Bikini fitness tuhosi elämäni!

Kyllä. Näin se on. Bikini fitness on kaiken pahan alku ja juuri. Se nakertaa koko kansan moraalia. Se vaikuttaa Naegleria fowleri-ameeban lailla, työntyy herneen tavoin syvälle sieraimeen ja syö viimeisetkin aivosolut, joita kaltaisillani lajiin hurahtaneilla bimboilla ei lähtötilanteessakaan ole mainittavan paljon.

So happy I could die <3

Me kaikki fitnessiä harrastavat ja harrastaneet olemme tämän kauhean lajin uhreja ja läheisemme surevia omaisia, jotka nyyhkivät kankaisiin nenäliinoihinsa menetyksen tuskaa. Jos harrastaja ei vielä ole menetetty tapaus, niin kyllä hän kohta on! Bikini fitness tekee ihmisestä aivokuolleen, sairastuttaa syömishäiriöön. Tutkimuksissa yritetään paraikaa todistaa, että bikini fitness aiheuttaa myös suolistosyöpää ja on pääsyy siihen, että Donald Trump yrittää päästä Amerikan presidentiksi. PS. Ennen kuin harkitset sielusi myymistä lajille, luethan kenelle bikini fitness ei sovi: http://fitever.fitfashion.fi/2015/02/23/fitness-ei-sovi-kenellekaan/

No niin, vakavoidutaanpa hetkeksi. Ellet jo hoksannut, niin otsikkoni on täyttä liirumlaarumia. Ihan vain tuollainen huomion kiinnittävä klikkiotsikko, joita myös muuan iltapäivälehdet innokkaasti harrastavat. Nimimerkillä: Kokemusta on

Oli miten oli, ennen kuin kirjoitan lupaamaani postausta jännittävästä perjantaipäivästäni ja siitä, kun pesin hampaat klo 6 ja söin parsakaalia klo 12, aion hieman jorista tällä hetkellä mieltäni kovin polttavasta aiheesta. Itsestäni. Yllätyitkö? En minäkään.

IMG_5720[1]

On suoraan sanottuna aikamoisen hanurista, että fitnesslajien piikkiin yritetään laittaa kaikenlaiset mielen ja kehon ongelmat. Fitness aiheuttaa syömishäiriöitä, fitness aiheuttaa lapsettomuutta, fitness aiheuttaa osteoporoosia, fitness aiheuttaa masennusta, fitness sitä tätä ja tuota. Fitness on syypää ja yksilö vain voimaton kärsijä, jota lajin näkymätön koura riepottelee armottomasti! Fitness ei yksin aiheuta yhtään mitään. Sehän on vain sana, käsite. Se tarvitsee ympärilleen aika paljon toimintaa ja toimijoita ollakseen jotain muuta kuin kirjaimia tässä näytöllä. Silti fitness on ollut parin viime vuoden aikana melkoinen syntipukki.

En kiellä sitä, etteivätkö fitnessiin liittyvät seikat ja liitännäisilmiöt voisi altistaa erinäisille ongelmille, en. Mutta siihen asiaan emme tässä kirjoituksessa pureudu. Me kaikki tiedämme, mitä liian kauan vedetty niukkaenerginen dieetti yhdessä tiukan treenaamisen ja stressin kanssa voi elimistölle tehdä. Ainakin toivon niin.

Mutta ehkä koskaan minua ei ole tämä asia tympinyt niin paljon kuin tänään bongatessani epäluonnollisen ”katson tässä salaattikippo kädessäni kaukaisuuteen” virneeni Iltalehden sivulta. Tuo samainen virne ja oma rakas pallinaamani järkytti minua jo alkuviikosta, kun jutun painettu versio tuli. Mutta silloin sitä ei oltu sentään otsikoitu niin silmiinpistävän törkeästi, kuin tätä tässä.

12669568_10153707206042839_5133313394986583362_n

Fitnesspirkot- ja penat ovat mahtaneet kuolla sydänkohtaukseen, kun ovat lukeneet otsikon. Taas siellä joku kisoissa tähdenlentona pyörähtänyt eineslihapulla marmattaa! Heti oli kommenttia siitä, että kyllä tuo tyllerö on ihan itse ongelmansa aiheuttanut. Ja voi kyllä, enpä olisi voinut olla enempää samaa mieltä. Oma pää ne pulmat ja solmut lopulta lyö. Dieettiruokavalio oli tosin triggeri.

Hyvä on, mitä voi olettaa Iltalehdeltä. Kas kun missään ei puhuttu kohusta, vaietusta totuudesta, karusta todellisuudesta tai seksihelteestä. Sikäli siis ihan asiallinen otsikko. Ainoa pikku miinus vain oli se, että se otsikko ei ollut paikkansapitävä. Se oli ihan täyttä höpönlöpöä.  Nimi ja ikä olivat oikein. Siitä yksi piste Iltalehden tuvalle.

Tuliko otsikointi täydellisenä yllätyksenä? KYLLÄ. Sain jutun luettavaksi etukäteen, enkä voi väittää, että olisin ollut ilahtunut tai tyytyväinen, kun sen ensiversio tuli. Toimittajaparka joutui vaihtamaan sähköposteja kanssani varmaan kokonaisen työpäivän verran ja joutui myös kommentoimaan, että yleensä toimittaja kirjoittaa jutun, eikä haastateltava… Höh, minä olisin mielelläni kyllä voinut kirjoittaa sen. Olenhan itseni paras asiantuntija. 😉 Mutta olin kyllä suoraan sanottuna melko järkyttynyt, millainen jutusta tuli. Anoppi ja rahkapurkinkannattelijakin sanoivat, että et anna julkaista sitä. Jutussa oli mielestäni aika irrelevantteja asioita, kuten maininta kala-allergiastani ja viljojen karsimisesta. ” Vilja on jäänyt arki-ruokavaliosta, koska se turvottaa.” Juu elikkäs. Nämä onneksi jätettiin pois.

No turvottaahan se,
No turvottaahan se,

Olin valmistautunut haastatteluun etukäteen ja kirjoittanut vastaukset paperille. Olin ihan innoissani ja ajattelin, että minulla olisi paljon sanottavaa ja pääsisin tuomaan esiin vähän syvempää näkökulmaa. Ja sitten lehtijutussa on käytetty jotain puhuessani käyttämää, havainnollistamistarkoituksessa sanottua sivulausetta banaanin hiilihydraateista. Kun yhteydenottopyyntö jutun tiimoilta tuli, lupailtiin, että fitnesstä ei ole tarkoitus mustamaalata, eikä minua leimata syömishäiriöiseksi. Ihan vain kertoisin kokemuksia ja omia keinojani setviytyä tilanteesta, kuten blogissakin. Että miten meni noin niinkuin omasta mielestä. Lehdessä pääni yläpuolella lukee punakynällä ORTOREKSIA ja nettiversiossa julistetaan, että fitness on aiheuttanut minulle ortoreksian. Ahaa. Kiitos tiedosta.

IMG_0654[1]

Minusta haastatteluajatus oli alunperin todella hyvä. Ja kun vielä jutussa mukana oli tuttu psykologi Anu Kangasniemi, jonka koulutuksessa olen ollut (ja tehnyt opinnäytetyönkin koulutuaiheen tiimoilta) ja jonka kanssa jaan hyvin samanlaiset näkemykset ko. aiheesta, olin itseasiassa aika todella innoissani. Tiputin nopeasti harteiltani ukaasit haastatteluista kieltäytymisistä. En lopulta tiedä, oliko se hyvä vain huono asia. Näinä päivinä, kun jutut ovat pyörineet lehdessä, suostumukseni haastatteluun tuntuu lähinnä huonolta asialta. Mutta positiivistakin palautetta on tullut. Jee!

Vaikka blogini on parhaina hetkinä linjaltaan melko hurtti ja asiaton, ja intoutun joskus kirjoittamaan sylki suupielestä roiskuen mielipiteitäni, teen  asiat omalla tyylilläni ja seison kirjoitusteni takana. Olen tästäkin asiasta avoimesti kirjoittanut, eikä minulla ole mitään hävettävää tai salailtavaa. Haluan olla rehellinen, mutta kirjoittaa myös tyylillä, joka kuvastaa minua ja on näköiseni. Olen tarkka sanoista, joita käytän. Olen ollut aina. Ja olen tarkka sanoista ja kirjoitusasuista myös silloin, kun muut kirjoittavat. Ja silloin vasta olenkin tarkka, jos joku muu kirjoittaa minusta. Joten kun näin ensimmäisen luonnoksen jutusta, ahdistuin suunnattomasti. Tuo en ole minä tuossa jutussa. Jonkun toisen kirjoittama juttu itsestä on vain jotenkin niin vaikea hyväksyä. Aivan kuin joku toinen meikkaisi oman naaman. Vaikka toinen on miten ammattitaitoinen hyvänsä, mutta kun itsellä on vahva tyyli, josta pitää kynsin ja hampain kiinni. Ei se homma vaan toimi niin, että lopputulos miellyttäisi molempia. Tämä selittää osaltaan sitä, miksi minua suorastaan ällötti, että tekstissä oli käytetty sanaa hiilari. En pidä siitä alkuunkaan. Ei juurikaan kuulu sanavarastooni ja antaa mielestäni kirjoittaessa jotenkin bimbon kuvan. ”Siis en mä mitään hiilareita aattele vaan et toi on niinq bansku eikä niinq kaheksantois grammaa hiilarii..” No joo, ehkä olen liiankin tarkka ja takerrun lillukanvarsiin. MUTKU.

Olisi ollut helpompaa, kun olisi voinut olla omassa ammattiroolissa ja kertoa asioista ikäänkuin ulkopuolisena. Kenties silloin jutussa olisi saanut sanottua ne asiat, jotka olivat omasta mielestäni pääpointteja. Nyt kyse on minun henkilökohtaisista asioistani. Ja silloin nyt ainakin haluaa, että faktat menevät oikein, eikä sössötetä mitä sattuu. Yritän kuitenkin ajatella niin, että tärkeintä on, että joku jossain ehkä lukee niitä mietteitä ja samaistuu. Ehkä ymmärtää oman tilanteensa. Ehkä saa toivoa siitä, että vaikeat ajatukset voi selättää. Ehkä vain saa vertaistukea.

Mutta se mikä on varmaa on se, että kyse on yli vuoden takaisista asioista. Kilpailin syksyllä 2014. Ja varmaa on myös se,  että bikini fitness ei aiheuttanut minulle syömishäiriötä, enkä ole koskaan ollut ruoan vanki. Croissantti ei kuristanut minua spaghetilla  eikä uhkaillut lyövänsä minua kurkulla, jos koitan lähteä livohkaan. Salaatti ei pitänyt minua panttivankinaan… Mutta minusta meinasi tulla oman joustamattoman ajatteluni vanki. Siihen tiukkaan ajatteluun olisi ollut helppo upota. Ja niin moni uppoaakin, eikä pääse pintaan ajoissa. Ruokailun hallinta tuo hallinnan tuntua elämään. Se pitää kontrollin sinulla. Se voi olla hyvin vaikuttava tunne. On myös helppo saada mielihyvää siitä, että onnistuu pitämään tiukan itsekurin ja välttelemään epäterveellistä ruokaa. Tähän saa monesti boostia myös ympärillä olevilta ihmisiltä, jotka ruokkivat käytöstä kehumalla/ihailemalla/kauhistelemalla ruokavalintojesi terveellisyyttä/kovaa itsekuriasi/omistautumistasi.

Mitä tulee tuohon syömishäiriöasiaan, että onko minulla nyt se ja oumaigaad: Voi pojat kyllä minä monta kertaa mietin, että onko minulla syömishäiriö. Sanoin itselleni pariin otteeseen, että minulla on syömishäiriö, on pakko olla. Mutta ajatukseni kääntyivät hyvin vahvasti poikkiteloin ja vastustivat sitä tuntemusta. Ja vastustavat edelleen. Minä ymmärsin, että ne ajatukset ovat häiritseviä.  Etsin syitä ajatuksille, toimin ahdistuksesta huolimatta toisin. Puhuin ensi hetkestä alkaen ääneen. Kerroin tuntemuksistani. Olisin voinut tyytyväisesti jatkaa tiukkojen sääntöjeni kanssa, mutta ahdistuin. En minä halua sellaista elämää elää! On oltava rajat ja tietty kuri, mutta joustavuutta ja mahdollisuus spontaaniudelle. En halua kytätä, miettiä ja vatvoa ruokaa. Se on niin turhaa. Faktahan on, että ruoan syömistä ei voi, tai ei ainakaan kannata, lopettaa. Sen kanssa on vain tultava toimeen. Ja lopulta se on jotain niin ihanaa, että sen kanssa kannattaa kyllä olla ihan hemmetin lämpimät välit. Elämä maistuu nimittäin ihan himputin hyvältä, kun sen antaa maistua.

IMG_2930[1]

Huh, onneksi en ole mikään julkimo. Jo päivä Iltalehden sivuilla tuntui hirveältä ja painostavalta. Nyt vetäydyn unille ja lauantaina sitten aion jättäytyä hyvän ruoan ja juoman vangiksi. Se on kuulkaa niin, että sitten auki poksahtaa tämän vuoden ensimmäinen kuohuviini. Ja jukupliut, se on muuten ansaittu.

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

7 vastausta artikkeliin “Bikini fitness tuhosi elämäni!”

  1. Vaiettu totuus: kohuttu bikinifitness seksihelteissä aiheuttaa syömishäiriön!! :DD

    Eivaan, toivottavasti et saa hirveästi sontaa niskaan tuosta Iltasanomien jutusta. Tosi hyvin toit tässä oman näkemyksesi esille, toivoisin että ihmiset osaisivat jättää sen otsikon omaan arvoonsa.

  2. Asiaa! Me yhtään blogia seuranneet osasimme kyllä lukea todelliset ajatuksesi. Tyhmästi otsikoitu tuo Iltalehden juttu, mutta kuten sanoitkin niin mitä muuta voi edes odottaa kun kyseessä IS… Kiitos rohkeudesta. <3

  3. Mun täytyy myöntää, että lopetin blogisi seuraamisen, kun juttusi alkoivat olla jo aika ahdistavia syömiseen liittyen. Kuvailin sinua poikaystävälleni syömishäiriöiseksi ja hän pyysi minua olemaan lukematta blogiasi, koska ahdistuin liikaa sinun suhtautumisesta elämääsi (siis siitä osasta mitä toit ilmi blogissasi). Tulin kuitenkin lukemaan tämän postauksen ja sain vähän helpotusta. Onneksi sait käännettyä suuntaa ja kaikki toivottavasti on jo helpompaa 🙂

    • Harmi, että koit tekstit ahdistavina, mutta ymmärrän sinua hyvin! Kirjoitettu teksti on herkästi dramaattisempi ja väritetympi kuin tosielämä. Olisihan ajatuksista voinut kirjoittaa neutraalimminkin, mutta halusin tuoda ne esiin juuri niin ahdistavina/hölmöinä/epärealistisina kuin ne pahimpina hetkinä olivatkin. Kauan pohdin, lähdenkö alun alkaen hupiblogina alkaneessa blogissani jakamaan mitään negatiivisempaa tai henkilökohtaisempaa, mutta sen ratkaisun päädyin tekemään silläkin riskillä, että jollekin se on liikaa. Hyvässä tasapainossa mennään ja noista ajoista ja ajatuksista on onneksi vuodessa päässyt tekemään hyvän irtioton. 🙂

  4. Pakko sanoa, että kun bongasin otsikon netissä oli ensimmäinen ajatukseni täh? En nimittäin ole saanut sinusta sellaista kuvaa kuin otsikossa oli, ja pitikin heti tulla tänne katsomaan oletko kommentoinut asiaa. Olithan sinä, ja päätin olla lukematta koko juttua. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta