Mitäpä jos et yrittäisi olla ruokanatsi?

 

 

Kun puhutaan painonhallinnasta tai painonpudotuksesta, tulee monelle ensimmäisenä mieleen herkuista luopuminen. Painonpudotusta lykätään, koska se vie elämästä kaiken hauskan ja kun tässä nyt olisi  ystävän syntymäpäiväjuhlat ja ulkomaanmatkaa ja kaikkea ja sitten kun ollaan laihdutuskuurilla ei saa juoda yhtään lasia viiniä tai syödä muuta kuin parsakaalia ja kanaa. Sitten se on vain sitä päivästä x päivään y ja sinne voidaankin sitten sopia ravintolatreffit, juoda perseet ja mättää hampurilaisateriat naamariin. Mutta vasta sitten päivänä y, koska olen siihen asti laihdutuskuurilla!

Marginaalilajista koko kansan tietoisuuteen pullahtanut fitness-urheilu ja erityisesti sen harrastajien luotsaamat ohjelmat ja televisionäkyvyys ovat varmasti kiihottaneet meitä ajattelemaan, että jos haluat tuloksia, niin on pakko lyödä päälle heti herkkulakot, kiellot ja tiukat rajoitukset, mitä tulee ruokailuun. Ei gluteenia, ei maitotuotteita, ainoastaan vihreitä kasviksia. Ei sokeria, ei alkoholia, ei rasvaista ruokaa. Dieettejä ja erilaisia ammattilaisia piisaa : näistä monia tuntuu yhdistävän kuitenkin yksi tekijä: täydellinen ehdottomuus ja rajoittaminen.

Jos mulla ei ois jalkaa, söisin pullaa.

Ruokagestapo tässä hei

Kun aloitin valmennustyön, ruokavalio”neuvontani” pohjautui pitkälti rajoittamiseen ja tarkkaan ohjeistukseen. Edes pohjois-korealaisilla ei ole niin vähää vaihtoehtoja hiusmalleissaan, kuin minulla oli ruokavalioissani. Oli kyseessä millainen painonpudottaja vain, oli mielestäni vastaus paino-ongelmaan hänen makroihinsa täydellisesti vastaava ruokavalio ja totaalinen epäterveellisistä herkuista kieltäytyminen. Ai et tykkää herneistä? Ihan sama. Syöt ne silti. Ai haluaisit syödä perjantaina palan pizzaa? No se ei kyllä tule kuulonkaan. Kun vielä itse pudotin menestyksekkäästi painoa samanlaisella filosofialla, sain tukea sille, että tämä homma toimii! Minua ärsytti, jos joku ruikutti, ettei voi syödä herkkuja. Halusitko niitä tuloksia, häh? Niillä herkuillahan siihen tilanteeseen oli päästy, joten onko se nyt ihmekään, että vapaasyöntejä ei ole luvassa. Ruokavaliossa pysytään ja piste. Olinko saanut yhtä hyviä tuloksia aiemmin? En. Sainko tuloksia nyt nopeammin? Kyllä. Eihän minulle tehnyt lopulta tiukkaakaan lopettaa karkinsyöntiä seinään. Söin mitä lapussa luki. Ja tuloksia tuli, boom! Se sai riittää perusteluksi, miksi toimitaan näin ja ollaan syömättä punaisia kasviksia. Syöt tai itket ja syöt. ”Kyllä minäkin kuule Ritva itkin ja söin puuroa, kun ruokavalioilla lähdin pelaamaan!!”

IMG_4803[1]

Pulmat syömiskäyttäytymisessä eivät ratkea 60 grammalla riisiä ja 5 grammalla öljyä

Paino-ongelmaa on kohtalaisen helppo lähteä ratkaisemaan, jos paino on salakavalasti kertynyt vuosien inaktiivisuuden ja huolettoman syömisen myötä. Mutta kun puhutaan henkilöistä, joilla on ongelmia syömiskäyttäytymisen kanssa, painitaan jo aivan eri sarjassa. Ennen pitkää minunkin kalenterini täyttyi asiakkaista, joilla oli syömiseen liittyviä pulmia. Syötiin suruun, lohtuun, palkinnoksi. Syötiin väsymykseen, pahaan oloon, hyvään oloon ja siksi, että oli tylsää. Usealla homma oli mennyt ahmimiseksi. Ruokapäiväkirjoja ei edes tarvinnut analysoida, koska niistä näki heti, että ongelma on päivittäinen herkkujen mättäminen, ylensyönti, napostelu tai jokin muu huono ruokailutottumus. Tai ei se varsinaisesti se ongelma ollut, se oli vain ylipainon syy. Mutta mikä lopulta oli aiheuttaja, sitä emme jääneet sen tarkemmin pohtimaan, painoa kun piti saada alas, mielellään vielä 3 kuukauden treenipaketin aikana. Joten ei muuta kuin ohjeet kouraan, herkkulakko päälle ja painoa pudottamaan! Aika simppeliä matematiikkaa – kyllä se paino putoaa, jos jättää iltapalaksi ahmitut jäätelöt syömättä.

 

 

Mutta hei pääsee nopeammin herkkujen pariin.. ;)

Vaan kuinka hölmö sitä olikaan, kun kuvitteli jonkun lippulappusen ratkaisevan mielen ongelman. Sitä sai nopeasti keltanokkavalmentaja huomata kantapään kautta, ettei ehdoton rajoittaminen ollut missään nimessä oikea lähestymistapa. Joidenkin asiakkaiden tulokset tippuivat, motivaatio laski. Hetkellisesti motivaatio taas nousi, kun ruokavaliota hieman uudistettiin ja sitten  ohjeissa saatettiin pysyä taas alkuinnostuksen ajan ja paino jatkoi tippumistaan. Mutta kyllä sitten jossain vaiheessa tuli se asiakkaan pelkäämä repsahdus, joka käynnisti pitkän taantuman,  holtittoman syömiskäyttäytymisen. Valmennusjakso loppui, kilot palasivat ja asiakkaat jäivät yksin jojoilemaan tilanteensa kanssa, ennen kuin palasivat takaisin valmennukseen. Moni kamppaili ehdottomuuden kanssa. Homma oli vedetty aivan överiksi, ruokaa oli alettu suorastaan pelätä. Aterioita jätettiin välistä, paastottiin. Kokeiltiin pussikeittokuureja. Ja sitten nälkä ja vanhat tottumukset veivät taas mukanaan ja oltiin samassa lähtötilanteessa. Tosin vielä himpun verran enemmän ahdistuneena ja itsetunto maassa.

Tajusin, että rajoittavassa lähestymistavassa on huomattavia puutteita. Vaikka miten olin yrittänyt ymmärtää asiakkaitani ja olla tukena ja tsemppaajana, oli pohjimmiltaan rajoittava suhtautumiseni ruokailuun varmasti tuonut vain lisää paineita. Ja kun rajoittavia ohjeita ei ole pystytty täysin noudattamaan, on koettu epäonnistumisen tunteita ja häpeää. ”Olisinpa tuollainen yli-ihminen, niin kuin sinä!” eräs asiakkaani huokasi kerran, kun puimme sitä, että hän oli ”sortunut” vanhoihin tapoihin ja ahmaissut paketillisen jäätelöä. Silloin olin hetken aikaa ylpeä tuosta kommentista,  mutta myöhemmin se teki minut surulliseksi. Enhän minä todellakaan ollut yli-ihminen, enkä halunnut olla!

Mutta ehkä todella ymmärsin asian vasta, kun en saanut kisadieettiäni läpi repsahduksitta, vaan sorruin läheiseni sairastumisen jälkeen ahmimaan varmaan puoli purkillista kinuskikastiketta ja ruisleipää. Silloin koin miltä oikeasti tuntuu, kun kontrolli katoaa ja ruoka tuntuu olevan ainoa keino tukahduttaa negatiivisia tunteita. Sitä vain antoi mennä, meni kuin humalaan ja antoi kinuskin valua kurkusta alas. Kunnes huono olo ja entistä tyhjempi olo täytti minut kinuskia tehokkaammin. Ja auttaako syyllistäminen silloin? Ei.

Voi tuntua helpolta sanoa toiselle ihmiselle, että sen kun jätät syömättä ja laihdutat, mikä tässä on muka ongelma!  Mutta kun se siinä onkin, että ongelma ei ole siinä laihdutuksessa, vaan ylipäätään niin laajalti henkilön käyttäytymisessä, tavoissa ja tottumuksissa, että se vaatii laaja-alaisempaa asian käsittelyä. Ei niitä pulmia vain pyyhkäistä pois tieltä. Ne vaativat oikeasti pysähtymistä, tarkastelemista ja järkevän tavoitteen.

Miksi luopuisit kaikesta, jos riittää, että teet pieniä muutoksia?

Tiukat ruokavaliot ja kuuriluontoinen suhtautuminen painonpudotukseen tuovat kyllä suurimmalle osalle tulosta. Aika pomminvarma juttu, kun energiankulutus on viilattu alakanttiin, ohjelmaan on lätkitty aamuaerobista ja HIIT-harjoituksia sen seitsemän päivää viikossa. Ei siinä oikein voi olla laihtumatta. Mutta äärimmäisen raskaat ja rajoittavat dieetit eivät opeta oikeita painonhallintataitoja tai edistä pysyvien elämäntapamuutosten syntymistä. Kuka vaan jaksaa porskuttaa kolme kuukautta sata lasissa naurista syöden, mutta entä sen jälkeen? Aika hyvä tapa koukuttaa asiakkaat ostamaan aina vain lisää palvelua, koska he eivät pärjää ilman valmennusta. Tai ainakin palaavat pian takaisin, kun kilot vyöryvät hyökyaallon lailla takaisin. Moni sanoisi varmaan, että sitähän varten se valmentaja palkataan, koska halutaan että on joku ulkopuolinen jolle olla tilivelvollinen. Joku joka seuraa tavoitteiden toteutumista. Vähän kyykyttää, jos ohjeista on lipsuttu. Palauttaa raiteille. Moni kuitenkin unohtaa, ettei työtä tehdä valmentajaa vain itseään varten. Valmentajan tulisi olla vain se henkilö, joka opettaa asiakasta olemaan oman elämänsä personal trainer, eikä tehdä asiakkaista valmentajastaan riippuvaisia tyhjäpäitä, jotka eivät uskalla ottaa kakkupalaakaan ilman puhelinsoittoa ja varmistusta, että käykö se.

Painonpudotuksen ja -hallinnan kannalta on toki olennaista, että ruokavalio ei koostu rasvaisista ja makeista mässyteltävistä vaan on ravintoainekoostumukseltaan järkevää ja ravinteikasta. Sikäli on toki järkevämpää rajoittaa sitä mitä suuhunsa laittaa, kuin olla liian rento ja syödä mitä sattuu milloin sattuu. Mutta asian ei tulisi olla joko tai – on vaihtoehtokin ja se on joustavuus! Kakkupalan voi hyvin syödä vaikka painoa pudottaisikin. Välillä voi ottaa kuohuvaa. Vaikka olisi luvannut itselleen, että herkuttelee vain kerran viikkoon, ei ole vaarallista, jos toimiikin spontaanisti ja lähtee ystävän kanssa ulos syömään, vaikka herkkupäivä olisi jo pidetty. Kokonaisuus ratkaisee! Maltillisilla tavoitteilla, sopivan joustavalla otteella ja pienillä elämäntapamuutoksilla voi sekä nauttia herkuista ja rennosta elämästä, että saada haluamiaan tuloksia.

Joten jos kamppailet kilojen kanssa ja mietit sadannetta kertaa, että pitäisi laihduttaa, toimi tällä kertaa toisin. Sen sijaan, että kiellät itseltäsi kaiken, tee pienempiä muutoksia ja salli itsellesi myös herkuttelu ja rentoilu. Joustavuus voi tuntua pelottavalta ja voi hyvinkin arveluttaa, tuleeko tästä yhtään mitään. Varaudu siihen, että tulet toimimaaan eri tavoin kuten olet alunperin ajatellut: repsahtaminen kuuluu asiaan. Mutta älä anna sen lannistaa – se on osa muutosprosessia. Vaikka olo olisi miten surkea ja lihava ja turvonnut tahansa, älä sorru paastoamiseen, älä jätä kaikkia hiilihydraatteja tai rasvoja pois. Älä vanno, ettet syö enää koskaan mitään.  Älä ajattele, ettei sillä ole väliä. Älä ajattele, että ei kannata yrittää, ihan sama vain ahmia seuraavanakin päivänä. Älä jää vellomaan epäonnistumisen tunteeseen!

Pysähdy. Hyväksy, että näin kävi ja jatka eteenpäin.

IMG_4149[1]

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

16 vastausta artikkeliin “Mitäpä jos et yrittäisi olla ruokanatsi?”

  1. Hyvää juttua, nyökyttelin täällä. Aika monilla on nykyään kaikenlaista ongelmaa syömisen kanssa, joten se dieetti ei välttämättä ole ainoa oikea ratkaisu vaan sellaista tervettä suhtautumista ruokaan ja muutenkin ongelmanratkaisukykyä muutenkin kuin syömällä pitäisi harjoitella.

    • Ei hitto miten hyvä kirjoitus oikeasti. Itse olen kokeillut nettivalmennuksia ja kunnon valmennuksia vuosien aikana ja näytän edelleen samalta (lihasta on enemmän mutta you got the point). Olen ihan samaa mieltä kanssasi joka asiasta! En yleensä jaksa lukea pitkiä postauksia, mutta nyt oli aivan loistava juttu ja muistutus taas itselleni että näin se menee 🙂

    • Kiitos paljon Kiia kommentistasi!! 🙂 Mukavaa, ettei pitkä jorina karkoittnaut sinua!

  2. JEP! Kadun sitä päivää kun ostin ensimmäistäkään ruokavaliota! Ennen sitä kaikki oli balanssissa, söi kun oli nälkä ja terveellisesti. Nyt näiden ruokavalioiden vammauttamana kun leivot pullaa niin et voi pitäytyä vaan yhdessä, vaan syöt ja syöt niin kauan kun ne on loppu. Aivan sairasta hommaa, ja tähän diettaamisen kierteeseen ajautuminen on aivan liian monen suomalaisen, yleisesti naisen ongelma. Älkää siis tuhlatko rahaa ruokavalioihin tai nettivalmennuksiin, jokaisen täytyy taistella itselleen se sopivin tie tallattavaks.

    • Siis tuo Kiian kommentti on ihan kun mun, täällä on meinaan AIVAN sama juttu. Ja täyttä totta!! ”Ihanaa” etten ole ainut… 3 vuotta sitten ostin fitfarmin liten ja sitä ennen kaikki oli hyvin ja nyt kolme vuotta ollut juuri tuollaista että joko tai..

    • Tämä on valitettavasti monen kohtalo. Kurjaa kuulla kokemuksestasi. Siinä olet täysin oikeassa, että jokaisen tulee taistella sopivin tie itselleen. On vaikea muuttaa sitä asennetta, minkä on itseensä kertaalleen takonut ja höllätä rajoitteista. Mutta pienin askelin…

  3. Täällä kans yks joko tai -tyyppi.
    Joko olen tiukasti dieetillä ja punnitsen kaiken, tai sitten syön kilon oltermannin ja paketin oivariinia viikossa, ja hipsin keskellä yötä taskulampun kanssa ulos, kun muistan että auton hanskalokerossa Saattaa olla puolikas Daim…
    Ihan järjetöntä.
    Mutta mikä on se ratkaisu, kun kultaista keskitietä ei ole? En ole vielä ratkaissut ongelmaa.

    Ps. Mikä vika punaisissa kasviksissa on?
    Syön päivässä ainakin kaksi tomaattia ja kaksi porkkanaa, koska ne on parhaita maultaan ja niitä ei tarvi kokata.

    • Hidas käyttäytymisen muuttaminen. Pienillä askelilla kohti erilaista arkea. Palaan tähän asiaan jossain tulevista kirjoituksistani!
      Punaiset kasvikset olivat lähinnä vitsi, itse en ole koskaan niitä vältellyt. Mutta olen kuullut valmentajista, jotka kieltävät tällaiset kokonaan, koska ovat hiilihydraattipitoisempia. 😀 Ei siis ihme, että dieeteillä popsitaan parsaa ja vihreää…

  4. Aivan mahtava teksti! Itselläni on onneksi ollut se onni matkassa että suhtautuminen ruokaan ja syömiseen on ongelmatonta enkä ole ikinä kärsinyt syömishäiriöistä suuntaan jos toiseen. Painoa kertyi kyllä juuri tuon mainitsemasi inaktiivisuuden ja huolettoman syömisen myötä (parisuhdekiloja) mutta kun sai selvitettyä missä oli syömisen ongelmakohdat (liikaa hiilaria, liikaa huonoa rasvaa ja piilosuolaa, liian vähän protskua ja kasviksia) oli lopulta melko helppo saada tuloksia ja tähdätä pysyvään muutokseen. Mutta olen seurannut läheltä useampia joille suhde syömiseen ei ole ongelmatonta sekä käynyt läpi yhden valmennuksen tiukkoine ruokavalioineen vain todetakseni että spartalaismeiningillä jos jollakin voisin saada vääristettyä sen omankin suhteeni ruokaan. Moni ihminen tuntuu tosiaan kokevan helpottavaksi sen että joku tulee, sanelee ja vahtii että syöt ja teet oikein. Itse koin sen päinvastoin aika ärsyttäväksi – Otan vastaan kyllä ohjeita ja opastusta mutta juurikin niin että haen valmentajalta tavallaan ne avaimet ja sitten haluan soveltaa ne periaatteet omaan elämään toimivaksi ihan pidemmällä tähtäimellä ajateltuna. Ja just se periaate et jos syöt 80% ajasta terveellisesti niin vähän on sallittua välillä höllätä, ja että mieluummin sallit itsellesi herkkuhetkiä tietoisesti välillä kuin ”repsahdat” ja koet sitten pahaa omatuntoa ja mahdollisesti hukut terveelliseltä tieltä kokonaan..
    Mutta joo, siis kiitos tästä kirjoituksesta, oli paljon asiaa ja komppaan täysin – tällä mentaliteetilla sain itseni kuntoon ja olen siinä toistaiseksi pysynyt myös 🙂

    • Kiitos kommentistasi ja kokemuksista! Elämä on huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse pähkiä ruokapulmien kanssa. Että söiskö tuota, vai mitä sitä söis vai olisiko syömättä. Sinun tapasi toimia kuulostaa todella järkevältä – pidä siitä kiinni! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta