Unelmia ja arvontaa!

Haaveilu on ihan parasta! Huomaan aika usein haaveilevani erilaisista asioista tai leikkimällä mielessäni ajatuksilla siitä, millaista elämä saattaisi nykyään olla erilaisten elämänvalintojan ja polkujen myötä. On myös mukavaa mietiskellä, millaistakohan se sitten joskus on, kun eläkepäivät alkavat. Miten ihanaa olisi olla vireä eläkeläinen, paistella pullaa ja puuhastella pihassa omien kukkien ympärillä! Krthm. Näin kolmeakymppiä lähentelevänä kannattaakin mietiskellä jo eläkepäiviä… 😀

Monta haavetta olen toteuttanut ja varmasti toteutan vielä tulevaisuudessa. Kaikki haaveet eivät kuitenkaan aina toteudu, vaikka miten hinkuisi. Onneksi haaveilla voi siitä huolimattakin, vaikka ne haaveet eivät aina kovin realistisia olisikaan!

Omissa haaveissani on tällä hetkellä todella korostuneena vapaa-aika ja matkailu. Toki siellä on myös paljon itsensä kehittämistä, kouluttautumista ja sitä työntekoa, mutta paljon haaveilen siitä, mitä tekisin kun olisi aikaa. Siis sellaista luppoaikaa, jonka voisi käyttää juuri kuten haluaisi, eikä olisi mitään velvoitteita ja deadlineja odottamassa toteutusta tai ajatuksia, joita työstää ja veivata päässä ees taas. Aikataulutonta elämää – edes pari viikkoa! Olisi ihanaa puuhastella oman kasvimaan/kukkapenkkien parissa, maalata, askarrella, leipoa. Mennä aamulla kaikessa rauhassa lenkille ja iltapäivällä salille. Tai miten ihanaa olisi asustaa hetken aikaa ulkomailla, unohtaa kiireet ja vain hengailla pari kuukautta kierrellen erilaisia mahtavia paikkoja. Aamulla aamu-uinnille mereen, päivät käyskentelyä, lueskelua, tuoreita hedelmiä ja aurinkoa. Ratsastusta, sukellusta, tuoksuja, makuja ja kokemuksia.

IMG_0714[1]

Tietenkin haaveilen myös siitä, että olisi älyttömästi rahaa ja terveyttä ja hauskuutta ja kaikki sujuisi elämässä juuri siten, kuten haluan. Mutta sitten on ihan vain sellaisia maanläheisiä haaveitakin. Haaveilen esimerkiksi siitä, että saan pian järjestää valmistujaisjuhlat omassa kodissa ja leipoa tarjottavia. Ihanaa! Haaveilen musta-valkoraidallisista paperipilleistä, mansikkakakusta, hyvästä samppanjasta, kauniista juuri värjätyistä ja kiiltävistä hiuksista, uudesta mekosta ja siitä tunteesta, kun opinnot ovat takana päin ja on aika aloittaa jotain uutta. Jännittävää ja innostavaa! Haaveilen puuhellasta, leivinuunista, omista omenapuista ja lankkulattioista. Haaveilen pyöreistä olkapäistä, kesän mökkireissuista, paljussa loikoilusta, vaelluksesta, eväsretkestä ja tuoreista vadelmista. Haaveilen hotelliaamupalasta, aurinkoisista aamuista, uudesta värityskirjasta, irtopohjavuoan reunakalvosta. Haaveilen yliopisto-opinnoista ja kursseista. Uudesta harrastuksesta ja kirjekaverista, jonka kanssa lähetellä old school-kirjeitä!

IMG_1543[1]

Lupailin Facebookin puolella, että pikku blogini saatua yli 460 tykkääjää arvon pitkästä aikaa jotain. Joten: nyt haluaisinkin kuulla mistä sinä, blogini lukija haaveilet tällä hetkellä! Rustaahan siis pieni tai suuri haaveesi kommenttikenttään ja olet mukana arvonnassa, jossa on jaossa kivoja herkkuja kevättä piristämään! Esimerkiksi raakasuklaata ja teetä!

Vastausaikaa on 1.5. saakka!

Epämääräiset tavoitteet eivät innosta

Vastoinkäymiset elämässä eivät ole mikään kiva juttu. Mutta niitä tulee kaikille, ellei sitten ole joku tosielämän Hannu Hanhi. Harva kuitenkaan liihottelee aina vaaleanpunaisilla pilvillä ja onnistuu kaikessa mihin ryhtyy. Tällaista se on.

Itsellä tuli juurikin reilu kuukausi täyteen vastoinkäymistä toisensa perään. Aina kun ajatteli, että NO NYT  se oli tässä, saikin todeta, että eikä kun ei. Aina kun olen huokaissut helpotuksesta, että nyt tämä homma on ohi, on tullut jotain uutta pulmaa. Mieleen nousee hyvinkin reilun vuoden takainen episodi silmäni kanssa. Kun näkö hämärtyi äkillisesti, ”pääsin” kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin, sain kokea huvituksen nimeltä lumbaalipunktio, joka toki vielä epäonnistui, joka sitten korjattiin veripaikalla, joka epäonnistui, joka korjattiin veripaikalla, joka lopulta onnistui. Siinäkin meni 10vrk petipotilaana, sairaalassa rampaten. Ja aika samanlaisilla fiiliksillä on menty myös männäkuukausi, vaikka ei olekaan sentään henkensä edestä tarvinnut pelätä. Mutta terveys on aiheuttanut aika paljon pään vaivaa. Ja ei, tämä ei ole sellainen terveyspulma ollut, mihin olisin itse voinut pakurikäävillä, levolla tai suuremilla sinkkikuureilla vaikuttaa.

IMG_4907[1]

Tällainen takkuava elämäntilanne on juuri sellainen tyypillinen asia, mikä monilla painonpudottajilla/kesäkuntoon kiristelijöillä tai muuten vaan elämäntapaansa remontoivilla saattaa laittaa kapuloita rattaisiin. Elämään ei aina voi omilla tsemppaamisilla ja haluillaan vaikuttaa ja kimurantti tilanne on vain pakko hyväksyä. Mutta usein meillä on kuitenkin mahdollisuus jotenkin vaikuttaa tilanteeseen ja toimia mielemme mukaan. Ja joko taipua tai katketa.

Silloin kun elämä oikein potkii päähän, voi tuntua täysin toisarvoiselta seikalta miettiä elämäntapamuutosta tai painonpudotusta. Mutta kehtaisin väittää, että kun tavoite on oikein tärkeä ja sen saavuttaminen tuo arkeen voimaa, on helppo tehdä tavoitetta tukevia valintoja: pysyä ruokavaliossa, liikkua ja huolehtia riittävästä levosta myös hankalina aikoina. Mutta jos tavoitteen tai oman motivaation kanssa on jo heti lähtökuopissa pientä pulmaa, on huomattavasti todennäköisempää, että meren lailla myrskyävä elämäntilanne imaisee mukanaan ja tavoite ainakin hetkellisesti unohtuu. Mutta ei syyllistytä tästä! Silloin on paikallaan tehdä pieni realitycheck ja uudelleen punnita sitä, mitä haluaa, mikä on elämässä tärkeää ja mikä lopulta tuo sen hyvän olon.

Otetaan nyt esimerkiksi tämä oma keväinen tavoitteeni. Kroppani on suht mukavassa kunnossa, mutta hieman on omaan makuuni liikaa sitä turhaa löllykkää ongelmakohdissa. Mielessäni oli aloittaessani sellainen ”Olis kiva”-ajatus. Mutta ei mitään mitattavaa, selkeää tavoitetta. Vain se ajatus pienestä tiivistymisestä ja pyöreämmistä olkapäistä. Sellainen ei ole hyvä tavoite pidemmän päälle. Se on juuri sellainen tavoite, jonka toteutumista on hyvin hankalaa seurata ja joka on helppo heittää sivuun kun on hieman hankalaa. Tällainen ”olispa muuten kiva olla hieman kireämpi” ajatus ei edes vaatisi toteutuakseen kovinkaan suurta tai pitkäjänteistä työtä, mutta sen toteuttaminen on silti hankalampaa kuin 20kg pudotus. Kyllä. Olin paljon motivoituneempi pudottamaan 20kg painoa, kuin olen nyt tiristelemään joitain senttejä kehostani. Oli helppo olla motivoitunut, koska tavoite oli isompi, seurattava ja mitattava ja näin konkreettisesti, miten omat tekoni veivät minua eteenpäin.

Kun tavoitteena tässä nyt on hieman siistiä kuntoa, pitkälti keskittymällä kovempiin treeneihiin ja puhtaaseen ruokaan, ei tehnyt tiukkaakaan unohtaa koko tavoitetta ja kahmia viimeisimmän takaiskun jälkeen suuhun kourallista (pussillista) karkkia. Siinä ei paljoakaan ajatus muutamaa milliä kapeammasta reidestä kiinnosta! Mutta kun olin kisadieetillä, painoin vastoinkäymisistä huolimatta kuin höyryjuna. Tavoite oli niin kirkkaana mielessä, en yksinkertaisesti voinut luovuttaa! Minulla oli niin selkeä tavoite mielessäni ja paperillani ja todella palava tahto päästä tavoitteeseen. Siksi menin eteenpäin raivolla. Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto! (Varmasti olisi pitänyt silloin höllätä ja nostaa kädet pystyyn, että nyt tässä ei ole järkeä. Mutta silloin järki oli sumentunut sen palavan halun tieltä.)

Asianmukaiset leffanamit.

Vaikka joustavuus ja rentous ovat asioita, joita tuon esille valmennustyössäni, pyrin myös teroittamaan, että asiat eivät tapahdu ilman muutosta ja muutos ei tapahdu ilman tavoitetta. Koska miksi muuten vaivautua? Pitää olla halu tehdä muutos! Ja muutoksesta pitää saada jotain, että sitä jaksaisi toteuttaa arjessa. Siksi koen, että tavoitteiden laatiminen on tärkeää. Ja myös niiden pyörittely: miksi tavoite on tärkeä, mitä siihen pääseminen antaa ja mitä se vaatii? On hyvä luoda päätavoite ja pilkkoa se pienemmiksi tavoitteeksi, jotta tilannetta voi seurata ja nähdään, mennäänkö systemaattisesti eteenpäin.

Tavoitetta voi aina viilata tilanteeseen sopivaksi. Siksipä koska itse huomasin, että minun on vaikea säilyttää motivaatio ilman tarpeeksi konkreettista tavoitetta, päätin käydä itseni kanssa pienen tavoitekeskustelun. Ja asettaa itselleni mitattavia tavoitteita. En kuitenkaan kehonpainoa tai mitään senttilukemia, vaan  ihan fyysisiä suoritustavoitteita, joihin pääsy kulkee mukavasti käsi kädessä tuon pienen kiristymisen kanssa. Lenkkipolut, portaat ja leuanvetotanko kutsuvat! Uskon, että tässä tilanteessa tämä on itselleni se mielekkäämpi reitti arvioida tuloksia, kuin peiliin tuijottelu.

0 vai 2 viikkoa, siinäpä pulma...