”Onneks vähän helpottaa, et on tää henkinen prosessi menossa”

Olen nyt mielenkiinnosta seurannut painoa eilen ja tänään, kun toissapäivänä nappasin kevään huippulukemat. Eikä nyt todellakaan mikään korkea lukema ollut se, vaan erittäin hyvä, mutta viime puntaroinnista, eli 9 viiikon takaisesta 1,7kg kohonnut. (Siis iik joo, paniikin paikka kun yhdessä päivässä voi tulla tuon verran..) Ja kun muuten vaaka on näyttänyt koko kevään tasaisesti samoja lukemia joka kerta, kun sinne on erehtynyt, niin täytyy sanoa, että yllättihän se ja sai pään heti raksuttelemaan, että mitäs mitäs!

No. Eilen paino oli tippunut 600g. Ja tänään kömpiessäni puntarille, sain todeta että liki 1,5kg oli parissa päivässä kadonnut. Että se siitä lihomisesta, lihasten kasvusta sun muusta. Ei sinne kroppaan ole tainnut mitään muuta kertyä edelleenkään, kuin ihan vain nestettä.  Ei edes pientä muskeligrammaa, ellei oikein optimistisesti toiveajattele. 😀 Tilannetta kuvaa hyvin Kumman Kaa-sarjan kohtaus, jossa Ellu tilittää Annelle, että on rakastunut Vesaan ja sitten: ”Enhän mä mitään Vesaan oo rakastunut, mulla alko menkat!” Vähän sama tilanne, I feel you Ellu. Ja vatsakin on nyt alkanut toimia normaalisti, jos vain pysyn erossa tietyistä ruoka-aineista. Niistä kohta lisää, jahka vielä kaakatan hieman tästä perusnaisellisesta iiknytmäoonlihonut-hepuloinnista, joka liki otti vallan ennen kuin asioiden oikea tola paljastui.

IMG_0363[1]
Aaamumaha.

Niin että kannattaako siellä puntarilla käydä? Kannattaako miettiä painoa? Varsinkin kun (kaukaisissa) haaveissa on kehittyä, pääfocus on terveellisessä elämässä ja tiedän tasan tarkkaan, etten voi omalla ruokavaliollani ja tällä treenin määrällä kerätä kilotolkulla laardia? No ei kannata. Ja siksi olenkin siellä puntarilla käynyt viime syksyn jälkeen vain muutamia kertoja. Mutta olen jonkin sortin puupää. Kun osaisikin olla valmentaja myös itselleen.

En usko, että muuten tässä olisi mitään stressiä noiden painolukemien saati mittojen kanssa, mutta tosiaan kun ne häät. Niin kai olen maininnut häät? No mainitsenko vielä kerran että häät? Viiden viikon päästä hääthääthääthäät. Niin. Iik. Ja katsokaas kun mekkoani kavennetaan ompelijalla ihan täyttä häkää. En ole nyt moneen viikkoon päässyt mekkoa hipelöimään ja testailemaan, niin tokihan painajaisiin väkisinkin änkee tilanne, jossa mekko ei mahdukaan enää päälle. Kun en enää muista, miten kunnianhimoisesti vaadin koltun uumaa kuromaan kireämmäksi. Nyt on siis pidettävä vyötärö kurissa ja jäätelöt minimissä tai sitten joudun oikeasti töröttämään sinne vihki”alttarille” jossain Nanson lerppupaitulissa.

IMG_0353[1]

Mutta niin se maha!! Se alkaa voida jo kohtuullisen hyvin. Mutta itsestään tilanne ei rauhoittunut. Jätin kokeilumielessä pois maitotuotteet ja viljat ovatkin olleet ruokavaliostani poissa/minimissä jo pidemmän aikaa, Olen yrittänyt selvittää, kumpi oireita aiheuttaa, vai molemmat. Vai kiukutteleeko vatsa nyt muuten vain. Mutta nyt on pari viikkoa kestänyt turvotus, täysi olo, kipuilu sun muu poissa kun heivasin nuo tuotteet kokonaan pois. Vatsani oli viime viikonloppuna niin huonossa jamassa, ettei se sulattanut kokolihapihviä, vaan palautti kalliin naudan sisäfileen takaisin yläkautta. Kahdesti. Sen jälkeen homma alkoikin taas rullaamaan. Apteekista kahmin kaikkea mahdollista vatsaa avustamaan ja olen nyt syönyt isompien aterioiden yhteydessä entsyymejä, jotka auttavat vatsaa toimimaan. Eilen söin muutaman ruisleivän MURUSEN ja nimenomaan murusen, kokonaispaino varmasti alle puoli grammaa. Ja se oli VIRHE. Meni alle 10 min ja vatsa alkoi huutaa. Alkoi jäätävä korvennus ja sitten olikin aika viihtyä oman kodin saniteettitiloissa. Ah. Kylmä hiki ja huono olo ja möyrivä vatsa rienasivat sen jälkeen vielä pari tuntia. Ai kun kiva.

On ollut aika kova paikka olla nimenomaan maidottomalla ruokavaliolla. Melko pyllystä hei.  Täysi viljattomuuskin olisi ihan kauheaa, minusta kun on joskus ihanaa herkutella sämpylöillä ja rakastan karjalanpiirakoita ja ruisleipää. Mutta I can manage. Jos on pakko, Vaan vieläkin enemmän rakastan rahkaa ja maustamatonta jogurttia! Sunnuntaina ajattelin uskaltautua testaamaan, kestääkö vatsa laktoositonta rahkaa. Mutta nyt en uskalla tehdä mitään muutoksia, viikonloppuna kun piipahdamme pikaisesti Tallinnassa ja saattaisi olla tunnelman kannalta hieman harmillista, jos ripuloisin housuun keskellä Vanhaa kaupunkia.

Mutta että tällasia. Treenit ovat menneet hyvin ja tänään menen vielä antamaan pakaroille kyytiä, ennen kuin istahdan autonpenkille ja suuntaan kohti Helsinkiä ystäväni luo yökylään. Aaamulla sitten herra Rahkapurkinkannattelijan kanssa Tallinnaan. Mukava viikonloppu tulossa. Jos vain ensin saan tämän päiväisen tenttiurakan läpi. Opintojeni viimeisen teoriaosuuden kolmesta tentistä kaksi meni läpi, mutta yksi ei aivan tyhmän virheen takia. Nyt pitäisi varmasti olla paniikkikertaamassa, eikä jorisemassa blogiin omista eritteistään, mutta minkäs teet. Tuntuu, että pää on jo ihan kyllästetty koko aiheella, mutta niin vain silti viime tentissä tein virheen vastatessani toiseen kysymykseen. Pidän peukkuja, että opettajatkin ovat jo niin lomafiiliksissä, että ovat tehneet jonkun superhelpon tentin, jossa pitää vain laskea helppoja yhteenlaskutehtäviä tyyliin:  Matilla ja Maijalla on yhtä monta tikkukaramellia. Maija syö viidestä tikkukaramellista kaksi. Monta tikkukaramellia Maijalle jää? Entä montako tikkukaramellia Matilla on, jos Matti ei syö omistaan yhtään?

No niin, nyt paluu lukupuuhiin. Onneksi terassille paistaa aurinko!! Toivottakaa onnea, että nyt menee homma nappiin ja saan kuunnella sen perkuleen suvivirsijollotuksen ja syödä jäätelön ja huiputtaa itseäni, että olen muka kesälomalla, vaikka en oo!

IMG_0364[1]

IMG_4719[1]
Kynnet Studio 71, Sari

Mutta hei aijoo! Maidoton ja oikeasti jäätelöt ja kaikki valmissorbetit hakkaava herkku. Believe me. En ole yleensä mikään terveysvaihtoehdoista villiintynyt kokkailija, mutta tää on vaan jotain namia. Tästä tulee todella raikasta, koska ei ole heraa tai avokadoa mukana. Mutta jos haluaa enemmän proteiinia ja rasvaa ja syödä välipalana, niin sitten kannattanee lisäillä. Itse en viitsinyt laittaa enempää valkuaisia, ettei maistu läpi. Tällaisenaan  kelpaa hyvin vaikka jälkiruoaksi tai jätskin korvikkeeksi.

IMG_0317[1]

100g kooskos-riisijuoma

100g jäädytetty banaani

1-2 valkuaista

50g marjat

100g sokeritonta mehukeittoa

(+ hieman karppisokeria, luomubourbon-vaniljaa/vaniljalla maustettua steviaa)

vaniljastevia (1)

–> kaikki blenderiin ja vruuuummmmmmmmm!!

157kcal / 25g hh / 8,6g p / 1,4g r

 

Tulevan morsiamen painajainen – painonnousu !

Siis eihän tässä kertakaikkiaan malta enää tehdä muuta, kuin hössöttää hääasioista. Kotona huomataan jo, että alkaa tällä pirjoirmelillä äänensävy  muuttua terävämmäksi ja puhetahti kiihtyneeksi, kun alkaa luettelointi siitä, mitä kaikkea tässä vielä on tehtävänä. Kuoriutuukohan minusta sittenkin vielä kunnon bridezilla? Apua. Häähössönsössönsössöttäjä. Kohta on varmaan lusikkaleivätkin pakkasessa valmiina odottamassa h-hetkeä.

IMG_8784[1]

Vielä on kuitenkin reilu viisi viikkoa aikaa. Siihen mahtuu monta tuntia koristeiden näpertämistä, kakkujen leipomista ja tietenkin treeniä!

Voisi ajatella, että morsiamen pahin painajainen on tapahtunut. Painan nimittäin enemmän kuin maaliskuussa!! KÄÄK! No, hurjat 1,7kg (+6kg kisapainosta). Ja onko ihmekään parin viikon totaalijumituksen jälkeen, hah (nyt kyllä vatsa jo toimii melko normaalisti, ole vain hyvä tiedosta <3)  Hetkeksi vatsassa möyrähtikin, kun piipahdin puntarin päällä kekkuloimassa parin kuukauden tauon jälkeen, mutta kyllä minä sitten tyydyin vain huokaisemaan ja käymään pikaisen OUMAIGAADOONKOMÄNYTLIHONUT-mylläkän jälkeen järkikeskustelun itseni kanssa. Mittanauha kertoi, että mitoissa ei ole merkittäviä muutoksia tapahtunut. Reiteen on tullut 1,2cm lisää. Ainoa tylsä juttu, että myös vyötäröllä on 1cm lisää. Se ei ole kovin katastrofaalista. Ja eiköhän vielä sula tässä humpatessa ja jumpatessa! Kotipuntarimme mittaa myös kehonkoostumusta. Niihin lukemiin en luota lainkaan, mutta hieman olen siitä voinut seurata, onko rasvan määrä lisääntynyt tai vähentynyt. Ja ilahduttavasti rasvaprosentti oli pienentynyt ja lihasten ja nesteiden osuus kasvanut. Joten ei kai tässä sitten tarvitsekaan riuduttaa itseään mehupaastolla (huom, en aio sellaista tehdä, vaikka olenkin välillä hieman äärimmäinen) Sen kun vain treenaa ja syö terveellisesti kuten tähänkin asti. That´s it. Bodibilding-näkökulmastahan tämä tilanne on suorastaan ihanteellinen, että paino on tullut lihaspaineista ja kenties pienoisesta kasvusta.

Mutta tässä sitä huomasi, että oma mieli on kääntänyt aika täyskäännöksen noiden fitnesshumputteluiden tuoksinnassa. Vaikka miten tietää ja ymmärtää, että on vain hyvä, jos painoa tulee lisää hyvällä ruoalla ja treenillä, eikä se painonnousu ole pelkkää ihraa, vähän korpeaa ja ahdistaa. Vaikka haloo, huomenna tuo lukema saattaa olla kilonkin pienempi… Ja mitä sitten vaikka ei olisi? Ihan naurettavaa. Ei ilmeisesti pitäisi tuolla puntarilla piipahtaa ollenkaan, kun mieli ei ole näköjään valmis kohtaamaan numeroita. Mutta sekös vasta hölmöltä tuntuukin, ettei aikuinen ihminen uskalla puntarille.

Mittanauha on pitänyt minut tähän mennessä varsin tyytyväisenä ja antanut osviittaa siitä, missä mennään. Joten miksi ihmeessä pitää änkeytyä sinne puntarille töllistelemään, paljonko minä kiloissa painan? Sen kun ymmärtäisi. Haluaisinko olla taas 58 kiloinen luikero? Olisiko sitten ihanaa ja auvoisaa, kun puntari näyttäisi minimaalisia lukemia? Niin. En ollut silloinkaan tyytyväinen. Puhumattakaan siitä, että olisin voinut hyvin! En tosiaankaan. Sydämeni löi todella hitaasti, heikotti, oli kylmä, olin poissaoleva. En todellakaan vireä ja sporttinen. Nyt olo taas tuntuu huomattavasti energisemmältä, treenipainot ovat nousseet ja jaksan taas treenata kovemmin. Tämähän on suorastaan mainio tilanne!

IMG_5514[1]

Kummallinen on mieli. Edelleen on paljon työstettävää ajatusten kanssa, mutta päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Olen pystynyt rentoutumaan todella paljon, mitä tulee ruokailuihin ja treeneihin ja itse itselleni asettamiin pakonomaisiin sääntöihin, mutta stressin hetkellä vanhat möröt ottavat kädestä kiinni. Niiden kanssa on sitten ihana ottaa asiat kontrolliin. Se tunne, kun asiat ovat hanskassa. Kun voi päättää ihan kaikesta. Siitä, miten paljon syö. Miten paljon juo. Kuinka pitkät yöunet nukkuu ja milloin ja miten treenaa. Se on välillä melko humalluttava tunne ja lähtee itselläni helposti käsistä, kontrollifriikki kun olen. Olen esimerkiksi omia polttareitanikin miettinyt pääni puhki ja koittanut ajatella mielessäni miten ne menevät ja miten viikko ennen niitä on mennyt ja mille päivälle ne kekkerit sitten sattuvat ja mitä kukakin tekee ja miten mikäkin asia on. On vain vaikea päästää irti ja antaa vain olla. Asioiden tapahtua spontaanisti. On niin vaikea heittäytyä ja antaa tilanteiden ja asioiden yllättää. Edelleen minulla on niin tarkat visiot siitä, miten päivät menevät. Milloin syön mitäkin ja liikun. On todella vaikea päästää niistä rutiineista irti, tai edes hieman höllätä. Mutta opettelen ja työstän asiaa koko ajan. En halua, että joudun harjoittamaan minkäänlaista jälkipuintia, jos päätänkin poiketa keskiviikkoiltana ravintolaan illalliselle ja skipata omat iltamunakkaat.

IMG_4667[1]

Onkin ollut ihan mahtava juttu tehdä opinnäytetyötä, joka ammentaa teoriapohjansa käyttäytymispsykologiasta ja arvo- ja hyväksymispohjaisista menetelmistä painonhallinnassa. Nuo samat asiat kun toimivat niin monessa muussakin asiassa. Kun meinaa kontrollifriikin mopo kiepsahtaa ympäri, on hyvä palata perusasioiden pariin. Mikä on elämässä tärkeää? Miten tärkeysjärjestys toteutuu omassa elämässä? Mitkä ovat omia tavoitteita, haasteita? Mistä rajoittavat ajatukset kumpuavat? Miksi minulla on tällaisia ajtuksia? Materiaaleissa on myös paljon hyviä metaforia ja harjoituksia, joiden avulla opetella läsnäoloa tai miettiä asioita hieman erilaisesta vinkkelistä. On ollut todella antoisaa ohjata tutkimusryhmää, jolla näitä harjoituksia on päässyt testailemaan. Myös omaan asiakastyöhöni olen ammentanut paljon kognitiivsen käyttäytymispsykologian oppeja ja menetelmiä. Ja palaute on ollut vain positiivista! Ihan perusasioita, mutta silti jotenkin niin avaavia. Esimerkiksi se tosiasia, jota kurssilaisillenikin hoin: Sinä päätät. Sinä voit vaikuttaa. Niinpä! NIINPÄ! Sitä vain helposti alkaa tekemään valintoja, joita ohjaavat säännöt ja rajoitukset. Valinnat eivät välttämättä kumpua oikeasta halusta ja itsensä kuuntelusta, vaan siitä, mitä haluaisi itsensä olevan.  Ei ihmekään, jos päässä välillä huju käy, jos toimintaa ohjaa jatkuvasti jonkinlainen säätely ja ohjeet. Ei kunnon lomaa koskaan omalta mieleltä.

Vaan oli se käyttäytymisen muutos millainen tahansa, ei se tapahdu sormia napauttamalla. On todella helppo ajatus, että no niin, nyt minä vain olen rento ja annan mennä – aina! Mutta ei se vain toimi niin. Veikkaan, että lopulta se johtaisi vain entistä kurjempaan oloon, kun jossain vaiheessa tajuaisi, että se kääntyminen offilta on-asentoon ei toiminut sen paremmin.

Tasapaino, kohtuullisuus, salliminen, armollisuus. Siinä on neljä asiaa, joita joudun itse opettelemaan varmaan koko loppuelämäni.

images