Vakiintunut elämä ei tarjoa minkäänlaista jännitystä – totesi muuan Pikku-Myy

Raskaus.

Ero.

Maastavetomaksimi.

Voin kertoa, että minulle ei ole tapahtunut noista mitään. Ehei. Elämäni jännittävimmät hetket ovat nyt liittyneet pitkälti luonnon ihmeisiin, kuten nilkkaan pistäviin kimalaisiin ja pihalla kilpaa aukeaviin kukkasiin. Tiedän, melko säälittävää. Moni ei varmaan enää muistakaan minua tai tiedä, että olen enää hengissä. Käyn vain töissä, salilla ja muhjaan täällä kotioloissa. Mutta minnekäs täältä malttaisi lähteä!

IMG_0654[1]

Mutta se on ihan totta, että kukkien avautuminen on jännää se! Tämä kotimme piha kun oli tavallaan sika säkissä: talvella ei yhtään tiennyt, miltä se näyttää ja mitä siellä lymyilee, koska lumi. Siksi on ollut mielenkiintoista seurata, millaisia kasveja minäkin päivänä puskee esiin. Takapihan valkoiset pionit ovat nyt kukkineet ja kimalaiset ovat höykkyyttäneet ne ihan repaleisiksi. Etupihalla näyttäisi olevan vielä läjä muhkeita, pinkkejä pioneja, jotka sitten tietenkin mokomat kukkivat juuri silloin, kun olemme matkalla!

Mutta näin! Elämä on yhtä aikaa tasaista ja himputin epätasaista. Elän nyt sellaista odottavan aikaa, taas kerran. Kuusi vuotta palvellut mainio työpaikkani saa pian jäädä ja viimeisiä vuoroja viedään. Kohta riittävät yhden käden sormet laskemaan, kuinka monta vuoroa vielä pukeudun kauluspaitaan ja kaupustelen vaapukkamehua janoisille. Hui. Sitten on aika tehdä sitä, mihin on kouluttautunutkin. Ja kääks.

Pahimmat stressit uuden elämäntilanteen myötä alkavat ehkä olla jo ohi. Vaikka tiedän, että edessä on ihan mahtavia juttuja ja oikeaan suuntaan ollaan menossa, niin hitsinpimpulat, kyllähän se vaan jännittää tällaista nynnyliä, kun täytyy jättää vakituinen, helppo ja siisti työ, jossa on kerännyt itselleen mukavat edut. Mutta! Ei mitään saa, jos ei mitään tavoittele. Nyt on vain pakko tehdä iso harppaus. Mennä niin sanotusti eteenpäin. Voisi ihan kliseisesti sanoa, että uusi sivu kääntyy elämässä! On tämä vaan hullu vuosi, kerta kaikkiaan. Pää ei ole tainnut edes tajuta, mitä kaikkea tässä oikein on tapahtunut ja meneilläänkin.

Syksy tuo muutenkin uusia kuvioita. Aloitan taas tauon jälkeen ratsastuksen ja jotain muutakin liikuntalajia olen tässä haaveillut ja sommitellut kalenteriini. Haha, kyllä vaan! Tämä on tämä jokakesäinen (ja syksyinen) liirumlaarum samasta aiheesta. Mutta hei, nyt oikeasti voin aloittaa jotain! Koska jatkossa työaikani ovat huomattavasti mieluisammat ja saan heittää hyvästit iltavuoroille ja osin myös lauantaitöille, on mahdollisuus ihan eri tavalla ottaa jokin ilta-aikaan tai viikonloppuna tapahtuva harrastus. Ihan innoissani olen tutkaillut lajitarjontaa, kuten aina ennenkin sen innostuksen iskiessä. Mutta nyt on oikeasti sellainen tilanne, että voin johonkin säännölliseen taas sitoutua! Minulle on paljon ehdoteltu aikuisten yleisurheilua – kiinnostaa. Olen itse miettinyt monesti aikuisten telinevoimistelua… Crossfit olisi pitkästä aikaa hauskaa. Dancehalliin olisi mukava palata (mutta hei, ei hätää, en aio ottaa twerkkausvideoita – tikkamaiselle nykimiselleni naurakoot vain ryhmän 16 kesäiset tylleröt) Sitten kiinnostaisi jokin kehonhuollollisempi… Ja toisaalta sitten kuitenkin joku kehonpainoharjoittelua hyödyntävä. Hmmm. Se on kuitenkin selvä, että pelkkä kuntosaliharjoittelu ei tällä hetkellä tuo sitä liikunnan iloa ja suurinta tyydystystä, mitä esimerkiksi kisavuonna. Vaihtelua, vaihtelua!

Ratsastuksesta olen kuitenkin superinnoissani. Kerran hevostyttö, aina hevostyttö, Onneksi vanhat Pikeurit mahtuvat edelleen jalkaan!  Niin ja hei, tuleehan minusta tätikin. Sekin vielä! Sitten harrastuksiini kuuluu varmaan kaikki täteily.

Kaksi työvuoroa ja jään viikon lomalle. Sitten viisi päivää töitä ja kaksi viikkoa lomalla ennen uuden työn alkua. Jee! Lomautuminen käynnistyy varmasti sujuvasti, sillä minut haetaan lauantaina suoraan työvuorosta, minkä jälkeen suuntima on Helsinki ja matka Riikaan. Siellä menimme kaksi vuotta sitten kihloihin ja sinne menemme viettämään ensimmäistä hääpäivää, vuosipäivää ja kihlajaispäivää. Hyvä paketti! Hotellikin on sama, missä minua kosittiin, joten päästään kunnolla fiilistelemään niitä aikoja hääpäivän kunniaksi. Matka oli valmistujaislahja Rahkapurkinkannattelijalta. Kelpo mies on hän!

Onnea oli esimerkiksi tämä reissu, painosta viis!!

Innoissani Riikan matkasta ja kesälomasta ylipäätään. Innoissani aina rustailen itselleni sellaisia kesän to do-listoja. Tänä kesänä aion ainakin lukea (luin pitkästä aikaa romaanin, enkä vain tietokirjoja, kippis sille!) Tekisi mieli heittäytyä lapselliseksi ja hakea kirjastosta Nummelan Ponitalli-kirjat ja Mystery Clubit ja Neiti Etsivät ja muut nuoruuden suosikit, mutta ehkä vain poimin sieltä aikuismaisen asiallisesti Tove Janssonin elämänkerran ja muutamia tietoista läsnäoloa käsitteleviä teoksia. Haha. Ihan varmasti tulen jonkun ponitallikirjan kanssa ja ahmin sellaisen iltapalaksi jossain riippukeinossa, lapsuusaikojen kunniaksi.

Aion syödä kirsikoita, marjoja ja jäätelöä.

Aion uitella varpaitani järvessä.

Aion käydä veneilemässä.

Aion kierrellä luontopolkuja ja kansallispuistoja.

Aion paistaa muurikkalettuja.

Aion juoda kuohuviiniä aurinkolasit päässä ja kuunnella saksofonimusiikkia.

Aion sännätä aamulenkille ennen kuin kukaan muu on herännyt.

Aion mennä paikkoihin, missä en ole käynyt.

Aion kuunnella ja nauraa.

Aion yllättää ja ilahduttaa.

Aion leipoa.

Aion värittää värityskirjaa.

Aion maalata vesiväreillä.

Aion puhaltaa saippuakuplia.

Aion kerätä kukkakimppuja.

Aion painaa pääni hevosen harjaa vasten.

Aion maata tekemättä mitään.

Aion kuunnella käen kukkumista.

Aion nuuskia kesää.

IMG_3232[1]

Mitä sinä aiot tehdä lomallasi?

”Nyt minusta tuntuu, että on aika tehdä kunnollinen hauska huviretki jonnekin. Eväskori mukana.” – Muumipappa

 

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

3 vastausta artikkeliin “Vakiintunut elämä ei tarjoa minkäänlaista jännitystä – totesi muuan Pikku-Myy”

  1. Minulla ei tälle kesää olekkaan lomia kun kesäkuun alussa alkoi uusi työ 😊 Mutta onneksi muutaman päivän vapaita sentään on ja asuntomessuille olisi tarkoitus tämän kuun lopulla.
    Hevostelua täällä piisaa, oma talli pihassa (ja siellä 12 hevosta) takaa sen. Välilläonkin hyvä jopa ottaa taukoa niistä. Ja kun tuo uusi työkin liittyy hevosiin 😁
    Tälle kesälle olisi tarkoitus korkata uusi sali (iso ja pelottava tuon nykyisen ”kopin” lisäksi), kiivetä Häkärinteiden päälle kaverini kanssa ja Harjun portaatkin houkuttelee, itseasiassa ne oikein huutaa kun siitä ohi ajan.

    P.s. meinasi itku päästä kun lemppari Pikeurit ei mahtuneet enää jalkaan 😢 😂

    • Pienet vapaatkin piristävät onneksi! Minulla uusi työ alkaa onneksi niin, että ehdin pitää nämä pari lomaviikkoa ja ladata akkuja. Kerrankin näin!
      Oi että, sinulla sitä hevostelua sitten tosiaan piisaa! Minulla nykyään harvakseltaan, kun ei ole enää sitä yhtäkään omaa kopukkaa. Mutta mennään lainakopukoilla niin kauan, kunnes iskee taas se hulluus, että on pakko saada oma… 😉

      Ihanaa kesää!

    • Meille kyllä saa tulla hevostelemaan millon vaan! Ei asuta sen kauempana kuin Hankasalmella 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta