Väliaikatietoa!

Vaikka olo on ollut koko tämän viikon ajan kuin narkolepsiaan sairastuneella oravalla ja pirteysaste laatua toinen jalka haudassa – hengissä ollaan! Nyt on vain ollut tällainen kiireisempi hetkinen, kun juttua ei juuri meinaa irrota. Juuri ja juuri jaksan kirjoittaa rahkapurkinkannattelijalle viestin: Tuo rahkaa. Oikein hyvänä päivänä saatan oikein repäistä ja laittaa hymiön! Tai lähettää Facebook-messengerissä pyllyään heiluttelevan kani-emojin.

IMG_3422[1]           Tässä nyt on taas asioita vaan yhdessä läjässä, mitkä vievät aikaa ja energiaa. Hyviä ja kiinnostavia juttuja, toki, mutta liika on liikaa! Ruuhkavuosiin ei tarvita lapsia, ihan riittää kun on opintoja ja töitä ja pari muuta muuttujaa. Mutta kyllä tämä parin viikon päästä taas hellittää. Ja pääsen esim keskittymään jouluhörhöilemiseen, mikä on jäänyt aivan liian vähäiseksi vaikka marraskuu jo kohta alkaa, herttinen! Nyt siis vaan tykitetään  työharjoitteluni puuttuvat tunnit kasaan, opinnäytetyö pakettiin ja muut hommat siinä sivussa.

Pieni kiire on hyvästä, mutta ei sellainen olo, että pitää venyä joka suuntaan ja painaa hurjan pitkiä päiviä. Ei sellaisesta kiireestä voi nauttia. Se tappaa luovuuden!

Kun on todella hektistä, ei oikein hupijuttu luista. Silloin väsyn herkemmin sosiaalisesti ja olen enemmänkin hiljaisempi sivustaseurailija. Silloin tarvitsen paljon omaa rauhaa, omaa tilaa, jossa möllöttää hiljaa. Kiireisenä ja stressaantuneena huomaan päivien vain menevän, ilman sen kummempia fiilistelyjä tai mietteitä. Ruoka sujahtaa alas suusta, asiat hoituvat jollain robottimoodilla. Huomaan olevani paikassa x, vaikka juuri olin paikassa y. Mitenkäs minä tänne tulin? Välillä mieleen tulee, että hei nyt ryhti on huono. Mutta muuten kroppaa ei ehdi juuri tunnustella.

IMG_3485[1]

Tylsintä on kuitenkin huomata, miten mieli tylsyy! Kun on kiire, ei ajattele mitään järkevää tai hyödyllistä. Mutta entäs sitten, kun vapaa-aika ja mielekäs tekeminen ovat tasapainossa. Kyllä muuten alkaa pää alkaa pyörittää vimmatusti suunnitelmia, unelmia, haaveita. Tulee kaikkia kivoja ajatuksia, mitä voisi tehdä.  Ja mieleen putkahtelee ihan yllättäen vanhoja hauskoja muistoja. Mieli on aktiivinen, kun sillä on tilaa myllertää!

Ja kirjoittaminen. Siinä se vasta näkyykin. Kun sitä vapaa-aikaa on, pää oikein kuhisee juttuideoita. Silloin juttua riittää ja luonnoksiinkin menee odottelemaan useita tynkiä, kun ei malta päättää, mistä sitä jorisisi! Ja silloin on omasta mielestään niin hirmuisen hauska. Mutta odotas vain kun hoppu iskee. Pää on aivan tyhjä. Olo on tyhmä. Ei ole mitään järkevää sanottavaa mistään, vaikka vasta oli niin paljon sanottavaa, että olisi ollut aineksia kirjaan. Silloin se halu  kirjoittaa on kyllä täysin nolla, jos jo ennalta tietää, että näppäimistöltä irtoava juttu on ihan yhtä mielenkiintoista kuin kampasimpukoiden lisääntyminen.

Mutta ei enää kauaa, niin opinnäytetyö lähtee eteenpäin! Ja marraskuussa minulla on lomaa! Jes! Ja tein sentään jotain luovaa ja jouluhörhömäistä, kun näpersin kaneli-lucuma-fudgea.

IMG_3512[1]

 

 

Motivaatio löytyy peilistä

Asetin toiveikkaana herätyskellon herättämään klo 6, vaikka tiesin, että olisi ihme, jos nukkuisin niinkin myöhään. Silmät avautuivat viiden maissa ja parahdin. Vielä olisi ollut tunti aikaa tuutia! Mutta edellisyön muutamiin nukuttuihin tunteihin verrattuna yön unisaldo oli suorastaan ruhtinaallinen. Ja vieläpä nukuin sikeästi koko yön. Keskiviikkona asiat eivät olleet ihan niin iloisesti – heräsin klo 1.45 ja nousin lopulta sängystä ennen klo 4. Sen tyyppistä!

IMG_3385[1]

Mutta ai että tänään väsytti. Oli niin tahmainen olo! Olisin voinut jäädä  lojumaan toukkana   paksun peittoni alle! Nenänpää tuntui kylmältä ja ajatuskin siitä, että pitäisi tuonne pimeään tallustella ja riuhtoa itsensä salille tuntui epämiellyttävältä. Äää-ää. Entä jos siellä sataa! Tai on tosi kylmä. Yhyy. Makasin hetken ja kuuntelin kanssanukkujien kuorsausta. Viiden minuutin hengittelytuokion jälkeen nousin, sekoitin aminohappojuoman ja pakkasin treenikamppeet laukkuun. Viisi minuuttia lisää ja olin jo ulkona porhaltamassa kohti salia. Viisi minuuttia ja olin jo repimässä päällysvaatekerrosta pois.

Kyllä. Viisi minuuttia ja olin treeneissä. Minulla ei siis ole minkäänlaisia tekosyitä olla lähtemättä salille, kun asun käytännössä aivan kuntosalin naapurissa. Kunhan jotain pukee ylleen, voi marssia sängystä suoraan kyykkypaikalle. Lähellä oleva sali onkin ihan ehdoton juttu. Kiireinen arki ei sallisi sitä, että jumpalle täytyisi oikein asiakseen matkustaa. Ja vieläpä jonnekin kymmenien kilometrien päähän. Salille pitää päästä nopeasti ja vaivattomasti. Silloin sinne tulee lähdettyä, vaikka olisi miten väsy ja tylsyys ja kurjuus ja kaikki muu. Aina ei kiinnosta lähteä, mutta harvoin joutuu harmittelemaan, että tulipa mentyä. Kun ei  kiinnosta olo-jyllää, on helppo tsempata itseään, että treenituokiosta palkinnoksi saatu hyvä olo ja palauttava ateria ovat vain reilun tunnin päästä!

IMG_1614[1]

Ja kyllä sai tänäänkin olla tyytyväinen, että kannusti itsensä nousemaan ja lähti treenille. Vaikka  vähän kolotti ja väsytti ja mukavuudenhalu kutitteli mieltä. Palasin kotiin ryhdikkäänä, täynnä virtaa ja hyvä fiilis päällä! Tähän vähän linnunviserrystä ja auringonpaistetta ja höyryävää puuroa ja aamukaffet ja leikkokukat niin tämähän on oikein perinteinen elämä on ihanaa-fitnesspäivitys! #BEYOUROWNMOTIVATION  <3

Ei mutta motivaatio – se on oikeasti kova juttu. Voihan treenejä hoitaa vaikka asuintalonsa rappusissa, jos haluaa. Mutta jos motivaatiota ei ole, on aivan sama vaikka asuisi kuntosalilla. Ilman sitä paloa ja halua tehdä, on vaikea tehdä hyviä treenejä. Tai edes aloittaa päivän kuntoilurupeamaa.

IMG_3157[1]

Mutta motivaatiotakin on erilaista. Monet etsivät sitä hieman kehnommilla menetelmillä. On motivaatiokuvia ja motivaatiolauseita. Psyykataan itseään treeniin, koska ajatellaan, että muut treenaa nyt kun minä laiskottelen! Lähdetään treenaamaan, koska kroppa on päässyt löystymään. On virheitä, heikkouksia. On se ajatus jostain ideaalikunnosta.

Onko se kunto realistinen? Millainen oma olo on? Mikä on oikeasti tärkeää? Auttavatko nuo ajatukset todella tsemppaamaan, kun on huono hetki? Epäilen.

Minä olen kova tyttö katselemaan kuvia upeista fitnesskilpailijoista. Instagramissa fanitan mm. Piia Pajusta niin kovasti, että liki sydän hakkaa aina kun uusi kuva tulee. On siinä vaan niin upea fysiikka! Mutta se, että epätoivoisena katsoisin Piian kuvaa ja menisin salille piiskaamaan itseäni, koska haluan tavoitella samaa, on mielestäni todella latistava. En voi koskaan näyttää samalta. Olemme aivan eri mittaisia, erilaisella urheilutaustalla, erilaisella genetiikalla  varusteltuja ihmisiä. Vaikka omassa fysiikassa on paljon asioita, mitä haluan parantaa, en voi treenata sen ajatuksen siivellä, että olen jotenkin huonompi kuin joku toinen. Juu, minulla ei ole Piia Pajusen abseja eikä Sofia Ruusilan siroa olemusta. Ei ole näyttävää rintavarustusta ja lihastakin liian vähän siellä ja täällä ja tuolla. Mutta se on fakta, ett ä muuksi en voi tässä voi muuttua.

11174281_363166637208631_6063263506070014237_o

Mikään ei kuitenkaan estä minua kehittämästä itseäni!

Kyllä se välillä unohtuu itseltäkin. Pieni kateus pistää rinnassa, kun joku voittaa SM-pyttyjä ja on vain sanalla sanoen upea ilmestys. Ja itse yritän saada olkapäähän edes pienen pientä pyöreyttä huonolla menestyksellä. Sellaista se on!

Joku tekee aina kovemmin hommia, joku on aina kauniimpi. Jollain on aina jotain sellaista, mitä sinulla ei ole. Miksi siis yrittää repiä motivaatiota jostain niin tyhjänpäiväisestä?

Usein päivitellään,  miten jaksan syödä ”aina tuota samaa” ja miten jaksan mennä treenaamaan ja ylipäätään liikkua paljon. Motivaationi ei tule fitnesskuvista. Eikä se tule siitä, että haluan kilpailla. Motivaationi syödä terveellisesti ja liikkua tulee hyvästä olosta. Siitä, että nautin liikunnasta! Nämä ovat asioita, joista pidän. Ei mitään sellaista, mitä tekisin hampaat irvessä, koska ”täytyy”.


       Olen vitsillä joskus sanonut, että treenimotivaation herättämiseen  riittää, kun menee peilin eteen alasti syömään kermamunkkia, mutta todellisuudessa en kannusta ketään lypsämään motivaatiota vyötärömakkaroiden puristelusta tai allien heiluttelusta. Motivoidu siitä, että voit paremmin ja elät itsellesi merkityksellistä elämää! Sieltä se motivaatio tulee. Sieltä tulee se taistelutahto, minkä voimin jaksaa heilutella puntteja jo ennen klo 06!  Koska haluan voida hyvin, muovata parasta versiota itsestäni. En halua kurittaa tseäni tai olla joku muu.

IMG_5916[1]