IMHO

Tällä viikolla mieleeni on putkahtanut muutama asia. Ja jos mielessä jotain pyörii, niin onhan se pöty kirjoitettava ylös. Pahoitteluni jo heti innokkaille treenitrikoissa punttaaville miehille ja korsetit päällä hikoileville fitnesspirkoille.

IMG_4389[1]

1. Vinoja vatsalihaksia tulisi treenata

 Moni jättää vinot vatsalihakset tekemättä, koska on jostain lukenut, että ne paksuntavat vyötäröä. Iik. Olettekos koskaan miettineet, mitä vinojen vatsalihasten huono aktiivisuus aiheuttaa? Eivät ne siellä kehossa turhanpanttina ole hengailemassa. Useammin leveät vyötäröt johtuvat kyllä jostain ihan muusta, kuin suurista vinoista vatsalihaksista. Sen lisäksi, että vinot vatsalihakset tuottavat liikettä, ne säätelevät vatsan sisäistä painetta ja oikaisevat lantiota. Ja ovathan ne aktiivisina myös hengittäessä.

2. Treenikorsetit voisi polttaa roviolla

Niiden tulisi olla luvanvaraisia vain raskaudesta palautuville ja selkäkipuisille, ja heillekin tietyin edellytyksin. Perusterveiltä liikkujilta ne voisi vaikka kieltää. Blogiin on ollut jo pitkään valmisteilla teksti, jossa ko. aihetta kommentoi minun lisäkseni useampi ammatilainen. Sillä tekstillä sitten todennan, että no siksi, kun kysyt nyt kuitenkin miksi.

3. Miesten treenitrikoot ovat hirvein keksintö hetkeen

 En kestä sitä, että miehet lenkkeilevät tuolla pipulit tutisten menemään ja pumppailevat salilla etureisiään trikoot nitisten. En vaan kestä. Anteeksi nyt vain. Eivätkä ne näytä sen paremmilta silloinkaan, kun roikkuvat takapuolen kohdalla, eivätkä edes ole kireät. Ne ovat silti trikoot miehen päällä. Anteeksi vain.

4. Hifistely on harvoin olennaista

Ihmiset välttyisivät monilta vaivoilta ihan vain harrastamalla perusliikuntaa ja tekemällä ihan yksinkertaisia, simppeleitä asioita uudelleen ja uudelleen. Helposti kuitenkin haetaan älyttömiä uusia hifistelyliikkeitä, jotka osoittautuvat lopulta niin monimutkaisiksi, että ne jäävät kuitenkin tekemättä.

5. Flunssassa salilla räpiköiminen ei ole sankariteko

 Jos on lämpöä, huono olo tai räkä tirskuu jokaisella toistolla, pitäisi jäädä kotiin. Räkänokat tartuttavat muutkin kävijät ja pahimmassa tapauksessa sairastuttavat itsensä vakavammin. Tiedän, onhan se hankalaa olla poissa treenaamasta,  olen itsekin ollut ihan samanlainen höntyäjä. Mutta on tympeää oppia kantapään kautta.

6. Vähemmän hilavitkuttimia ja enemmän lihasvoimaa

 Tarkoitan tässä remmejä, vöitä, grippejä sun muita, joita käytetään vaikka nostettaisi maasta juomapulloa. Hei ei. Monet sanovat, että eivät saa esimerkiksi kulmasoudussa hyvää tuntumaa ilman vetoremmejä. Mistä se kertoo? Siitä, että selkä on niin hemmetin vahva, että tarvitsee hullut raudat? Ei. Se kertoo siitä, että käsissäsi on  iso kuorma, jota joku kroppasi osa ei ole valmis käsittelemään. Sen sijaan, että aina kiristelet remmejä tangon ympärille – mitäpä jos keskittyisit välillä puristusvoiman/forkkujen kehittämiseen? Voin kertoa, että puristusvoimasta on aika bali hyötyä.

7. Yhden kipeän varpaan takia ei tarvitse jättää treenaamatta

Jos alaraajassa on kipua/mustelma/venähdys/murtuma mikä lie, se ei pakota jäämään vuoteeseen x-asentoon. Jos neljästä raajasta yksi ei toimi, miksi kolmen muun pitäisi laiskotella? Puhumattakaan keskivartalosta. Ja aina voit jumpata vaikka niskaa! Kokeilepa maata selinmakuulla, nostaa päätä irti lattiassa ja pitää 4min. Tiukkaa tiukkaa!

8. Treenin ei tarvitse kestää tuntikausia ollakseen tehokas.

 Monet skippaavat treenit, koska ”ei ole aikaa tuntia tehdä”. Supertehokkaan treenin rempoo jopa 20 minuuttiin, jos niikseen on. Koko kropan kiertoharjoittelulla teet 45min  aikana  jo hyvän lihaskuntoharjoittelun.

9. Ihminen ei tarvitse miljoonaa eri lisäravinnetta

Ei välttämättä yhtään.

Jos matkoille pitää lähteä lisäravinnematkalaukun kanssa, on joku homma pielessä. Nettivalmennuksilla tehdään bisnestä. Mitäpä siis veikkaat, ovatko PAKARATPINKEIX-valmennuksen PAKARATPINKEIX-tuotesarjan  tuotteet ihan vain tukemaan maksimaalista edistymistäsi, vai nimenomaan rahankiilto silmissä ohjeisiin lätkäistyjä?

10. Vilja ja maito ovat pääsyylliset, jos turvottaa!

Tai sitten eivät.

Kyllähän nuo em. tuotteet aiheuttavat monille turvotusta ja itsekin olen viljasta hetkellisesti paisuva plussapallo. Mutta kaikilla nämä eivät todellakaan ole niitä ykköstekijöitä. Ensimmäisenä kiinnittäisin huomiota kaikkeen ylimääräiseen. Keinotekoisiin makeuttajiin ja näihin kaapissa pönöttäviin tuikitarpeellisiin lisäaineisiin, proteiinijauheisiin ja -patukoihin. En yhtään ihmettele, että turvottaa, jos päivän aikana vedellään joka välissä erilaisia lisäravinnenappeja, litkuja ja mössöjä.

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

16 vastausta artikkeliin “IMHO”

  1. KIITOS. I LOVE YOU. :—-D Pelastit päiväni tällä blogitekstillä! Niin samat ajatukset täälläkin. Tän tekstin vois viedä joka salin seinälle luettavaksi 😀

    • Hahaha! No hei kiitoksia paljon! Hyvä jos osui ja upposi. 😀 Joskus 5 minuutissa tykitetyt tekstit näköjään toimivat.

  2. Aattelin kommentoida vaan isolla AAMEN mut joku ehti jo käyttää sen 😀 mut aamen silti. Ja halleluja kaupanpäälle.

    • Jee jee, jeeee! Mukavaa, että on samanmielisiä ihmisiä, eikä minua tultu heti kuristamaan jollain kompressiosukalla!

  3. Mulleki tuli mieleen ekana vaan AAMEN. Sitte tokana että hirveenä sanoja joita en ihan välttämättä täysin ymmärtäny mutta nyökyttelin silti vaan hyväksyvästi. Oot siis hyvä kirjottaan! 🙂

    • Hei jee! Kiitos kiitos! En tosin tiedä onko se hyvä asia, että mun teksteistä ei sanoja ymmärrä, mutta hyvä jos se ei haittaa. 😀 😀

  4. Just tänään sain yhden hifistelijän järkyttymään kun kerroin että en käytä nostovyötä, vetoremmejä, rannetukia, lisäravinteita, enkä hilavitkuttimia, eli laitteita. :’D
    Käytän magnesiumia ja peukalolukkoa, levypainoja ja tankoja, ja syön ruokaa, paljon.

    • Siis ai kauhee! Miten sä nyt silleen voit treenata? Pitää olla vyö, remmit, lippis, kompressiovaatteet, latausjuoma, juoma treenin ajaksi, palautumisjuoma, yöproteiini, BCAA, EAA, kreatiini, CLA, beta-alaniini, vihreä tee ja erikseen vielä vähän maltoa. Sii VÄHINTÄÄN.

  5. Tosi hyviä pointteja joista olen melkein kaikista samaa mieltä mutta itse kyllä käytän versoja enkä niistä luovu sekä jos Kille tai Nyyssölä vetää tiukat trikoot jalkaansa niin voi luoja…. joudun kyllä pyyhkimään kuolat poskilta:)
    -mari-

    • Joo eikä siinä mitään! Minäkin käytän joskus vyötä tai remmejä. Pointti oli siinä, että niitä käytetään aina ja pienemmissäkin nostoissa/juoksumatolla jolkotellessa. Ja makujahan tosiaan on erilaisia, minusta lihaksikkaat jättireidet ovat muutenkin aika …. saati sitten puettuina tiukkoihin trikoisiin. Mutta hyvä, että joku saa silmänruokaa! 😉 😀

    • Jeeeee! Kiva että jonkun mielestä mun puheissa on järkeä! 😂

  6. Kaikessa muussa oon samaa mieltä, mutta kyllä mä vaan käytän remmei ku vedän maasta :D. Ei siitä tulis muuten yhtään mitään kun on lähemmäs sata kiloa tangossa. Ja kyllä muuten jaksan kantaa kauppakassit helposti kotiin 😉

    • Ylempänä kommentoinkin jo: ”Minäkin käytän joskus vyötä tai remmejä. Pointti oli siinä, että niitä käytetään aina ja pienemmissäkin nostoissa/juoksumatolla jolkotellessa.” Eli kyllä on ihan todella ok käyttää kun tekee raskaita nostoja, menee muuten ihan käsille koko touhu. Mutta pitää välillä tehdä myös ilman, eikä esim tangolla lämmitellessäkin ole mitään syytä kietoa remeleitä käsiin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta