Status: kasaamassa hyvinvoinnin palapeliä

Ette liene unohtaneet, että minulla on vuosia ollut pulmia jaksamisen kanssa. Ylirasittuminen ja ylikunto ovat tulleet tutuiksi ja oireet ovat toisinaan päässeet paisumaan melko vakaviksi. En yksinkertaisesti ole osannut sovittaa kuormittavaa arkea ja treeniä. Olen vähätellyt psyykkisen stressin fysiologisia vaikutuksia ja vaatinut itseltäni liikaa. Pahimmilta ajoilta muistan hyvin, että olin jatkuvasti väsynyt, pahoinvoiva ja flunssassa alvariinsa. Muistan, miten tuntui siltä, että siitä suosta on melkein mahdotonta nousta ja aina kun sain toisen jalan ylös, toinen jalka humpsahti syvyyksiin vähintään polvea myöten. En oikeastaan muistanut, miltä tuntuu, kun olo on vireä ja mieli läsnä hetkessä.

Arjen rauhoittaminen oli (ja on…) vaikeaa. Se oli (ja on…) hieman sellaista ainaista tasapainoilua ja nuoralla kävelyä. Horjuen ja hitaasti, mutta määrätietoisesti kuitenkin on edetty niistä ajoista, kun olin ihan rauniona. Välillä on roikuttu tippumaisillaan, mutta hinauduttu takaisin ylös. Ja siellä ylhäällä tasapainoilusta nyt kirjoitan, sillä hitsinpimpulat, minä (ainakin kehoni!) voin oikeastaan aika hyvin. Tutkitusti.

IMG_2227[1]

Kerroin viime kirjoituksessani muutoksesta ja ilakoin sitä, että uskalsin ottaa riskin, koska lopulta se muutti elämänlaatuani huomattavasti. Mainitsin kuitenkin myös siitä, miten rankkaa päätöksen tekeminen oli. Rankkaa oli myös uuden arjen aloittaminen. Kaikki oli uutta ja minulla oli hurjat paineet, epäluuloja ja pelkoja. Kenelläpä ei, silloin kun aloittaa uudessa työympäristössä, uudet työtehtävät ja saa niskaansa paljon vastuuta ja odotuksia? Stressitasoni nousivat varmaan kerralla tappiin, uni ei maistunut, keho oli nesteinen. Enkä tarkoita mitään pientä turvotusta vatsassa,vaan sitä, etteivät kengätkään meinanneet mahtua jalkaan. Olin ahdistunut. Kun sanainen arkku läheisten kesken aukeni, ei puhetulvasta meinannut tulla loppua. Yhtäkkiä ahdistikin kaikki, monen vuoden takaisista menneistä asioista lähtien. Itku oli herkässä. En meinannut jaksaa treenata, mutta en oikein malttanut olla aloillanikaan. Siinä sydämen läpättäessä ja jalkojen hapottaessa mietin taas, että ei hyvänen aika, nytkö se on taas menoa ja enkö ikinä opi… Mutta sitten arki alkoikin rullata ja helpotuksekseni sain todeta, että enpäs pudonnutkaan. Pieni epäluulo jäi silti kytemään. Huijaanko itseäni? Jaksanko oikeasti? Jaksaako kehoni? Onko kaikki ok? Vai onko tässä taas taidonnäyte siitä itsensä huijaamisesta ja perinteisestä ”tsemppiä, leuka ylös, häntä pystyyn”-mentaliteetista.

Firstbeat – hyvinvointianalyysi

Työpaikallani aletaan tehdä Firstbeat-mittauksia lokakuussa ja henkilökuntamme on nyt kouluttautunut analysoimaan hyvinvointiraportteja. Siispä kuin tilauksesta, pääsin tekemään itselleni Firstbeat-hyvinvointianalyysin. Kun viimeksi tein mittauksen, oli tilanteeni mallia kroonistunut ylikunto ja raportti oli kuin yhtä punakynää. Yöunet olivat sekä lyhyitä, että surkeasti palauttavia. Leposykkeet olivat korkealla. Se ei ollut mitään kovin imartelevaa katsottavaa. Paperilla olisi pitänyt olla nuoren, hyväkuntoisen ihmisen tuloksia, mutta se näytti lähinnä keski-ikäisen, huonosti syövän ja 24/7 stressavan yritysjohtajan tilanteelta.

Jälkeen päin suorastaan kauhistuttaa, miten yliolkaisesti silloin suhtauduin tilanteeseen ja lääkärin vakavaan ilmeeseen, kun hän sanoi, ettei toivo näkevänsä minua vakavan burnoutin partaalla. Kesti aika kauan, ennen kuin lakkasin vähättelemästä omaa tilannettani ja oikeasti myös mietin sitä asiaa, mitä se stressi tekee myös minun sydämelleni.

Kyllä kelpaa näyttää peukkua puurolautasellisen takaa!

Oli miten oli, viime viikolla lätkäisin Firstbeatin elektrodit iholle heti maanantaiaamuna herätyskellon soidessa 4.30 ja napsaisin elektrodit pois torstaiaamuna. Elektrodit olivat poissa kolmen vuorokauden aikana nelisen tuntia, kun tein töitä altaaassa. Vedessä niitä kun ei passaa liotella. Minulle ei tullut iho-oireita ja mutkula asettui oikein mukavasti oikean solisluun alle ja kylkikaareen. Ei niitä tosiaankaan huomannut. Torstai-iltana oli sitten aika purkaa tulokset.

Tämän ensimmäisen mittauksen halusin tehdä niin, että kovia treenejä ei ole. Halusin nähdä, miten kuormittavaa yksistään arki ilman salitreenejä on. Seuraavan mittauksen toteutan lisäämällä päiviin salitreenit. Kiinnostavaa päästä vertailemaan tuloksia. Mittauspäivät koostuivat kahdesta työpäivästä ja yhdestä koulutuspäivästä. Liikuntaa tuli kävelyn, rullailun, kevyen keskivartalotreenitn ja hölkän muodossa sekä toki töissä hieroessa ja puuhatessa. Liikuntapisteet jäivät kuitenkin hyvin vähäiseksi, sillä laite ei laske oikeastaan tuollaista kevyttä liikettä liikunnaksi.

Kuten osasin odottaakin, päivien aikana ei tullut yhtään palauttavaa jaksoa, vaan viiva surutti punaisella, mikä kertoo stressistä. Stressi ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita negatiivista stressiä, vaan sitä, että yksinkertaisesti puuhaan jotain koko ajan. Silmiinpistävää oli, että stressaavimmat piikit osuivat usein työpäivän päätteeksi, jolloin varmaan stressaannuin, että päivä loppuu, enkä ehdi tehdä kaikkea ja hommaa jää vielä rästiin.

Mistä olin todella positiivisesti yllättynyt, oli palautumiseni taso ja yöunet. Ensinnäkin, sain mittauksen aikana nukutta ihan hervottoman hyvin! Ja siitä ”syytän” päivittäistä rullailua. En muista, milloin olisin nukkunut näin monta yötä näin hyvin. Yhtenäkin yönä yli 9h! No, mittausten jälkeen tulikin sitten taas sellainen yö, että heräsin kolmen jälkeen… Mutta! Kiva oli nähdä, että kun nukuin hyvin, kehoni palautui todella hyvin! Syke laski yöllä 41 lyöntiin ja parhaimpana yönä palauttavaa oli unijaksostani 96%. Sykevälivaihteluni oli päivittäin n. 76ms, mikä on hyvä. Mitä suurempi sykevälivaihtelu on, sen parempi.

Kaiken kaikkiaan analyysi kertoi minun palautuvan arjestani hyvin. Mittaustulokset tottakai olisivat olleet olennaisesti erilaiset, jos olisin nukkunut niitä ihastuttavia 2h yöunia ja tehnyt kovia treenejä. Tai treenannut illalla, juonut alkoholia tms. Tämä antoi minulle kuitenkin hyvin osviittaa siitä, minkä verran perusarkeni kuluttaa, millaisia yöunia tarvitsen palautumiseen, minkä verran tarvitsen energiaa ja päivittäin liikun ilman treenejä.

Minun oli tarkoitus laittaa elektrodit rintaan uudelleen heti tänään, mutta laitteen akku oli tyhjä. Nyt siis lataillaan akkuja ja huomenna laitetaan lätkät uudelleen. Katsotaan, mitä mittari tuumaa arjen ja treenin yhdistämisestä. Laitan mittauksista yhteenvetoa, jahka saan dataa paperille.

IMG_5188[1]

Kun mietin tätä uusinta mittausta, oli hyvä pysähtyä miettimään, mitkä asiat ovat muuttuneet viime kerrasta ja ainakin nämä tulivat heti mieleen:

  • vähemmän suorituskykyä lisääviä rääkkitreenejä, enemmän kevyempää liikuntaa – myös salilla
  • enemmän liikkuvuusharjoitteita
  • enemmän syviä lihaksia aktivoivaa harjoittelua
  • säännöllinen rullailu
  • enemmän vapaa-aikaa
  • säännöllinen rauhoittuminen illalla: teetä, ruusunjuuriuutetta, kevyttä rullailua, makaamista, lukemista, leipomista
  • enemmän yhtäjaksoista unta 

Se mikä on olennaista tässä mittauksessa on tottakai erottaa keho ja mieli. Vaikka ne paljon kulkevatkin käsi kädessä, eivät kaikki mielen vipinät ja myllerrykset tulostu raportille. Mitkään anturit eivät laske, miten paljon mielesi raksuttaa, eikä mikään mittaa kuinka happamia tai glitterisiä ajatuksia siellä vipeltää. Hyvänä esimerkkinä: vaikka uuden mittauksen aikanakin olin aika stressaantunut, ei  viime viikkoinen stressi näkynyt mittauksissa mitenkään, vaikka tuntui kyllä päässä. Eli: suurin työstettävä asia on edelleen tuolla korvien välissä. Mielen saa helposti ahdistumaan ja pingottumaan stressiin. Jos alkaa stressata, että aamulla pitää herätä aikaisin, varmasti nukkuu huonosti ja herää jo klo 2. Kun ajatuksissaan pyörittelee sitä seikkaa, että nyt on kiirekiirekiirekiire, pääkin alkaa surista kuin mehiläispesä.

Mitkä ovat sinulle niitä merkkejä, että voit hyvin? Seesteinen mieli? Hymy herkässä? Hyvät yöunet? 

IMG_0144[1]

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

2 vastausta artikkeliin “Status: kasaamassa hyvinvoinnin palapeliä”

    • Aivan, hyvä pointti! Kulutus ilman treenejä ja ilman 3h allasterapiajaksoja oli n. 2200kcal vrk. 🙂 Kiintoisaa olisi ollut tietää, minkä verran nuo altaat kuluttavat kun vedessä terapioi, mutta se jää nyt vain arvailuksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta