Kiire, kisat, kisakiire, kiire kisoihin?

Yllätys yllätys. Ei mitään uutta tämän taivaan alla. Suorittaja-hamsteri se on täällä kerännyt kalenterin pullolleen kaikkea mielenkiintoista! Ja sitten se hamsteri onkin istunut sormi suussa että aijoo, millä ajalla tämä kaikki kiva ja mielenkiintoinen toteutetaan! Tässä kun ei omisteta mitään taikakaluja, joilla kääntää aikaa, on melko vaikeaa olla kahdessa tai kolmessa paikassa samaan aikaan. Mutta kalenterini vihjailee välillä hyvin voimakkaasti, että juuri niin minun pitäisi tehdä.

Mun fitnessdieetti
Mun fitnessdieetti

Ja mitäs tästä suorittamisesta, haalimisesta ja ylikuormituksesta on puhuttu? Kuinka monta kertaa olen kirjoittanut/vänissyt asiasta kotona/puhunut ystäville/puhunut kadunmiehille/puhunut itsekseni että sen on loputtava ja on löydettävä tasapaino. Voi argh. Voisin kirjoittaa blogia tästä suorittamisesta ja joka paikkaan rimpuilusta. Ja epätasapainosta. Olen oikein kuningatar siinä lajissa. Harmi vain, kun ajattelin niin kovasti, että haluaisin harrastaa tuota fitnesstörppöilyä, mutta lihaksikkaiden pohkeiden lisäksi minulle onnistuu kasvamaan otsaan vain melko pitkä mela. Hmm. (Kuinka monta kertaa ole aloittanut blogini saatesanat jotakuinkin samalla tavalla….)

salaatti

Tuossa talvellahan minä kovalla innolla mainostin, että aloitan uudessa tiimissä maalis-huhtikuussa. Jeij! Ajattelin pienessä päässäni, että siinä vaiheessa tämä hulabaloo on niin rauhoittunutta, että sitä ehtisi taas kiinnittää paremmin huomiota kaikenlaiseen fitness-hapatukseen. Sovittiin, että startataan sitten. Ai sitä motivaatioboostia, minkä silloin sain kun tiesin, että pian käynnistetään taas huikea vuosi! Sellainen kun se minun ensimmäinen valmennusvuoteni oli. Ihan huippu! Mikä nautinto ja euforia siitä touhusta tuli ja millä innolla sitä tein.

Tuleva valmentaja laittoi silloin viimeisessä viestissään: Kovia treenejä siihen asti!

Jepulisjee. *pari kyykkyä*

No, eihän tällä aikavälillä muuta ehtinyt kuin saada lisää tekemistä. Treenattu ja liikuttu on, mutta mitään huikeaa kehityskuvajanaa minulla ei ole esiteltäväksi. Koska kiire, hönty, stressi, huonot yöunet, itku, väsymys, hampaidenkiristys ja huumorintajun kuoleminen sukupuuttoon.

Valmentajan kanssa sitten olimme yhteyksissä ja tultiin yksimielisesti siihen tulokseen, että valmennuskuvioita on turha nyt ottaa tämän kaiken keskelle, koska säännöllisen treeninkin toteuttaminen jo itsessään on vähän niin ja näin. Että haluaako siihen sitten valmennuspainetta niskaan, toteuttaa säntillisesti ruokavaliota jne. Tämän hetkinen jaksamistaso on myös ollut niin koetuksella, että kovin hurjilla tappotreeneillä on turha itseä väsyttää ihan piippuun. Koska sitten ei enää noustakaan sängystä seuraavaan 12h päivään…

IMG_8881[1]

Häiden jälkeen on sitten uudelleen aika miettiä, mitä tehdään, milloin tehdään, vai tehdäänkö edes lähitulevaisuudessa.

Olisin halunnut kovasti aloittaa valmennuksen, mutta samalla olen todella huojentunut, että osasin sanoa ääneen, että nyt minusta tuntuu ettei vain jaksa tai ole niin kovaa motivaatiota kuin haluaisin. Enpä ole miettinyt sitä kilpailemistakaan viime aikoina. Välillä se putkahtaa mieleen, kun joku kysyy, milloin olen kisoihin menossa ja jos joku aamu kunto sattuu näyttämään oikein hyvältä, saattaa tulla sellainen ilonpilkahdus mahaan, että voi piru kohta mennään!

Mutta paljon tulee ihan päinvastaisia oloja. Mielessä on käynyt jopa ajatus, että mitäpä jos en edes yrittäisi herätellä kisaintoa. Mitäpä jos vain harrastaisin kuten tähänkin mennessä, mutta ilman kisatavoitteita. Tarvitsenko todella jonkun tavoitteen ja onko se tavoite minulle edes hyväksi? Miksi haluan kilpailla? Mitä se lopulta antaa? Näitä peruskysymyksiä, joita varmaan moni pyörittelee mielessään.

Olen miettinyt paljon sitä, onko fitness-urheilu itselleni vain yksi tapa suorittaa. Vain yksi projekti. Huolestuttavaa on mielestäni myös se, että muokkaavaa treeniä motivoivampaa oli painonpudotusvaihe. Sain siitä todella suurta mielihyvää ja hallinnan tunnetta. Pidin siitä kontrollista, tasaisesti madaltuvasta vaa’an lukemasta ja hoikentuneesta olemuksesta. Se oli tasaisen tylsää suorittamista, joka antoi välittömästi palautetta tekemisestä. Ja se oli ihastuttava poikkeus muiden suorittamieni asioiden ohella, joiden tuloksia joutuu odottamaan kauan tai ei edes näe.

Tjaa-a, enpä tiedä.

En liene lainkaan väärillä jäljillä, jos ajattelen, että ensin pitäisi saada elämässä asiat balanssiin jotta voisi keskittyä fitness-touhuihin hyvällä mielellä. Elämän täytyy olla tasapainossa että fitness kulkee siinä rinnalla, eikä tuo kohtuutonta lisäkuormitusta. Mutta jos elämä on täydellinen aikataulukaaos ja on valittava esimerkiksi treenin ja unen väliltä, ei touhussa ole mitään mieltä. Silloin voi varmasti sen kehityksenkin heittää biojätteisiin niiden munankuorien kaveriksi. Haluaisin kuitenkin NAUTTIA siitä, mitä harrastan. Ja on vaikea nähdä, että tässä elämäntilanteessa saisi kovin suurta lisäarvoa siitä, että jokainen treeni ja syöty suupala tähtäisi johonkin.

IMG_8419[1]

Sellaista tänne!

Mitä olen sitten tällä #improvementseason #offseason-rävellykselläni saanut aikaan? Ne isot ja muhkeat pakarat, pohkeet ja reidet? No juu, ei aivan! Paino hengailee 4,5kg päässä kisapainostani, ollen 62,5kg. Ympärysmitat ovat noudattaneet aika samaa linjaa. Levenneistä hartioista olen saanut kommenttia ja olkapäihin alkaa pikkuhiljaa palailla dieetillä menetetty muoto. Muuuuuttaaaaaa… Siinäpä se sitten onkin! Mutta olen ollut koko ajan realistinen. Ei näillä treeneillä massaa kasvatella. Siksi on hyvä pitää kalorit ja paino maltillisena. Massanlisäysruokavaliosta ei varmaan ole ihan hirveästi hyötyä, jos päivän aikana ei edes pääse salille sitä lihasmassaa tahkoamaan.

IMG_9098[1]

Aika hauskaa, että kirjoitellessani tätä kirjoitusta, motivaationi nousi ja mieli parani x 100. Ehkä ei sittenkään kannata heittää tätä blogiakin biojätteisiin yhdessä niiden munakuorien kanssa… 😉

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

4 vastausta artikkeliin “Kiire, kisat, kisakiire, kiire kisoihin?”

  1. Noooh, mutta onneksi on koko elämä aikaa ja kisat järkätään joka vuosi pariinki otteeseen nii sitähän kerkiää. 🙂 Rennosti vaan ilman painetta eteenpäin. (vissiin teikäläisen kohdalla helpommin sanottu, ku tehty..:D ). Upeessa kunnossa oot pysyny kyllä kisojen jälkeen. 🙂

    • No se rentous, se se onkin hankalaa! Aina pitäisi olla tavoitteet ja suunnat ja kaikki selkeänä! Mutta yritetään. Aikaa tosiaan on koko loppuelämä 😉 Ja kiitos!!

  2. mun lempi lakuja:P rakastan metrilakuja ja juuri noita mitä myydään valmiiks pakattuina pussukoissa r-kioskilla, samoja kun metrilakut mut pätkittynä? :p oispa jo kesä suklaaa, banaani, mansikka, toffee lakut täältä tullaan<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta