”Aloitan totaalisen herkkulakon!! Heti tämän viinerin, karkkipussin ja viikonlopun jälkeen.”

Näin syksyisin moni kamppailee makeanhimon kanssa. Lomalla päälle jäänyt herkuttelukierre on vaikea katkaista, kun arki alkaa yhtäkkiä painaa päälle, on kylmä ja syksyistä ja tekisi mieli köllötellä sohvalla viltin alla ja syödä minidonitseja. Ja tietysti kun syksy tulee, on  ihan pakko tehdä puolukkapiirakkaa ja omenapiirakkaa. Ja puolukka-omenapiirakkaa. Ja vanilja-omenaviinereitä ja… ja ai että, kun on niin kiva laittaa kynttilöitä palamaan! Niiden loimotellessa on sitten ihana napostella vähän suklaata. Viikonloppuähminnän jälkeen luvataan, että maanantaina sitten alkaa herkkulakko, joka tyssää ensimmäiseen kahvitaukoon, koska työkaveri on tuonut mokkapaloja. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun hurautetaan nälkäisenä ruokakauppaan ja kassoille on pakko marssia karkkihyllyn läpi.

pul

Naistenlehdet ja blogit ovat tupaten täynnä vinkkejä, kuinka päästä eroon makeista herkuista. Näin selätät makeanhimon! Näin pääset eroon makeasta – lue vinkit! Irti sokeripirusta! Ohjeita kyllä piisaa, mutta silti niin moni kamppailee sokeriongelman kanssa jatkuvasti ja vääntelee toivottomana käsiään, kun herkkulakko ei taaskaan onnistunut.

Mikä siinä makeassa oikein on niin ihmeellistä? Miksi himot eivät liity vaikkapa kyssäkaaliin? Miksi toiset voivat lopettaa makeiden herkkujen syömisen seinään ja toisten sokerihammasta kolottaa aina vaan?

Joskus makuaisti on ollut elinehto. Mieltymys makeaan on turvannut selviytymisen, koska maistamalla voitiin erottaa karvaat ja happamat, mahdollisesti myrkylliset ruoka-aineet sekä havaita, onko ruoka pilaantunutta.  Makeat ruoka-aineet olivat pääosin energiapitoisia ja syömäkelpoisia. On makuaistia kiittäminen, että olemme pötkineet näinkin pitkälle. Ja esi-isille hatunnosto siitä, etteivät kauheasti popsineet kärpässieniä. Kiittelemisen sijaan moni nykyihmisistä tosin mieluummin mottaisi esi-iskiä ja äiskiä silmien väliin siitä hyvästä, että mieltymys makeaan on periytynyt tänne saakka.

Enää makeus ei ole tae siitä, että ruoka olisi meille hyväksi. Esi-isät tarvitsivat energiapitoisia ruoka-aineita, koska elivät fyysisesti aktiivisempaa elämää. Mutta toista se on nykyään.  Elinympäristössä ja yhteiskunnassa on tapahtunut paljon sellaisia muutoksia, joihin ihmiselimistön fysiologiset säätelyjärjestelmät eivät ole mukautuneet. Fyysinen työ on vähentynyt, mutta ruoka on ravinteikkaampaa kuin koskaan. Ja mieltymys makeaan säilyy aina vaan, alkaen siitä hetkestä kun äidinmaidon lipittely alkaa. 

Ehkä lohduttavaa tietää, että jossain määrin makean himoitseminen on perinnöllistä. Mutta täysin syyntakeettomia sokerihiirulaiset eivät karkkien napsimisvimmaansa ole, eikä genetiikasta saa leivottua syntipukkia vyötärölle kertyneille makkaroille. Ikävä tosiasia nimittäin on, että mieltymys makeaa kohtaan on myös pitkälti opittua ja altistamisen tulos. Kuka tahansa alkaa himoita makeaa, jos altistaa itseään jatkuvasti sokerille ja muille makeille tuotteille.

Kasvatatko lapsistasi nirsoja pullahiiriä?

Lapset ovat erityisesti makean perään. Moni vanhempi saattaa tahattomasti totuttaa jälkikasvunsa makeaan, mikä saa nappulat nirsoilemaan jo syöttötuoli-ikäisenä. Tottakai lapset karsastavat happamia ja tympeitä makuja, jos ovat ensin saaneet makeaa. Aikuiset voivat testata vaikka viinillä, miltä tuntuu kun hörppää ensin lasillisen makeaa, vähähappoista kuplivaa ja siirtyy sitten erittäin hapokkaaseen ja ekstrakuivaan. Saattaa ylähuuli mennä rullalle.  On siis ihan ymmärrettävää, että lapsi pistelee suuhunsa mielellään bataattia, mutta puklaa pois sellerin. Sitä ei saisi kuitenkaan pitää signaalina, että tuota lapsi ei syö. Vieraiden ruoka-aineiden vierastaminen on normaalia ja kaikkeen tottuu. Siksi maistattaminen, eri makuihin totuttaminen, onkin avainasemassa, jotta lapsista tulisi kaikkiruokaisia, eikä niitä ”Meidän pirjoirmeli ei syö kuin ranskanleipää eikä meidän niklasjuusomatti juo kuin mehua” – tapauksia.

Monet vakuuttelevat itselleen, että omassa perheessä syödään ihan tavallista, terveellistä kotiruokaa. Arkiruokaan kuitenkin kuuluu kivoja sokeroituja jogurtteja, viilejä ja mehuja värikkäissä purkeissaan. Tuosta noin vähän viilistä, 6 sokeripalaa per purtilo. Hörppäähän janoon pari lasillista mehua, vain 18 sokeripalaa. Että niin. ”Eihän meillä tule sokeria kuin viikonloppuisin lauantaikarkkipussista!”

Ex-sokerihiiri tässä hei !

Meillä ei sokerillä kotona läträtty, mutta kyllä itsensä ehti saada koukkuun myöhemminkin. Eli olen sen sokerikurimuksen käynyt läpi minäkin. Yläasteikäisinä ostimme joka päivä karkkipussit välitunnilla. Turkinpippureita tai Tutti-Frutti-pusseja. Kouluruoka jäi usein välistä, koska ei tehnyt mieli ruokaa. Illalla mutustelin pussillisen ruispaloja tai perunarieskaa ja vähän rasvatonta jogurttia kyytipojaksi. Maitorahkaa sellaisenaan? Yäk! Sokeria missä muodossa tahansa? Voi kyllä kiitos.  Silloin ei miettinyt, miten auliilla kädellä sokerilla tuli lotrattua. Silloin oli trendikästä suosia vähärasvaista ruokaa ja elintarvikkeet valittiin rasvamäärien perusteella. Vähärasvaista jogurttia, vähärasvaista juustoa, vähärasvaista kaikkea. Kärsin melkoisesta makeanhimosta, joka iski usein ruokailun jälkeen. No kas, että tekikin mieli makeaa, kun ruoasta ei saanut tarpeeksi rasvaa ja proteiinia, jotka olisivat pitäneet aivot tyytyväisinä.

Tai ehkä vähän suklaata.

Älä kiellä itseltäsi mitään

Aikuisiällä makeansyönti väheni ja kunnon ruoka astui kuvioihin. Söin kuitenkin silti melko vähärasvaisesti ja päivittäin oli saatava jotain makeaa. Nyt tuntuu absurdilta ajatella, että söin päivittäin Suffelin tai Pätkiksen! Kun sitten ruokavalio laitettiin kunnolla remonttiin, päätin jättää sokerin pois. Muuta tapaa ei riippuvuuden hoidossa ole. Keho lopettaa aika nopeasti  sokerin perään haikailun, mutta mielen totuttaminen onkin eri asia. Ja mieltymys makeaan ei koskaan täysin katoa.

Olen miettinyt, miten itse onnistuin, kun jätin sokerin ruokavaliostani pois. Tein sen todella niin, että lopetin sen kuin seinään. Ja piste. Päätökseni taustalla ei ollut ehdotonta kieltoa, joka rajoitti makean syönnin, vaan tavoite johon pyrin.  Päätin, että en palaisi enää vanhojen elintapojeni pariin. Lisätystä sokerista/karkeista ja muista herkuista ei tulisi enää koskaan osa päivittäistä ruokailuani. Halusin tulla kuntoon ja laittaa stopin makeanhimolle. Se ajatus vaatii jonkin verran työstämistä ja uusien tapojen opettelua. Olihan jokin makea pieni hyvä kuulunut päivittäiseksi palkinnoksi. Ja nyt siitä oli aika luopua.

Kyllä minä himoitsin makeaa ensimmäiset pari viikkoa. Jokainen päivä oli silloin kamppailua makeanhimon kanssa. Mutta jatkoin eteenpäin, sillä jokainen onnistunut päivä motivoi jatkamaan ja jokainen päivä vahvisti omaa pystyvyyden tunnetta. Minulla oli selkeä tavoite, johon pyrin. Siksi en kokenut, että minun olisi tarvinnut kieltää itseltäni mitään. Minullahan on mahdollisuus tehdä ihan mitä vain. Mieliteon kutitellessa mietin, että tämä oli oma valintani, ei mikään pakko, rangaistus tai kieltoihin perustuva kuuri. En missään vaiheessa ajatellut, että makea olisi jotain, miktä en enää koskaan saisi syödä. Minun vain piti ottaa väliaikainen ero sokerista, jotta voisin rakentaa suhteeni herkkuihin uudelleen, järkevämmälle pohjalle.

Ilman sokeriakin voi olla hyvää

Älä huijaa itseäsi – vältä makeanhimoon liittyvää höpöhöpöpuhetta

”Makeanhimon voi taltuttaa makeutusaineilla!” Juu ei. Makeutusaineet ovat ravintoarvojen kannalta hyvä juttu ja mahdollistavat herkuttelun ilman sokerin tuomaa imelyyttä, huonoa oloa ja verensokeria pompauttavaa vaikutusta (itse suosin luonnollisia makeuttajia). Mutta etenkään keinotekoisilla makeutusaineilla ei kannata makeanhimoaan lääkitä. Ne eivät huijaa aivoja, vaikka makeutusaine olisikin miljoona kertaa sokeria imelämpää tavaraa. Sen sijaan niiden käyttäminen voi vain lisätä sokerinhimoa.

Monet perustelevat makean syöntiään sillä, että verensokeri on alhaalla, vaikka fyysisesti terveellä ihmisellä tällaista tilannetta harvoin on ja mitattu verensokeri olisi täysin normaali. Tuntemus voi tulla väsymyksestä, stressistä tai muuten vain nuutuneesta olotilasta. Silloin suklaapatukkaa parempi vaihtoehto on lähteä vaikkapa ulos haukkaamaan raitista ilmaa. Niin ärsyttävä kuin se ohje onkin.

En voi itselleni mitään! Himo voimistuu ja voimistuu, kunnes sille on pakko antaa periksi!” Tämä ei ole totta. Mielihalu talttuu noin 15 minuutissa. Tarvitset vain hieman malttia ja tahdonvoimaa. Voisi sanoa, että tahdonvoima on kuin lihas : jos et harjoittele, lihas surkastuu. Kun annat mielihaluille uudelleen ja uudelleen periksi, ne palaavat kerta kerralta voimakkaampina takaisin. Joten harjoittele, laita mielesi töihin ja vahvista sitä. Mene keittiöön ja ota himoitsemasi herkku käteesi. Voit miettiä, miltä se maistuu ja millainen olo sen syömisen jälkeen olisi. Sen jälkeen kiitä mieltäsi tästä kuumottavasta ajatuksesta ja laita herkku takaisin kaappiin.

Kun pakottava makeanhimo iskee,  on vain pysähdyttävä. Mietittävä, onko syönyt kunnolla, onko juonut tarpeeksi. Onko olo väsynyt tai alakuloinen, vai missä mättää. Jos syytä ei löyty, on todettava, että tämä on tunne, joka menee ohi – ei muuta. On kuitenkin tärkeää, että tunteen käsittelee jotenkin, eikä tyrmää sitä. Jos ruokavalioosi ei tällä hetkellä herkkuja mahdu, perustele itsellesi, miksi kieltäydyt herkuista. Perustelemalla toimintasi vältät kieltämisen ja ehdottomuuden aiheuttamat pakkoajatukset. Kuten ruokanatsi-kirjoituksessani totesinkin, ehdottomuus ja rajoittaminen harvoin johtavat mihinkään muuhun kuin kontrollin menettämiseen.

Raimo Lappalaisen Hyvää elämää & tietoista painonhallintaa: tietoisuustaidot ja joustavuus muutoksen tukena-kirjassa (s.78) on hyvä harjoitus, jota voi soveltaa kauppaan tai vaikka kotiin. Tällä harjoituksella kehität tietoisuuttasi ja mielenhallintaa.

Tietoisesti ostoksilla

1. Laadi ostoslista etukäteen: nimeä millaisia ostoksia ja valintoja sinun tulisi tehdä toimiaksesi arvojesi/tavoitteidesi mukaan

2. Liiku kaupassa hitaasti. Tee havaintoja tuotteista, äänistä, tuoksuista.

3. Nimeä asioita, joita havaitset. ”Tuossa on suklaata. Tuossa on pähkinöitä”

4. Pysähdy karkkihyllyn äärelle. Millaisia tunteita karkit herättävät?

5. Anna tunteiden olla, älä tee niille mitään. Tarkastele karkkeja.

6. Muistuta itseäsi viisaista, tavoitettasi tukevista valinnoista.

IMG_1059

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta