Miksi motivaation määrä ei ole vakio?

Ihmisiä tuntuu usein kummastuttavan, miksi motivaatio ei säily. Ja miksi kerran huipussaan ollut motivaatio ei enää kohoakaan samoihin sfääreihin, joissa se oli. ”Kyllä mä silloin kolme vuotta sitten olin tosi motivoitunut ja silloin tulikin tulosta, mutta nyt ei sitten kiinnosta enää...”

JALATT

Tämä sama ilmiö on havaittavissa niin painonpudottajilla, peruskuntoilijoilla kuin monilla fitnessdebytoijillakin. Tietyn aikaa jaksetaan veivata motivoituneina sata lasissa, kunnes tulee seinä vastaan. Ongelman taustalla on usein se, että tehdään liian suuria muutoksia liian kireällä aikataululla. Halutaan pikaratkaisuja, koska halutaan nähdä mahdollisimman nopeasti tuloksia.

Miksi halutaan nähdä tuloksia nopeasti? Miksi maltti ei riitä tekemään pitkähjänteisesti töitä? Koska ilman hetiäkkiänyt näkyviä tuloksia ei varmasti ole motivaatiota tehdä asioita, jotka eivät ole lähelläkään omia arvoja. Ja sellaisesta toiminnasta on usein kysymys, kun motivaatiota ei ole.

Olen moneen otteeseen jankuttanut siitä, että motivaatiota haetaan lähtökohtaisesti hieman vääristä asioista. Moni tavoittelee tietynlaista ulkomuotoa ja treenaa mielessään Nathalia Melon pakarat tai muut bikini fitness-kilpailijat. Painoa pudotetaan silmät kiiluen ja tavoitteena tietynlainen tunnetila tai olo, sen tarkemmin konkretisoimatta. Tavoitetta ei välttämättä koskaan saavuteta. Tai ehkä saavutetaankin, mutta sitä ei huomata, kun kaikki on vain oman mielen varassa. Omaan peilikuvaan voi olla yllättävän vaikeaa olla tyytyväinen, oli työtä tehty miten paljon vain. Eikä sitä tietynlaista tunnetilaa välttämättä koskaan tule, mitä painoa pudottamalla lähdettiin tavoittelemaan. Silloin motivaatio on todella koetuksella ja tulee varmasti mieleen, miksi edes vaivautua tekemään mitään.

Motivaatio kumpuaa ennen kaikkea omista arvoista. On melko helppoa motivoitua tekemään extrememuutoksia lyhyen ajanjakson aikana ja painaa sata lasissa sen pari kuukautta. Mutta entäs sitten? Entä jos tavoitetta ei saavuteta lyhyessä ajassa? Tai mitä tapahtuu tavoitteen saavuttamisen jälkeen? Onko motivaatio niin kova, että voi ylläpitää sen tietynlaisen kunnon? Vieläkö jaksaa painaa sata lasissa, että saa pidettyä sen näkyvän sixpackin jatkossakin? Miten motivoida itseään silloin, kun ei meinaa huvittaa, jos tavoite ei OIKEASTI motivoi?

Otan iisii.
Otan iisii.

Moni potee syyttä suotta huonoa fiilistä siitä, ettei saa itseään samanlaiseen motivaatioboostiin kuin tavoitellessaan jotain. Mukaanlukien minä.

Olisi tottakai ihanaa vastata, että kyllä –  olen aina niin himputin motivoitunut ja täynnä iloa ja superenergiaa ja treenaan hymy naamalla joka aamu klo 05. Kun vielä työskentelee liikunnan ja terveyden parissa, niin voi pojat, että iskee paine olla innoissaan ja motivoitunut omista treeneistä ja terveellisestä ruokavaliosta aina 24/7. Ihanaa parsakaalia ja ruokaa kolmen tunnin välein ja tarpeeksi protskuu ja hiilarii ja rasvaa ja jee jee! Huippua!

Totuus on kuitenkin se, että vaikka minä ihannoinkin tietynlaista fysiikkaa ja olisin mielelläni supertimmissa ja sopivan lihaksikkaassa ja rasvattomassa kunnossa aina vain, ei se tietynlainen kunto ole arvomaailmassani ykkösenä. Ei itseasiassa edes top 5 listalla. Lieneekö edes top 10-listalla. Välillä kuitenkin unohdan sen aivan tyystin ja alan elämään elämääni aivan kuin se vartalon ulkonäkö olisi minulle tärkeintä kaikesta.

IMG_1011[1]

Hyvä muistutus tästä tuli sunnuntaina, jolloin minulla oli jostain syystä ihan kamala päivä. Velloin jossain  omituisessa epätoivon sumussa. Kroppa tuntui kauhealta ja löysältä, näytti mielestäni hirveältä. Väsytti. Mikään ei kiinnostanut. Salaatti oli lomalta paluun jälkeen pahaa ja olisin vain halunnut syödä pizzaa triplajuustolla ja dipata juustonaksuja sulassa suklaassa ja syödä voita suoraan purkista ja unohtaa salin ja kaiken fitnesshömpötyksen ja terveellisen elämässä. Mieli pyöritti vain pelkkää negatiivista muhjua, epäonnistuneita fiiliksiä. Ulkonakin on pimeä, lumi suli. Ei varmaan yhtään positiivista ajatusta käynyt päässä koko päivän aikana. Olen surkea! Kroppani on kamala! Olen huono treeneissä! Miksi syödä terveellisesti kun ihan sama, olo on huono kuitenkin. Yhyy, vali vali ja märimäri.

IMG_6029[1]

Hukkaan meni koko sunnuntai. Mutta maanantaina  kiittelin mieltäni tuosta päivästä, sillä hetkellinen syvissä mudissa vellominen (kuten ystäväni joskus totesi) elvytti mukavasti omia ajatuksiani. Tajusin sen, että epätoivoni johtuu siitä, että unohdan helposti ilolla tekemisen ja omat arvoni ja lähden painamaan pää punaisena suorittaen. Vaadin itseltäni liikaa, mikä lopulta vain latistaa mielen sekä innon.

Kun vertaa kisavuoteen, on tämä kulunut vuosi ollut yhtä motivaation vuoristorataa. Välillä motivaationi on ollut 200%, välillä se on laahustanut 0,01% tasolla pompaten taas seuraavana päivänä huippulukemiin. Olen  tuntenut epäonnistunutta fiilistä siitä, että motivaatio treenejä kohtaan on ollut välillä heikompaa kuin vuosiin. On kuitenkin ihan selvä juttu, että motivaation ylläpitäminen on melko hankalaa, jos a) ei nuku b) on kiireinen ja stressitasot pilvissä c) hyvin alkanut treeniputki tyssää kerta toisensa jälkeen sairasteluun, enkä pääse lähellekään vanhojen treenitulosteni tasoa, ennätyksistä nyt puhumattakaan. Ei ole motivoivaa, etten ole vuoteen saavuttanut treenirintamalla merkittävää edistystä, vaan päinvastoin, tulokseni ovat laahanneet.

Helposti sitä unohtaa, että kaiken vertailukohta: kisavuosi oli täysin poikkeuksellinen kuntoineen ja treeneineen. Oli selkeä päivämäärä, jota kohti mentiin. Jatkuva seuranta, tavoite kirkkaana mielessä. Sellaisen motivaation ja silmissä kiiltävän päämäärän kun saisi omiin treeneihinsä nyt kun sitä selkeää päivämäärää ei ole, niin ai että. Mutta totuushan on se, että se tietynlainen fysiikka ei ole minulle kuitenkaan niin tärkeä, että haluaisin nyt painaa treeneissä väkipakolla 13 tuntia viikossa. Kyllä tässä nyt etusijalla ovat opinnot, työt, perhe sekä yleinen jaksaminen ja hyvinvointi, kun tavoitteita ajatellaan.

IMG_9136[1]

Liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat kuitenkin elämäntapani. Minun pitäisi kuitenkin aina muistaa, etten lähde suorittamaan asioita, jotka ovat minulle arvokkaita sellaisinaan. Treeniä ja terveellistä ruokaa, koska niistä tulee hyvä olo ja aito nautinto pitkällä tähtäimellä. Ei siksi, että on aina pakko tavoitella jotain ja olla parempi ja tiukempi ja kovempi ja terveellisempi. Ilon kautta!

IMG_8120[1]

 

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

5 vastausta artikkeliin “Miksi motivaation määrä ei ole vakio?”

  1. Mä en nyt lukenut edes koko tekstiä, kun oon puhelimella, mutta musta yksi iso osa motivaation puutteeseen on se, että ihmiset tekee jotain ,mistä he eivät oikeasti pidä. Varsinkin painonpudottajat ja peruskuntoilijat, koittavat väkisin pitää ja innostua salitreenistä, Mutta kun se ei ole kaikkia varten! Onko ihme, jos koittaa väkisin vääntää itseään johonkin muottiin, johon ei sovi, että motivaatio katoaa? Minusta silloin tulisi pitää taukoa ja miettiä, mitä tämä oikeasti itselle merkitsee. Olisiko jokin toinen laji sittenkin itselle sopivampi? Musta tuntuu että näin simppeli asia unohtuu usein nykyään kun telkusta tulee juttaa ja kaikenmaailman laihdutusohjelmaa. Kyllä koiran kanssa lenkkeily, suunnistus, jalkapallo, koris, sähly, uinti, ratsastus, pyöräily… on edelleen urheilua, jolla kunto paranee. Ja näihin motivaatio voi kestää paljon kauemmalle, kun on esim se koira mukana tai oma joukkue tukena (joukkuelajeissa)

    • Niinpä! Tai on ihan OK tykätä salista vaikka kuukausi ja sitten todeta, että ei se ookaan itseä varten. Sitten voi kokeilla jotain muuta. 🙂 Mulla itselläni menee lenkkeily ja punttaus selvästi kausittain, välillä haluan käydä juoksemassa tai kävelemässä pitkää lenkkiä tai treenailla sprinttijuttuja, välillä haluan nostella rautaa salilla. Mä oon kuitenkin kunto- ja laihdutusliikkuja, silloin on ihan ok vaihdella mitä puuhailee, kunhan pysyy arjessa aktiivisena ja sen päälle harrastaa jotain liikuntaa.

    • Nimenomaan! Voi vaihdella lajeja, voi liikkua kausittain salilla ja lenkkipolulla ja hiihtäen. Tärkeintä on mielestäni se, että liikkuu tavalla, joka on hauska ja mielekäs 🙂

  2. Tää teksti tuli kyllä just oikeeseen kohtaan kun avasin sen salilta tullessani. Meinasin salin jälkeen alkaa itkemään kun tuntui ettei ollut yhtään motivaatiota ja kaikki meni salilla vähän miten sattuu… Sun tekstin luettuani aloin miettimään että ehkä se ei ookaan niin paha juttu jos yksi treeni on ”huono”. Jos ei olisi niitä huonoja ja matalan motivaation päiviä, ei myöskään olisi niitä päiviä jolloin tuntuu että energiat on huipussaan, koska näitä kahtahan verrataan toisiinsa. Jos aina olisi superpaljon energiaa, niin tuntuisiko se niin ihanalta, koska sehän olisi ns. normaalitila. Ja eihän se ole mikään ihme, etä tulee tällaisia huonompiakin päiviä kun stressitasot hipoo kattoa ja nukkuminen on viime öinä ollut hieman huonomman puoleista… Mutta siis, mun kommentin pääpointti oli että kiitos tästä postauksesta, sait mut paljon paremmalle mielelle! 🙂

    • Kiva juttu, että teksti upposi! Ja hei tiedän niin tuon tunteen, kun jo salilla haluaisi heittää painot käsistään, kun ei vaan kulje ja tuntee itsensä ihan surkeaksi ja kaikki menee plörinäksi! Mutta juurikin tuo ajatusmalli, että pakko olla huonoja päiviä, että voi olla hyviä – se kyllä toimii. Ei juuri sillä hetkellä, kun meinaa itku tulla ja hommat menee huonosti, mutta sitten myöhemmin. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta