Puhu itsellesi kuin parhaalle ystävällesi

Kun läheisellä, ystävällä, työkaverilla, asiakkaalla, tuntemattomalla kadunmiehellä tai oravalla on vastoinkäymisiä elämässä, kuinka suhtaudut? Tokkopa ajattelet, että kylläpä hän on laiska, saamaton, surkea, mitätön, vähän rasvainenkin, huonolla itsekurilla varustettu typerys, josta ei ole mihinkään?

IMG_1046[1]

Niin. Se olisi aika kamala tapa ajatella ja suhtautua toisen vastoinkäymisiin tai mielipahaan. Kyllähän on päivanselvää (ellei ole psykopaatti) että kun  joku voi syystä tai toisesta huonosti, herää halu kannustaa, piristää ja auttaa toista kaikin tavoin. Valaa uskoa siihen, että kaikesta selvitään. Tuoda hymy takaisin kasvoille ja auttaa näkemään muitakin värejä kuin mustaa ja harmaata. Näin ainakin omalla kohdallani.

Se on täysin automaattinen tunnereaktio ja toimintamalli, mikä kytkeytyy päälle ilman sen kummempia pinnistelyjä. Ainakin silloin kun myötätunnon kohde on joku muu kuin itse. Kas meidän oma mielemme, joka toimii toisten hädässä kuin unelma, saattaa kuitenkin omien vastoinkäymistemme keskellä muuttua ymmärtäväisestä symppiksestä täysin päinvastaiseksi – itse ilkimykseksi.

Mieli on se, joka meidät lopulta auttaa vaikeiden hetkien yli, jos siinä vain pontta riittää. Niin se on ainakin omassa elämässäni tehnyt useampaan kerran. Vaikka siellä päässä pientä nahinaa onkin käyty, on mieli osannut tehdä rationaalisia ratkaisuja, tsempannut, ollut tarvittaessa raudanluja. Voisi sanoa, että pää on pysynyt kylmänä monessa tilanteessa ja paljon on asioita tehty sen niin sanotun (ärsyttävien sanojen top5 muuten) ”tahtotilassa”.

image

Vaan aina sitä pontta ei meinaa riittää. Ihan samalla tavalla, kuin kroppa väsyy jatkuvasta liikkumisesta, väsähtää mielikin. Se vain tapahtuu hieman hitaammin. Vaan kun mieli vuosia tsemppaa, kannattelee liikaa asioita ja pyrkii selviytymisvimmassaan sysäämään  negatiivisia tunteita sivuun ja vielä kieltäytyy kerta toisensa jälkeen olemasta väsynyt, saattaa yllättäen huomata, että mielessä on puhtia yhtä paljon kuin tyhjentyneessä ilmapallossa. Siinä voi olla vähän vaikeaa tiristää niitä voimaannuttavia ajatuksia ja boostata sitä kuuluisaa tsemppimieltä täyteen kukoistukseen. 

Väsynyt mieli imaisee nopeasti armottoman määrän stressiä. Se syyllistää. Se ei kestä ajatusta siitä, että väsyttää. Se kuiskuttaa ja muistuttaa siitä, että pitäisi suorittaa. Tekee oikeistakin syistä tekosyitä. Soimaa ja puhuu rumasti. Mieli voi tuoda pintaan muistoja epäonnistumisista. Se kuljettaa ilomielin vertailtavaksi mennyttä elämää, että voisi oikein mässäillä sillä, että joskus sinulla oli jotain, mitä sinulla ei nyt ole. Tieto lisää tuskaa siitä, että on joskus ollut jotakin, mitä ei juuri sillä nimenomaisella hetkellä ole. Kauniimpi, tehokkaampi, lihaksikkaampi, jaksavampi, tekevämpi, sitä ja tätä ja tuota. Tieto, jonka esiin kaivamalla saa siinä hetkessä murskattua pienimmätkin toivonmuruset tuusannuuskaksi.

Mielellä on pelottava voima. Eikä sitä voi aina ymmärtää tai niin helposti kontrolloidakaan. Sen kuitenkin pitäisi olla meidän jokaisen oma personal trainerimme:  kannustava, joustava, ystävällinen. Rehellinen, mutta realistinen. Joustava, mutta ajoittain jämäkkä. Mielen pitäisi kyetä myötätuntoisuuteen. Sen pitäisi puhua meille kauniisti ja lohdullisesti, silloin kun sitä tarvitsemme. Epäonnistumisen hetkellä sen ei tulisi sättiä, vertailla ja lytistää. Vaan löytää asioista hyvää, kannustaa ja innostaa. Auttaa palauttamaan hymy huulille.

Eikö olekin lohdullista saada vastoinkäymisten hetkellä halaus? Tai puristaa jonkun kättä oikein kovaa? Kuulla lohduttavia ja myötätuntoisia sanoja? Tulla tunteineen ymmärretyksi? Voi kun oman mielensä saisi valjastettua samaan!

Myötätuntoisia ja armollisia ajatuksia jokaisen viikkoon!

IMG_5616[1]

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta