Fitnesstuuliviirin tunnustuksia

Ai että, kyllä jouluhörhöä riemastuttaa, kun Joulu kolkuttaa ovella! Mutta samanaikaisesti se kauhistuttaa. Kohta se koko syksyn fiilistely ja hehkutus ja ihanuus (ja tekosyy mutustella herkkuja) loppuu ja alkaa karu arki ja uusi vuosi uusien haasteidensa kanssa. Yhyy! Voi tätä luopumisen tuskaa!

No ei vaan. Olen saanut kyllä hyvin fiilistellä Joulua ja soittanut joululallatuksia nonstopina jo syyskuusta. Tai vasta syyskuusta. Alkoihan tohinani tänä vuonna tavallista myöhemmin. Lahjatkin ovat jääneet melko viime tinkaan, yleensä kun ne ovat olleet ostettuna jo kuukausia etukäteen. Mutta ei se mitään. Tämä syksy oli ihan kohtuullisen menevä, työharjoittelu ja opinnäytetyö töiden ohessa ovat mielestäni aivan kelvollisia suorituksia. Tokihan joku superihminen olisi tässä vetänyt yhden kisadieetin ja valmistunut opinahjostaan ja leiponut leipää kaikille kaupungin työttömille, mutta olen ihan tyytyväinen omaan selviytymiskamppailuuni syksyn osalta. Mutta oikeasti, ihanaa myös että vuosi vaihtuu ja on taas se aika, kun voi aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Ainakin siinä mielessä, että suklaat on imuroitu pöydiltä parempiin suihin. 😉

IMG_4389[1]

Taannoin hehkutin siitä, että aloitan uudessa valmennuksessa ja kisatavoitteet kiiluvat silmissä ja motivaatio on huikea ja kohta taas mennään ja se on #11098890 days out ja vaikka mitä. Mutta sitten realismi jotenkin iski. Kun tarkastelen ensi vuotta, on siitä puolet täynnä työharjoittelua. Valmistuminen. Pääsykokeet yliopistoon ja sitten täyttä kysymysmerkkiä. Tiedän syksyltä vain sen, että lähdemme ainakin Madeiralle ja perhepiirissä juhlitaan häitä ja pyöreitä syntymäpäiviä, mutta sitä en tiedä, missä minä olen. Opiskelenko? Teenkö oman alani töitä? Vai kaupustelenko edelleen viinejä valmennustyöni ohessa? Se jää nähtäväksi. Muuttujia kuitenkin on mahdollisesti todella paljon, eikä siinä mitään, tervetuloa vain uudet tuulet. Mutta että tuohon samaan syssyyn sotkisi kisavalmennusta?  Ajatus alkoi ahdistaa. Ei siinä mitään,  jos motivaationi lajia kohtana olisi sellainen, kuin sen pitäisi olla. Olen minä kiireessä ja hullunmyllyssä porhaltanut kisadieetin jo kertaalleen. Mutta siinä oli myös sitä uutuuden viehätystä. Nyt tiedän varsin hyvin, mitä tuleman pitää, eikä se juurikaan innosta minua.

Jo kesällä mielessä kävi ajatus, että entä jos oma pyllistelykokemukseni jääkin elämäni ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Suorastaan säikähdin. Mitenkäs nyt näin? Ei nyt herranpieksut sentään moisia ajatuksia. Kuitenkin palava halu olla parempi ja hampaankoloon jäänyt ”jokin” hiersivät niin paljon, että en voinut antaa kisaamisajatuksen olla. Syksyllä kisa-ajatus pyöri päässäni entistä enemmän ja olin todella varma, että kyllä minä sinne haluan ja nyt tiedän mitä pitää tehdä toisin ja ai että – kohta muuten mennään. Motivaatio 100%! Tuntui luontevalta ja tärkeältä hakeutua valmennukseen. Koin, että motivaatio on todellakin kohdallaan, vaikka se nyt välillä kävikin pohjamudissa. Mutta eihän se ole tavatonta. Kuitenkin aina pahimman kiireen keskellä mielessä vilahti, että en kestäisi, jos tähän pitäisi ynnätä vielä kisatouhua. Ja esimerkiksi lomalla rentoillessa muistin, että tällaista se elämä tosiaan voi olla, kun ei nipota ja nillitä ja mieti liikaa treeniä ja ruokaa. Koska siihen se itselleni niin helposti menee.

IMG_4234[1]

Ahdistava ajatus kilpailemisesta, tiukasta ruokavaliosta ja hampaat irveessä vedetyistä treeneistä alkoi ahdistaa päivä päivältä enemmän. Kun ensi vuoden kuviot vielä alkoivat selvitä ja yhtälöön ynnäytyi 8 viikon työharjoittelun siirtyminen läheltä kohtia tuonne puolen tunnin ajomatkan päähän, alkoi ajatus vahvistua: minulla ei ole nyt sitä paloa ja kunnianhimoa, joka pitäisi olla! Ja jos vielä haluaisin parantaa viime kerrasta, pitäisi sen halun olla entistä kovempi. Mutta ei. Ei värähdystä. Sitä vastoin pääni on entistä enemmän täyttänyt ajatus siitä, että miksi minua edes koko laji kiinnostaa? Bikini fitness on tottakai urheilua ja siellä on hurjan kovia ja upeita kuntoja. Mutta se on myös pitkälti kauneuskilpailu, jossa kovin tatuoituna ei koskaan tule olemaan huimia mahdollisuuksia. Enkä nyt muutenkaan ole perunanenineni mikään Sofia Ruusila. Enkä ole edes koskaan ollut innostunut kauneuskilpailuista! Ja sitten toisaalta – mitä minä saisin siitä, jos ylipäätään pärjäisin? Olen minä kisoissa menestynyt aiemminkin ja onhan se ihan huikea fiilis voittaa ja saada pystejä. Kilpaurheilussa on ihan selkeä homma: ketään ei suoraan sanottuna kiinnosta se työmäärä, minkä laitat peliin, jos et onnistu. Mutta tässä lajissa se tuntuu todella raadolliselta, koska kaikki on vain tuomareiden makumieltymysten varassa. Kroppaa vedetään äärirajoille muutaman minuutin takia. Ja kun mietin, millainen zombi viimeksi olin, voin todeta, ettei se ole sen arvoista. Huomaan myös koko ajan enemmän ja enemmän, että itsensä esittely ei enää niin innosta. Ensimmäisellä dieetillä oli ihan huippua ottaa kehityskuvia ja postailla niitä innoissaan,nyt se tuntuu ainakin vähäpukeisena melko nololta. Mutta näin se on tainnut mennä useamman kohdalla, en siis liene poikkeus.

IMG_4337[1]

Oli aika todella noloa ja epämiellyttävää laittaa valmentajalle viestiä, että hei – nyt tarvitaan aikalisä. En halua tähdätä ensi syksyyn, en ehkä edes kevääseen. Enkä tiedä haluanko tähdätä mihinkään juuri nyt. Mutta kun sain uudet treeni- ja ruokavalio-ohjeet, tunne oli niin voimakas, etten voinut sivuuttaa sitä ja vain olla. Tuli sellainen fiilis, että ei minua vain innosta toimia näin. Nyt ei ole se hetki, kun voisin antaa itsestäni kaiken lajille. Eikä minua itseasiassa edes kiinnosta antaa kaikkeani. 😀 Kyse on kuitenkin harrastuksesta. Ei mistään sellaisesta, joka toisi leipää pöytään tai kehittäisi minua ammatillisesti. Vaikka toki olen oppinut lajin vuoksi paljon asioita ja painonpudottamisen omakohtainen kokemus oli ammatillisesti kasvattavaa. Jos olisin NHL-pelaajan vaimo, silloin varmasti harrastelisin ilomielin. Mutta kiireisenä motivaationi ei vain kanna niin pitkälle. Missä vaiheessa esimerkiksi poseeraisin? Pidänkö edes poseeraamisesta? Ehkä ensin löydettävä vastaus näihin kysymyksiin.

Tiedän, että haluan joskus vielä lavoille. Mutta ajatus siitä, että nyt pitäisi olla joku selkeä päivämäärä tuntuu epämiellyttävältä. Mennään sitten kun on sen aika. Haluan kehittää kuntoani ja treenata, se ei mitenkään muutu. Kenties intoudun vasta masters-sarjaan. Kukapa tietää! Ehkä into tuleekin ensi vuonna, kukapa tietää sitäkään. Mutta nyt tuntuu tärkeältä, että en aseta mitää selkeää määritelmää tai kisa-ajankohtaa.

IMG_4476[1]

Olotila on ollut näiden ajatusten myöntämisen jälkeen todella hyvä. Käytännössähän mikään ei muutu. Treenaan, syön terveellisesti. On tavoitteet. On päämääriä. Mutta voin tehdä asioita enemmän fiiliksen mukaan. Nauttia treenistä harrastuksena, miltä se ei ole aina tuntunut. Syödä treeniä tukevaa monipuolista ruokaa, mutta sallia poikkeuksia ja toteuttaa kaikkea rennosti. Olen myös pitkään halunnut monipuolistaa treenaamistani ja kokeilla uusia lajeja, kuten ilmajoogaa ja aikuisten telinevoimistelua. Ehkä nyt olisi hyvä hetki näille? Mukava olisi saada lisää liikerepertuaaria ja myös kehittyä klassisissa voimailuliikkeissä.

Tällä hetkellä käytän bling bling-bikineihin ja kisalisensseihin hupenevat roposet mieluummin kouluttautumiseen.  Ensi vuoden koulutuskalenterissa tulee olemaan esimerkiksi urheilufysioterapian konferenssia, teippauskoulutusta… Ensi vuosi saa olla kehittymisen vuosi! Mutta haluan kehittää muutakin, kuin persettäni. Esimerkiksi leuanvetoa. 😀 Ja kenties könyän pitkästä aikaa kunnon ratsastustunnillekin, sillä pääsin pitkästä aikaa hyvän hevosen selkään. Ja siellä satulassa killuessa tuli sellainen olo, että voi pojat – olen kotona.

Bongaa kameramies
Bongaa kameramies

Tämä asia on ollut kiireen vuoksi yksi seikka, mikä on hiertänyt minua ja latistanut kirjoitusintoani. On tuntunut siltä, että ehkä minulta nyt odotetaan sellaista kisaliibalaabaa, kehityskuvia ja pulinaa kisoista. Kun oma pää on pyörittänyt juuri kaikkea päinvastaista, on tuntunut vaikealtakin alkaa tahmatassuillani lätkimään näppäimistöä. Mutta nyt tuntuu taas hyvältä! Synninpäästö on tehty! Jätetään pyllykuvat ja kisajutut suosiossa lahjakkaammille. 😉

Samalla voisinkin kysyä, mitä sinä kaipaisit ensi vuonna tänne blogiin? Juttutoiveita, kehitysehdotuksia ja ideoita otetaan vastaan!

Nyt jouluhörhöilemähän! TIP TAP!

IMG_4453[1]

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

8 vastausta artikkeliin “Fitnesstuuliviirin tunnustuksia”

  1. Voit ottaa itsestäsi kaikenlaisia treenikuvia tänne blogiisi meidän mieslukijoiden iloksi! Kisakuvathan ovat vain ja ainoastaan tuomareille ja toisten kisailijoiden käyttöön, kilpaurheilua kun se on.

  2. Voi Eve! ❤
    Ei kukaan lukija odota ja edellytä sinulta mitään. 🙂
    Ei meillä ole mitään sanomista siihen, millaisia ratkaisuja elämässäsi teet. Jos kisaaminen tuntuu tähän elämäntilanteeseen liian kuormittavalta ja sitovalta, niin silloin se kannattaa jättää myöhemmäksi. Ei tässä ole mikään kiire mihinkään.
    Jos joku lukija haluaa lukea vain bligbling-bikineistä ja katsella kuvia perskannikoiden kehittymisestä, hän voi etsiä blogin missä sellaista tekstiä on tarjolla. (mahdollisimman suuren kävijämäärän tavoittelu on mun mielestä huono lähtökohta blogin kirjoittamiselle)
    Tämä on sinun blogi, missä saat kirjoittaa just niistä asioista mitä sinulla milloinkin on mielenpäällä.

    Ihanaa, lämpöistä ja tunnelmallista joulua! 🎄 🎁 ❤
    Me lähtään viettämään joulua palmujen katveeseen! 🌴

    • Se on ihan totta, että ei kenenkään ainakaan pitäisi odottaa tai edellyttää mitään. 😀 Mutta väkisinkin kirjoitellessa iskee joskus sellainen fiilis, että ei jorinoillaan lunasta odotuksia. Hassua ja turhaa ajattelua, mutta tämän analysoin olevan syy sille, miksi kirjoittaminen välillä takunnut!

      Ihanaa ja ilmeisen lämpöistä joulua sinne palmujen alle! Kuulostaa ihanalta! Minä nautin suomalaisesta sateisesta Joulusta täällä pohjolassa! 😀 <3

  3. Moi! Ekaa kertaa tänne taidan kommentoida. Olisi kiva kuulla fysioterapiaopinnoistasi enemmän. Jonkun postauksen aiheesta olen kyllä lukenut, minkä kirjoitit… itsekin aloitan saman alan koulutuksen tammikuussa, joten entistä enemmän kiinnostaisi tietää mitä olet pitänyt opiskelusta, opiskelun haasteet ja tulevaisuuden ammatilliset tavoitteet kiinnostavat. 🙂

  4. Heippa, ensinnä kiitos hulvattomasta blogista josta on monesti tullut iloa päivään! Pöhköin mutta kenties järkevin blogi fit fashionissa, lisää tämmöstä 😉 Itse seurailen blogeja lähinnä perus pulliaisen ja tavoitteellisen kuntoliikkujan näkökulmasta uusia ideoita haeskellen, joten olisi mahtavaa lukea vaikkapa juuri ilmajoogasta ja aikuisten telinevoimistelusta. Lisäksi kiinnostaa juurikin ammattilaisen näkemykset siitä miten liikkua fiksusti ja monipuolisesti ja miten pitää nousujohteisuutta yllä ilman radikaaleja lyhyen aikavälin tavoitteita (kuten fitnesskisoja). 🙂

    • Kiitos R palautteestasi, jee! Kivaa jos on pöhköä, mutta välillä järkevyyttäkin! Ja kiitos hyvisstä juttuvinkeistä, ehdottomasti laitetaan tulemaan! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta