Loma ja lottovoitto!

Sanotaan, että pitäisi elää sellaista elämää, josta ei halua lomaa. Mutta voiko sellaista edes olla, että ei koskaan haluaisi jonkinlaista irtiottoa omasta arjesta?

IMG_3049[1]

Elämä notkahti tämän vuoden puolella niin kiireiseksi, että sai saman tien heittää toiveet ja lupaukset kiireettömistä viikoista, läsnäolosta ja oman kehon kuuntelusta. En tiedä, missä mielenhäiriössä annoin kalenterini turvota yli äyräiden ja otin itselleni töitä ja tehtäviä, joiden hoitamiseen minulla ei ole kauaa voimavaroja. Oma vika. Ei voi valitettavasti muita syyttää. Voi kun voisikin, olisipa mukavaa! 😉 Joitain toimenpiteitä olen asian suhteen tehnyt, mutta vielä on jotenkin tätä touhua kursittava kasaan, ettei homma (tai minä) levähdä aivan käsiin.

Lepo ei  tällä hetkellä tunnu auttavan. Se vain muistuttaa, että hei, olet ihan rättiväsynyt ihmisraunio. Koska ei ole aikaa levätä niin kauan, kuin pää ja keho tarvitsisivat, lepääminen vain väsyttää. Eilen söin ja lepäsin koko päivän, joten voisi kuvitella että tänään olisin täynnä energiaa säntäilemässä salilla ja naputtelemassa opinnäytetyötä ja tekemässä sitä sun tätä. Mutta ei. Keho on aivan poikki! Ei niinkään omista treeneistä, sillä viime viikolla ehdin rähmiä vain 3 salitreeniä ja pari aerobista. Mutta enempään ei olisikaan ollut voimia. Aikataulujen perässä säntäillyssä on ihan tarpeeksi.

Kummasti tänään huimasi, pyörrytti ja oli heikko olo. Salille piti siitä huolimatta ängetä ja positiivisesti yllätyin, että treenihän kulki ihan näpsäkästi. Selkäsauna teki hyvää! Muuten koko päivä onkin ollut sumuisaa kirjojen parissa notkumista, aivot yhtä skarppina kuin aamuinen kaurapuuro,

No, yritän hokea, että kyllä se tästä!

Olen kuitenkin arjen kaoottisuutta tasapainottaakseni skarpannut yhdessä asiassa: haaveilussa.

IMG_3031[1]

Ai että on välillä ihanaa kääntää ajatukset pois tästä keväästä ja kaikista to do-listoista ja haaveilla hauskoista asioista, joita ei varmaan tule edes koskaan tapahtumaan. Mutta haaveilla saa aina! Ja toistaiseksi omat haaveet ovat kyllä aika mukavasti toteutuneetkin.

Nykyään minua kiinnostaa ihan älyttömästi leipominen ja toljotan Suomen parasta leipomoa silmä kovana. Haaveilen erilaisista kakuista, joita voisin leipoa ja suunnittelen milloin mitäkin tekisin. Olen myös haaveillut, että sitten joskus eläkeikäisenä kurttumummana perustaisin oman kahvila-konditorian, minne väkertäisin herkkuja päivät pitkät. Unelmissani se kahvila tosin on Ruotsissa. Olen jotenkin aina salaa haaveillut, että olisin ruotsalainen ja asuisin Ruotsissa. Pyöräilisin onnellisena hiukset hulmuten ja ostaisin torilta tuoreita kukkia sointuvasti riikinruotsia suhistellen.

The-Cake-Stand-Solihull-Cakes-Classes-Fabulous-Cake-Makers-1

talo

Ennen haaveeni olivat jotain konkreettisia tavoitteita ja saavutuksia. Tietynlainen koulutus, tietynlainen työpaikka ja sitä ja tätä ja tuota. Nykyään huomaan haaveilevani rennosta laatuajasta, lomista, lapsuusaikojen huolettomuudesta… Elämästä, joka olisi helppoa ja onnellista eikä vaatisi epämiellyttävää ponnistelua.

No, tiedän että ennenpitkää siihen varmasti kyllästyisi, kun on sellainen touhuaja. Mutta nyt kun joutuu ajattelemaan ja muistamaan niin paljon, aivot kyllä niin haikailevat kevyempien aiheiden ja tekemisten pariin.

Tällä hetkellä haaveissa siintävät loma, lottovoitto ja oma konditoria. Ja hevonen. Onneksi meillä on kestolotto vetämässä. Niitä miljoonia odotellessa taidankin upottaa pääni takaisin tuohon kirjaröykkiöön ja tunkea takapuolta syvemmälle toimistotuolini uumeniin…

Oli kuulemma parasta ikinä!

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Yksi vastaus artikkeliin “Loma ja lottovoitto!”

  1. Jos ei olis lomaan tarvetta eikä sitä lomaa, niin ei vois tuntea sitä lomafiilistä ja mä haluan loman 😀 ja tosiaan lomaa arjesta ja arkisista puuhista igan sen loman työstä lisäksi 😉 Vielä kun sen loman vois ja huomais pitää ennenkuin on sen tarpeessa 😉
    Aika hyvin oon oppinut jo olemaan täyttämättä kalenteria liian täyteen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta