Tulevan morsiamen painajainen – painonnousu !

Siis eihän tässä kertakaikkiaan malta enää tehdä muuta, kuin hössöttää hääasioista. Kotona huomataan jo, että alkaa tällä pirjoirmelillä äänensävy  muuttua terävämmäksi ja puhetahti kiihtyneeksi, kun alkaa luettelointi siitä, mitä kaikkea tässä vielä on tehtävänä. Kuoriutuukohan minusta sittenkin vielä kunnon bridezilla? Apua. Häähössönsössönsössöttäjä. Kohta on varmaan lusikkaleivätkin pakkasessa valmiina odottamassa h-hetkeä.

IMG_8784[1]

Vielä on kuitenkin reilu viisi viikkoa aikaa. Siihen mahtuu monta tuntia koristeiden näpertämistä, kakkujen leipomista ja tietenkin treeniä!

Voisi ajatella, että morsiamen pahin painajainen on tapahtunut. Painan nimittäin enemmän kuin maaliskuussa!! KÄÄK! No, hurjat 1,7kg (+6kg kisapainosta). Ja onko ihmekään parin viikon totaalijumituksen jälkeen, hah (nyt kyllä vatsa jo toimii melko normaalisti, ole vain hyvä tiedosta <3)  Hetkeksi vatsassa möyrähtikin, kun piipahdin puntarin päällä kekkuloimassa parin kuukauden tauon jälkeen, mutta kyllä minä sitten tyydyin vain huokaisemaan ja käymään pikaisen OUMAIGAADOONKOMÄNYTLIHONUT-mylläkän jälkeen järkikeskustelun itseni kanssa. Mittanauha kertoi, että mitoissa ei ole merkittäviä muutoksia tapahtunut. Reiteen on tullut 1,2cm lisää. Ainoa tylsä juttu, että myös vyötäröllä on 1cm lisää. Se ei ole kovin katastrofaalista. Ja eiköhän vielä sula tässä humpatessa ja jumpatessa! Kotipuntarimme mittaa myös kehonkoostumusta. Niihin lukemiin en luota lainkaan, mutta hieman olen siitä voinut seurata, onko rasvan määrä lisääntynyt tai vähentynyt. Ja ilahduttavasti rasvaprosentti oli pienentynyt ja lihasten ja nesteiden osuus kasvanut. Joten ei kai tässä sitten tarvitsekaan riuduttaa itseään mehupaastolla (huom, en aio sellaista tehdä, vaikka olenkin välillä hieman äärimmäinen) Sen kun vain treenaa ja syö terveellisesti kuten tähänkin asti. That´s it. Bodibilding-näkökulmastahan tämä tilanne on suorastaan ihanteellinen, että paino on tullut lihaspaineista ja kenties pienoisesta kasvusta.

Mutta tässä sitä huomasi, että oma mieli on kääntänyt aika täyskäännöksen noiden fitnesshumputteluiden tuoksinnassa. Vaikka miten tietää ja ymmärtää, että on vain hyvä, jos painoa tulee lisää hyvällä ruoalla ja treenillä, eikä se painonnousu ole pelkkää ihraa, vähän korpeaa ja ahdistaa. Vaikka haloo, huomenna tuo lukema saattaa olla kilonkin pienempi… Ja mitä sitten vaikka ei olisi? Ihan naurettavaa. Ei ilmeisesti pitäisi tuolla puntarilla piipahtaa ollenkaan, kun mieli ei ole näköjään valmis kohtaamaan numeroita. Mutta sekös vasta hölmöltä tuntuukin, ettei aikuinen ihminen uskalla puntarille.

Mittanauha on pitänyt minut tähän mennessä varsin tyytyväisenä ja antanut osviittaa siitä, missä mennään. Joten miksi ihmeessä pitää änkeytyä sinne puntarille töllistelemään, paljonko minä kiloissa painan? Sen kun ymmärtäisi. Haluaisinko olla taas 58 kiloinen luikero? Olisiko sitten ihanaa ja auvoisaa, kun puntari näyttäisi minimaalisia lukemia? Niin. En ollut silloinkaan tyytyväinen. Puhumattakaan siitä, että olisin voinut hyvin! En tosiaankaan. Sydämeni löi todella hitaasti, heikotti, oli kylmä, olin poissaoleva. En todellakaan vireä ja sporttinen. Nyt olo taas tuntuu huomattavasti energisemmältä, treenipainot ovat nousseet ja jaksan taas treenata kovemmin. Tämähän on suorastaan mainio tilanne!

IMG_5514[1]

Kummallinen on mieli. Edelleen on paljon työstettävää ajatusten kanssa, mutta päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Olen pystynyt rentoutumaan todella paljon, mitä tulee ruokailuihin ja treeneihin ja itse itselleni asettamiin pakonomaisiin sääntöihin, mutta stressin hetkellä vanhat möröt ottavat kädestä kiinni. Niiden kanssa on sitten ihana ottaa asiat kontrolliin. Se tunne, kun asiat ovat hanskassa. Kun voi päättää ihan kaikesta. Siitä, miten paljon syö. Miten paljon juo. Kuinka pitkät yöunet nukkuu ja milloin ja miten treenaa. Se on välillä melko humalluttava tunne ja lähtee itselläni helposti käsistä, kontrollifriikki kun olen. Olen esimerkiksi omia polttareitanikin miettinyt pääni puhki ja koittanut ajatella mielessäni miten ne menevät ja miten viikko ennen niitä on mennyt ja mille päivälle ne kekkerit sitten sattuvat ja mitä kukakin tekee ja miten mikäkin asia on. On vain vaikea päästää irti ja antaa vain olla. Asioiden tapahtua spontaanisti. On niin vaikea heittäytyä ja antaa tilanteiden ja asioiden yllättää. Edelleen minulla on niin tarkat visiot siitä, miten päivät menevät. Milloin syön mitäkin ja liikun. On todella vaikea päästää niistä rutiineista irti, tai edes hieman höllätä. Mutta opettelen ja työstän asiaa koko ajan. En halua, että joudun harjoittamaan minkäänlaista jälkipuintia, jos päätänkin poiketa keskiviikkoiltana ravintolaan illalliselle ja skipata omat iltamunakkaat.

IMG_4667[1]

Onkin ollut ihan mahtava juttu tehdä opinnäytetyötä, joka ammentaa teoriapohjansa käyttäytymispsykologiasta ja arvo- ja hyväksymispohjaisista menetelmistä painonhallinnassa. Nuo samat asiat kun toimivat niin monessa muussakin asiassa. Kun meinaa kontrollifriikin mopo kiepsahtaa ympäri, on hyvä palata perusasioiden pariin. Mikä on elämässä tärkeää? Miten tärkeysjärjestys toteutuu omassa elämässä? Mitkä ovat omia tavoitteita, haasteita? Mistä rajoittavat ajatukset kumpuavat? Miksi minulla on tällaisia ajtuksia? Materiaaleissa on myös paljon hyviä metaforia ja harjoituksia, joiden avulla opetella läsnäoloa tai miettiä asioita hieman erilaisesta vinkkelistä. On ollut todella antoisaa ohjata tutkimusryhmää, jolla näitä harjoituksia on päässyt testailemaan. Myös omaan asiakastyöhöni olen ammentanut paljon kognitiivsen käyttäytymispsykologian oppeja ja menetelmiä. Ja palaute on ollut vain positiivista! Ihan perusasioita, mutta silti jotenkin niin avaavia. Esimerkiksi se tosiasia, jota kurssilaisillenikin hoin: Sinä päätät. Sinä voit vaikuttaa. Niinpä! NIINPÄ! Sitä vain helposti alkaa tekemään valintoja, joita ohjaavat säännöt ja rajoitukset. Valinnat eivät välttämättä kumpua oikeasta halusta ja itsensä kuuntelusta, vaan siitä, mitä haluaisi itsensä olevan.  Ei ihmekään, jos päässä välillä huju käy, jos toimintaa ohjaa jatkuvasti jonkinlainen säätely ja ohjeet. Ei kunnon lomaa koskaan omalta mieleltä.

Vaan oli se käyttäytymisen muutos millainen tahansa, ei se tapahdu sormia napauttamalla. On todella helppo ajatus, että no niin, nyt minä vain olen rento ja annan mennä – aina! Mutta ei se vain toimi niin. Veikkaan, että lopulta se johtaisi vain entistä kurjempaan oloon, kun jossain vaiheessa tajuaisi, että se kääntyminen offilta on-asentoon ei toiminut sen paremmin.

Tasapaino, kohtuullisuus, salliminen, armollisuus. Siinä on neljä asiaa, joita joudun itse opettelemaan varmaan koko loppuelämäni.

images

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

6 vastausta artikkeliin “Tulevan morsiamen painajainen – painonnousu !”

  1. Olen uusi lukijasi, joten pahoittelut jos kysyn ”itsestäänselvän” jutun… Mitä opiskelet? 🙂 Aivan ihana tämä sinun blogi! Todella inspiroiva ja postauksesi pistää kyllä miettimään asioita! 🙂 Hyvää kesän alkua! 🙂

  2. Voi kiitos kovasti hymynaama! 🙂 Opiskelen fysioterapiaa. Teoriaopinnot ovat paketissa, harjoittelua ja opinnäytetyötä sitten tässä vielä pakerrettavana. Ohessa olen kouluttautunut liikuntapuolella, mm. personal traineriksi ja ravinto-ohjaajaksi. Ihanaa kesän alkua myös sinne!

  3. I feel you! Ihan samojen juttujen kanssa kamppaillaan täälläkin vaikka olenkin ihan tavallinen salimuikki enkä aio ikinä kisata. Oon heivannut puntarin hiiteen ja suosittelen sitä muillekin lämpimästi! Mieli ei todellakaan ole valmis kohtaamaan niitä numeroita vaikka olo on hyvä eikä vaatteet purista. Juuri eilen sain kommenttia että oon laihtunut vaikka viimeisen kuukauden aikana onkin ollut lähes joka vkl jotain juhlia tms. joiden takia on tullut syötyä enemmän sellaista mikä ei tavallisesti ruokavalioon kuulu. Tällä rennolla meiningillä oon siis saattanut jopa laihtua?! Faktisestihan en tuota tiedä kun en käy puntarilla mutta kuitenkin.. What the damn hell? Eikö tiukka kontrolli olekaan se oikea tapa?

    • Niinpä! Pöyristyttävä ajatus, että olematta kauhea nipo ja miettimättä jokaista suupalaa, treeniä sun muuta suorittamista voikin ihan mainiosti elää, pysyä terveenä ja vielä hoikistua! 😀 Huvittavinta omalla kohdallani on se, että näistä asioista saarnaan/opetan muille, mutta omalla kohdallani toteutus sitten ontuu aika huolella.

  4. Oh my god miten ihana tatska sun seljästä pilkistääkään!
    Selailin blogiasi nopsaan läpi ja tulin siihen lopputulokseen että taidanpa jäädä seuraajaksi ! 🙂

    • Uijuij, kiitos Haidie! Tervetuloa seuraamaan! Taidanpa tehdä vastavuoroisen visiitin sivuillesi än yy tee nyt! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta