Syyllisyys on huono perseellepotkija

Vaikka kuntosalit tuntuvat, etenkin näin alkuvuodesta, olevan turvoksissa treenaajista ja lähisalin ryhmäliikunnat vetävät tuvan täyteen innokasta jumppaväkeä, on laajempi kuva tämän rakkaan potaattimaamme kansalaisten liikunnallisuudesta aivan toinen. Ihmiset ovat kyllä hyvin ahkeria kulkemaan tuulipuvuissa ja treenitrikoissa, mutta valitettavasti Freddyjen ja Adidaksen verkkareiden määrät eivät tunnu korreloivan liikuntamäärien kanssa.

badass
Kenties moni jo lukikin jutun siitä, että suurin osa suomalaisista on rapakunnossa. Vaikka meillä on ne liikuntasuositukset ja kaikki! Ja miten se voi olla mahdollista, vaikka ne suositellut määrät ovat niiiiiiiin vähäisiä? Innokas treenaajahan napsii pisteet kotiin jo päivässä.

Moni ajattelee, että ne vätykset jotka eivät täytä suosituksia, makoilevat vaan sängyissään puolialasti mässyttämässä lihapiirakoita viidellä nakilla. Se epäilemättä on osa totuutta, mutta ei päde kaikkiin.
Vaikka mediassa on rankutettu siitä, että suomalaiset tekevät vähän töitä, olen itse nähnyt aivan päinvastaisen puolen tästä. Monet ihmiset tekevät aivan älyttömästi töitä. Pitkiä viikkoja, stressiä, unettomia öitä… Kun viikot venyvät 70 tuntiin, on suosituksia tiukka täyttää, kun vielä ynnää yhtälöön istumatyön, työmatkat, perheen… Moni voisi sanoa, että ne ovat tekosyitä. Moni voisi kuitenkin sanoa, että ne ovat sellaisia syitä, jotka jarruttavat ihmistä tekemään elämäntapamuutosta. Mutta nyt ei mennä siihen. Sanon vain, että ensin pitää huomioida kokonaistilanne ja esimerkiksi työmäärien ollessa suuret, on liikunnan lisäämisen sijaan ehkä ensin vähennettävä työstä tulevaa kuormitusta ja stressiä.

IMG_7904[1]

Kuitenkin kun meillä nyt on nämä hienot liikuntasuositukset ja kun vielä itse tykkää liikkua, saattaa hieman kauhistuttaa, miten ne jotkut eivät saa ahteriaan ylös penkistä. Herää mielihalu motkottaa, valistaa, saarnata. ETTEKÖ TE NYT TIEDÄ HYVÄT IHMISET MITÄ TÄMÄ AIHEUTTAA!

En minä silittele päähän ketään sellaista puolialasti (tai vaatteet päälläkään) niitä lihapiirakoita mussuttavaa vetelystä, joka ei vaan saa itseään ylös siksi, että on laiska. On myös oltava joku kuri ja järjestys ja ryhti jä järki. Niin voisi sanoa vaikka Vilijonkka. Noin lähtökohtaisesti koen kuitenkin, että hmiset ovat todella syyllistyneitä ja syyllistyvät helposti. Kun ei oteta vastaan työvuoroa puolen tunnin varoitusajalla tai mennä kuntosalille 14h päivän jälkeen, podetaan huonoa omaatuntoa ja voidaan pahoin. Tai kun ei täytetä edes niitä liikuntasuosituksia! Onko se syyllistyminen kenenkään etu? Siivittääkö se lisäämään liikuntaa? Kokemukseni mukaan ei. Se saattaa pikemminkin toimia vain latistajana.

”Se tulee tuttavaksi tänään,
et toisin päättää vois.
Se päättää, milloin tulee,
eikä lähde pois.
Nurkkiin nukkumaan kipuaa,
mustaa maalipurkkia kuljettaa,
ja juuri kun kaikki oli, kuten pitikin olla
se suhersi seinään: mitäpä nolla?”

YUP-Syyllisyys

Liikuntasuositusten tarkoitus on ehdottoman hyvä: kehottaa väkeä liikkumaan. Suositukset toimivat kuitenkin paremmin niille ihmisille, jotka jo liikkuvat, koska tällöin suositukset vahvistavat sitä käyttäytymistä, mitä niillä haetaankin. Tästä hyvä artikkeli Liikunta ja tiede-lehdessä.

Fyysisesti inaktiiviselle ihmiselle suositukset voivat kuitenkin olla lähtökohtaisesti melko lannistava asia. Vaikka meistä hikipannat päässä hölköttävistä liikuntaintoilijoista 13h liikuntaa viikossa olisi ihan ok, voi jollekin jo vähimmäismäärä tuntua isolta suoritukselta. Jo sen vähimmäismäärän täyttäminen voi olla jollekin iso saavutus ja elämänmuutos. Eikä sitä tulisi vähätellä. 

Kyllä, liikkumattomuus on oikeasti paha juttu. Eikä tule ollenkaan vähätellä sen haittavaikutuksia. Olen päivittäin tekemisissä sen tuomien ongelmien kanssa.  Kannustan viikottain ihmisiä lisäämään liikuntaa.  Minulle liikunta on tärkeää ja koen, että sen lisääminen edistäisi hyvinvointia hyvin monen kohdalla. Mutta se on fakta, etteivät kaikki koe liikuntaa tärkeäksi. Kaikille se liikunta ei ole samanlainen henkireikä kuin itselleni.

Mutta jättääkö asia sikseen? Hyväksyä oikeasti se, että ok, tuo nyt ei vaan tykkää liikunnasta, ei se mitään. Älä liiku. Vai syyllistääkö, että kuules nyt pyllerö, nyt loppuu se juustonaksujen nikertäminen ja liikkumattomuus, etkö sinä tiedä, että liikkumattomuus tappaa! Vai todetako tiukasti, että nyt alkaa elämäntapamuutos ja huomisesta alkaen liikut 5 kertaa viikossa kaksi viikkoa ja sitten lisätään yksi treeni joka päivälle.

Ravitsemuspuolella on paremmin ymmärretty se, etteivät syyllistäminen, itsensä inhoaminen ja pikadieetit ole kovin toimivia juttuja. Samaa ajattelua toivoisi kuitenkin liputettavan liikunnan saralla yhtä lailla. Vaikka itseinho veisi pari kuukautta aamuaerobisille ja salille 2 x päivässä, ei se ole pidemmän päälle kovin tehokas renki. Liikunnalle olisi hyvä löytää jokin isompi merkitys. Jokin, mikä tekee siitä itselle tärkeän asian asian. Minusta on ihana lähteä liikkumaan, koska pidän liikunnasta. Mutta ihminen, joka ei ole liikkunut, ei lähtökohtaisesti pidä liikunnasta tulevasta olosta, ei varmasti motivoidu pelkästä ”liikunnan tuomasta ilosta”. Silloin tulisikin miettiä, millaiset asiat motivoivat ja mikä on tärkeää.

Liikkuminen on ihanaa, enkä voi kuin kannustaa kaikkia laittamaan eviään liikkeelle. Ei kuitenkaan tule masentua siitä, jos ei heti täytä suosituksia tai treenaa kuin huippu-urheilija. Aluksi liikunnan lisääminen voi olla pieniä toteutettavia arjen muutoksia ja hiljakseen lisättäviä liikuntakertoja. 1-2 kalenteriin merkittyä salia/jumppaa/lenkkiä. Arkiliikuntaa, istumatyön tauotusta 30min välein, 50 kyykkyä päivässä 10 kyykyn erissä, portaiden käyttö hissin sijaan, lenkki ystävän kanssa rupatellen, kaupassa käynti jalan. Sellaisia muutoksia, jotka tuovat liki huomaamatta liikunnan osaksi elämää. Kun liikunnan ujuttaa osaksi elämäänsä, ei siitä osaa enää luopua ja liikuntamäärät alkavat kasvaa huomaamatta ihan itsekseen.

IMG_9335[1]

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

2 vastausta artikkeliin “Syyllisyys on huono perseellepotkija”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta