Hyvä treeni lähtee musiikista!

Inhoan treenata, jos en saa kuunnella mieluisaa musiikkia. Harmi vaan, että kadotan kuulokkeita siihen tahtiin, että tarvitsisin useamman sponsorin täyttämään hävikkiä. Pitänee ostaa seuraavaksi jotkut Peltorien kokoiset lämiskät korville. Sen kokoluokan luurit eivät voi unohtua/pudota/hävitä/hajota. Sanon minä, joka jätän esimerkiksi nostovyöni joka kerta salille.

11112875_10153175822738544_3359692852502433741_n

Mitä sitten haluan kuunnella kun treenaan?

En ainakaan mitään uppiduppijeejee beibi aiii eieeiii… Ihan pahimpia ovat sellaiset väsähtäneet ameriikan bändit kuten Nickelback, Train yms. Kakkoskauheutena ovat kaikki purkkapoppilällätykset, jotka herättävät mielikuvan sellaisesta kedolla päätään kääntelevästä ja kissamaisen sulokkaasti vaaleanpunaisessa mekossaan loikkivasta tytöntylleröstä, joka laulelee haaveidensa poikaystävälle. Yksi päivä kyykkäsin ja taustalla soi carlyjoerepsen whatevörin I REALLY REALLY REALLY REALLY LIKE YOUUU! Kyllä nousi kikkeli otsaan jo ennen kuin toinen säkeistö alkoi. Ahdisti, kun en saanut käännettyä volumenamikkaa. Mutta ei myöskään mitään Jari Sillanpäätä tai muita Suomen pop-taivaan artisteja. Ei Apulantaa, ei Chisua. Mutta ei myöskään missään nimessä Nightwishia, Stratovariusta… Ei Mikael Gabrielin ja Diandran yhteisjollotuksia, ei Asteita. Ulkomaalaisista ei missään nimessä AC/DC, Iron Maiden, ei gunnareita, Nirvanaa, Soundgardenia…  Eikä mitään nyyhkyä tai unimusiikkia. Pitää olla rytmiä ja mäiskettä!

Varsinkin ketjusaleilla musiikki on usein aika kamalaa. Kotisatsille plussaa siitä, että siellä ei sentään pauhaa mitkään YLE Puheet tai muut tympeät radiokanavat, joilla kerrotaan kiimoissaan joistain uusista tanhukärpäslajikkeista, (Joita on btw löytynyt Lapista peräti 11 uutta) Mutta sellaista leppoisankepeää lounge-musiikkia on vähän liikaa. Alan taas pohtia vaihtoa räyhäkämmille pierusaleille.

kä

Mutta veikkaan kyllä, että sali tyhjenisi aika nopeasti, kun minä menisin säätelemään nuppeihin itselleni mieluisaa musiikkia. No ei nyt sentään. Mutta joku muu varmasti ärsyyntyisi ihan samalla tavoin, kuin minä jatkuvasta radiohittien soitannasta.

Kuuntelen musiikkia todella ihan laidasta laitaan ja sieltä onkin mukava valita fiiliksen ja treenien mukaan jotain passelia. Jalkapäiville vähän räyhää, että voin pinkeissä Better Bodies-pöksyissäni sipsuttaa kyykkypaikalle todella vakuuttavan oloisesti ja nostaa sen huikeat 60kg maasta ja ottaa välillä huulet mutrussa poseerauksia ja pari selfiee. No sitten taas aerobisille treeneille kaipaan jotain jumpuketta, että voin lennokkaasti maailmanmestarin elkein juosta Jyväsjärveä ympäri. Loppujäähdyttelyyn vähän fiilistelyä, että en mene kotiinkin paiskomaan tavaroita tai pomppimaan juoksupöllyissäni. FIREEEEEE!

Tässä tämän viikon treenibiisipoimintoja. Ja ei, koskaan ei ole Scooteritonta treeniä! Voiko sellaista edes olla?

Die Antwoord – Pitbull Terrier

Alghazanth – Horns and Feathers

Voodoo and Serano – Blood is pumping

Scooter – Dusty Vinyl

Medeia – We all Fail

Bring me to Horizon – Fuck

David Guetta – Play Hard

Hocico – Spirits of Crime

Dimmu Borgir – In Death´s Embrace

MyGrain – Dreamscape

SKRILLEX – Kill everybody

Lost Society – Kill those who oppose me

Raised Fist – Slipping in to coma

 Prodigy – Breath

Heikki L, Alex Kunnari – Breathe in

Redfoo – Bring out the Bottles 

Paperi T – Elokuva

Mitä te tykkäätte kuunnella treenien aikana? Vai onko musiikilla edes väliä?

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

16 vastausta artikkeliin “Hyvä treeni lähtee musiikista!”

  1. Se on just meikäläisellä vissiin niin että puolet treenitehoista tulee musiikista, voi jestas mikä katastrofi on jos kuulokkeista on virrat loppu!!! 🙂 Mitä kuuntelen, no asennetta pitää olla –> Five finger death punch, Arch enemy, Insomnium esimerkiksi

    P.s Loistava tää sun blogi:-D

    http://projektiuusimina.blogspot.fi/?m=0

    • Uuu, Insomniumia ja Arch Enemya! Hyvä hyvä! Kyllä saa treeniin kummasti lisäboostia kun on mielimusiikkia taustalla. Huippuja treenejä ja kiva että pulinani miellyttävät! 🙂

  2. Kiitos kiitos kiitos!!! <3 Paljon uusia hyviä biisejä, jopa uusi musagenre ehkä mulle kuunneltavaksi?
    Oikein odotan nyt seuraavaa lenkkiä 🙂

    Tässä on pari hyvää: Nick Skitz – Bring it back / Otto Knows – Million voices / Are You With Me (Lost Frequenies Remix) / Hardwell – Dare You / The Girl With The Dragon Tattoo – Immigrant Song

    • Jeee, kiitos! Tässäpä minullekin uusia biisejä kuunteluun. Laitan ylös! Kovia treenejä!

  3. No joo, voi sitä surkeutta ku kuulokkeet jää kotiin. Menee puolet boostista. Itse en kuuntele juuri muualla musiikkia kuulokkeista kun salilla ja siinä matkalla sinne ja takaisin kotiin. Ainakin näin varmistaa että ne on mukana. Mutta joskus vaan on niin kiire että jää. Ja jos kaikki on mukana niin kännykästä loppuu akku tai sitten netti ei toimi. Olen niin pihi etten halua maksaa mitään Spotify Premiumia niin netti on tärkeä. Vähän mainokset häiritsee mutta parempi sekin ku joku Radio Novan hittibiisit 10 vuoden takaa…
    Salilla yleensä kuuntelen lähinnä amerikkalaista hiphoppia…

    • Netin toimiminen on kyllä paha. Tökkii…tökkkii…tökkii tai sitten ei toimi lainkaan. Ärsyttävää. Mutta niin ovat tosiaan ne Novan ”raikkaat” biisilistatkin. Ehkä muuaalla ok, mutta ei salilla.

  4. Niin treenatessa salilla kuin lenkilläkin tulee kyllä keskityttyä itse asiaan, eli treeniin. Ei siihen paljon musiikkia tarvitse häiritsemään ja ärsykkeitä tuottamaan. Enemmänkin ihmettelen sitä, että miten tämä tuntuu joillekin olevan niin ”tarpeellista”. Ikään kuin hyvä suoritus jostain tyhjänpäiväisestä musiikin kuuntelusta olisi riippuvainen.

    • Jokainen tyylillään! Kyllä sitä pystyy ilman musiikkiakin treenaamaan, mutta musiikki tuottaa niin hyvän fiiliksen ja tsemppaa hyvin esimerkiksi raskaissa toistoissa tai aerobisia nakuttaessa. Tottumuskysymyksiähän nämä ovat. Itse kaipaan nimenomaan sitä musiikin tuomaa fiilistä ja rytmiä, saa huikean hyvän innon päälle kun samalla pauhaa hyvä biisi.

  5. Medeian We All Fail \,,/ Meshuggan Bleed ja Demon’s name is surveillance toimii kans kiitettävästi. Eikä heart of the coward, hacktivist, mors principium est, sylosis ym. menoa haittaa

  6. Mä en pysty kuuntelemaan musaa urheillessa. En pysty keskittymään suoritukseen jos alan biisejä fiilistelemään. Varsinkin juoksussa olisi vaikeaa kuunnella biisiä jonka rytmi ei vastaa juoksurytmiä. Tuntuu että ihmiset ei pysty enää olemaan omien ajatustensa kanssa vaan koko ajan pitää olla ärsykkeitä mitä kuunnella ja katsella.

    • Se on kyllä ihan totta, että helposti haetaan jotain ärsykettä, eikä rauhoituta. Kävelylenkit teen aina ilman musiikkia ja nyt olen pari kertaa juossutkin ilman. Mukavaa tuulettaa mieltä ja kuunnella luonnon omia ääniä.

  7. Volbeattia. Uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Oon nyt varmaan kaks vuotta kuunnellut samaa Volbeatin albumia joka salitreeneissä, eikä loppua näy. Kun ”Mirror and the ripper” lähtee soimaan, niin salifiilis on taattu!
    ”Found the morning liquor, found the morning light
    Looking into the rearview mirror
    The motherfuckers are all awaiting him done the line”
    Jos ei meinaa jostain syystä lähtä, niin sitten Avenged Sevenfold tulee ja pelastaa.
    Aerobiset hoidan sitten fiiliksen mukaan jollain suomalaisella popilla, tai jollain suomalaisella hitaammalla lällymusiikilla (hitaammat aerobiset).
    Ja spinningissä käyn aina välillä, niin siellä nyt on musiikit valmiina.

    Välillä treenaan ilman omaa musiikkia, mutta silloin käyn respasta pyytää että laittavat Radio Rockin päälle. Viime kesänä en kuljettanut omaa musiikkia ollenkaan salilla mukana, niin ne laitto Rockin päälle aina kun näki että tuun sisään. :’D

    • Haha, kunnon kantis kun musiikitkin laitetaan valmiiksi! 😉

  8. Hyviä biisejä (Medeia!), ja tässähän oli kätevästi itellekin uutta treenimusaa. 🙂 Pystyn treenaamaan ilman musiikkiakin, mutta sitten siinä on aina se riski, että salin kaiuttimista alkaa kuulua jotain häiritsevää, joka vie fiiliksen. Saan parhaiten tsempattua itseni oikeanlaiseen fiilikseen salilla napit korvilla. Lenkillä sitten taas en musiikkia välttämättä kuuntele.

    • Siis sepä se, ilman musiikkia vielä ehkä kykeneekin painoja nostelemaan, mutta juurikin ne huonot kappaleet… Latistavat fiiliksen pahemmin kuin nenään leijaileva koiran pierun haju kesken kiihkeiden lemmenleikkien!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta