Onneksi vuorokaudessa ei ole enempää tunteja!

Hitto vieköön mitä kyytiä aika porskuttaa! Ollaan jo helmikuussa! Nyt jo Runeberginpäivä ja sunnuntaina laskiainen ja kohta on jo pääsiäinen ja vappu ja juhannus ja ja ja! Olen usein voihkinut ja toivonut, että olisipa vuorokaudessa enemmän tunteja. Totesin kuitenkin tällä viikolla, että onneksi ei ole. Ihan takuuvarmasti nimittäin saisin nekin survottua täyteen.

Neljä viikkoa työharjoittelua takana ja reilut neljä harjoitteluviikkoa tässä samaisessa paikassa, ennen kuin siirryn postoperatiiviseen yksikköön. Huikean hyvät neljä viikkoa! Olen oppinut paljon ja päässyt tekemään juuri sitä, mistä pidän. Ympärillä on osaavia ihmisiä, viikottain pääsee kouluttautumaan ja tutkimaan kiinnostavia materiaaleja. Neurologisten kuntoutujien lisäksi päässyt tekemään paljon tule-puolta, mistä pidän todella paljon. Omat vahvuudet ovat selkiytyneet entistä paremmin, mutta yhtä lailla sitä on tajunnut monilta osin, miten paljon kehitettävää vielä löytyy. Ohjaus on kuitenkin todella kannustavaa, eikä minulle ole kertaakaan tullut sellainen olo, että kyselisin tyhmiä tai en osaisi mitään. Ammattitaitoni ja luotto omaan tekemiseen on vahvistunut. Suhtautuminen minuun on ollut todella kollegiaalista, olen saanut paljon vastuuta ja arvostan juuri näitä asioita.

min
Maria Ahokas www.mariaahokas.com

Vaikka viikkoni ovat olleet 50-65h olen pääasiallisesti jaksanut todella hyvin ja ollut motivoitunut. Treenitkin olen jaksanut ja ehtinyt paremmin kuin ajattelin! Keskimäärin olen treenannut 4 kertaa viikossa, viime viikolla esimerkiksi 4 salia ja 1 laitesukelluskokeilu! Tyytyväinen voi olla. Onneksi on edes pieni mahdollisuus vaikuttaa aikatauluihin, vaikkakin tuplapäivinä se on hyvin selkeästi 7.30-20.30 töitä + matkat ja sillä selvä. Mutta vielä porskutetaan ihan hyvällä fiiliksellä. Yritän nyt nauttia viimeisistä opiskeluhetkistäni, vaikka tokikin tämä tuntuu helposti siltä, että teen vaan töitä ja töitä ja siihen päälle vielä vähän töitä. Oman haasteensa tuo myös jatkuva asiakaskontaktissa oleminen. On aika kuormittavaa olla 13h vuorokaudessa asiakaspalvelullisessa roolissa, läsnä ja ajatus kirkkaana.

Itselle ei ole ollut liikaa aikaa. Tuntuu, että olen yksi jumppavaatteissa laahustava harmaavarpunen. Juurikasvuni on niin pitkä, että hiusväriä on lähinnä latvoissa. Stressi näkyy iholla. Ei kauheasti ehdi mietiskellä tai tutkiskella, että mitenkäs tässä menee. Vapaa-ajallakin on ollut välillä vaikeuksia rentoutua. Lukeminen ja Sopranosin toljottaminen sohvalla on kyllä hieman palautellut. Välillä treeniäkin paremmin. Tämän vuoden puolella olen tosin viettänyt ihan liikaa aikaa sohvalla, missä en ennen viihtynyt juuri koskaan. Tällä viikolla varsinkin olen rojahtanut sohvannurkkaan röhnöttämään useampanakin päivänä. Salilla olen käynyt tasan kerran. Mutta vielä on loppuviikko aikaa muovata tilannetta!

IMG_4385[1]

 Täytyy kyllä todeta, etten yhtään ihmettele sitä, että niin monet ovat kuolinvuoteellaan katuneet sitä, miten paljon töitä ovat tehneet. Vaikka olen sellainen ihminen, että nautin siitä, kun minulla on monta rautaa tulessa ja paljon puuhaa, niin silti – joku raja. Vaikka olen jaksanut nyt melko hyvin porskuttaa viikkoni ja treenatakin, niin tuntuu, että viikot valahtavat ohi. Tässä sitä taas kerran suoritetaan ja yritetään selviytyä arjesta, eikä ehdi nauttia siitä, että elää ja on terve. On vain mentävä, tehtävä, oltava. Opintovapaa olisi ollut varmasti paikallaan. Mutta se, mikä nyt on toisin, on oikeasti tilanteen väliaikaisuus. Tämä tilanne ei jatku kuin toukokuuhun. Sitten tapahtuu muutoksia ja voin itse vaikuttaa enemmän kalenteriini.

Että tällaisia tuttuja juttuja tänne! On minulla tulossa taas jotain ihan järkevää asiaakin, jahka ehdin oikein asiakseni istahtaa tähän. Mutta kuulumiset pitää tietenkin ensin päivittää.

Sunnuntaista on tullut entistä tärkeämpi päivä. Se on päivä, jonka saan käyttää juuri niin kuin haluan. Viime sunnuntaina esimerkiksi lenkkiä, salia, aamiainen pitkän kaavan mukaan… Täydellistä! Enää pari yötä siihen. ( Ja laskiaispullaan.) Ja ensi viikolla illanviettoa ystävien kanssa, ripset ja kampaaja! Rahkapurkinkannattelija nimittäin hankki minulle hemmottelua 7kk avioliittoelon kunniaksi. ”Saat tässä kuussa käydä, minä maksan! Haluan, että koet itsesi kauniiksi. <3” No sehän vaan passaa!

DSC_6006
Jaakko Manninen

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta