Personal trainerkin voi tarvita personal traineria

 

Jokaisella meillä on omat haasteensa, mitä tulee hyvinvointiin. Toisilla se on ylensyönti, toisilla syöminen alta kulutuksen. Toiset treenaavat liikaa, toiset eivät liiku sohvalta mihinkään. Yksi ei saa unta, yksi polttaa tupakkaa. Yksi tekee liian pitkää työviikkoa ja stressaa jokaisesta asiasta… Onhan näitä. Meitä on moneen junaan. Mutta on myös omissa käsissämme, pyrimmekö aktiivisesti muuttamaan omaa toimintaamme, vai ulisemmeko vain surkeana kohtaloamme.

Muutokset eivät tapahdu nopeasti ja ne vaativat työtä. Voi pojat, miten olenkaan saanut omien pulmieni kanssa kamppailla ja painia! Minun stressaamiseni ja ylikuormittumiseni eivät tosiaan ole mikään uusi juttu. Ei ole mikään kepeä aihe kirjoitella, että hei tässä on oltu burn outin reunalla monet monituiset kerrat, eikä ole hauska mennä lääkäriin ja kuulla, että kroonisessa ylikunnossa ja siitä aiheutuvat nämä sinun rytmihäiriösi ja paniikkioireesi. Ei ole hauska istua rentoutusharjoitteessa, kun silmissä pomppivat Muumi-uimarenkaat. Eikä ole hauska kärsiä vieroitusoireista ja ahdistuksesta, koska on höntyämisellään niin huonossa kunnossa, että on liikuntakiellossa, eikä saa muuta tehdä kuin kävellä ja venytellä. Mutta mielestäni on ollut aina tärkeää puhua niistä. Kertoa, että kyllä täällä hyvinvoinnin parissa ammatikseen työskentelevällä kansanosallakin voi olla näitä hyvinvointihaasteita siinä missä kellä tahansa muulla.

min Maria Ahokas

Oma muutostarve voi olla hankala myöntää. Oma toiminta saattaa aiheuttaa häpeää. Mutta on aina syytä miettiä, mitä seuraa jos jää tilanteeseen tai mitä voisi seurata, jos pyrkisi kohti muutosta. Olen hyvin vakuuttunut, että en halua itseäni saada enää tuollaiseen kuntoon, missä olen pariin otteeseen ollut. Oma luontoni on kuitenkin siinä mielessä hieman tuhoisa, että saan suurimmat kiksit tavoitteista, suorittamisesta ja uusista kunnianhimoisista projekteista, joita työstää. Olen juuri sitä tyypillistä kohderyhmää, jonka pään fitnessurheilu sai hetkeksi pyörälle. Sain aikuisiällä uuden lajin, jossa edetä kilpailuihin. Sain noudattaa fitness-elämäntapaa, joka sopi niin maan mainiosti oman mielenmaisemaani, jossa tyydytys haetaan suoriutumisesta. Se sai minut hykertelemään tyytyväisenä. Miten ihanaa olikaan toteuttaa tiukkaa treenikalenteria, ruokavaliota ja punnitsemispäiviä. Tehdä ohjeiden mukaan ja suunnata kohti tavoitetta.

Kisojen jälkeen olen kamppaillut vähän väliä treenimotivaationi kanssa. Koitin luoda itselleni erinäisiä treenillisiä tavoitteita, mutta ne eivät pohjimmiltaan kummunneet aidosta, sisäisestä motivaatiostani. Niinpä tilanteeseen turhautuneena, tapojeni orjana ja itsenpintaisena ihmisenä ajattelin, että sen suuren motivaation ja palon löytäminen onnistuu vain – minkäs muunkaan kuin suorittamisen kautta. Siispä itsepintaisesti hakeuduin uudelleen kisavalmennukseen viime syksynä, tavoitteenani kilpailla syksyllä 2016 tai keväällä 2017.

Valmennuskuviot lyötiin kättä päälle. Kävin kuntotsekissä. Sain ohjeet käteen. Ja aloin toteuttaa. Mutta huomasin, että ahdistuin vain enemmän ja motivaatio lähti kokonaan karkuteille. Silloin tajusin, että hei hetkinen,  nyt ollaan väärillä raiteilla. Huomasin  jälleen, että yritin vain paikata sitä ison tavoitteen puuttumisen aiheuttamaa tyhjyyttä ja motivaatiopulaa lähtemällä uudelleen kohti kisoja. Joku, jolla olisi malttia hieman miettiä asioita, olisi varmasti tajunnut jo ennen koko valmennusrumbaa sen, minkä minä huomasin vasta jälkijunassa. Mutta onneksi huomasin ja onneksi myös uskalsin myöntää sen, etteivät sydän ja mieli olleet aidosti mukana touhussa. Että en minä oikeasti edes halua treenata ja syödä niin ja mennä lavalle. Että se on vain omaa suorittamisintoani yhdistettynä johonkin tiettyyn ulkonäköpakkomielteeseen, mikä mielessäni on.

Ajattelematta asiaa syvemmin, minä vain toimin niin, kuin ajattelin, että minun pitäisi toimia. En siksi, että oikeasti halusin tai palavasti janosin. En vain osannut olla ilman tavoitetta. En saanut treenistä niitä kiksejä, joita palavasti janosin. Ja kuvittelin, että fitnesslavat olisivat se THE THING.

IMG_4476[1]

Tämä kevät on ollut hyvin erilainen siinä suhteessa, että olen rentoutunut älyttömästi, mitä tulee treenaamiseen. En ole pakonomaisesti suorittanut, vaan olen mennyt fiiliksellä. Kuunnellut kehoa ja vaihtanut lennosta jalkatreenit venyttelyyn tai koko salitreenin kävelylenkkiin ja pehmikseen. Tuntematta huonoa omaatuntoa. Olen ihan tarkoituksella pyrkinyt olemaan jossain määrin tavoitteeton, pyrkinyt liikkumaan hyvällä fiiliksellä ja draivilla. Tekemään juttuja mieleni, enkä kalenterini mukaan. Se on toki näkynyt ei niin erityisinä tuloksina, mutta mielelle se on ollut ykkösjuttu. Ja ensimmäistä kertaa vuosiin minä selvisin tästä keväästä ilman totaalista uupumista ja silmissä vipeltäviä Muumi-renkaita!

Mutta edelleenkin olen saanut todeta, että olen itselleni melko huono personal trainer.  Sätin, marmatan, olen liian ankara ja säälimätön. Puhun toisinaan rumasti ja alentavasti. Tai sitten olen liiankin rento ja tsuppadappaduipailen liikaa. Tuli fiilis, että jotain vaihtelua, toisen näkökulmaa ja rotia hommiin on saatava. Mutta ei mitään fitnesstouhuja, kyttäilymeininkiä. Ei sellaista.

Mielestäni toisen ammattilaisen kanssa treenailu on aina hedelmällistä, niin ammatillisessa mielessä kuin muutenkin. Onkin hyvä, että pääsen säännöllisesti fysioterapeutin syynättäväksi. Sen lisäksi on mielestäni kuitenkin hyvä, että joku muukin kuin minä syynää treeni- ja ruokatouhujani ja ennen kaikkea, ottaa vastuun siitä mitä en jaksa itselleni tehdä: ohjelmien suunnittelusta, periodisoinnista ja tulosten seurannasta. Niinäpä päätin jälleen haalia ympärilleni minua fiksumpia ihmisiä (niin hyvät johtajat neuvovat tekemään) Näin ollen päätin eräänä iltana ottaa yhteyttä Antti Rossiin. Antin kanssa olemme kirjoitelleen Trainer4You-blogia ja Antin valmennustyötä olen seuraillut paljon. Siinä korostuvat hyvä fiilis, terveys ja kokonaisvaltaisuus. Eivät vain maksimaaliset fitnesstulokset ja rasvapoltto. Monien valmentajien kanssa treenaaminen on opettanut itselleni hyvin paljon ja ollut ammatillisessa mielessä kiinnostavaa. Se on myös ollut ainoa keino havainnoida, millaista valmennusta minä itse eniten tarvitsen ja millaisesta hyödyn. Oma ajatukseni on ollut se, että haluan valmentajan, jolla on kova kuri ja tiukat raamit. Vähän niinkuin omat esteratsastusvalmentajani, jotka sanoivat todella pahasti ja suoraan ja kehuivät vain harvoin, Sellainen vanhan liiton meininki. Olen kuitenkin huomannut, että en todellakaan tarvitse valmentajaa, joka yllyttää minua suorittamiseen ja pilkuntarkkaan tekemiseen, vaan juuri sellaisen henkilön, joka tuo touhuamiseeni järkeä ja tasapainoa. Henkilön, joka vetää jarrusta.

IMG_3560[1]

Nyt valmennuksessa päätavoitteena ei ole mikään tietty kehonpaino tai rasvaprosentti, vaan hyvin pelaava aineenvaihdunta ja rento, mutta tehokas tekemisen meininki. Tuntuu ihanan rentouttavalta ja innostavalta, että homma on ulkoistettu jollekin, joka hoitaa suunnittelut ja pähkäilyt ja näkee ne tarpeet, joita itse ei näe… Tai halua nähdä. Itse voi vain keskittyä tekemiseen ja nauttia harrastamisesta, kun siihen ei tarvitse yhdistää sitä, mitä työkseenkin tekee.

Kivaa!

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

4 vastausta artikkeliin “Personal trainerkin voi tarvita personal traineria”

  1. Mainiota ja herättävää luettavaa. Kamppailen tuon saman motivaatio ja suoritusasian kanssa. Pisti mietttimään.

    Kiitän. 🙂

  2. Mun mielestä nimenomaan liikunta-alan ammattilaiset tarvitsevat myös oman valmentajan! Oli se oma valmentaja sitten pt, lajivalmentaja tai vaikka joku pienryhmä-valmennus. Kukaan ei ole täydellinen, kukaan ei osaa kaikkea saati pysty olemaan objektiivinen itseään kohtaan. Vaikka kuinka hyvä olisi asiakkaiden kanssa.

    Muilta saa inspiraatiota ja ideoita. Niin kuin itsekin totesit. Mulle liikunta-alalla on tärkeää oma kehitys ja se kehitys peilautuu tarkkailemalla. 🙂 Itse vedän myös jumppahumppaa, ihan sitä konseptin mukaista 55 minuuttista, jossa ei ulkoa päin katsoen jää hirveästi tilaa omalle persoonalle (todellisuudessa sen osuus korostuu). Silti aina kun on aikaa ja jaksamista, menen muiden tunneille, saamaan ideoita, peilaamaan omia tapojani ja ihan vain fiilistelemään asiakkaana. 🙂 Jostainhan se kipinä jumpan pitoon aikanaan lähti ja sitä on hyvä palautella mieleen tasaisin väliajoin.

    Mä just muutin ja mulle tärkeä pt jäi entiseen kaupunkiin ja voin allekirjoittaa sen että se tasapainon löytäminen yksin on vaikeaa. Mun ongelma on että haluan tehdä kaikkea; salitreenit, oman alan harjoitukset, niin omat kuin muidenkin vetämät jumpat ja sitten pitäis sinne juoksemaankin ehtiä… Ja yhtäkkiä ollaan ylikunnon partaalla ja ainoa vaihtoehto on kävelylenkit. Kuulostaa varmasti liian tutulta. 😀 Tältä uudelta paikkakunnalta tuntuu tosi vaikealta lähteä etsimään uutta pt:tä kun edellinen oli niin loistava. Tuntuu etten edes halua ketään muuta… Mun tän hetken missio onkin lopettaa stressaaminen ja nauttia kesästä. Tutkailla rauhassa tarjontaa ja miettiä mihin haluan tällä hetkellä keskittyä ja mikä pt tuntuu ”omalta”. 🙂

    Ihanaa kesää ja intoa uusiin treeneihin!

    • Erinomainen kommentti, juuri näin! Ammattilainenkin tarvitsee ammattilaista. Ja kyllä sen huomaa esim lajissa kuin lajissa, että itse harjoitellessa kuitenkin sokeutuu monelle asialle. On siis hyvä, että joku on välillä tutkimassa eri näkövinkkelistä niitä omia touhuja. Ja juurikin se, kun toisen ammattilaisen asiakkaana on, saa todella arvokasta oppia ja voi miettiä, miten kehittää omaa työtään.

      Sinne oikein rentouttavaa kesää! Toivotaan, että löytyy sieltäkin se huippupt, jonka kanssa homma synkkaa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta