Häälööperiä!

Uhkasin moneen otteeseen, että häälööperi ei jää hääpäiväkirjoitukseen, mutta sen jälkeen tuli aika tyhjentynyt olo. Mitä enää voin kertoa! Sen paremmin en fiiliksiä voi ilmaista, koska sanat eivät riitä ja päässäkin humisee sellainen epätodellinen fiilis, että mitä hä, oliko tässä jotkut häät? Mutta lupasin kertoa yleisesti järjestelyistä. Ehkä joku saa vinkkiä tai inspiraatiota! Tai saa sellaisen fiiliksen, että noin ei ainakaan meidän häissä tehdä. 😀

Herra ja rouva Rauhansalo

Vielä ei ole tullut virallisia kuvia, joten on vielä mentävä niillä, joita olen sukulaisilta saanut hamuttua. Kuumeisesti kyllä odotan, että saisin nähdä valokuvaajan otoksia, me kun muunmuassa laahustimme kuvaa varten keskelle heinäpeltoa ja kyllä sitä laahusta kannateltiin myös läpi nokkospuskien lupiinien täyteiseen heinikkoon.

IMG_0607[1]

Kuten edellisestä hääpostuksesta ehkä tulikin ilmi, häämme sekä olivat että eivät olleet perinteiset. Oli kakun leikkaamiset ja sukkanauhat ja kimpunheitot ja häätanssit, mutta kaikki hieman omalla tyylillä. Vanhemmat olivat kutsuvieraita, joten ei ollut vanhempien kättelemisiä, isää saattamassa alttarille tms tai erityisiä istumajärjestyksiä. Vihkiminen oli siviilivihkiminen paikan päällä, eikä minulla ollut tiedossa kuka puhuu vai puhuuko kukaan. Ja onko meillä edes sen kummempaa ohjelmaa. Hääleikkejä ja ryöstöjä ei. Ei ei.

Juhlatila

Hääpaikka varattiin viime syksynä ja tilaksi valikoitui Tuomiston tila Muuramesta. Kaunis paikka, jonka sai käyttöönsä koko viikonlopuksi! Sai itse päättää pitopalvelusta ja viedä omat juomat. Lähellä kaupunkia, mutta kuitenkin mukavan syrjässä. Ihanan rustiikkinen tunnelma, kauniit tilat eikä mikään kolkko nuorisoseuran talo muovituoleineen. Vihreä piha ja paljon tilaa ja erilaisia paikkoja.

DSC_2569

DSC_2500

DSC_2467

IMG_0612[1]

Koristeet

Koristeista tein suuren osan itse. Keräsin reilun vuoden verran kuohuviinipullojen korkkeja ja ystävien ja sukulaisten kanssa kerättiin lasipurkkeja, joihin sitten liimailin kuumaliimapistoolilla kaikenlaista tilpehööriä. Ebay ja Juhlacenter olivat myös ahkerassa käytössä ja niistä tuli tilattua ne juhlien 300 ilmapalloa, pompomit, helminauhat ja pitsiset kaitaliinat. Kukkakaupasta tulivat vain minun kimppuni, heittokimppu ja sulhasen viehe. S-marketista ostin kaksi valkoista ruusupuskaa, mutta muuten kukat tulivat sitten luonnosta. Lupiinia ja koiranputkea – aivan hyvä!

IMG_0586[1]

IMG_0614[1]

IMG_0615[1]

IMG_0737[1]

IMG_9042[1]

IMG_0433[1]

DSC_2408

Paperituotteet

Kutsut, menut ja ohjelmakortit tilattiin Zazzlesta. Nopea toimitus ja laadukas painojälki. Ja hurjan paljon valinnanvaraa. Kiitos-kortit tulevat samaisesta paikasta. Muuten tuli hyödynnettyä ihan perus printteriä ja netin Pixlr-kuvankäsittelypalvelua. Netti on pullollaan kaikkea kivaa valmista printtailtavaa, jota olisi voinut hyödyntää enemmänkin.

eveliinasta

P1230614

IMG_0718[1]

Vieraskirja
Vieraskirja

IMG_0609[1]

IMG_0625[1]

Siviilivihkiminen

Vieraat saapuivat paikalle jo hyvissä ajoin ennen vihkimistä ja tarjolla oli kahta boolia sekä mehua. Boolit olin nimennyt löyhästi kieltolaki/20-luku/vintage teemaisiin kekkereihin sopiviksi, mutta lopulta kiireessä boolikyltit jäivät tekemättä! Minä saavuin vihkimiseen kunnon karjakuljetuksessa, takapenkillä kaasot ja pikkuveljeni tyttöystävä ja ratissa pikkuveljeni. Itse survouduin mekon kanssa etupenkille ja kiittelin, että olin poistanut alushameeni vanteen. Nissan Qashqai ei varsinaisesti ollut mikään vintage-tyylisten häiden valinta, mutta olisi tuntunut pölhöltä maksaa satoja euroja yhdestä autokyydistä, etenkin kun minut kuskattiin navetan taakse, mistä jolkottelin kuin Mansikki vihkipaikalle.

Vihkijä varattiin maistraatista maaliskuussa. Selvitimme syksyllä, että maaliskuussa maistraatissa tiedetään lomista, joten kannattaa varata vihkiminen mitä pikimmin, koska tällä alueella ei ilmeisesti ole kuin kaksi virka-ajan ulkopuolella vihkimisiä hoitavia henkilöitä. Matkakuluineen vihkijä kustansi 205e. Meidän vihkijämme oli todella herttainen ja laittoi kattavasti erilaisia runoja ja ehdotuksia sähköpostitse jo kuukausia aikaisemmin. Oli hyvin joustava sen suhteen, mitä vihkitilaisuudessa sanotaan.

vihki

Musisointi

Häissämme oli saksofonisti, joka soitti mm. ”häämarssin”. Saksofonistin varasimme viime syksynä Fermlabilta. Aluksi häihimme piti tulla soittamaan Ilkka Ferm, mutta noin kuukausi ennen meille ilmoitettiin, että soittajaksi onkin vaihtunut Jarno Tikka. Hän on soittanut mm UMOssa ja. Olimme ihan supertyytyväisiä! Rento ja mukava heppu, luki erinomaisesti tilanteita ja sai kaikki kyllä nauttimaan olostaan. Saksofonimusiikkia ei päihitä mikään! Bändiä emme halunneet. Tai toki, olisimme halunneet, mutta sellaisiin bändeihin olisi vaadittu varmaan aika monia tuhansia euroja pätäkkää. Covereita joikaavat bilebändit saati humppaorkesterit eivät taas ole meidän juttumme.

Saksofonisti soitti 2 x 45min ja tämän jälkeen musiikki soitettiin ennakkoon tehdyiltä Spotify-listoilta. Äänentoisto hankittiin Jyväsmedialta, joka kävi asentamassa PA-laitteet edellisenä iltana. Ruokailutilassa oli aktiivikaiuttimet ja mikrofoni ja tanssitilassa sitten vähän järeämpi kalustus valoineen. Kelpasi tanssahdella!

IMG_0825

Pitopalvelumme oli Paakkari Catering. Laitoin viime syksynä tarjouspyyntöjä eri pitopalveluille ja Paakkarista tuli heti ammattitaitoinen ja hyvä fiilis. He lähtivät heti suunnittelemaan toiveidemme mukaista menua ja olivat vain innoissaan, kun ilmoitimme, että teemme kakkubuffetin itse. Samaa ei voi sanoa eräästä toisesta pitopalvelusta, joka ehdotti pääruoaksi lohta ja pilahviriisiä (mainitsin että olen kala-allergikko) ja alkoi heti purnaamaan, että kakkubuffet-ideamme kuulostaa järjettömältä ja miten aioimme asian oikein järjestää yms. Suorastaan tökeröä palvelua. Mutta Paakkari oli ihan mahtava ja ruoka sekä tarjoilut erinomaisia!

Menu

Halusimme, että häissä olisi aika selkeä noutopöytä. Savolaiseen perinteiseen tuppaa kuulumaan, että ruokaa on sen seitsemää sorttia ja hääpöydät muistuttavat usein jouluruokailua. En yhtään valita sellaisten noutopöytien äärellä, mutta valitsimme sitten kuitenkin hieman simppelimpää ruokaa. Päivällinen tuli pitopalvelulta, koska olisi ollut aikamoinen homma vääntää pöperöt itse, mutta sen verran savolaiseukkoa minussa on, että itse piti päästä tekemään mahdollisimman paljon!

menu

P1230598

Kakkubuffet

No mutta makeat sitten! Niitä kyllä piti olla se seitsemän sorttia. Toteutimme kakkubuffetin itse, anopin, äitini ja muutaman ystäväni avustuksella. Kakkuja oli 9 erilaista ja lisäksi minun ja äitini näpertämiä lusikkaleipiä ja minun leipomiani korvapuusteja. Nam. Kun tiesi mitä herkkuja on luvassa, ei pääruoka paljoa maistunut. Kakkubuffetissa oli tarjolla:

P1230632

  • vadelmainen Sacher-kakku
  • porkkanakakku
  • Marianne-juustokakku
  • Marianne-juustokakku gluteenittomana versiona
  • Pätkis-juustokakku
  • Suklainen naked-cake, jonka välissä vadelmaa ja valkosuklaamoussea
  • Brandy-juustokakku
  • Valkosuklaamoussekakku mansikoilla
  • Mansikka-vanilja-juustokakku

pikl

Ja eiväthän kakut riitä alkuunkaan… Pitihän olla karkkibuffetkin! Karkkia oli 13,5kg eli kohtuullisen paljon. Mutta hyvin upposi. Karkit tilasin Pekan Eurohinnat-yritykseltä. He toimittavat pääosin yrityksille, mutta erikoistapauksissa, kuten häät, myös yksityisille. Nopea toimitus!!

IMG_0711[1]IMG_0701[1]

IMG_1046[1]

Iltapala tarjottiin lähempänä puolta yötä. Karjalanpiirakat olivat tilattuja, mutta kaiken muun tein itse. Tarjolla oli perunasalaattia, kolmea erilaista pizzaa, munavoita, piirakoita sekä päivälliseltä ylijääneitä salaatteja, kalaa yms. Hyvin tekivät kauppansa myös nämä!

Morsiamet tuntuvat yleisesti rakastavan aikatauluja ja jokaisen yksityiskohdan ja tilanteen suunnittelemista ennakkoon. Mutta en minä. Jostain hääblogista luin, että ”rennotkin häät tarvitsevat minuuttiaikataulun” ja se kuulosti suoraan sanottuna melko kamalalta. Meidän häissämme ei sellaisesta ollut puhettakaan. Vihkiminen oli ainoa ns. lukkoon lyöty aikataulu ja muuten homma sujui omalla painollaan. En itse perusta sellaisten juhlien päälle, jossa tarkat aikataulut pönöttävät pöydissä ja niitä noudatetaan, tuli mitä tuli. Rento tunnelma syntyy mielestäni siitä, että juhla elää vieraiden mukaan. Pitopalvelun kanssa oli sovittu, että kahvitus tulee melko nopeasti ruokailun jälkeen, mutta turhahan niitä kahveja on kattaa, jos väki on ulkona seurustelemassa. Kyllä se kahvihammas pikkuhiljaa alkoi kolottaa ja väki alkoi lompsia takaisin sisään. Ketään ei tarvinnut olla paimentamassa mihinkään.

 IMG_0660[1]

Me kävimme melko löyhästi läpi juhlien aikataulua kaasojen, bestmanien ja pitopalvelun kanssa. Ohjelmaa tuli sopivissa väleissä ja se rytmitti mukavasti muuten vapaata seurustelua. Puheita oli, mutta kukaan ei näyttänyt nukahtavan ja niistäkin tuli vain kehuja, jee!

Juomia häissä oli runsaasti. Ennen vihkimistä boolia, vihkimisen jälkeen kuohuviiniä, ruoan kanssa tarjolle tuli puna- ja valkoviiniä, joita oli jokaisessa pöydässä karahveissa. Lisäksi oli olutta, siideriä ja lonkeroa. Myöhemmin illasta avattiin ladossa salakapakka, jossa oli tarjolla väkeviä kuten brandya, likööreitä ja rommia. Se olikin menestys. Juomaa oli tosiaan varattu runsaasti, mutta kaikki meni! Tietenkin myös alkoholittomia oli tarjolla, mutta kappas vain, niitä jäi kyllä melko reippaasti…

Pitsit vinksallaan jo
Pitsit vinksallaan jo

IMG_0554[1]

IMG_0662[1]

Itse rakastan juhlien suunnittelemista, leipomista ja kaikenlaista järjestelemistä, joten häistä ei tarvinnut murhetta tai stressiä kantaa. Päinvastoin – kaikki oli vain ja ainoastaan ihanaa! Kunnon terapiaa mielelle ja hurjan hauskaa. Voisin järjestää toiset vaikka saman tien! Ehkä alan nyt järjestämään ensi kevääksi jotain spektaakkelimaisia valmistujaisia, niin innostaa ehkä tuo koulutyökin eri tavalla.

Oikeastaan ainoat asiat, mitkä menivät ”pieleen” olivat ruma harso noutopöydässä (en olisi missään nimessä harmaata hieman kimaltavaa kankaanruikulia halunnut sinne) yhdestä kakusta unohtuneet kynttilät ja yhdestä kakusta unohtunut päällisosa. Mutta aika pieniä juttuja, joita en edes juhlapäivänä huomannut, vaan vasta kuvista. Joten en ole kauhean pahoillani 😀

Mutta niin. Parhaat häät tulee, kun tekee rennolla mielellä ja järjestää oman näköiset juhlat! Jos perinteet on oma juttu ja haave, antaa palaa! Mutta jos yhtään arveluttaa/tuntuu kuivalta, niin rohkeasti vain tekemään erilaisia ratkaisuja ja varmasti on hyvät kekkerit, joissa viihtyy!

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

4 vastausta artikkeliin “Häälööperiä!”

  1. Kakkubuffa, ooo!! Kuola vaan valuu jo ajatuksesta. Mulle ois kyllä käyny siinä niin, että sen jälkeen oisin räjähtänyt. Mietin tässä juhlajärjestelyitä tuumiessa, että paljonko teillä oli varattu juomaa per hlö ja monelta juhlat alkoivat?

    • Se on kyllä oikein kelpo punaviini! Täyteläistä, mutta pehmeää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta