Söin hyvin/söin huonosti/söin paljon/söin vähän – ja nyt turvottaa!

Turvotus.

Se on yleensä ihan harmiton, mutta pirun ärsyttävä riesa! Kun se iskee, iskee myös sellainen maailmanluokan kriisi, että paikalle on vähintään kutsuttava Juhani ja Liisi. Ja kello löi jo viisi ja no niin edelleen.  (Öö, outoo.)

No, mistä se sitten sai alkunsa?

Minun piti viime lauantaina tehdä oikein mittava reportaasi omasta päivästäni.

Olisin voinut otsikoida sen vaikka niin, että päivä Eveliinan housuissa. Mutta sittenhän kaikki pervot olisivat sännänneet blogiini lukemaan ja tiirailemaan, olenko tunkenut gopro-kameran kuvaamaan kuinka reiteni hinkkautuvat kävellessä yhteen. Toisaalta, lukijakunnan haalimisen kannalta pervot olisivat hyvä kohderyhmä, jota houkutella. Varmasti leviäisi äkkiä blogilinkki ja jutustani tulisi jymymenestys ja tienaisin tuhansittain kultakolikoita. No, tässä ei ole kuitenkaan tarkoitus kalastella pervoja lukijoiksi, ainakaan vielä. Joten mainittakoon nyt heti, että tekstin alussa mainitulla turvotuksella tarkoitan ihan vain vatsan pullottamista, enkä mitään muuta. Ja se on ollut ystäväni koko viikon.

IMG_0133[1]

Oli miten oli, minulla oli lauantaina ihana vapaapäivä. Ihana muuten, paitsi että olin jo pari päivää kärsinyt todella ikävistä vatsaoireista. No, lauantaina kuitenkin aloitin aamun nautiskellen, Kävin aamulenkillä, näpersin tuulihattuja ja ryntäsin apteekkiin heti klo 7.  Ja iltapäivällä vietin pienimuotoisia polttareita. En suinkaan omiani, vaan ystäväni kakkospolttareita. Saimme hyvin yllätettyä tulevan rouvashenkilön, söimme, hörpimme kuohuviiniä, muistelimme yhteisiä juttuja ja piipahdimme Yläkaupungin yössä. Seuraavana aamuna pöytä oli täynnä aamupalaherkkuja ja niitä tulikin popsittua ihan yltäkylläisesti. Vatsa tuntui aamulla paremmalta, eikä edes hermostunut, vaikka pupelsin viljaa kuola roiskuen ja marinoin itseni hedelmäsokerilla. Piti toki myös käydä aurinkoisen ilman kunniaksi pikku jäätelötreffeillä ja testailla mm. överi-imelää Mars McFlurrya. Burp. Vatsa kuitenkin tuntui edelleen oudolta ja täyttyi normaalia nopeammin. Ärsyttävää, olisin halunnut vielä syödä lisää hedelmää, mutta ei vaan uponnut.

IMG_0144[1]

Maanantaina ruokapuoli jatkui normaaliin arkimalliin, mutta vatsani ei ollut lainkaan normaali. Eikä ollut vielä tiistainakaan. Puhumattakaan keskiviikosta tai torstaista. Hyvä, että pystyi muuhun keskittymään, alavatsa kun tuntui niin pinkeältä pallolta, että olin ihan varma, että siellä on vähintäänkin Alien. Olen tottunut siihen, että vatsan turvotus huonon ruokailun jälkeen tasoittuu muutamassa päivässä, mutta vielä eilenkin olin sen sortin turvonnut pallero, ettei järkeä. Ja turvotusta on ollut muuallakin, esim sormissa. Tuntui siltä, etteivät nesteet kiertäneet lainkaan ja vatsa vain jumitti ja turposti turpoamistaan. Ostin maitohappobakteeria, ruoansulatusentsyymiä, kuitujauheita, ties mitä detox-soopaa, raskaustestin… Jätin pois maitotuotteet, viljoihin en ole koskenutkaan. Ja silti. Vatsa on tuntunut täydeltä, on hieman närästänyt, kroppa jökittänyt ihan täysin. Ei ole juuri ollut nälkäkään, etenkään aamuisin, vaan olo on ollut kuin juuri syönyt.

IMG_0166[1]
Hei eikö viinin pitäis kuivattaa??

Se jos mikä on inhottava fiilis. Olen tottunut siihen, että vyötärö on kapea ja mittanauha on dieetin jälkeen antanut aika lailla samaa tulosta. Mutta nyt iltalukemat nauhalla (kyllä, olen masokisti ja menin mittailemaan..) ovat olleet aivan jäätäviä ja vatsa on tosiaan näyttänyt todella isolta. Ei siis mitään pientä voi kun nyt turvottaa – ahaa, nuolenpa nyt Activia-jugurttia Miia Nuutilan hiuksista-tyyppistä turvotusta vaan sellainen pitääkö tässä kohta mennä synnyttämään tyyppinen paisumistuntemus.

 

/app/wp content/uploads/sites/84/2015/05/IMG 97481

Hyi hemmetti mikä olo. Ei ihmekään, että yöt ovat menneet hikoillessa ja painajaisissani en ole mahtunut morsiuspukuuni. Sehän se olisikin vitsi, että kisojen jälkeen pysyin kohtuullisessa kunnossa, mutta ennen omia häitä lösähtäisin turvonneeksi palleroksi.

Nyt olo alkaa olla hieman inhimillisempi, mutta ei edelleenkään tunnu normaalilta. Juu, ei kukaan varmaan huomaisi eroa, mutta ai hitto kun itse tietää ja nimenomaan tuntee sen. En voi ajatella muuta kuin inhottavalta tuntuvaa ja pömpöttävää alavatsan pullukkaa. Ja ei siinä mitään, jos tietäisin, mistä turvotus johtuu. Jos vatsani ei olisi oireillut aiemmin niin ok, ehkä ne tuulihatut sun muut eivät parasta ruokaa ole ja todellakin turvottavat. Mutta kun oireita oli jo ennen.

Kuumeisesti olen miettinyt, mikä kumma voisi vatsaa tähän malliin ärsyttää? Juu, toki viikonloppu itsessään ei ainakaan parantanut asiaa, mutta kun näitä oireita oli jo aiemmin. Viljoja en edellisellä viikolla käyttänyt, maitotuotteista ainoastaan maitorahkaa tai raejuustoa about 250g päivässä. Onko kuituja tullut liian vähän? Aiheuttaako tätä heraproteiini? Kaalit, raa’at kasvikset? Mikä kumma.

IMG_0199[1]

Ja on juotu lämpimät sitruunavedet ja syöty luumut ja kurlattu levolacit ja otettu psylliumia ja juotu vettä ja syöty gluteenitonta kaurapuuroa ja oltu ilman viljaa ja oltu ilman maitoa ja oltu ilman kaikkea. Ja liikuttu. Juostu, kävelty, pyöräilty, kyykätty…. Argh. Nyppii!

Että ehkä tämä olisikin voinut olla enemmänkin Päivä Eveliinan mahassa-kirjoitus. Sellaiseksi tämä meni. Kiitos että jaksoit lukea ja kiinnostua suoleni toiminnasta. Menen tästä salille ja toivon, että tilanne laantuu. Ai että miten sitä arvostaakin tällaisina huonoina hetkinä kroppaa, joka toimii kellontarkasti…

Ehkä turvotustakin ärsyttävämpi asia on oma mieli. Hei haloo, mitä sitten jos turvottaa? Tiedän ihan hyvin, että en ole voinut näillä ruoilla lihoa palleroksi. Mutta ei. Oma pää hankaa vastaan, että nyt on tullut kyllä läskiä tuonne ja tuonne ja tuonne. Ja sitten vingun kotona ja epätoivossa peilin edessä, että näytän lihapullalta kahden tikun nokassa. Että no voi sun helvetti, sanon. Mutta tätä kai se oli dieetilläkin. Stressi ja deadline kunnossa olemiselle varmaan saavat mielenkin laukkaamaan pari ekstrakierrosta ja juuttumaan epäolennaiseen. MUTKU! Oishan se nyt vaan kiva kun maha olisi AINA ihan lättänä.

stress

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

10 vastausta artikkeliin “Söin hyvin/söin huonosti/söin paljon/söin vähän – ja nyt turvottaa!”

  1. Koklaa maitohappobakteereita, itellä Lacto seven auttoi, alkuun kaks nappii päivässä, aamuin illoin siis yks ja sit ku alkaa tasottuu turvotus siirryt yhteen nappiin päivässä! Ei tarvinnu nuolla kenenkään hiuksia ja turvotus helpottui itellä.

    • Maitohappobakteerit, juurikin Lacto7 käytössä. Niitä syönyt siitä asti, kun vatsa alkoi temppuilla. Ei apua tähän vaivaan. Inhottavaa!!

  2. Kurjaa että sullakin vatsa kenkkuilee 🙁 Itsellä ollut jo puoli vuotta ihme turvotusta ja närästystä ja ripuli ja pakki ihan sekasin (sori, too much information..), enkä oikee keksi mitään syytä! Viime aikoina on vähän helpottanut kun oon yön yli turvonnutta psylliumia käyttänyt. Todellakin elämänlaatun vaikuttaa tällänen suoliston vittuilu, ÄRSYTTÄÄÄ!! Eli samaistun kirjoitukseesi. 😀

    • Kurja kuulla, mutta mukavaa saada hieman vertaiskokemuksia. Kyllä se tosiaan vaikuttaa yllättävänkin paljon elämänlaatuun ja ärsyttää ja mietityttää ja aiheuttaa ihan turhaa päänvaivaa ja stressiä.ARGH! Ja sekös sitten lisää sitä vatsan kenkkuilua, kun vielä stressaa ja murehtii koko ajan. 😀

  3. Hmmm. Eikös sulla ollut aiemmin jotain kilpirauhasvaivaa? Vajaatoiminta on kyllä nykyään trendisairaus ja sitä tarjotaan ratkaisuksi kaikkeen. MUTTA eipä siitä haittaa ainakaan olisi jos arvot kävisi testauttamassa 🙂 kilpparin vajaatoiminta voi käsittääkseni aiheuttaa aikamoiset turvotukset.

    ~Hilla

    • Hilla, juu minulla on vaivaan ihan lääkityskin. Ei ole vain ihan tämän mittaluokan turpoiluja ollut, saati vatsan toimintahäiriöitä. :/

    • Hehe, kiitos! Voisi kyllä sanoa, että paremminkin pinaattimunakkaita. 😀 Mutta siis lätkäisen yleensä 75-100g hienonnettua pinaattia, 1 munan ja 2 valkuaista. Hieman suolaa, joskus ripaus karppisokeria ja pannulle. Psylliumiakin toisinaan laitan tuomaan rakennetta, mutta tällaiset pikaplätyset toimivat vallan hyvin.

  4. Nyt täytyy paiskata kommenteilla. Olipa mukava käänne lauantaihin löytää tämä blogi. Kiitos kirjallisten lahjojesi hörötän täällä itseni turmiolle. Mahtava blogi!

    • Voi miten kiva kuulla! <3 Tervetuloa höröttelemään, höhöö!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta