Fysioterapeutit ja personal trainerit – sotakavereista parhaiksi ystäviksi?

Liikunta-ala on ollut viime vuosina todella suosittu. Liikunnanohjauksen ja fysioterapian koulutusohjelmiin on tunkua ja personal trainereita on muutaman vuoden aikana putkahdellut kuin suppilovahveroita metsään.

Siinä missä ennen personal trainerit olivat niitä Hollywood-tähtiä pillin kanssa simputtaneita mörssäreitä, ovat nykyajan pt:t rantautuneet tavallisten ihmisten joukkoon. Koska haluttu ja  trendikäs nimike ei ole suojattu,  kuka tahansa voi julistautua personal traineriksi ja toimia ”liikunta-alan tai hyvinvointialan ammattilaisena”. On kaiken ikäistä, näköistä ja kokoista – ja hyvin erilaiselta koulutustaustalta ponnistavaa valmentajaa, joista sen kun valitsee itselleen sopivan. Personal trainerisi voi siis hyvinkin olla pitkän linjan liikunnan ammattilainen, joka on taustaltaan liikuntabiologi tai IT-alalta loikannut, omasta elämäntapamuutoksesta inspiroitunut himoliikkuja.

IMG_5801[1]

Monesti perosonal trainerit kuitenkin tunnutaan niputettavan joukoksi kurssin käyneitä liikunta-alan amatöörejä.  Vaikka kuten äsken mainitsin, kirjo koulutustaustoissa on hurja. Näin nippanappa valmiina fysioterapeuttina ja muutamia vuosia personal trainerina toimineena, on joskus melko surullista kuulla vähättelyä, jota tapahtuu puolin ja toisin. Fysioterapeutit vähättelevät personal trainereiden osaamista, arvostelevat liikevalintoja ja toimimista ohjaustyössä. Personal trainerit puolestaan vähättelevät fysioterapian koulutusta ja liikevalintoja ja suhtautuvat ymmärtämättömästi saamaansa kritiikkiin. Enkä puhu nyt kaikista, vaan joistain pienistä keskustelunhaaroista, joita korvat ovat kentällä imeneet.

Uudet kurssitetut personal trainerit saavat arvostelua siitä, että koulutus on hyvin lyhyt. Ja tottahan se on. Jo fysioterapeutin 3,5v koulutus tuntuu lyhyeltä siihen nähden, miten kimurantti laitos kehomme on. Mielestäni olennaisinta on kuitenkin ymmärtää, että pohjakoulutus on kuin ajokortti – se antaa meidän vain treenata luvan kanssa oikeiden asiakkaiden parissa. Ei vastavalmistunut fysioterapeuttikaan ole heti joka asiasta kaiken tietävä ja osaava. Työsarkaa riittää vielä hurjasti, että pääsisi sille tasolle, millä voi sanoa itseään todella ammattilaiseksi. Ja jos ei ole tätä mieltä, onnittelen. Tai ihmettelen. Sama koskee toki yhtä lailla personal trainereita. On kuitenkin väärin leimata kaikki samaan massaan ja vähätellä ihmisten kykyä ja kiinnostusta oppia ja olettaa, että esimerkiksi se personal trainer tyytyisi jumahtamaan ikuisesti valmennuskurssin oppeihin, eikä kehittäisi itseään eteenpäin.

Mielestäni terveydenhuollossa voitaisiin tehdä paljon enemmän yhteistyötä osaavien personal trainereiden kanssa ja myös personal trainereiden olisi hyvä kurotella terveydenhuoltoon päin ja hakea rohkeasti  konsultaatiota. Jos asiakkaalla on fysioterapeuttiset harjoitusohjeet, olisi hyvä olla perillä miksi näitä harjoitteita tehdään, mitä niillä tavoitellaan ja kuinka fysioterapeutin ohjaamat harjoitteet tukisivat saliohjelman liikkeitä ja tavoitteita. Ei kuitenkaan ole tapahtunut vain kerran tai kaksi, kun olen kuullut, miten fysioterapeutin ohjeistukset sivuutetaan tai kehotetaan tekemään kotona ”omalla ajalla” sen sijaan, että ne integroitaisiin järkevästi harjoitusohjelmaan. Ja mitkäköhän treenit asiakas jättää ensimmäisenä tekemättä, kun motivaatiopula iskee?

IMG_5791[1]

Miksi yhteistyö kun minä ite ja kyllä voi aina kysyä Facebookista jos ei tiedä? Huono liike, on huono lääke. Vaikka lähtisi miten liikunnan ilosta ja jalot terveydenedistämykselliset intressit mielessä ohjaamaan liikettä ja asiakkaalla sitten olisikin asentovirhe tai lihasepätasapainoa… No mitä sitten? No sitä sitten, että silloin nämä seikat tulisi liikevalinnoissa huomioida. Mistä kiristää, missä falskaa, missä on heikkoa ja missä yliaktiivista. Ei silloin pitäisi vain ”ohjata jotain” ja toivoa kirkkain silmin, että hyvä tulee kun ei ainakaan kauheasti satu.

Uudella personal trainerilla pulmaksi voi nousta juurikin vähäinen tietotaito, jonka vuoksi tekniikoiden ohjaaminen on ylimalkaista. Ei ehkä täysin ymmärretä, mikä liikkuu ja miten liikkuu tai mikä on lihaksen tehtävä. Fysioterapeutit ovat helposti taas niin tarkkoja, että treeniin ei edes päästä, kun on keskityttävä puoli tuntia siihen, että osaa nipistää juuri oikealla vahvuudella pakaroita yhteen ja kuvitella pankkikorttia kantapäiden alle. Mutta tässäkin on turhaa lähteä teilaamaan ketään, vaan miettiä, miksi juuri tällainen liike! Liike valitaan tavoitteen mukaan. Jos tähdätään maksimaaliseen selän alueen lihasten kasvuun, ei riitä lavan aluetta stabiloivat harjoitteet ja hengittely. Ja jos yritetään parantaa pakaran aktiivisuutta, ei mennä juoksumatolle hölkkäilemään tai lykitä jalkaprässissä kestävyystoistoja.

Se mitä itse ainakin peräänkuulutan ja toivoisin näkeväni enemmän, on yhteistyö. Hyvässä hengessä. Ainakin itse koen, että 10 x fysioterapialähetteellä toteutettu vastaanottoterapia harvoin riittää vaikuttavaan hoitotulokseen. Hetkellisesti kyllä, mutta harjoitteet eivät voi jäädä vastaanotolle, vaan niiden idea tulisi siirtää muuhunkin tekemiseen ja esimerkiksi suoraan siihen kuntosaliharjoitteluun.  Ja leikkauksen jälkeinen kuntoutus vasta onkin oma lukunsa. Siellä kyllä piisaisi työsarkaa itse kullekin. Olisikin ihan mahtavaa, jos jo fysioterapian aikana tai sen jälkeen harjoittelua jatkettaisiin vaikkapa sen personal trainerin kanssa. Tällä olisi mahdollista ylläpitää hoitotuloksia ja ehkä jopa kehittyäkin aiempaa kokonaisvaltaisemmin ja tehokkaammin.

Kun ajattelen työtäni personal trainerina, omalla tavallaan antoisinta on ollut tehdä yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa. En voi kuin lämpimästi suositella! Itse aion tulevaisuudessakin pitää jalkani molemmin puolin aitaa.

IMG_4917[1]

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta