Me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina!

No ei me kyllä mennä. Tuo ihan kammottava renkutus vaan haluaa jostain syystä soida päässäni nonstopina. Ei ihmekään, että heräilen pitkin yötä, kun korvakäytävissä kaikuu Wuorelan jollotus. No, ehkä parempi tämäkin kuin ”perutaan häät”.

Hääjutuista on kyselty paljon. Ovathan ne nyt Ruotsin kuninkaallisiin häihin verrattava spektaakkeli. Ei siis ihme, että kaikki kiemurtelevat tuoleillaan jännittyneinä. odottaen huikeita paljastuksia 10 metrisestä hääkakusta ja vähintään yhtä pitkästä morsiuspuvun laahukseksta. Mikä voisikaan olla kevään kuumempi puheenaihe? En keksi yhtään.

häät

Krhm.

Mutta ihan totta, olen ollut häiden suhteen melko vaitonainen, vaikka ne ovat aivan pian. Toisaalta, jos blogiani yhtään silmäilee, puhun myös treenaamisesta melkoisen vähän.  Vaikka kyllä minä välillä salillakin käyn. Mutta kaiketi nämä omien lätinöideni aiheet kumpuavat aina jostain oman päiväni polttavasta asiasta. Siksi ei ehkä tule mieleen tehdä niitä ”Päivä Eveliisin kanssa” kirjoituksia kovinkaan usein. Enemmän kirjoitan vain siitä, kun joku jurppii. Mutta lupaan parantaa tapani. Toisaalta aika helpottavaa, että minulta toivottiin juuri niitä päivä kanssani-sepustuksia. Sehän tarkoittaa sitä, että minun ei aina tarvitse olla hirveästi jotain mieltä. Voin vain kertoa ja ottaa kuvia siitä, että hei tänä aamuna mä söin yhden kokonaisen munan ja kaksi valkuaista ja pesin hampaani klo 7.02.

No muttasiis ne häät! Olisi ihanaa kirjoittaa häistä kaikenlaista. Tällä hetkellä häiden ajattelu kun on ehkä terapeuttisinta, mitä tiedän ja mihin voin vapaa-aikaani käyttää. Mutta kun ! En haluaisi, että häät voi jo etukäteen kokea blogin välityksellä. Eipä sillä, että häissä koettaisiin mitään huikeita kuumailmapallolentoja tai hävittäjien piirtämiä sydämiä taivaalla, mutta olisihan se nyt tylsää kertoa ennakkoon, että meillä ei sitten ole hääbändiä vaan nokkahuilun soittaja (hups, paljastin) ja perinteisen kakun leikkaamisen sijaan paistamme grillimakkarat ja syötämme ne toisillemme kädet ristikkäin. Nihkeältä tuntuisi myös laittaa kuvia kutsuista, ennen kuin ne ovat jokaisen kutsutun postilaatikossa. Ensi viikolla varmaan siis voin laittaa kuvaa siitä, millainen runoilla ja Raamatun värssyillä kuorrutettu pitsiunelma hääkutsustamme tulikaan.

Häistä ihan varmasti tulee vielä jorinaa, jos jonkinlaista, mutta joudun olemaan toistaiseksi melko hiljainen esimerkiksi häämekostani, jota sulhoni ei halua ennakkoon nähdä. En tosin tiedä, haluanko minäkään. Mekon kun tilasin riskillä ulkomailta ja sehän voi siis olla jotain aivan hirveääkin. Ehkä siis varaan varuilta jonkun koltun paikallisesta morsiusliikkeestä, etten sitten lopulta joudu pahimmassa paniikissa kiskomaan ylleni jotain valkoista Nanson paitulia.

nice Oli miten oli, läheiseni sekä pilkkuvirheitä kuvitteelliset kakkulat nenällään tihrustava mieheni, ovat harmillisen aktiivisia blogini seuraajia. Ymmärrän toki myös heitä. En aina jaksa kommunikoida ihmismäisesti, joten heille on ehkä helpompaa päivittää ajantasalla olevat kuulumiset ja päiväni tekemiset täältä blogista, kuin yrittää keskustella kanssani klo 20 jälkeen. Mutta hitsinpimpulat. Yritä nyt siinä sitten bloggailla jostain hääjutuista. Hmpf.

IMG_6449[1]
Kyllä kulta, mä täällä vaan bloggailen!!!

Hääsuunnittelut ovat  kaiken kaikkiaan sujuneet vaivattomasti ja ilman stressiä. Mutta voi olla, että en ole vain tajunnut, miten paljon asioita tässä nyt vielä on järjesteltävä, että päivästä tulee odotusten mukainen. Juhlatilankin voisi vaikka käydä tässä nyt vilkaisemassa läpi, että osaa tehdä plaseerauksen. Ja olisihan noita hommia. Kauhun ja huvituksen sekaisin tuntein olen lueskellut hääblogeja, joissa hönnytään jo täyttä häkää hääpäivän soittolistojen parissa. Ja hääkenkiin on tietenkin totuteltu jo viimeiset puolitoista vuotta. Ja jokaiselle vieraalle on näperretty omin pikku kätösin nimikkopähkinät ja kaasot ovat tehneet polttarikalenterin, josta paljastuu joka päivä uusi polttarivihje ja morsiamet ovat opetelleet soittamaan sydänkäpyselleen Mendehlssonin viulukonserton op. 64.

xanax

Ja minä tunari se vähän tutkailen tilpehöörejä ja keräilen kaikessa rauhassa lasipurnukoita, joita tuunailen. Uskon, että kaikki menee hyvin ja saadaan juhlatilasta näyttävä ja somistuksista teemaan täysin passelit… Ja sitten pari viikkoa ennen häitä tulee ripuli housuun, että ei herranen aika, puuttuu se ja tuo ja tämä ja eihän mulla ole edes kenkiä! No ei kai…

ecard10

Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että olisi niin paljon helpompaa järjestää hirveimmät häät. Ai että kun olisikin pokkaa! Ihan varmasti pitäisin jotkut oikein tyylittömät ja mauttomat kekkerit. Siis omasta näkövinkkelistäni katsottuna. Mutta ihan kaikkea en minäkään voisi sulattaa, en edes huumorimielessä (kirkko, raamattuliipalaapa, Elysee-hedelmäkuohuviini, lohikeitto….)

Minulle voisi esimerkiksi tehdä lobotomian mieluummin, kuin lukea häissäni riimejä/värssyjä tai runoja, jotka ovat tyyliltään tällaisia:

”Voi hyvänen aika hyörinää tätä
on hiirineidillä häihinsä hätä,
Mitä tehdä – huntu on sumuna suolla
ja sormukset pitäisi vuolla
ja ommella sulhasen takkiin nappi.
Jo odottaa vihkiparia pappi
ja kissankello kummulla soi.
Mitä hiirineiti nyt tehdä voi?

Kas pääskyt suolle
lentäen liitävät
hunnun hopeisen tuovat
ja takaisin kiitävät.
Sormukset tekee tikkavaari,
on langan lento kuin riemukaari.

Sulho ja morsian kipinkapin
rientävät yhdessä eteen papin.
Käki metsässä onnea kukkuu,
mutta pöllövaari vain nukkuu
oksalla vanhan tammen
rannalla metsälammen.

Ja kohta äänin kirkkain
soi orkesteri sirkkain,
ja kaikki tanssivat, hyppivät niin
että melkein joutuvat pyörryksiin.

On juhlapöydässä herkkuja hyviä,
makeita marjoja, kermaa, jyviä.
Moni viiksiään kielellä sivelee,
hääkakku silmiä hivelee.

Simamalja hääparin onneksi juodaan,
riemu ja ilo ilmoille tuodaan
ja tanssitaan kunnes saapuu yö,
vasta huomenna alkaa hiirien työ. ”

Että ei muuta kuin kermaa ja jyviä tarjolle. Let’s party!

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

4 vastausta artikkeliin “Me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina!”

    • Siis mitäh, naurat mun tulevalle mekolle. Sinä törkimys! No joo, toivotaan, että oma ei näytä vastaavalta. ;D

  1. Mulla on niin sama fiilis siitä että enkö vaan ymmärrä kuinka paljon olisi kaikkea tekemistä kun oon tähän saakka ottanut niin lungisti suurempia stressailematta. Kutsut on työn alla ja olisi tarkoitus saada postiin vielä huhtikuun aikana. Mutta esim. juhlapaikan koristelu on vielä täysin teorian tasolla.. Mulla on sellainen to do-lista josta oon vetänyt yli hoidetut hommat mutta noita hoitamattomiakin on vielä aika paljon.. Toisaalta tuntuu että nyt on jotenkin sellainen vaihe ettei voi tehdä hirveästi, käyn juhlapaikalla vasta ensi kuussa niin sitten olisi tarkoitus tehdä sinne tarvittavat koristeet kun eihän niistäkään oikein tiedä ennen kuin näkee paikan.

    • Ymmärrän fiiliksesi! Minustakin tuntuu tavallaan siltä, ettei voi tehdä hirveästi, mutta toisaalta tiedän, että se on puppua. Voisin ostaa nyt hyvissä ajoin kaikki koristeet ja tilpehöörit ja kengät yms, tehdä paikkakortteihin edes pohjat jne. Mutta kai sitä tormistuu sitten viikko ennen häitä. Viimeistään 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta