Tänä vuonna minusta tulee fysioterapeutti.

Vuosi 2016 on käynnistynyt oikein mukavasti! Vaikka meidän piti tarmokkaasti aloittaa treenit viimeistään lauantaina, meni vielä viikonloppukin lepäillessä. Sunnuntaina paistettiin vielä kunnon vehnäjauhovohvelit Joulupukin tuomalla vohveliraudalla ja tuhottiin kaappiin jäänyt suklaamousse. Röyh. Hyvää oli, mutta maanantaina maistuivat kyllä vanhat kunnon banaanivohvelit ilman vehnää ja kermavaahtoa.

Olin tässä liki 2 viikkoa treenaamatta! Kävin vain kerran salilla, tein yhden askelkyykkytreenin ja lenkkeilin. Siinä se! Uni ja ruoka on maistunut ja sunnuntaina taisin nukkua ihan 11.30 saakka. Ihan hullua. Mutta kyllähän tuota univelkaa ja väsymystä on niin pitkältä ajalta ollutkin, että ihan oikein tein, kun en lähtenyt piiskaamaan itseäni salille. Joulun- ja vuodenvaihteen aika siis todella meni sohvanpohjalla, napa pullottaen! Ei edes hirveästi harmittanut, vaikka vapaapäivistä murto-osa hujahti unilullaillessa. Olen minä ehkä niin monta tuntia saanut vuorokauteen valvomalla, että oli aikakin tuhlata niitä.

IMG_4907[1]

Ruokavalion siistiminen näkyy ja tuntuu kyllä heti. Pöhötys alkaa talttua ja olo on heti virkeämpi ja energisempi, kun syö säännöllisesti ja järkevästi. Suklaa on hyvää, mutta ei se konvehtienmussutus ihan puhtaasti syömisestä mene. Ja se vaan on fakta, että vaikka siellä sohvanpohjalla olisi ihanaa muhjata ja köllöttää, se vasta pidemmän päälle uuvuttavaa touhua onkin. Kolottaa ja olo on yhtä aloitekyvyllinen kuin märällä villasukalla, jonka päälle joku on ajanut potkurilla.

IMG_4868[1]

Akkujen lataaminen on ollut siinäkin mielessä tarpeen, että opintojeni loppusuora häämöttää ja kohta on aika aloittaa tiukka loppurutistus. Vuosikurssini valmistumista juhlittiin jo joulukuun alussa, mutta minulla on vielä hieman tahkottavaa, himpura. Teoriaopinnot sain päätökseen viime keväänä, opinnäytetyö on tehty  ja nyt on aika suorittaa viimeiset työharjoittelut. Olisin toki voinut päästää itseni hieman helpommalla ja tehdä harjoittelut suunniteltuina ajankohtina, mutta välillä olen antanut töiden ja mielenkiintoisten projektien (kuten bikinipyllistelyiden) viedä. Puoli vuotta olin poissaolevana ja siksi valmistun alkuperäistä suunnitelmaani myöhemmin, joskin ohjeajassa. Nyt on siis vaan painettava menemään ja ajateltava vapaa-aikaa seuraavan kerran sitten kesällä (no, on minulla onneksi vielä viikon loma tulossa). Jotta voin hakea keväällä maisteriopintoihin, tulee tutkintotodistuksen olla kädessä 31.5. joten nyt sitten painetaan tukka putkella, eikä pysähdytä. Eikä ainakaan sairastella! Joten pysykää vain poissa flunssapöpöt, mahataudit ja muut öklötykset.

Mutta mikäs tässä, oikeastihan pääsen oikein kiinnostavien asioiden äärelle. Jäljellä on vielä neurologiaa, tuki-ja liikuntaelinfysioterapiaa postoperatiivisessa yksikössä ja ehkä kaikista eniten odottamani syventävä harjoittelu, jonka pääsen toteuttamaan minut joskus pt-hommiin kouluttaneen, Trainer4youn leivissä. Se harjoittelu odottaa ikään kuin kirsikkana kakun päällä! Sitten koittaakin jo kesä!

Itse olen aika old school – sillä olen viimeisiä vanhan opintosuunnitelman fysioterapeuttiopiskelijoita. Opintosuunnitelma vaihtui muistaakseni vuonna 2013 ja sitä ilmeisesti muokattiin jälleen vuonna 2014. Nykyisistä kuvioista en siis varmaankaan tiedä yhtään mitään. Välillä vain huomioni kiinnittyy täysin erinimisiin kurssikuvauksiin ja korvani kuulostelevat omituisia tarinoita jatkuvista moniammatillisista dialogeista sekä lääkelaskuista. Ihme touhua.

Fysioterapeutin ammatti oli itselleni suuri unelma, joka alkoi muhia polvileikkauksissa ravaamisen johdosta. Kuinka monta kertaa ramppasinkaan fysioterapeutin vastaanotolla, kävin läpi leikkauskertomuksia ja jumppasin ja kuntoutin koipiani. Silloin kiinnostus ihmisen toimintakykyä kohtaan sai varmasti kunnon potkun. Suomenkielen opettajan yo-opinnot poistuivat to do-listaltani ja uudeksi must-jutuksi nousi fysioterapia. Alusta saakka minulle on ollut selvää, että postoperatiivinen fysioterapia kiinnostaa minua erityisen paljon. Koulutuksen myötä myös manuaalisesta käsittelystä tuli jonkin sortin lempilapsi. Sitä tosin olisi saanut olla paljon enemmän!

23395_10151347877863544_800119031_n

Ylipäätään opinnot ovat lisänneet mielenkiintoani toimintakykyä kohtaan ja sen edistämistä liikunnalla. Jo ennen opintojani ohjasin liikuntaa ja teen sitä edelleen mielelläni, joskin ryhmäohjausta mieluummin yksilöohjauksen puolella. Ohjauksessa minua kiinnostaa erityisesti suoritustekniikka ja yllätys yllätys, se toimintakyvyn edistäminen ja parantaminen. On mukavaa liikuttaa terveitä ihmisiä ja on ihanaa vastapainoa kun voi välillä ohjata treenejä, joissa oikeasti tehdään 200 lasissa. On mukavaa, että asiakkaina on sellaisia kuntosalin ferrareita, mutta kyllä siinä kuntouttavassa harjoittelussa on sitä jotain. Puhumattakaan sitten painonhallinnasta ja elintapaohjauksesta.

IMG_4917[1]

Koulutukseen on mahtunut paljon sellaista, mikä ei kiinnosta. Mihinpä koulutukseen ei. Lähinnä ne olivat yleisiä aineita, kuten ICT, johon kuului Wordin ja Excelin käsittelyä (on hyödyllistä, myönnetään), mutta toki myös ihan ammatillisia asioita. Avoin mieli kaikkea kohtaan on toki hyvä asia, mutta kaikesta ei ole pakko olla kiinnostunut. Hyvä vain, jos löytää sen oman juttunsa! Myös jatkuvat ryhmätyöt ottivat välillä kupoliin ja case-tyylinen oppiminen. Toisinaan olisi kaivannut sitä, että opettajat opettavat ja me opiskelijat opimme. Emmekä ensin syötä toisillemme väärää tietoa, jonka jälkeen vasta opettaja opettaa, että näin se kuulkaas muksut menee.

Tietoa on tullut uskomattoman paljon ja jossain vaiheessa minua oikein stressasi, että kaikkia hyödyllisiä asioita ei muista. Toisinaan raskaisiin tentteihin pänttäsi asiat ulkoa. Luki kymmeniä tunteja ja opetteli, että se hauki on tosiaan kala ja tentin jälkeen – vuuuum. Osa asioista haihtui päästä sen sileän tien! Onneksi valmistujaisjuhlassa näitä tuntoja sai purkaa oman ryhmän kanssa ja kuuli, että muilla on ihan samanlaisia fiiliksiä. Ja onneksi kaikkea voi kerrata ja pakkokin on! Ei sitä vaan enää muista jokaista silmäkuopan luun pientä kyhmyrää ja juonnetta ja naarmua. Ja tähän vuotavaan astiaan pitäisi vielä ammentaa lisää tietoa tiedon loputtomasta suosta. Siinäpä on tavoitetta koko loppuelämäksi.

Tunnenko olevani valmis fysioterapeutti on aika tyypillinen kysymys näin opintojeni lähestyessä. Jos joku kokee olevansa täysin valmis, se on aika hämmentävää. Tavallaan surullista tai sitten aplodien arvoinen suoritust. Voihan olla, että hän on opiskellut todella paljon ekstraa ja kouluttautunut perusopintojen ohessa. You never know. Mutta ainakin omasta mielestäni 3,5 vuotta ihmiskehon opiskelua (ja sitähän tuo koko aika ei edes ole) ei ole mitään. Sen lisäksi, että kehossa on niin paljon monimutkaisia osasia ja rakenteita ja prosesseja, pitää myös ymmärtää miten ne toimivat. Ja ymmärtää, miksi jokin asia ei toimi. Ja vieläpä tietää mitä tehdä!

Työharjoitteluissa pääsee (yleensä) asian ytimeen. Vaikka opinnotkin ovat sisältäneet  käytännön harjoittelua, ei se ole lainkaan sama asia silloin, kun pitäisi harjoitella vaikka halvaantuneen ihmisen pukeutumisen ohjaamista tai spastisen raajan käsittelyä. Ei se vain tunnu samalta, että terve opiskelutoveri heittäytyy hankalaksi ja veteläksi. Koska harjoitusasiakkalala ei ole oikeasti vammaa, eikä minkäänlaista muodostunutta toimintatapaa. Vaikka työharjoittelut tuntuvat välillä todella pitkiltä, eivät ne lopulta syö kovinkaan suurta osuutta opinnoista. Harjoittelu siis jatkuu väkisinkin työelämässä.

En  koe olevani valmis fysioterapeutti. Olen opiskellut vasta murto-osan ollakseni sellainen kovan luokan ammattilainen, joka toivon jonain päivänä olevani. Mutta keväällä olen toki fysioterapeutti ja ehdottomasti valmis työelämään. Suurella innolla odotan sitä, että pääsen kouluttautumaan lisää ja kiinni käytännön hommiin – mitä ne sitten tulevatkaan olemaan. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä pidän ovet ja ikkunat auki ja suuntaan uteliaasti eteenpäin. Saa nähdä, mistä sitä itsensä löytää valmistumisen jälkeen. Uudelleen koulun penkkiä kuluttamasta vaiko polviniveltä tutkimasta!

Mutta se on varmaa, että vielä musta tulee pro. 😉

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

2 vastausta artikkeliin “Tänä vuonna minusta tulee fysioterapeutti.”

  1. Pian se valmistuminen siellä häämöttää! Nyt enää loppurutistus ja se on siinä. Pidän asenteestasi ja uuden oppimisen innosta. Voin kollegana kertoa, että se opiskelu ei tosiaankaan lopu valmistumiseen. Välillä näin työelämässä on ihan ihmeissään kaikista uusista mielenkiintoisista potilascaseista. Mutta voin kertoa, että fysioterapeutin työ on huippua!

    • Kiitos Mellu kommentista! Ei tosiaan ole enää paljoa rutistettavaa, vaikka välillä se siltä tuntuukin : rankin edessä! Mutta mielettömästi opettavaisia hetkiä luvassa ainakin. Ja niin se on mielestäni missä vain, että oppiminen jatkuu aina!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta