Suorituskeskeinen syksy

Syksy on aina ollut vuodenaika, joka tuntuu jollain tavoin raikkaalta ja puhtaalta. Täysin koskemattomalta. Aivan samalla tavalla uuden jakson aloittamiselta kuin vuoden vaihtuminen. Hei hyi, mitä mä nyt puhun tässä vielä syksystä, kun jään kohta vielä kesälomalle! Apua. Syksy siis ei ole vielä, mutta ihan kohta se alkaa. Tasan heti sitten, kun lomani päättyy ja on aika palata takaisin arkeen 31.8. klo 8.

Syksyllä on yleensä alkanut jonkinlainen projekti, lakko, kausi, vaihe, jakso. Jotain tapahtuu ja jokin uusi alkaa. Monta vuotta on menty aika samalla kaavalla: syksyllä jatkuu koulu ja työt vähenevät… Ehkä jokin uusi harrastus alkaa. Toissa vuonna alkoivat treenit tiimissä kohti pyllistelykisoja ja viime vuonna syksy valmistauduttiin kilpailuihin. Uutta ja ihmeellistä! Eli ihanaa.

IMG_1532[1]

Tämä syksy on poikkeuksellinen. En odota sitä mitenkään erityisen suurella innolla, eikä luvassa ole mitään uutta. On vain paljon kaikenlaista vanhan loppuunsaattamista, mikä ei tällaista projekteista ja suunnitelmista elävää ja hengittävää ihmistä miellytä. Yleensä syksyllä minulla aloittaa uusia valmennettavia ja tässä vaiheessa olisin jo tehnyt uudet mainokset ynnä muut valmiiksi. Mutta ei tänä vuonna. Valmennustouhut ovat täysin supistuneena muutamaan valmennettavaan. Mitään uutta harrastusta ei ole näkyvissä. Ei uutta opiskelupaikkaa. Ei mitään uutta! Koska minulla ei ole aikaa millekään uudelle.

Ja se jos mikä tuntuu ahdistavalta. Moni voisi sanoa, että valintoja valintoja. Itsehän tämä tilanne on aiheutettu. Mutta en tällä hetkellä koe, että voisin erityisesti vaikuttaa aikatauluihini. Olen pattitilanteessa, jossa minun on pakko tehdä samalla työharjoittelua, töitä ja opinnäytetyötä. Opinnäytetyöparini valmistuu, minulla on vakituinen työpaikka ja pakollinen työharjoittelu. Mitä voisin asialle tehdä? Vaikka tekisin minimimäärät tunteja työpaikkaani, enkä kirjoittaisi opinnäytetyötä, ovat viiikkoni väkisin 49h. Ja kun en varmasti tule minimitunteja saamaan ja opinnäytetyötä on pakko kirjoittaa, että se saadaan marraskuussa ulos… No, en edes halua tietää miten paljon tunteja viikossa käytän tehden töitä. Syksyn alkaminen tuntuu siis ensimmäistä kertaa elämässäni melko… No, aika uuvuttavalta.

IMG_1543[1]
Onneksi on vadelmia!!

Blogissa kiireisyys varmaan näkyykin hiljaiselona ja rehellisesti sanoen, olen lukuisat kerrat miettinyt, jatkanko kirjoittamista ylipäätään En halua keksiä väkisin aiheita, tehdä tikusta asiaa tai kalastella klikkauksia kohuotsikoilla. Suunnitelmissa ei ole hetkeen kisata ja pääfokukseni taitaa lihasmassan kasvattamisen sijaan olla tulevana vuonna omasta elämästäni selviytyminen. Mitä voisin oikeastaan mulinoillani antaa, kun en halua kirjoittaa täällä oikein ammatillisia asioita, vaan puhtaasti viihteellistä lätinää? Muutamassa vuodessa alkaa kuitenkin helposti toistaa itseään ja samanlaisia vitsejä. Ja kun mullistavia kuntokuvia, painonpudotusprojekteja tai mitään uutta ei tälläkään saraa ole luvassa, voi kirjoittamiseni tuntua aika ontolta. Fitness-kisoihin tähtääminen oli aika hyvä pohja. Siinä oli projekti jota seurata. Nyt voin tarjota lukijoilleni vain maistiaisia todella kiireisestä elämästä, uupumisesta ja itsensä äärirajoille vetämisestä. Huonosti nukutuista öistä ja kehnoista palautumisista. Hmm, kas sepä jännittävää ja todella hohdokasta fitness-elämää! Aika synkkää kuvaa nyt maalaan, tottakai ihania asioita ja hetkiä on luvassa roppakaupalla. Ei tämä nyt vain kiireeksi ja masenteluksi mene!

IMG_1535[1]

Blogin kirjoittaminen on välillä ihan hersyvän hauskaa. On mukava kirjoittaa jotain muuta kuin tieteellistä tekstiä. On mukavaa avautua. On mukavaa hullutella. On mukavaa ottaa kantaa asioihin. On mukava saada kommentteja. Tämähän käy ihan terapiasta!

Mutta sitten se kääntöpuoli. Avoimuus on hyvä asia ja minusta on ollut mukavaa jakaa henkilökohtaisia ajatuksiani ja kokemuksiani kaiken puujalkavitseilyn lomassa. Mielestäni asioita ei kannata padota itseensä. Mutta haluanko todella jakaa omaa elämääni kaikkien lukijoiden kanssa? Näyttää sen, että olen haavoittuva, en aina jaksa tai voi hyvin tai tee täydellisiä valintoja ja elä fitnessgurun lailla? Tokihan sitä väkisinkin miettii, tekeekö sellainen kuitenkaan hyvää. Voiko siitä olla jopa haitttaa? Miten paljon se vaikuttaa ihmisten käsityksiin minusta? Minua myös mietityttävät omat motiivini kirjoittaa jatkossa, jos olen jo kiireinen muutenkin. Onko kaikki jo sanottu? Voinko antaa mitään, toistamatta jo kertaalleen sanottua?

En kirjoita blogia siksi, että saisin klikkauksia, mainosta itselleni tai tuotua esiin ammattiosaamista. Se lienee selvää tai en muuten ottaisi kuvia itsestäni tunkemassa parsakaalia sieraimiini. Minua kiinnostaa ihan viihteellinen sunnuntaikirjoittelu. Välillä vähän huvittaa, että surkeasti kirjoitetutkin blogit voivat kääriä huikeasti hyhnää, vaikka ei olisi yhtään yhdyssanaa oikein, mutta jos nyt vain satut laittamaan hyvän otsikon tai puhumaan asiasta, joka on pinnalla niin lukujahan tulee. Näin se homma toimii. Voisihan hommasta tehdä itselleenkin sitä kautta mielekästä. Varmasti tuntuisi motivoivalta kirjoittaa, jos 3000e kilahtaisi kassaan, kun laittaisin kunnon kohuotsikoita ja vähän paljasta pintaa. Minusta kaiken olennaisen kertoo se, että yli tuhat tykkäystä sai joku random-pyllykuva, jonka joskus laitoin Facebookin blogisivulle. Ei siis ollut minun kuvani ja kritisoin kuvatekstissä Freddyjä. Johan vaan levisi pylly nopiasti sosiaalisessa mediassa. Ai että kun olisikin ollut blogin puolella, olisin ollut rich bitch!

Mutta niin. Mitäpä stressaamaan. Jatkukoot hommat omalla painollaan ja tekstiä syntykööt sillä tahdilla kuin syntyy. Vaan niin se suorittaja minussa alkaa tämänkin asian kynnyksellä rimpuilemaan. Koska aina pitäisi tehdä enemmän. Tuottaa! Suorittaa!

Toivottavasti sinun syksysi starttaa jonkun uuden ja raikkaan asian äärellä! Ensi vuonna se tilanne on minullekin edessä – onneksi!

IMG_1512[1]

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

6 vastausta artikkeliin “Suorituskeskeinen syksy”

  1. Älä lopeta, tykkään sun blogista kovasti! Mut ehkä voisit profiloitua enemmän life style (itseasiassa vihaan tota sanaa mut en nyt keksi muutakaan yhtä coolia) blogiksi ja muuttaa täältä pyllyjen keskeltä muualle (wi millään pahalla pyllyt, välillä on kiva saada omaan pyllyjumppaan uusia ideoita).

    • Uuu, siinäpä vasta ideaa! Mutta sitten toisaalta, viihdyn hyvin täällä pyllyjenkin keskellä! Ja ehkä vain ajan kysymys, että itsekin olen taas perä pitkällä kuvaamassa kankkujani uusimmissa treenikalsareissa. 😀

  2. EI! Älä lopeta! Jotenkin samaistun niin paljon ajatuksiisi ja kamppailuusi kropan kanssa että juuri sellaista avoimuutta ajatuksista tarvitaan (tarvitsen). Olet siis etätuki tässä oman ruokailu/treeni/jaksanko/enkö jaksa/pitääkö jaksaa vatuloinnissa, ja veikkaan etten ole ainut.

    • Kiitos Kiia kommentistasi! Etätukihenkilönä toimiminen kuulostaa tärkeältä ja vastuulliselta toimelta. Ehkä se on tarpeeksi hyvä syy jatkaa parsakaaliensa kuvaamista. 😉

  3. Asioiden valmiiksi saaminen voi olla uusi asia sekin. Ja syksyn rypistyksen jälkeen joku selkeä palkinto, vaikka ulkomaanmatka tms. niin ehtii vähän fiilistellä aikaansaannoksia. Menee muuten liiaksi suorittamiseksi.
    Bloggaaminen on hyvää terapiaa. Noin lahjakkaan kannattaa jatkaa. 🙂

    • Hyvä pointti, pitää suhtautua siihen samalla innolla kuin uuteen – siis siihen asioiden viimeistelyyn! Ja palkitahan täytyy,tottakai! 🙂 Kiitos kommentistasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta