Himputin kisakuume, laske heti!

Kyllä nyt fitnessihmisiä lellitään, kun on sekä NFE-karsintoja että Olympiaa! Ai että oliko se fitness jo poissa muodista? Ei siltä näytä!

Kuva: Dan Ray

Vaikka vielä hetki sitten tuntui siltä, että hiljaisemmaksi käy kisoista pöhiseminen ja se paljon puhuttu fitnessboomi on laantumassa, niin tällä viikolla siitä pääsi taas nauttimaan yllin kyllin, (jos vain vietti tarpeeksi aikaansa sosiaalisen median parissa).

Olisi ollut mainio tilaisuus päästä pällistelemään kankkuja ihan livenäkin, kun SM-karsinnat oli pätkäisty jälleen tähän ihan kotini viereen. Mutta minkäs teet – ei auttanut kuin marssia töihin tienaamaan, että saa pidettyä jääkaapin jatkossakin täynnä. Onneksi  tulospalvelu pelitti ja kuviakin tuli melkein reaaliajassa niin Body-lehden sivuille kuin instagramiinkin, joita kävin kahvitauolla aktiivisesti päivittämässä. Onneksi body- ja bikiniluokat alkoivat vasta niin myöhään. Kun palasin töiden jälkeiseltä iltalenkiltä, pääsin ihanasti nauttimaan iltapalani kisakuvien äärellä. Ja voi sitä motivaatioboostia, jonka sain kun katsoin niitä kuntoja!

Paljon oli tuttuja kilpailemassa ja tässä on saanut stalkata ruudun toiselta puolen monen kisamatkaa ja kiristymistä. Joku aika sitten tuntui vielä siltä, että nääh, ei kyllä jaksa kiinnostaa koko touhu ja muiden pumppailemiset ja sapuskat ja suonet. Haluan vain leipoa ja kasvattaa potaatteja. Mutta arkeen palaamisen jälkeen kisat ovat pyörineet mielessä tiuhempaan tahtiin. Keväällä Kultsan kekkerit eivät herättäneet kovinkaan suuria tuntemuksia, vain sellaisen hetkellisen sykähdyksen, joka hiipui saman tien. Joten aikamoisena yllätyksenä tuli, että tämä kisaviikonloppu herätti varsin nostalgiset fiilikset ja lennätti perhoset mahaan tänne minullekin! Aloin jännittämään kisoja jo perjantaina ja oli sellainen fiilis kuin olisi itsekin lähdössä mukaan mittelöihin. Ihana kutitus vatsanpohjassa johti siihen, että uni ei meinannut tulla perjantaina eikä viime yönäkään.

Tavallaan toivoin, että tätä tunnetta ei enää tulisi takaisin. Ettei skisafiilis enää koskaan tavoittaisi minua. Vaikka takaraivossa oli varma fiilis siitä, että joskus varmasti vielä sinne lavalle kömpisin, jotenkin toivoin tajuavani, että ihan hyvin riittäisi vain se treenaaminen ja terveellinen elämäntapa ilman mitään kisailuja. Ehkä sitä ajattelisi, että noh, jos jotain niin ehkä sitten siellä masterseissa voisi käydä kankkuaan kääntelemässä. Mutta ei sitä voi edes kuvailla, millaisen tietynlaisen poltteen ja kipinän treenihommaan tuo, kun on jokin tavoite! On se oma unelma tietynlaisesta fysiikasta. Halu kehittyä ja näyttää, mitä on saanut aikaan. Olen yrittänyt tavoitteita poimia fyysisistä suoritteista, kuten leuanvedoista ja juoksulenkeistä, mutta ei se vain tunnu samalta asialta. Tottakai niistäkin saavutuksista tulee hyvä fiilis, mutta ei se vain täytä samalla tavalla. Voisihan sitä treenata kohti unelmafysiikkaa  ilman sitä kilpailuasetelmaa ja somettelemisia ja kuntokuvia… Mutta kun! Se jokin siitä vain tuntuu kuitenkin uupuvan.

Olen miettinyt, mikä niissä kisoissa niin kutkuttaa ja eilen ystäväni kanssa lenkkeillessä sain hyviä ajatuksia ja kommentteja. Kisat ovat ehkä siksi itselleni tärkeä asia ja määränpää jota tavoitella, koska silloin voin hyvällä mielellä taputtaa itseäni selkään ja sanoa, että yritit kaikkesi. Silloin tuntuu siltä, että on tehnyt kunnolla töitä ja ansainnut itselleen lepoa, ruokaa, rentoutta. Olen muuten sen verran kontrollifriikki, että on vaikeaa  pysähtyä katsomaan asioita, joita on saavuttanut ja olla niistä ylpeä. Minulle on hieman vaikeaa rentoutua ja palkita itsensä esimerkiksi pitkän työviikon jälkeen. Aina pitäisi jollain tapaa suorittaa tai ansaita erinäisiä asioita. Ja koska pitkät ja kiireiset viikot ovat arkea, ei niissä ole mitään palkittavaa.

Kisaaminen sallii suorittamisen ja kontrolloidun elämän. Fitnesspuuhastelussa se toimii mukavammin, kuin arjessa, jossa pitäisi muistaa mielen joustavuus, hyväksyntä… Oman mielenterveyden vuoksi ei ole kovin suotavaa pingottaa tai elää jatkuvien sääntöjen mukaan. Ehkä kisaaminen dieetteineen tuntuu siksi niin hyvältä.

Aika kultaa muistot, mutta kyllä se kisavuosi oli ihan mahtavaa aikaa elämässäni, vaikka aikamoista rämpimistä  välillä olikin. Kuitenkin se tunne, että on jokin tavoite, määränpää. Jokin näytönpaikka, jossa voi sanoa itselleen, että annoit kaikkesi. Se kai siinä niin kovasti houkuttaa.

Äitini totesi kisaintoilustani, että ”Kyllä sä varmaan keksit jotain järkevämpääkin tekemistä” Se on ihan varma. Maailmasta löytyy varmaan sata järkevämpää asiaa, kuin kehonsa muokkaaminen ja survoutuminen pieniin bikineihin pyllistelemään. Mutta himpura vie, kun sitä haluaa kuitenkin tehdä!

Toivottavasti tämä kuume laskee yhtä nopeasti kuin nousikin! Muutenhan sitä on pakko marssia hattu kourassa valmentajan pakeille ja kirjoittaa paperille päivämäärä. Mutta ainakin nyt siirrän kisahumut syrjään. Sämpylätaikina ja opinnäytetyö eivät odottele kisabikinien kuvat silmissä haaveilevaa huuhailijaa.

cropped-mi.jpg

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

2 vastausta artikkeliin “Himputin kisakuume, laske heti!”

  1. Hei!! Tosi hyvä teksti ja itellä juuri sama nyt kun some pullollaan kisakuvia ja muita.. just tän ja eilisen miettinyt täysin samoja asioita, että miks se hinku tulee ja mikä siinä kisaamiseen lähtemisessä juuri viehättäis. Googlettamalla kisan jälkeistä elämää löysin tän sun blogin ja innolla kyllä alan nyt seuraamaan 🙂 tsemppiä reenailuun ja muuhun 🙂

    • Kiitos kommentistasi Terhi ja jee, tervetuloa seurailemaan! Hyvä välillä miettiä niitä omia haluja – onko järkevä vai ei! Tsemppiä treeniin ja pähkäämiseen! 😉 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta