaan, vaan koskee koko omaa käyttäytymistä ja ajatusmallia. Käyttäytymistä täytyy muuttaa, jotta voisi muuttaa elämää.

Siinäpä sitä onkin haastetta itse kullekin!

IMG_8591[1]

 

 

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

9 vastausta artikkeliin “Oman elämän inventaario = ERROR”

  1. kävinpäs lukemassa!! jiihaa! nykyään en ehi mittää keskittyä blogeihin mutta NYT LUIN.
    Mun pitäs tiristää vähän fättiä pois. ei paljon, mutta sopivasti mukavasti. Ja en vaan saa aikaseksi, aijna se käsi sinne lakupussiin sujahtaa illan pimeinä tunteina, kehonhuollosta lintsaan ja syön vähä mitä sattuu millonkin. Nyt näin sun vyötärö-lantiokuvan. Just tota mä haluan. Terveisin ikiläskikeskivartalo. Vaikka sitä tietää mitä pitäs tehä, ni silti ei tee. on tämä kans.

    koitapa sinäki sähköjänis vähä relata ja höllätä. Ei sun oo pakko tehä kaikkea, ja vaikka hääbudjetti oliski pienempi, naimisiin meette kumminki ja se on tärkeintä!

    • Oooh, mun vyötärö-lantiokuva inspiksenä, vauu! Siinäkin on kyllä vielä kehitettävää aiika tavalla. Ps. En usko että siellä on mitään ikiläskiä keskivartaloa, kun katsoo missä kunnossa rouva muuten on. Sähköjänis yrittää relata. Ainakin ensi vuonna 😀

  2. Puuuuuh, ihan ku omasta suusta tää postaus! 😀 Kovasti ois aikeena karsia kalenterista jotain hommia pois, mutta kun mistään ei malta luopua ja kaikki uudetkin mahdollisuudet aina houkuttais niin kovasti! 😀 Mutta no, aion jatkaa sen kultaisen keskitien etsimistä. Tsemppiä sullekin siinä!

    • Tsemppiä sinnekin! Yritetään löytää se keskitie ! 😀

  3. En tiedä mikä siinä on, kun aina pitää juosta paikasta toiseen ja haalia itselleen tekemistä liikaa. Itsekin innostun asioista liian helposti ja haluaisin olla kaikessa mukana, niin opiskeluiden, töiden kuin harrastustenkin suhteen. Välillä sitä pysähtyy miettimään, että on tosi väsynyt eikä välttämättä nauti siitä kaikesta kiireestä. Mutta miksi sitä kuitenkin jatkaa? Itse olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään, että kaikkea ei voi saada saatika tehdä kerralla. Jostain pitää luopua, että voi sitten panostaa toiseen asiaan enemmän eikä tee kaikkia hommia juosten kusemalla. Eikä siitä kiireestä oikeasti edes nauti, vaan lähinnä kärsii. Mutta, opetelkaamme tätä priorisoinnin tärkeää taitoa 🙂 tsemppiä!

    • No sepä! On ihanaa, kun on hommaa ja menoa ja meininkiä, mutta kun kunnon vapaa-aikaa ei ole ja yöunet lyhenevät, koska on pakko tehdä rästihommia, ei luonnollisesti ole kauhean kivaa. Eihän elämästä ehdi nauttia, jos aina vaan hötkyilee!!

  4. Tämä blogi on yksi hauskimmista blogeista fit- teeman ympärillä.

    Silti jotenkin käy sääliksi, tai mikä tunne se nyt olisikaan (?), kun blogisti piinaa itseään kuukaudesta toiseen. Kuten blogisti itse totesi, sama kestoaihe on blogissa- työnarkomania.

    Kuka voisi auttaa asian kanssa? Mikä auttaisi laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja valitsemaan elämään NYT ne asiat, mitkä siihen juuri NYT (juuri tässä elämäntilanteessa) mahtuu? Mitkä ovat ne keskeisimmät arvot, joiden tulisi näkyä päivittäisissä tekemisissä? Mikä on vähemmän tärkeää (se ei tarkoita, ettei tärkeää ollenkaan)? Mikä auttaisi kasvattamaan malttia ja luomaan näkymää tulevaan? Kaiken ei tarvitse olla nyt ”meneillään”, oikea asia, oikeaan aikaan? Jos ei opettele valitsemaan olennaisia tavoitteita ja toimintoja, on ahdingossa vuodesta toiseen. Mikä on ahdingossa olevan ihmisen elämänlaatu? Valmennusta ammatikseen tekevä varmaan tuntee nämä peruskonstit, eli tavoitteet listataan, niistä valitaan ne tärkeimmät, nimetään keinot/menetelmät ja sitten laaditaan aikataulu. Rautalankamallit on joskus parhaita.

    • Kiitos kommentistasi! Kivaa olla hauska! Mutta sepä se, säälittää ja nolottaahan se itseäkin, että aina se tilanne tuppaa paisumaan tällaiseksi. Kisojen jälkeen oli ihan hyvä yritys päällä, mutta sitten kun palasin takaisin koulunpenkille, alkoi sama mylläkkä alusta. Mutta vielä minä perkeleeni kesytän!

  5. Olet täysin oikeassa: elämänmuutokset ja käyttäytymismallien muuttaminen ovat haastavia juttuja. Vaikeaa siis on, oli kyse sitten painonpudotuksesta tai muista elämänhallinnallisista asioista. Itsekin olen vuosikausia paininut kuvaamaasi kalenterikaaoksen suhteen ja terveyshän siitä on kärsinyt. Ja kun terveys menee niin mikään muukaan ei onnistu. On vaatinut nöyryyttä sisäistää, että jo pelkkä opiskelun ja työssäkäymisen yhdistäminen on todella haastavaa. Aivot tarvitsevat aikaa tiedon sulattamiseen ja miten sitä ehtii nauttia mistään kivoista asioista, kun pitää sännätä tukka putkella seuraavaan paikkaan?

    Kaikki kuvaamasi tekeminen ei kuulosta kovin järkevältä. Toteutettavissa kyllä, mutta minkä hinnalla? Jo se, että heräät vapaapäivinä pään ylikierroksilla käymiseen on vakava merkki! Ei ole kiva, jos 2016 luet näitä tekstejä harmistuneena: ei tullut lihasmassaa jne., koska sairastelukierre jatkui. Eli nyt taitaa olla pysähtymisen paikka.

    Tuli tuossa lukiessa mieleen, että hienoa, että alat kuitenkin jo tiedostaa ahnehtimisen oireita ennen kunnollista kosahtamista. Se on jo suuri askel! Eli vapaapäivien pitäminen oli jo selvä merkki muutoksesta. Voisiko nykyiselle kiireelle tehdä vielä jotain? Voisiko opinnäytetyön kirjoittamisen pistää jäähylle ja jatkaa vuoden päästä? Voisiko hääbudjettia tasapainottaa jotenkin muuten kuin ottamalla ylimääräisiä ohjauksia ja hieronta-asiakkaita ottamalla? Aikalisä ja kalenterin konkreettinen uudelleenjärjestely. Kaikkea ei vaan kannata tehdä kerralla.

    Itse aloin pari vuotta sitten varaamaan aikaa kalenteriin slotteja, jossa lukee ”vapaa”. Sääntönä oli, etten yksinkertaisesti saanut ottaa siihen muuta. Ei vaikka kuinka tuntuisi siltä. Ja mitä treeniin tulee, tiedät hyvin ammattilaisena ettei se kehityskään tuolla menolla tapahdu. Se oli ihan toimivaa, vaikka välillä epäonnistuinkin ja sovin kaikenlaisia menoja vaikka piti olla vapaa. Mutta keskimäärin elämään on tullut enemmän tilaa hengittää ja sairastelukin on vähentynyt. Ja treeni kulkee paljon paremmin!

    Olisi kiva kuulla tästä taipaleesta enemmän täällä blogissa. Millaisia konkreettisia keinoja olet tehnyt ja mitkä ovat mielestäsi toimineet ja mitkä ei? Väittäisin nimittäin, että aika moni painii vastaavan ongelman kanssa ja he(me) voisivat(voisimme) hyötyä kokemuksistasi paljonkin. 🙂

    Tsemppiä! You can do it!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta