”Jos aina pitää kiirettä, ei koskaan ehdi tehdä mitään”

Välillä voisi ehkä jorista ihan vaan perusarkisia kuulumisia, että miten täällä menee. No, täällä menee oikein hyvin. Kenties paremmin, kuin koko keväänä. Avaduin tuossa taannoin, jälleen kerran, todella täydestä kalenteristani ja ongelmastani nimeltä ylisuorittaminen. Totuushan on, että olin taas ajaa itseni todella huonoon kuntoon. Täytyy sanoa, että vaikka se ensin kovasti päähän ottikin, oli työharjoittelun peruuntuminen ihan ykkösparhausjuttu, mikä minulle nyt suinkin saattoi tapahtua. Paitsi että olisi se 90 miljoonan lottovoitto ollut ehkä kuitenkin vielä himpun verran parempi…. Kuitenkin. Mieli alkoi olla niin väsynyt siitä aikataulumylläkästä, että alkoi todella pannu kiehua yli. Itku oli herkässä ja vollotuskohtaus tuli milloin siitä, kun pyöräillessä iski vastatuuli (ei tarvittu edes Bruno Marsin Just the way you are-biisiä, joka on pahinta mitä voi vastatuulessa korvanapeista soida) ja milloin siitä, kun peitto ei nukkumaanmennessä asettunut heti kunnolla, vaan jätti varpaat näkyviin. Oikein oli tasapainoinen olo! Näin myös painajaisia siitä että olen tehnyt murhan, siitä että hampaat tippuvat ja siitä, että olen unohtanut hoitaa jo 10v sitten myytyä hevostani. Olin myös yhtäkkiä aivan vakuuttunut, että jään työttömäksi, saan tuhansien eurojen veromätkyt ja että kotimme on siivoton kaatopaikka, jossa on vihreää limaa. Pari viikkoa kun vielä olisi puskenut tuohon malliin, olisi minua saanut tulla moikkaamaan jonnekin pehmustettuun huoneeseen.

IMG_9826[1]

Pahinta väsymystä olen saanut jo lievitettyä ja huomaan aika ajoin, että oloni on ihan kepeä. Väsähdän ja stressaannun helposti ja huomaan, että keho palautuu huonosti, mutta nukkumisen kanssa on ollut jo paljon helpompaa ja välillä tulee sellainen jopa rento olo. Vau!! Mieli alkaa siis olla melko normaali ja toivon, että voin viikonloppuna juhlistaa siskoni saamaa virkaa kuohuviinilasillisen äärellä ilman että nukahdan niille sijoilleni. Olen tänä keväänä tullut tunnetuksi sellaisena kreisibailaajana, joka nukahtaa juhlissa viimeistään klo 21 jälkeen. Ja ihan minne vaan. Olen nukahtanut kahdesti paljuun ja lukemattomia kertoja tuoliin, sohvalle ja jopa ruokapöytään. Ja Tuomaksen syliin. Eikä tällaiseen sammumistilaan ole vaadittu kuin se, että Pikku Kakkosen esitysaika on jo mennyt ja kippisteltynä on pari lasillista kuohujuomaa. Että sellainen villi meno ja tiukka etukeno, vai miten se nyt oli.

IMG_9831[1]

Olen pakottanut itseni lepäämään ja ottamaan rennosti ja yrittänyt nauttia siitä, että en tee mitään… Tai niin minä itselleni uskottelen. Koko ajanhan kuitenkin todellisuudessa teen jotain. Jos en koneella naputtele koulu-tai työhommia, tilailen häätarvikkeita, askartelen hääkoristeita ja järjestelen häitä ylipäätään. No okei, häiden laittaminen on enemmänkin terapiaa, sitä ei pitäisi laskea. Mutta koko ajan mielessä on niidenkin osalta niitä to do-listoja ja varaamisia ja tekemisiä ja järjestämisiä. Ja vielä se, että en ole oikein osannut ylläpitää rytmiä, jossa tietty osa päivästä on töille ja koululle ja loppu vapaa-aikaa. Harmillisesti tuppaan edelleen valumaan siihen pahaan tapaan, että puuhastelen näiden asioiden parissa pitkin päivää. Hölmöä. Ehkä tuntuisi siltä, että vapaa-aikaa todella on, jos sitä oikeasti kunnolla merkitsisi kalenteriin! No mutta ainakin viikonloppuna aion ottaa rennosti. Kivoja juttuja luvassa!!

päärynää

Perjantaina on toivottavasti tämän fysioterapiaopiskelutaipaleeni viimeinen teoriatentti. Siksi sanon toivottavasti, koska lukeminen on nyt tökkinyt ja maanantaina tiedän toisen tentin tulokset. Silloin selviää, joudunko uusintakierrokselle tentteineni, vai saanko heittäytyä nauttimaan ainoastaan hääjärjestelyistä, töistä ja treeneistä. Krhm. Niin ja edelleen se opinnäytetyö… No, aktivoidun sen suhteen tosissani sitten häiden jälkeen, mutta ei tässä nyt ihan auta sluibailla tekemättä mitään, köpelöstihän siinä muuten käy,

Treeneihin olen saanut kivan rennon otteen. Saan jo pääasiallisesti tehtyä oikein hyviä treenejä ja lihakset kipeiksi, mutta sitäkin parempaa on stressitön fiilis treenaamista kohtaan. Nyt ei ole ollut suorituspaineita, vaan olen saanut käännettyä liikunnasta enemmänkin stressiä lievittävän henkireiän, mitä se ei ole hetkeen ollut. Treenaan keskittyen tuntumaan ja nautin hyvästä fiiliksestä ja yritän olla miettimättä koko ajan sitä, miten se treeni kroppaan vaikuttaa ja mihin tarvittaisiin mitäkin lisää jne. Tottakai katseen harhautuessa ruikulireisiini, on heti selvää, että jalkoihin tarvitaan massaa, ja pyllyyn lisää muotoa ja laadukasta lihasta kaikkialle ja aaarghh! Onhan tuota työmaata. Mutta kaikkea ei vaan saa kerralla. Kyllä sille touhulle on oma aikansa. Nyt mennään sillä: Tehdään parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää-tyylillä. Vielä saadaan käännettyä se kunnon #beastmode päälle ja lihatalkoot pystyyn. Ei mitään hätää, laulais Samuli Edelmann, jos suostuis kuuntelemaan.

IMG_0021[1]

Mutta parempaan päin, parempaan päin! Ehkä se alkaa näkyä jälleen täällä blogissakin, että täällä on kiva meininki. Nyt kun ei ole oikein ollut, sitä ei ehkä erityisen mielellään kirjoita itsestään tai omista tekemisistään. Ja ne päivä kanssani postaukset. Niin ihana ja kiva ajatus, mutta kun päivät ovat olleet sellaista edestakaisin juoksemista, ei ole juuri muistanut kuvia ottaa tai miettiä fiiliksiä ja tekemisiä ja menemisiä. Saati jotain kiintoisaa sanottavaa niistä. Mutta nyt minä aion ne päivät viimein toteuttaa! Teen lauantaista vapaapäiväpostauksen ja ensi viikolta sitten joltain päivältä arkipostauksen. Yritän ottaa muutakin kuin ruokakuvia ja selfieitä. Siinäpä tavoitetta kerrakseen.

IMG_0005[1]

Perjantaina ajattelin tentin jälkeen kuunnella suvivirren ja syödä jäätelöä, että saisin hieman kesälomafiilistä. Naurattaa. Olen ihan antikristillinen ihminen, mutta suvivirrestä vaan tulee niin kesälomfiilis, ei voi mitään. Ja pakko saada Pingviinin vaniljajäätelö. Jos ei perjantaina niin lauantaina ainakin. Ensi viikolla aion pitää pari kunnon vapaapäivää, jolloin en koske mihinkään työ- tai koulutehtävään pitkällä tikullakaan. Seuraava kunnon työvuorokin on vasta ensi viikon lauantaina ja siitä alkaakin sitten kesäsesongin rypistys. Sitä ennen otan kaiken irti vapaa-ajasta, lepään, treenaan ja puuhaan jotain täysin tavoitteetonta, jahka nyt vaan saan tällä viikolla hommat sille mallille, että oikeasti voin.

PS. Ehkä parasta oli viime lauantaina, kun lähdin ystäväni kanssa iltalenkille. Hän kysyi, että voitaisiinko tehdä oikein pitkä lenkki, nautiskellen. Ja kerrankin sain vastata ”Joo, mulla ei ole kiire minnekään!” Ja niin me vaan tassuteltiin 17,5km lörpötellen kaikenlaista. Eikä kaikkea edes ehtinyt käydä läpi siinä 2,5h aikana! Tällaista lisää. Kun siinä sitten suuntasimme kumpainenkin omiin koteihimme,  mieleen tulivat nuo otsikossakin näkyvät Pikku-Myyn sanat, eikä voinut kuin nyökätä itsekseen. Ja ehkä lisätä: ”Jos aina pitää kiirettä, ei koskaan ehdi tehdä mitään OLENNAISTA.” True that.

IMG_9823[1]

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta