Lepsut jouluvinkit

Enpä muista, milloin olisin viimeksi ollut aatonaaton vapaalla. Nopeasti laskien arvioisin, että siitä on aika tasan tarkalleen 10 vuotta, sillä olen ollut aiemmin aina töissä. Vuosi vuodelta olen kuitenkin lipunut Jouluun pehmeämmin, mitä tulee kellonaikoihin. Ensin olin aatonaatot töissä klo 23, sitten klo 22. Sitten 20.20. Ja viimeisinä viinikaupustelijavuosinani pääsin jo kokemaan vakituisen työntekijän etuja, kun työvuoroni eräänä aatonaattona loppui jo klo 14. Ja nyt minulla on sitten ihan aamusta iltaan saakka vapaa päivä kaikista velvotteista! Suljin kalenterini jo monta viikkoa ja päättäväisesti pidin sen tämän päivän osalta kiinni, vaikka ties mitä houkuttavia työasioita siihen olisikin voinut ynnätä.

Tuntuu jopa aika erikoiselta, että tämä päivä ei olekaan hirmuista kiiruhtamista ja asiakkaiden palvelua, vaan sain rauhassa herätä omasta sängystä ja ryhtyä puuhastelemaan. Eli krhm, kuin joulupukkia innokkaimmin odottava 4-vuotias, heräsinkin perinteisesti klo 4 aikaan. Kuten tavallista, odottaessani jotain on ihan mahdotonta nukkua yli neljän. Ja nyt kai vain odotin näitä vapaita. Eilen illalla tein vielä töitä 23 saakka, että tänään voisin jo aloittaa rennosti ja pitää oikeasti 4 päivää vapaata. Heittää aivot lomalle. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritys on hyvä 10. Aion lukea hömppäkirjallisuutta ja oikeasti pitää työsähköpostit sun muut suljettuna, vaikka siellä odottaisikin sitä sun tätä.

unnamed

Joulutöhötys on tänä vuonna mennyt itseltäni jossain määrin ohi, en ehtinyt käymään joulumarkkinoilla, joulupihoilla tai muissakaan omaan joulunalusaikaani tyypillisissä tapahtumissa ja olen välttynyt aika hyvin kaikelta muultakin ylimääräiseltä jouluhösötykseltä, jota esimerkiksi medioista pusketaan. Mutta toki, väkisinkin myös tänä vuonna, silmiin pisti erilaisia otsikoita joulukiloista, sain sähköpostia joulun ajan ruokavaliosta ja törmäsin useampaankin mahtavaan vinkkiin, joilla tehdä kevyempi joulu. Argh, voi nuo ärsyttävät, tiukat, rajoittavat, nipotusfiilismaximus-jouluvinkit”

Minä kun jo ajattelin, että nämä ”kevyt Joulu”-vinkit olisivat kadonneet terävimmän fitnesshypetyksen myötä ja vaihtuneet armolliseen, rentoon, hauskaan ja eheyttävään Jouluun. Voi jösses sentään, en yhtään ihmettele sitä, että ihmiset stressaavat Joulua, kun lukee noita juttuja. Eikö jo riitä, että stressataan loppuvuoden työkiireistä, joulusiivouksesta, jouluosotoksista, sukulaisten luo menemisestä tai menemättömyydestä. Ja joulupöytään tulevista erikoisruokavalioisista, allergisista, gluteeniyliherkistä, diabeetikoista ja sydänsairaista. Kaiken sen päälle pitää ilmeisesti sitten alkaa murehtia vielä painoa, treenaamista ja ylipäätään omaa elämää.

En oikein ymmärrä, miksi juuri Joulun aikaan, jolloin on yleensä töissä kiireistä ja muutenkin kaikenlaista ekstrapuuhaa ja touhuamista, pitäisi alkaa ihan himossa jynssäämään kaakeleiden saumoja hammasharjoilla ja kiillottamaan perintöhopeita joita ei edes laiteta joulupöytään. Silittää kalsareita ja viikata sukkia. En oikein ymmärrä sitä, mennään aatonaattona ostoksille ja nostetaan äläkkä, kun juuri se oma suosikkisuklaa/glögi/viini/valmislaatikko on lopussa. Kun olisi ollut about jostain lokakuusta asti aikaa sitä ostaa. Enkä ainakaan ymmärrä sitä ajatusta, että jouluna pitäisi aloittaa laihdutus,  ”ottaa itseä niskasta kiinni” ja nipottaa syömisistä ja treeneistä. Ihanko ei voi sitä tehdä kaikkina muina Joulua edeltävinä päivinä ihan kylliksi?

Se on jännä, miten loppuvuotta kohti tämä sama paniikki alkaa. Keväällä on ollut projektina päästä rantakuntoon ja se saa kesän kynnyksellä uuden deadlinen seuraavalle vuodelle. Syksyn projektina on ollut karistaa kesälomakilot ennen Joulua, mutta kiireessä se sitten jää. Jos ehkä pikku dieetti ennen Joulua tai aloitus Jouluna?

Aina sanotaan, että joo kyllä tulee kaikenlaisia juhlia ja se on vaan päästä kiinni se ruokavalion noudattaminen sun muu. Painonpudotus on niin helppoa! Nuo lausahdukset ovat kovin latistavia niitä henkilöitä kohtaan, joille painonpudotus ei ole helppoa. Taustalla on kuitenkin hurjan paljon psykologisia tekijöitä, jotka tulisi huomioida. En  oikein ymmärrä, miksi elämäntapamuutosta pitää alkaa stressaamaan Joulun kynnyksellä ja edes miettiä koko asiaa jouluna. Jos ei uudenvuoden ja joulun välissä osaa kieltäytyä kahvipullasta tai tehdä terveellisiä ateriavalintoja, miten ihmeessä se onnistuisi Jouluna, kun pöydät notkuvat herkuista. Silloin saa olla kyllä tosissaan aikamoiset zen-masterin mielenhallintataidot. Armollisuutta tässäkin!

Jos sinulle tulee hyvä olo siitä, että kieltäydyt jouluna herkuista, niin hyvä on – kieltäydy. Mutta jos se aiheuttaa kauheasti harmia ja stressiä ja pahaa mieltä, niin älä nyt suotta, ihminen hyvä, pilaa Jouluasi niillä mietteillä, vaan nauti.

En tiedä itkettävätkö vai naurattavatko nämä kaikenlaiset ohjeistukset siitä, että Jouluna kilot pysyvät kurissa, kun vältät pakkoherkut, jätät herkut kauppaan, käytät pienempää lautasta ja syöt enemmän salaattia. ”Kaikkea ei tarvitse ottaa samalla kertaa” Juu, ihan ovat hyviä ja päteviä ohjeita ja toimivat hyvin esim arjessa. Mutta parin päivän juhla-aikana on ihan samantekevää, syökö enemmän salaattia ja välttääkö pakkoherkkuja vai ei. Sillä on ihan turha yrittää ostaa itselleen parempaa mieltä. Kyllä, joulukiloja voi tulla kun syöpöttelee. Ja vatsan pinkeyteen ja olotilaan sillä on toki hetkellistä vaikutusta, mutta jos nyt kolmekin päivää syöt ja juot hieman vapaammin, ei siinä mene kuin viikon verran ja tilanne on ennallaan. Kukaan ei kolmessa päivässä syö itselleen 2-4kg läskiä. Joulukilot ovat kyllä ihan pääasiallisesti nestettä, ellei sitten puhuta niistä kiloista, joita kerrytellään marraskuun alussa alkavasta pikkujoulukaudesta loppiaiseen.

Itse olen sitä mieltä, että jokainen, jolla on elämäntapamuutokselle tarvetta, mutta ei ole vielä aloittanut, voisi armahtaa itsensä Joulun aikaan.  Toki on hyvä tutkiskella omaa syömiskäyttäytymistään, keskittyä ruokaan, nauttia ennen kaikkea seurasta ja olemisesta ja miettiä, onko kylläinen vai ei, mutta ehkä nyt ei ole paras aika tehdä jotain isoja suunnanvetoja ja muutoksia. Itse uskon aina uuden vuoden ja ylipäätään uusien alkujen voimaan. Ja uskon, että elämäntapamuutosta on huomattavasti helpompi lähteä toteuttamaan Joulun jälkeen, kuin nyt ja tässä. Ei tässä ole kuin muutama hassu päivä ja on taas ihan arkinen tiistai, jolloin voi ottaa pienemmän lautasen, syödä enemmän salaattia ja keskittyä ateriarytmiin.

IMG_7069[1]Ja ainahan voit tehdä kaikesta miniatyyrikokoista, niin saat syödä enemmän (miksei kukaan kertonut näin hyvää vinkkiä?)

Pienistä muutoksista se kaikki lähtee. Toivon, ettei kellekään tule Joulun jälkeen tarvetta pussikeittokuureille ja muille höpötyksille, vaan arkea aletaan rakentamaan palikka kerrallaan. Pienistä arjen muutoksista, jotka otetaan käyttöön käytännössä, tulee lopulta vankka osa omaa toimintapaa ja ensi Jouluna on varmasti jo aivan erilaista, silloin saattaa olla aivan helppoa istua Joulupöydässä koskemattakaan torttuihin ja konvehteihin tai voi syödä niitä hyvällä omalla tunnolla ja olla silti tyytyväinen itseensä ja peilikuvaansa,

Tätä masua venyttelemään!

Joskus minua pidetään hieman rajoittuneena tyyppinä ja kuulen kuittailua dieeteistä ja siitä, että syönkö muuta kuin rahkaa yms. Asiakkaat kysyvät silmät pyöreinä, juonko viiniä tai herkuttelenko koskaan. Kyllä herkuttelen, kyllä juon viiniä, syön paljon muuta kuin rahkaa. Mutta olen joskus tehnyt elämäntapamuutoksen itsekin ja lopettanut makean syönnin arjesta. Aluksi se oli rajoittava päätös, myöhemmin siitä tuli valinta. Saan syödä mitä vaan, milloin vaan. Voin syödä makeaa vaikka päivittäin, mutta en halua. Alkuun se oli tottakai hankalaa, kun oli totuttanut itsensä johonkin pieneen herkkupalaan, palkintoon, lohtuun ja hyvän mielen tuovaan suklaapatukkaan. Mutta kärsivällisesti toteutin tätä muutosta ja söin makeaa vain viikonloppuisin. Lopulta makeat herkut alkoivat jäädä pois myös viikonlopuolta. Nykyään syön makeaa harvakseltaan, lähinnä elokuvakäyntien yhteydessä. Ei tee vaikeataan näin joulun alla ympäröidä itseään suklailla ja muilla herkuilla, mitä meillä on ollut kerrosvadeissa marraskuussa lähtien. Eivät ne käy houkuta, koska en ole kieltänyt niitä itseltäni. Minä vain pärjään vallan mainiosti ilmankin, eikä mieli niitä tee, kun syön itseni kylläiseksi kunnon ruoalla. Ja on yksinkertaisesti ihanaa herkutella sitten, kun on kunnolla aihetta juhlaan ja ympärillä hyvää seuraa. Huomattavasti enemmän niistä saa irti ja paremmilta ne maistuvat kuin  autoa ajaessa hätäisesti tempaistut patukat, joiden makua ei osaa enää palauttaa mieleen.

Herkuille ja hyvälle ruoalle olen perso, mutta sanon niille usein myös EI. Se on suurimalta osin olovalinta, koska sokerista ja viljoista tulee huono olo, vatsakipuja ja epäpuhdas iho. Mutta toisinaan on tottakai oikein PAKKO saada pizzaa, makeaa tai jotain hyvää. Ja silloin syödään maha pinkeäksi ja voivotellaan olotilaa seuraavat päivät. Jouluna syön aina mitä huvittaa ja yhtään joulukiloa ei ole pysyvästi jäänyt. Koska tässäkin kokonaisuus ratkaisee, ei muutama päivä.

Loppuun haluan jakaa kaikista typerimmän Jouluvinkin, mikä vastaan sattui. Jos joku kokeilee tätä, niin haluan ehdottomasti kuvamateriaalia siitä. ” Huomioi erityisruokavaliot: puuroon voi laittaa perinteisen mantelin sijaan makaronin.”

Hei ihan oikeasti. Te hullut vinkkinikkarit, jättäkää Joulu rauhaan.

Ja teille lukijoille, oikein ihanaa ja mahtavaa Joulua! Anoppini FB-päivitykseen on hyvä päättää tämä lepsuileva päivitykseni.

”Hah mitä kevennysvinkkejä jouluaterialle tarjoillaan -piut paut sanon minä, älkää viitsikö vaivautua! Minä uin kermassa, kierin voissa ja ahdan itseeni suklaata juuri niin paljon kun lystään, enkä toki unohda kinkkua, juustoja ja punaviiniä.” Nuff said.

 

unnamed

 

Kuka väitti, että huomenna on parempi päivä?

Kaikilla meillä on joskus huonoja päiviä ja omat vastoinkäymisemme. Välillä murheet ovat pieniä, kuten tyhjentynyt pyöränkumi, koirankakka lenkkarinpohjassa tai vastatuuleen pyöräily tihkusateessa Bruno Marsin Lazy Songin soidessa säristessä korvanapeissa (kyllä, se on edelleen kauhuskenaario). Välillä sitten taas jotain isompaa, mihin käsityskyky ei meinaa edes riittää. Tai sitten on päiviä siitä pienen harmin ja maailmanlopun väliltä. Tyypillistä kuitenkin on, että aina kun sattuu jotain isompaa, sitä havahtuu huomaamaan, että hei kaikki on muuten aika himputin hyvin ja miksi ruikutin jostain niin pienestä. Kunnes taas elämä tasoittuu ja pienetkin harmit voivat tuntua isoilta. Näin se menee.

Tällä viikolla on ollut vähän jos jonkinlaista vastoinkäymistä,  ja elämänkriisiä, joilta en voinut välttyä, vaikka olinkin linnoittautunut kolmeksi päiväksi Tampereelle erikoistumisopintoihin. Sen tarkemmin erittelemättä : oli vähän kaikenlaista isompaa murhetta. Ja sitten sellaista pienempää harmia. Pienempänä harmina lueteltakoon se, että on muunmuassa aika tympeää huomata reissussa, että pussi, jossa on hiusharja, hammasharja tahnoineen yms on kadonnut ja olet menossa suihkuun ja iltapuulle. Majapaikkasi vastaanotto on kiinni ja kello muutenkin paljon. Pakko odottaa aamuun, että vastaanotto aukeaa. Katastrofi mennä nukkumaan märillä kampaamattomilla hiuksilla, koska kuivaajaa ei ole, joten ei hiustenpesua siis. Laitat kellon soimaan. Et saa unta vaan pyörit sängyssä. Jossain joku tamppaa jaloillaan ja huutaa kuin viimeistä päivää. Jysk jysk jysk, kälä kälä kälä. Pyörit aamuyöhön saakka sängyssäsi ja aistit miten hiukset rasvoittuvat ja menevät takkuun. Aamulla heräät – olet nukkunut pommiin. Mitä ei tapahdu juuri koskaan. Yrität sukia rasvaista takkukasaa, jota hiuksiksi sanotaan ja huljuttaa koirankakan makuista suutasi hanavedellä. Äkkiä aamupalalle ja vastaanottoon, että ehtii vielä koulutukseen. Onni onnettomuudessa, tavarat ovat löytyneet ja saan harjani takaisin, kamppeet kasaan ja itsenikin suittua siihen kuntoon, että kehtaan poistua ihmisten ilmoille. Ei siinä mitään, ihan tällaista pientä. Illalla sitten vähän isompaa ahdistusta ja mielipahaa ja maailman kriisiä, mutta hei. Huomenna on parempi päivä! Niiin se oli uskoteltava.

Ja siltä se todella tuntui. Toiveet oli ladattu keskiviikkoon. Seuraava päivähän kun on aina uusi mahdollisuus tässä elämässä.  Päivä alkoi aivan vallan mukavasti ja sujui töissä rattoisasti. Ihania asiakkaita, mukavaa tekemistä, hyvä työtahti. Kello oli 18 ennen kuin huomasinkaan. Rahkapurkinkannattelijan kanssa viestiteltiin ja sovittiin yhdessä tuumin, että skipataan sali ja ollaan vain ilta kotona. Ehdotin, että voisin hieroa ja kokeilla oppimiani tekniikoita lannerangan manipulaatiosta. Ajattelin myös, että ehtisin aloittaa piparitalopuuhat ja fiilistellä joulua. Tyytyväisenä marssin parkkipaikan ohi kauppaan ja hain tarvitsemani. Hemmottelin itseäni myös proteiinipatukalla ja sitä tyytyväisesti nikertäen marssin parkkipaikalle. Kun siinä suuntasin putkikatseeni suoraan eteenpäin, menin ihmetyksen valtaan. Enkös minä jättänyt autoni tähän…? Pieni päänkallistus oikealle ja toden totta, olinhan minä jättänyt auton siihen. Mutta ei se kyllä enää ruudussaan ollut.

Automme rötkötti keskellä marketin parkkipaikkaa poliisinauhat ympärillään, kiinni toisessa autossa. Söin patukkaani ja tuijotin. Toisessa kädessä Audin avaimet, valmiina avaamaan oven. Ensin aivoissa kävi vain tyhjä humina. Sitten ajatukset alkoivat laukata, mitä hemmettiä tässä on tapahtunut, olenko minä unohtanut käsijarrun, mitä olen tehnyt. Nopealla vilkaisulla kuitenkin huomasin, että ei ole nyt omia kämmejä tämä, kiitos siitä jollekin spagettimonsterille. Huh. Soitto hätäkeskukseen ja siitä poliisille, josko joku valottaisi minullekin, mitä on tapahtunut. Mitään tietoa haverista ei ollut tullut ja siinä se auto köllötti poliisinauhoin koristeltuna. Hyvää Joulua vain. Miehelle pikaista viestiä, että Audi on sitten paskana, kiitos hei en voi nyt soittaa ja sitten jutustelemaan poliisimestarin kanssa. Lupsakka oli poliisisetä, melkein alkoi naurattamaan. Eivät olleet saaneet meitä kiinni, koska auto on miehen nimissä ja hänellä salainen puhelinnumero. Ja itse olin siinä 10m päässä töissä autuaan tietämättömänä asiasta. Mutta niin, poliisi siinä sitten kertoi puhelimessa, että mikä on homman nimi. Joku oli siis parkkipaikalla ”hieman kaahannut”. Epäselväksi jäi, oliko ko. kuljettaja selvinpäin vai ei, mutta rikostutkinnasta poliisi ainakin puhui. Olihan siinä auto aika muikeasti mällätty. Onneksi tekijä oli poliisilla tiedossa. Ei siinä, rakas aviomieheni sitten kurvasi paikalle anopilta saadulla laina-autolla (kiitos <3) ja alkoi asian selvittely. Soittoa vakuutusyhtiöön, soittoa hinauspalveluun… Hinausukkeli siinä vielä tuumi puhelimessa, että kai se nyt on ajokuntoinen, jos on vain parkkipaikalla kolahtanut. Alkoi jo vähän hymyilyttämään. Audista osat pitkin parkkipaikkaa, merkkikin jossain metrien päässä keulasta. Tervetuloa katsomaan, näet sitten. Siinä yhdessä killiteltiin rakasta autoamme. Ja hinuri totesi tullessaan, että kannattaa ottaa kaikki irtain pois, tuskinpa tämä auto kotiin tulee. Jotta lunastukseen män! Sanotaanko näin, että kyllä siinä hieman alkoi tatti kasvaa otsaan ja mieli mennä paniikkiin, että miten hemmetissä liikun töihin, hoidan kotikäynnit ja tehdään yhtään mitään. Viikonlopuksikin reissu tulossa. Ja miten korvaukset ja ääääääh. Saadanko enää näin ihanaa autoa, joka oli aivan huippulöytö. Ja sitä vielä laitettukin vasta ja juuri toissapäivänä katsastettu. Perhana. Otti myös niin paljon kupoliin, että illan suunnitelmat menivät aivan plörinäksi. Työni loppuivat kuudelta ja kotona olin sitten yhdeksän jälkeen. Nyt on sitten hirmuinen soitteluselvittelylausuntorumba käynnissä. Onneksi on laina-auto ja ilmeisesti saadaan vara-autokin käyttöön. Eli kyllä se siitä.

audi

Mutta kyllä vähän jo naurattaa. Ilmeisesti kaikenlainen harmi tulee aina ryppäissä. Tämä oli jotenkin piste i:n päälle. Ainakin loppui turhasta rutina taas kuin seinään. 😀 Onni onnettomuudessa, että ei ollut oma moka ja toisen auton kuljettajaa nyppii ehkä kevyesti enemmän.

Hieman jännityksellä aloitin tämän päivän. Toivotaan, ettei esim taivas tipahda niskaan. Toivottakaa minulle lykkyä!