#10daysout

Aamu alkoi tänään todella väsyneissä tunnelmissa klo 4.17. Hieman siinä vielä torkuin ja 5.40 nousin aamulenkille. Ruho piti käydä tonkimassa ylös peiton alta. Onneksi ei vielä satanut, niin suuremmilta kiljumisilta säästyttiin.

Tilanteeseen millään tapaa liittymätön kesäisen kupliva kuva
Tilanteeseen millään tapaa liittymätön kesäisen kupliva kuva

Noin 50min talsiminen kevyessä sateessa ei piristänyt yhtään! Yhyy. Vaikka tavallisesti lenkeiltä kotiutuu täynnä virtaa. Nyt tuo matalapaine ja harmaa sää tuntuivat vievän viimeisetkin voimanrippeet. Valivalivali. Mutta eihän tämä sää nyt ole mistään kotoisin. Pah! Teinpä sitten jotain todella poikkeuksellista ja kömmin takaisin sänkyyn aamupalan jälkeen! Minä! Nukkumaan! Uudelleen! Huhhuh. Eikä tarvinnut tuutulauluja paljon jollotella, kun uni tuli melkein saman tien. 1,5h lisäunta ei tuntunut yhtään hullummalta. Olisin nukkunut varmaan puolille päivin, ellei olisi ollut sovittua menoa. Harkitsen tekeväni tämän joskus uudelleen…

Mutta että minkästyyppistä menoa! No elikkäs! (niin ärsyttävä ilmaisu, että oli pakko käyttää) Häämekon viimeinen sovittaminen kaventamisten ja kiristämisten ja muokkauksien jälkeen. Nyt sain sen kotiin hipelöitäväksi ja fiilisteltäväksi. Hassua kyllä, mekko ei ole lopulta aiheuttanut mitään aivan älyttömiä kriisejä, vaikka näin myöhäiseksi sen valmistuminen venyikin. Jos siitä ei olisi tullut hyvää, niin pokalla vain vihittäväksi. Kaikki ovat kuitenkin sellaisessa tunnevyöryssä (uskaltaisin väittää) että minulla varmaan voisi olla perunasäkki päällä. Ja kun parit lasilliset kuohuvaa, niin ai että kun morsian on se päivän kaunein kukkanen vaikka olisikin millainen paisenaama. Mutta tietysti positiivista, että mekko päällä tuli hyvä fiilis ja nyt oli jopa olo että jee ja vau!

Puhelin tuossa aiemmin, että tsekkaillaan valmennuskuvioita uudelleen kesällä ja paljon tuleekin kyselyä kisasuunnitelmista, tiimistä sun muusta.  Edelleenkään ei ole mitään hurjaa fitnesspaloa, joten en usko, että valmennusta tulen ottamaan toistaiseksi. Ei ole nyt sitä fiilistä, joka saa ponnistelemaan kaikkensa ja tähtäämään tiettyyn kuntoon. Lähinnä tällä hetkellä skippaan kaikkien kuntokuvien katselemiset ja dieettihölinät ja tutkin ennemmin kakkuja ja häätilpehöörejä. Yllätys! Mutta olen myös huomannut, että fitnesskisa-pulinat kiinnostavat vain silloin, kun on itse siinä samanlaisessa huumassa ja on palo tehdä. Muuten ne jutut tuntuvat herkästi melko koomisilta, jos niistä tehdään yhtään numeroa ja taivastellaan sitä, että tuli syötyä offilla kolme mansikkaa ohi ruokavalion. Järkevällä tavalla on toki aina mielenkiintoista ja kivaa keskustella treeneistä, mutta muiden muka-nesteisten kuntojen päivittelemiset eivät kyllä kiinnosta. Ihan tarpeeksi saa tämän oman kropan kanssa kriiseillä niistä mukamas näkyvistä turvotuksista ja nesteilyistä. Ja jotkut ruokavalioiden kalorit… Tiedän aika monta mielenkiintoisempaakin aihetta, joista keskustella. Vaikka kvanttimekaniikan suhde luumukiisseliin. Tai sokerileipominen.

Mutta tämä on tätä. Kuuluisassa fitnesskuplassa varmasti jokainen lajin harrastaja piipahtaa ja viihtyy x-määrän aikaa. Ja kisaprepin aikana on tärkeää, ainakin itselleni, että ympärillä on samanhenkistä porukkaa jakamassa kokemuksia ja taivastelemassa niitä milloin nesteisiä ja milloin kireitä alaraajoja ja mahoja. Siellä kuplanpullerossa viihtyi itsekin oikein mielellään sen reilun vuoden verran. Mutta on ehkä kuitenkin mukavampaa uittaa siellä vain nilkkaa ja pysytellä muuten ulkona. Koko päätä ei ainakaan viitsi sinne tunkea enää. Olen ehkä ihan tarpeeksi rasittava ja yksitoikkoinen ilman jatkuvaa fitnessjauhantaakin. Kohtuus, kohtuus… Se helposti itseltä unohtuu, kun jokin asia kiinnostaa!

IMG_0989[1]

Nyt olen kuitenkin autuaasti vielä täällä hääkuplassa jos nyt kenellekään ei nyt ole jo tullut selväksi. Hah. Mutta kuitenkin. Sen kuplan läpi maailma näyttäytyy vaaleanpunaisena, rakkaudentäyteisenä ja siirappi tirskuu jokaisesta rakosesta. Mutta hei kai nyt. Olen neiti enää reilun viikon verran! Se on muuten vähän se! Tätä kirjoittaessa oikein kouraisi mahasta. Iiik! Joten ei siis ihmekään, että bloggailut ja kaikki on vähän takunnut. Ei minulla oikein ole mitään muuta mielessä ja näppäimistöllekin karkaa vain tätä meidän häät-liipalaapaa. Vaikkakaan en silti myönnä olevani mikään totaalihäähörhö tai bridezilla.

Mutta miten tässä olisikaan aikaa miettiä valmentautumisia ja kisaamisia sun muita. Tämä häihin valmistautuminenhan on aivan kuin kisapreppiä. Samalla tavalla sitä laskee päiviä, jännittää, intoilee, suunnittelee, fiilistelee ja tutkii itseään peilistä, että miltä se kroppa näyttää ja kehtaako sitä survoa mekkoon. Mekon sovitukset ovat olleet kuin kuntotsekkejä, joita ennen ei viitsi vetää hommaa ihan läskiksi, että mahtuu kolttuun.

Kuvissa haluaa näyttää hyvältä, ja mielellään toki muutenkin, joten ruokavalio pidetään mahdollisimman puhtaana. Paljon vettä, liikkuvuusharjoituksia että voi pönöttää yliryhdikkäänä kuvissa eikä lösötä kuin mätisäkki. Treeniä painetaan tavoite tiukasti mielessä hyvällä draivilla… Poseerauksia en ole vielä harjoitellut. Voisin tietysti aloittaa jokapäiväiset duckface-treenit. Pyllistellä ei kuulemma häissä tarvitse.

Mikä on erityisesti ihan samanlaista kuin kisadieetillä on se, miten paljon käytän aikaa reseptien tutkimiseen. Ja ylipäätään leipomiseen! Pitäähän häissä olla kakkua sen seitsemää (yhdeksää) sorttia. Ja tietenkin lusikkaleivät. Ja iltapalat ja ja… Pitäisiköhän huolestua, että näen unta pikkuleipien leipomisesta? Pitäisi ehkä tehdä jotain sille pahalle tavalle, että iltaisin ennen nukkumaanmenoa silmäilen Kinuskikissan sivua ja Ullanunelmia, googlettelen erilaisia suolapalasia ja suunnittelen, Kunnon martta.

pikl

Ei voi ainakaan väittää, etteikö olisi tässä törpössä ehtaa vaimoainesta, kun leivoin ihan omin tahmatassuin sokerikakkupohjan. Tuli tätimäinen olo. Aiemmin olen keskittynyt vain juustokakkuihin ja tuulihattuihin. Kohta aloitan virkkaamisen ja postimerkkeilyn. Vai onko postimerkkeily liian miehekäs harrastus? Ei kai se ole. Sitten voisin päteä sillä, että minulla on P.E Svinhufvud-merkki vuodelta 1931.

Mutta fitnesstörppöilystä on oma hyötynsä tässä marttahenkisessä touhussa. Osaan ainakin nykyään erotella valkuaiset ja keltuaiset eri näppärästi toisistaan.

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta